Mistä joulukuusi perinne teidän mukaanne tulee?

Oletko enemmän sellainen, jonka mielestä "joulukuusi on kotoisin Reinin laaksosta Saksasta" vai sellainen, jonka mielestä "joulukuusi on kotoisin Baltian maista"?

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin keskustellaan siitä, miltä alueelta vuosittainen joulupuuperinne on peräisin, koska puun historia on epäselvä, lähteet ristiriitaisia ja nimi muuttuu jatkuvasti.

Ja kuten tiedämme, vakiintuneen ja perinteisen näkemyksen mukaan puu on saksalainen ja Ylä-Reinin laaksosta 1400-luvun lopulla, jolloin saksalaiset kristityt kaatoivat puita jouluna tai toukokuussa ja veivät sen sitten kylän keskelle, missä he aitasivat puun "paratiisin elämän puuna" ns. "Eedenin paratiisiksi" ja sen jäl een koristivat sen oksat "hyvän ja pahan tiedon hedelmillä/omenoilla" sekä tanssivat puun ympärillä Jeesuksen syntymän kunniaksi.

On kuitenkin olemassa myös toinen kilpaileva näkemys, joka kyseenalaistaa tuo perinteisen. Sen mukaan kuusen perinne olisikin alun perin lähtöisin Baltian maista, missä 1400-luvun alussa tehtyjen Riian ja Tallinnan asiakirja merkintöjen mukaan naimattomat kauppiaiden muodostama Mustapäiden veljeskunnalla oli perinne kaata metsästä kuusu, tuoda se kaupungin aukiolle, palkata muusikko soittamaan musiikkia tanssikaseen sen ympärillä, ja sitten kun juhla olivat ohi, he sytyttävät puun tuleen.

Joten kysymyksenä tälle talvijuhlakaudelle kysyn, mitä näkemystä kannatat ja puolustat eniten?
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Metsästä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oletko enemmän sellainen, jonka mielestä "joulukuusi on kotoisin Reinin laaksosta Saksasta" vai sellainen, jonka mielestä "joulukuusi on kotoisin Baltian maista"?

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin keskustellaan siitä, miltä alueelta vuosittainen joulupuuperinne on peräisin, koska puun historia on epäselvä, lähteet ristiriitaisia ja nimi muuttuu jatkuvasti.

Ja kuten tiedämme, vakiintuneen ja perinteisen näkemyksen mukaan puu on saksalainen ja Ylä-Reinin laaksosta 1400-luvun lopulla, jolloin saksalaiset kristityt kaatoivat puita jouluna tai toukokuussa ja veivät sen sitten kylän keskelle, missä he aitasivat puun "paratiisin elämän puuna" ns. "Eedenin paratiisiksi" ja sen jäl een koristivat sen oksat "hyvän ja pahan tiedon hedelmillä/omenoilla" sekä tanssivat puun ympärillä Jeesuksen syntymän kunniaksi.

On kuitenkin olemassa myös toinen kilpaileva näkemys, joka kyseenalaistaa tuo perinteisen. Sen mukaan kuusen perinne olisikin alun perin lähtöisin Baltian maista, missä 1400-luvun alussa tehtyjen Riian ja Tallinnan asiakirja merkintöjen mukaan naimattomat kauppiaiden muodostama Mustapäiden veljeskunnalla oli perinne kaata metsästä kuusu, tuoda se kaupungin aukiolle, palkata muusikko soittamaan musiikkia tanssikaseen sen ympärillä, ja sitten kun juhla olivat ohi, he sytyttävät puun tuleen.

Joten kysymyksenä tälle talvijuhlakaudelle kysyn, mitä näkemystä kannatat ja puolustat eniten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu