Synnit ja seurakunta

Helluntailaisten ei tarvitse tehdä parannusta koska kuvittelevat olevansa pelastusvarmoja !?

Esimerkkinä tästä ovat helluntaipastorit.
21182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Helluntailaisuudessa ovat tärkeämpiä hurmahenkiset juopumiskokemukset.

Äänestä
  • otahan lääkkeesi. Mielialasi voisi parantua. Sekä etsi pelastus elämällesi.

    Äänestä

Raamatun mukaan pitääkin olla koko ajan parannusta tekemässä sekä kinaamassa kasteesta ja kätten päällepanemisesta.

Hyvä tosiaan tuntea Raamattu että osaa herjata oikeista asioista.

Ettei vahingossa herjaa hyviä asioita.

Niin ei pelastu.

Äänestä

Koko maailman kaikki synnit naulittiin Kristuksessa Golgatan ristille jo noin 2000 vuotta sitten, kun Jeesus kärsi rangaistusten kaikkien maailman ihmisten edestä. Tämä tarkoittaa käytännössä samaa kuin että kaikki meidät teloitettiin syntiemme tähden 2000 vuotta sitten. (Room.6:6). Kuollut ihminen ei voi tehdä enää mitään syntiä. Mistä siis pitäisi tehdä parannus?
Jeesuksen meidän edestämme tekemä sovitustyö Golgatalla on 100 %:sti täydellinen. Siihen ei voi lisätä mitään millään parannuksen teoilla tai muilla ihmisen ulkonaisilla teoilla. Pelastus on kokonaan Jumalan armoa ja rakkautta. Se otetaan vastaan uskon kautta. Pelastuksen suhteen Jumalalle eivät kelpaa mitkään ihmisten omat teot. Hänelle kelpaa vain Jeesuksen teot.
Jumala katsoo vain Jeesukseen ja niin tulisi meidänkin tehdä. Se on meidän ainoa toivomme.

Äänestä
  • Parane pian.

    Äänestä

Helluntailahkolaiset uskovat olevansa synnittömiä ja pelastusvarmoja.

Äänestä
  • Helluntailaiset = uudestikastettuja = 100% pelastusvarmoja.

    Helluntaihengessä ja uskossa 🤪🤑😇

    Äänestä

  • Etkö lue Raamattua, ja usko sijaisuhriin....

    Jos Raamatun- mukaan ei Jumala muista anteeksiannettuja syntejä, niin sinäkö menen onkimaan säännöllisesti omat ----anteeksiannetut synnit -- taas esille.

    Olet outo vekotin

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Helluntailaiset = uudestikastettuja = 100% pelastusvarmoja.

    Helluntaihengessä ja uskossa 🤪🤑😇

    Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.

    Pelastusvarmuus on Jumalan---työ....

    Missäs itse ajattelit pelastua.?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.

    Pelastusvarmuus on Jumalan---työ....

    Missäs itse ajattelit pelastua.?

    Pelastusvarmuus ei ole fiilis, vaan raamatullinen fakta.

    "Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. (1 Tim. 15-16)

    Äänestä

Room.4:5 Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi. Biblia (1776) Joh.6:28-29. Room.3:28.

Äänestä

Joh.12:44 Mutta Jesus huusi ja sanoi: joka uskoo minun päälleni, ei se usko minun päälleni, vaan sen päälle, joka minut lähetti. Biblia (1776)

Äänestä
  • Siinäs näette- eli lestadiolainen uskoo ja se luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
    Siis trollaajat, tehkää samoin.

    Perille- nääs, näääs, nääss, ei pääse mikään epäpyhä ja kauhistuksen tekijä.

    Siis siis, siis, on usko- sijaisuhriin, anteeksiantoon ja päivän lapsioikeuteen.
    Eilinen on mennyt- huomista ei ole- ja nyt on Jeesus pelastaja.

    Yrittäkääs uskoa sanaan, niin joutavanpäiväinen hökellys teiltä loppuu.
    Lukekaa edellinen kirjoittaj- hän uskoo- ja se riittää, eikä hän ongi vanhojen syntien avannoilla, kuten te näytätte tekevän. ..... ettehän te näytä uskovan täytettyyn työhön.

    Äänestä

aloittajalla on trollilevy jäänyt hyppäämään samaan soittouraan.
Moneskohan kerto toistat itseäsi.

olet naurettava pelle, taho ryskän trollitehdas. Emme lähde kelkkaasi

Äänestä

Tyhmä aloitus.

Äänestä

Piispa on jo kolmannen kerran naimisissa.
Arkkipiispa käskee vihkiä homoja

Äänestä
  • Hanki elämä

    Äänestä

Jumalaan ja Jumalan sanaan kannattaa nimenomaan uskoa siksi että voi ajatella, että ehkä pelastun ja ehkä en.

Se sana on tosiaan vastaanottamisen arvoinen.

Äänestä

Vanhin ei tunnusta syntejään ainakaan alttarilla. Tuskin muulloinkaan. Syntiä ei saa tehdä.

Äänestä

Luterilaisten ei tarvitse tehdä parannusta, koska he eivät usko Jumalaan. Kunhan käydään hoitamassa häät ja hautajaiset ja elellään niin kuin ennenkin. Ehkä joku uskoo johonkin "korkeampaan voimaan". Mutta ainahan sitä voi ivata helluntailaisia nettipalstoilla jos ei muuta keksi.

Äänestä

Aloittaja valehtelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helluntailaisten ei tarvitse tehdä parannusta koska kuvittelevat olevansa pelastusvarmoja !?

Esimerkkinä tästä ovat helluntaipastorit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu