Tämä on teille merkkinä

Luukas (2:8-20) on tallentanut
ilmeellisen tapahtumaketjun.

"Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla
vartioimassa yöllä laumaansa."

Näytös alkaa siis yön pimeydessä.
Mutta yht'äkkiä
pimeyden syrjäyttää Herran Kirkkaus.

"Niin heidän edessään seisoi
Herran enkeli,
ja Herran kirkkaus
loisti heidän ympärillään,
ja he peljästyivät suuresti."

Tuo yö oli kuitenkin vaihtuva
suureksi iloksi paimenille
ja kaikelle kansalle.

"Mutta enkeli sanoi heille:
'Älkää peljätkö;
sillä katso,
minä ilmoitan teille suuren ilon,
joka on tuleva kaikelle kansalle"

Alhaisista alhaisimmat saavat
joulutervehdyksen ylhäisyydestä.

"teille on tänä päivänä syntynyt
Vapahtaja,
joka on Kristus, Herra,
Daavidin kaupungissa."

Olikohan Herran enkeli
laskeutunut väärään paikkaan.
Yhteikuntapalvelua suorittavien
haisevien paimenien luo.

Mutta sitten enkeli jatkaa sanoen,
että hän on tullut
ihan oikeaan osoitteeseen.
Kedolle lammaspaimenten luo.

"Ja tämä on teille merkkinä:
te löydätte lapsen kapaloituna
ja seimessä makaamassa."

Merkki,
jonka enkeli mainitsee,
on sellainen,
että vain paimen voi sen ymmärtää.

"Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa
suuri joukko taivaallista sotaväkeä,
ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
'Kunnia Jumalalle korkeuksissa,
ja maassa rauha ihmisten kesken,
joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!'"

Ilmoitus Vapahtajan syntymästä
on vastaanotettu.
Rauha maan päälle julistettu.
Mutta mitä voi muutama paimen tehdä.

No, onneksi Herran ilmoituksessa
oli kymmenen pisteen vihje:
Te löydätte ...!

Mikään muu joukko ei olisi
voinut ymmärtää,
mitä Herran enkeli oli ilmoittanut
Vapahtajan syntymäpaikasta.

"Ja kun enkelit olivat menneet
paimenten luota taivaaseen,
niin nämä puhuivat toisillensa:
'Menkäämme nyt Beetlehemiin
katsomaan sitä,
mikä on tapahtunut
ja minkä Herra meille ilmoitti'"

Kuinka suuren uskon osoitus
tuo olikaan.

Herra ilmoitti,
ja silloin asia on niin.

Ei muuta kuin katsomaan sitä,
mikä on tapahtunut.

"Ja he menivät kiiruhtaen
ja löysivät Marian ja Joosefin
ja lapsen,
joka makasi seimessä."

Siinä oli merkki.
Seimi.
Mikään ei enää pidätellyt
paimenia kertomasta sen,
mitä olivat saaneet kuulla ja nähdä.

"Ja kun he tämän olivat nähneet,
ilmoittivat he sen sanan,
joka oli puhuttu heille tästä lapsesta."

Ja Sanoma levisi.

Ja kaikki, jotka sen kuulivat,
ihmettelivät sitä,
mitä paimenet heille puhuivat."

Mitä paimenet sitten puhuivat.
Jotain sellaista,
minkä vain paimen osaa selittää.

Mutta yksi kätki kaiken
varmimpaan tallelokeroon,
mitä maa päällään kantaa ...
äidin sydämeen.

"Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat
ja tutkisteli niitä sydämessänsä."

Ilosanoma oli julistettu maan päälle.
Paimenet olivat tehneet osuutensa.

"Ja paimenet palasivat
kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta,
minkä olivat kuulleet ja nähneet,
sen mukaan kuin heille oli puhuttu."

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Ennen oli kaikki toisin. Nyt ei tapahdu enää mitään jännää.

    • Anonyymi00002
      UUSI

      "Mutta enkeli sanoi heille:
      'Älkää peljätkö;
      sillä katso,
      minä ilmoitan teille suuren ilon,
      joka on tuleva kaikelle kansalle"

      Matt. 15:24

      Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe