sen jälkeen kun kuulin siitä, että olette kaikki perheessänne jotenkin viallisia. Julmaa, mutta en voi ajatuksilleni mitään. Olen kuin sinä, vaikea kestää mitään epätäydellistä. Toisaalta tunnen suurta myötätuntoa ja koen, että on ihan valtava tragedia osunut kohdallenne. En ole niin hyvä ihminen lopulta kuitenkaan kun mietin tällaisia.
En voi itselleni mitään, mutta ajattelen
Anonyymi-ap
12426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tarkoitatko sitä perhettä, jossa lapset olleet isän operoimassa julmassa leikissä, jossa äiti on kärsinyt vuosia?
Ohi.
Mikäs se sellainen leikki on?
Jep. Mut no nobodys perfecta tai jtn
Kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä.
Joka perheeseen tulee erilaisia tragedioita.
Ihmiset on Jumalan silmissä samanarvoisia.
Ihmisten luonteenpiirteet vaihtelee. Niinkuin maailman menosta näemme, ihmiset ovat salakavalia toisiaan kohtaan, jopa saman maan kansalaiset.
Pitäisi se omanarvostus siirtää myös toisten ihmisten arvostukseen. Jossainvaiheessa voimme tarvita toinen toisiamme, mikä olisi Jumalan arvon mukaista.
Heti löytyi uskovainen puolustamaan väärintekijöitä.
No missä väärin tekijät ovat. Onko aloittaja jos yrittää alkaa jonkun perheen asioita puimaan tietämättä mitään.
Oli kenen perhe vaan, ei kuulu tänne.
Siitä lähdetään että kaikki on viallisia. Uskon, että näin oli sinunkin perheessäsi. Se on juuri se juttu, mikä pitää oivaltaa. Hyvä sinä!
Naiselta
Näyttää olevan sinun perheessäsi ainakin. Juttelet täällä anonyymeille.
Ei kannata manipuloida ketää
Minkäköhän takia toisille tulee sitä empatiaa enemmän kuin toisille?
Niil on omat linkit. Kuulemma. ;)
-sivusta