Tapahtuu asioita elämässä, jotka herättelevät omaan itseensä vajonnutta. Kristus tuli noin 2000 vuotta sitten herättelemään meitä. Työ on sitten jatkunut ja jatkuu niin kauan kuin armotalauskausi kestää täällä maassa. Olisikohan se innostuneitten innostusta, kun aina joku huutaa herätystä? Tosi on kuitenkin se, ettei Totuuteen herättävä Jumala ole vielä poistunut keskuudestamme. Golgatan voitossa on yhä voima!
Valveilla
Mies
6163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisi olla ansioitten makua uusissa herätysajatuksissa? Jumalan Sana on
se, joka saa Hereille. Kristus on
Jumalan Sana, joka valaisee ihmisen
hengen, eikä innostuta tunteiluun.
kun en uskossani ole niin "palava" ,että todistaisin tarpeeksi.
Jos ei ole julistajaa niin on vaikea kuulla, eikös?
Itse kun olin herätyksen tilassa, niin kyselin uskomattomilta missä olis mahdollisuus tavata USKOVIA, ei uskonnollisia tai muoto jumalallisia, joihin jo kuuluin, vaikka juoppuoskin oli orjuuttanut täysin muita nimeämättä.
Ei me uudestisyntyneet Jumalan lapset katukuvaa täytetä, että meidät niin helposti kyselijä eroittais.
Nyky muotikin kun on se ,että mitä samanlaisempi on maailman kanssa ,niin sitä vähemmän traumoja.
Ulkoinen täytyy usein olla sama kuin maailman muoti on ja tekosetkin johtavat usein samoille "elämän" lähteille.
meille on annettu kaksi tietä: Jeesuksen näyttämä tie ja Jumalan tahto, Jumalan luo. maailman näyttämä tie ja saatanan tahto, pois Jumalan luota.
minihameet,napapaidat yms.tiukat muotikuteet hyväksytään uskovien vaatetukseksi,vaikka ennen ne ovat olleet ns.huorien työasuna.
>>olisiko vika minussa kun en uskossani ole niin "palava" ,että todistaisin tarpeeksi.
Sinun vioistasi minä en mitään tiedä, mutta helluntailaisessa opetuksessa on mielestäni juuri tämä vika: korostetaan sanallista 'todistamista' joka tilanteessa ja jokaiselle, vaikka evankeliumi opettaa toisin. Jeesushan varoitti 'helmiä sioille' - eli ei hyödytä mitään todistaa ja julistaa evankeliumia niille, jotka eivät ole siitä kiinnostuneita.
Sanallisen todistamisen sijaan on olemassa paljon tehokkaampi todistus, josta Jeesus sanoi: "Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa." Jeesus ei tässä puhu mitään sanoista vaan teoista. Tämä on niitä asioita evankeliumissa, mistä nykyään puhutaan hyvin harvoin. Mutta yksi ystävällinen teko saarnaa paremmin kuin tuhat sanaa - siksi minusta kenenkään uskovan ei kannata ottaa paineita todistamisesta, ellei sitten saa siihen suoraa kehotusta tai kutsua.
Ystävällisiä tekoja meillä on tilaisuus tehdä niille ihmisille, joita päivittäin kohtaamme, ja todistamiseen tulee tilaisuuksia ihan itsestään, kun joku osoittaa kiinnostusta. Jumala itse valmistaa meille nämä tilaisuudet, kuten Paavali kirjoittaa efesolaiskirjeessä: "Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef 2:10) Tässä on juuri se lepo, jonka Jeesus lupasi sanoessaan: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Emmehän me voi olla Mestariamme parempia: "Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee" (Joh 5:19) ja "ilman minua te ette voi mitään tehdä" (Joh 15:5).
tekee miljoonat muutkin, kuin kristityt.
Olen joskus ajatellutkin kun toiset jopo itse ovat sanoneetkin, että he eivät ole mitään pahaa eikä syntiä tehneet ovat aina tehneet sitä mikä on hyvää, eivätkä usko edes ,että jeesus on maan päällä elänyt.
Kyllä Roomalais kirje selittää tuon uskon kuulemisen ja jos ewi sattus oleen julistajaa.
Tottahan sitä sohvalla voi odotella, että jöku tulis kyseleen, kun sanan tutkinnassa ja rukouksessa elää koko ikänsä.
Tottahan usko muuttuu tekoihinkin ja päinvastoin, vaan toiset häpeävät uskoaan eivätkä tohdi sanoa edes että Jeesus on heidän pelastajansa.
SANA taas sanoo siitä, että niin möys Jeesus ei tunne tuollaisia, jotka eivät uskalla unnustaa Jeesusta Herrakseen.
Kyllä on luojaa ja muutä, mut kun pitäs Jeesus nimi tulla huulille niin johan työmaa tulee.
Toisille riittää kun itse on pelastunut ja sen jälkeen hiljaisuus, ettei tiedä edes naapuri onko uskossa vai discossa.
Muistan niin hyvin kun suomalaiset naiset toisiaan niin kyttäsivät ,etteivät uskaltaneet yhteisiin kahvi-iltoihin tulla ettei muut näkisi jos siellä istuu helareiden kanssa.
Pelko tekee paulan sanoo sanakin.