Näin voi näyttääkin jos katsellaan esim työttömyys lukuja. Ne ovat matalat.
Tilanne on kuitenkin huono, eikä Trump ole onnistunut siinä missä lupasi. Yhdysvaltojen kultaiset vuodet eivät ole alkaneet. Päinvastoin.
Inflaatio on suuri, hinnat ovat nousseet ja paljat eivät. Tavalliset jenkit elävät kädestä suuhun, säästöön ei jää mitään. Jokapäiväiset elinkustannukset vievät palkasta jopa 90 - 95 % , kun pitää maksaa terveysvakuutus maksut yms. Julkista terv.huoltoa kun ei käytännössä ole.
Monet ihmiset tekevät pärjätäkseen useaa työtä, eikä rahat riitä sittenkään. Ihmisistä yli puolet on tyytymättömiä Trumpin toimiin ja tyytymättömien lukumäärä on koko ajan kasvussa.
Jenkeissä Trumpille ja magalaisille kävi , niinkuin populisteille yleensä käy, Eli oli suuret puheet, valtavat lupaukset ja hirvittävä uho. Seurauksena kuitenkin suuri tuho.
Kuulostaako tutulta ? Magalaiset = Suomen Persut. Ja toiminta samanlaista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikeistolainen talous osaaminen on Suomessakin nähty. Orp-Purran hallitus tuhoaa Suomea joka kantilta.
Työttömyys , konkurssit hurjassa kasvussa.
Suomen maine tuhottu.
Kansa haukuttu ja jakaantunut
Työntekijöistä tehdään orjatyövoimaa
Rasismi rehottaa
Julkinen Terveydenhuolto ajetaan alas
Suomi velkaantuu ennätysvauhtia
Sotaa lietsotaan.
Rikkaita suositaan. Köyhiä kuritetaan.
Jne, jne, jne…….
Mitään hyvää on vaikea löytää tämän hallituksen toimista. Ellei ole rikas. Heitä tämä hallitus paapoo…….