Kenraalit syöttävät Vladimir Putinille pajunköyttä rintaman tilanteesta

Anonyymi-ap

Tämä lienee selvä asia lähes kaikille suomalaisillekin. Tiltuille ei.

Liian ruusuinen kuva sodasta saattaa vaikuttaa Kremlin neuvotteluhaluun.
Venäjän asevoimien johdon arvioidaan antavan Kremlille harhaanjohtavia tietoja rintaman todellisesta tilanteesta.

Financial Timesin juttamien lähteiden mukaan tämän uskotaan vähentäneen diktaattori Vladimir Putinin haluja neuvotella ratkaisua sotaan.

Kaksi nimettömänä pysyttelevää länsimaista viranomaislähdettä kertoo Venäjän asevoimien ja tiedustelun antavan Putinille säännöllisiä raportteja, joissa liioitellaan Ukrainan uhrilukuja, korostetaan Venäjän väitettyä etulyöntiasemaa resursseissa ja vähätellään venäläisten taktisia epäonnistumisia.

Vaikka Vladimir Putin tapaakin säännöllisesti lähipiiriläisiään, jotka kertovat sodan kielteisistä vaikutuksista Venäjän talouteen, on asevoimien raporteissa maalattu ruusuinen kuva saanut lähteiden mukaan Putinin uskomaan, että Venäjä on voittamassa sodan.

Vastaavaa on kerrottu aiemminkin ja jopa Kremliä myötäilevät sotabloggarit ovat tilittäneet julkisesti annetuista liian positiivisiksi osoittautuneista raporteista.

Tunnettu brittiläinen Venäjä-asiantuntija Keir Giles luonnehtii Kremlille annettuja raportteja disinformaatioksi. Hänen mukaansa ne ovat kuitenkin löytäneet yleisönsä ulkomailla. Chatham Housen tutkija Giles sanoo, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnossa on tarinoiden ansiosta vakuututtu siitä, että Moskova on voittamassa.

Gilesin mukaan kremlin ytimessä pyörii ”itseään ylläpitävä disinformaation kehä”, jolla on suora vaikutus sotakentälle. Asiantuntija katsoo Kremlin erheellisen käsityksen rintaman todelisuudesta selittävän myös sitä, miksi Venäjän johto haluaa yhä jatkaa sotaa valtavista tappioista huolimatta sen sijaan, että se suostuisi sille tarjottuihin tulitaukosopimuksiin.

5

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Onko tuolla Gilesillä jotain todisteita esittää?

      • UUSI

        Esim. Putin Kalsarimyrkyttäjän harhaiset lausunnot.


      • Anonyymi00004
        UUSI

        Ei edes tarvitse esittää. Noin on aina käynyt diktatuureissa. Vai kuvitteleeko joku välttyvänsä löysilta kaiteilta, jos menee raportoimaan muuta mitä diktaattori haluaa kuulla? "Herra Putin, tämä teidän aloittamanne hyökkäyssota ei suju oikein hyvin. Olemme menettäneet valtavasti kalustoa ja miehistöä ja emme etene edes etanan vauhtia. Parhaat kauppayhteydet ovat tuhoutuneet, säästöt alkavat olla syöty, inflaatio kiihtyy koko ajan. Kansakunta jo kyselee, että mitä järkeä tässä on? Bensiinistä on pulaa, lentoja perutaan ja aika ajoin kaikesta on pulaa ja hinnat nousevat koko ajan. Infra alkaa olla tiensä päässä ja joka asiassa ollaan menossa huonompaan suuntaan. Kansalaiset eivät saa matkustaa kuten ennen ja eivät saa myöskään valittaa vaikka aihetta olisi. He eivät usko, että heille kerrotaan totuutta. Rintamalta palaa sekopäitä ja saamme olla peloissamme. Rikolliset on vapautettu ja nostettu sankareiksi. Haluatteko kuulla tarkemmin mitä mieltä kansalaiset aivan oikeasti ovat aloittamastanne sodasta?, Herra Putin."


    • Anonyymi00003
      UUSI

      Voiko venäläinen olla niiiin tyhymä, että luottaa venäläiseen. Eihän neukutkaan uskoneet omiaan, mutta silloin siellä tietysti oli älykkäämpiäkin kansallisuuksia seassa.

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Hehheh, turhaa lätinää, Venäjä ottaa haluamansa alueet, joko sotilaallisesti tai neuvotellen, ukraina päättää kumpi tapa on heille parempi.
      Suosittelen ukrainaa luopumaan kokonaan Donbassista nyt, turha käydä viivytystaistelua väistämätöntä vastaan. Se on myös koko Euroopan ja maailmantalouden kannalta paras ratkaisu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      470
      6690
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      3988
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2553
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      30
      2144
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      145
      1515
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1366
    7. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1218
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1196
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      70
      1189
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1119
    Aihe