Enemmän ihmisyyttä löytää keskivertopaloittelumurhaajasta tai esihistorian kannibaalista, kuin kokoomuspoliitikosta. Olen nähnyt kuolleiden ihmisten tai kalojen silmissä enemmän inhimillistä valoa, kuin tuosssa kalmantihkeässä tapituksessa.
Olen hyvin pitkään yrittänyt noudattaa elämässäni linjaa, etten oleskele samoissa tiloissa tai keskustele näiden kanssa, tai kättele näitä (joidenkin tapahtumanjärjestämisvastuiden ja melko velvoittavien tapakonventioiden takia näin on joutunut ehkä kourallisen kertoja tekemään elämässään). Toisinaan se on tarkoittanut, ettei suurta osaa työ-, opinto- tai vapaa-ajan oleskelun polkuja ole ollut mahdollista valita.
Mua kumminkin huolestuttaa liian vahvasti, millaisen viestin se lähettäisi, että tällaisen täyspuhtaan psykopaattisen pahesignaloivan porukan kanssa käyttäydyttäisiin, kuin heidän toimintansa olisi jotenkin hyväksyttävää tai normaalia. Ei ole. Jokin roti on sentään oltava. Jos on, niin ihmiskunta on epäonnistunut hankkeena, ja ihminen lajina. Mielikuvitukseni ei taivu maailmaan, jossa tällaiset oman elämänsä ottomeret eivät vetäisi päälleen (vaikka näiden osalta on oltava pidättyväisiä mitä hirmuismipienkin väärintekojen äärellä) yleistä vihaa ja moraalista tuomiota. Pimeyttä pimeämpää ja sakeinta sappea - tällaisen olemassaolo on sellaista arkeenkuulumatonta cthulhuista kosmista kauhua, jota ei mieltämullistavassa kauhistavuudessaan voi käsittää. Oikea käsittämätön, "pieni muinainen".
Onneksi tätä voi näin "joululomalla" paeta ymmärrettävämpiin, lohdullisimpiin ja toiveikkaimpiin maisemiin, kauhufiktion äärelle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/552e4965-aba4-4b95-b9ae-25ef2a0d3a70
Olen hyvin pitkään yrittänyt noudattaa elämässäni linjaa, etten oleskele samoissa tiloissa tai keskustele näiden kanssa, tai kättele näitä (joidenkin tapahtumanjärjestämisvastuiden ja melko velvoittavien tapakonventioiden takia näin on joutunut ehkä kourallisen kertoja tekemään elämässään). Toisinaan se on tarkoittanut, ettei suurta osaa työ-, opinto- tai vapaa-ajan oleskelun polkuja ole ollut mahdollista valita.
Mua kumminkin huolestuttaa liian vahvasti, millaisen viestin se lähettäisi, että tällaisen täyspuhtaan psykopaattisen pahesignaloivan porukan kanssa käyttäydyttäisiin, kuin heidän toimintansa olisi jotenkin hyväksyttävää tai normaalia. Ei ole. Jokin roti on sentään oltava. Jos on, niin ihmiskunta on epäonnistunut hankkeena, ja ihminen lajina. Mielikuvitukseni ei taivu maailmaan, jossa tällaiset oman elämänsä ottomeret eivät vetäisi päälleen (vaikka näiden osalta on oltava pidättyväisiä mitä hirmuismipienkin väärintekojen äärellä) yleistä vihaa ja moraalista tuomiota. Pimeyttä pimeämpää ja sakeinta sappea - tällaisen olemassaolo on sellaista arkeenkuulumatonta cthulhuista kosmista kauhua, jota ei mieltämullistavassa kauhistavuudessaan voi käsittää. Oikea käsittämätön, "pieni muinainen".
Onneksi tätä voi näin "joululomalla" paeta ymmärrettävämpiin, lohdullisimpiin ja toiveikkaimpiin maisemiin, kauhufiktion äärelle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/552e4965-aba4-4b95-b9ae-25ef2a0d3a70
Vastaukset 133
Vanhimmat
Kun orjakauppias Edward Colstonin patsas Bristolissa protestiksi kaadettiin ja kipattiin satama-altaaseen muutama vuosi sitten, tuohtunut Otto Meri kiirehti julistamaan Colstonin hyväntekijäksi.
Kyllähän se vassujn painajainen on kun joku viimein kertoo totuuksia suomen vasemmistosta.
Patalaiskat äänestää ja sonta jakaa etuuksia muiden veroista.
Rikkaat/ hyväosaiset kekkuloivat pyntättyinä, tekopyhinä ja ylpeinä viinapikari käsissään valtion kustantamissa juhlissa 6.12. . Silti moni heistä kadehtii Hurstin joulujuhliin osallistuneita!!! On tainnut otto Mereltä ja monelta hänenlaiseltaan unohtua Joulun perimmäinen sanonta.
Donald Trumpin+ hänen kannattajiensa aatteet on jo levinnyt Suomeenkin.
Valitettavasti.
Vanha sanonta : Kateus vie kalatkin merestä; aikaa myöten niin käy, kun rikkaat kadehtivatkin köyhiä.
Niin mut sellainenhan sinäkin olet.
No niin otetaan taas.
mitähän tuo saksalainen on sanonut?...
//////
on kirjoitettu, Sinun tulee palvoa Herraa, sinun Jumalaasi
4:10 (raamatun Versio) 4:17, 4:19, Luvut 5 – 7,
Jeesus Sanoi
Siunattuja ovat köyhät, sillä heidän on taivaan valtakunta.
Siunattuja ovat ne, jotka surevat, koska heidät lohdutetaan.
Siunattuja ovat nöyrät, koska he perivät maan.
Siunattuja ovat rauhantekijät
Iloitse ja ole iloinen, koska suuri on palkkio taivaassa
5: 1 – 12 Matteus 5:13 – 16 Katso myös: Mark 9:50; Luuk. 14:34, 35
Jeesuksen sana JEESUKSEN SYNTYMÄPÄIVÄ eli JOULU on NYT ja rukous on suora yhteys Taivaaseen KUN PYYDÄT APUA JUMALALTA JA PUHUT JUMALALLLE SISÄLLÄSI- OLET SUORAAN SILLOIN YHTEYDESSÄ TAIVAASEEN, JUMALAN TAIVAASEEN, jossa ei ole kipua ei tuskaa ei hätää ei vihaa, jne... on vain valoa ja hyvyyttä ja rauhaa ja onnea ja vapautta ...jne...
Maailma ja elämämme maapallolla on vain väliaikainen kuvajainen eli hologrammi, jonka Jumala on luonut, se TODELLINEN maailma on Taivas, täällä maanpäällä olemme vain 'testissä', jossa ohjeeksemme on annettu Raamattu eli Jumalan sana, ja tarkoituksemme on toteuttaa Jumalan meille antamaa tarkoitusta maailmassa ja toteuttaa hyvyyttä.
Jeesuksensanat
”Minä jätän teille rauhan. Rohkaiskaa sydämenne älkääkä pelätkö.” (Johannes 14:27)
"Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka olette uupuneet. Minä annan teidän levätä." (Matteus 11:28)
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." (Matteus 28:18)
"Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella." (Matteus 4:10)
Lahtari haaveilee joukkoteurastuksesta
Voi kamalaa!
Aloittaja: "Olen nähnyt kuolleiden ihmisten tai kalojen silmissä enemmän inhimillistä valoa.."
Kuinka monta kuollutta ihmistä on olemassa sun jäljiltä ja missä? Poliisia varmaan kiinnostais... ja uhrien omaisia.
Ja jos vielä jossain ajatellaan, että parempi mennä näiden kanssa samaan hallitukseen, kuin huudella oppositiosta. Ei tosiaan ymmärrystä sille! Kokoomus, Suomen vaarallisin puolue.
Sinipuna olisi Suomen tuho. Kokoomus pitää palauttaa oppositioon. Sieltä käsin se ei pysty tuhoamaan Suomea.
Juuri niin.
Velka-demarit ne Suomen tuhoavat. Kokoomus vähentää velkaa.
No eivät ole kyllä yhtään vähentäneet velkaa. Lisää ovat reippaasti ottaneet. Rahoittavat sillä rikkaiden veronalennuksia.
.
VelkaPurra ja VelkaKokoomus velkaporvarit on tehneet ennätys velkaa kaikissa hallituksissaan, MUTTA sensijaan SDP-marin hallitus oli KORONA-ajan hallitus, jolloin oli pakko ottaa velka, kuten joka maa teki korona-aikana.
Että taas näkee miten porvarit valehtelee kansalle koko ajan.
RRUUUAAAAHHHHH, valehtelet.
Kokoomuslaiset ovat hännättömiä perkeleitä.
Jotkut ihmiset vaan on sontaa. Enkä nyt puhu Hurstin jouluvieraista.
`Mitä tästä Otto-saastasta sanoo kunnon kirkkoväki?
Otto on isänmaan asialla
On kyllä vastenmielinen tuo oikeistolierojen porukka, joka halveksii ja vihaa noin paljon köyhiä ja huono-osaisia. Itse uskon että on tosi iso kynnys mennä noihin tilaisuuksiin, en tiedä ketään joka kävisi ja yksi työtön naapuri on puhunut menevänsä. En tiedä menikö, se puhuu paljon. Tosin uskon, ettei kaikki mainosta käyvänsä näissä vähävaraisten tapahtumissa ihan avoimesti.
Kukaan ei vihaa kun kela lakkautetaan.
Ruoanjakeluja on ympäri vuoden jatkuvasti eri paikoissa. Mikä tästä Hurstin jakelusta tekee niin erikoisen.
Tämä Otto Meri on kyllä inhottavampia politiikkoja mitä tiedän. En ole vastaavaa nähnyt. Täysin iso mul..u koko äijä. Vain Kokoomukselaiset voivat omistaa ja rikastua, vielä sillä, että ottavat kaikki köyhiltä, vaikka viimeiset ruuatkin itselleen.
Niin miltä hän vaikuttaa kyllä, taitaa olla vähän sukuvika, muistelen isänkin olleen aika kyrväkäs tyyppi. Epäilemättä vanhassa jaossa +satavee lahtareita kiireestä vtupäähän.
Ja niinkuin nuo vaatimattomat ruokakassit nyt olisivat tältä Meri-Otolta pois otettuja, kuten moni ILTALEHDESSÄkin huomautti.
Mutta se juurisyy OM:n motkotukseen lienee se, että nuo julkiset jonot ovat niin kiusallisia ja vaivaannuttavia, koska tuovat konkreettisesti esiin hallituksen kurjistamispolitiikan...kuin elävinä huutomerkkeinä ihmiset kaduilla; "EI NÄIN!"
Ja kun nuo kassijonokuvat varmaan lävähtävät suuren maailman verkkokalvoille ilman kulmien venytyksiäkin....NIIN NOLOA. Suomelle MAINEHAITTA.
Ihmetyttää, että näitä julkaistaan ja uutisoidaan. Pahin rangaistus näille on, ettei huomiota saa huomiohuoraamalla.
No, ottaen huomioon että media on vahvasti pääoman mediaa (niin perinteinen kuin somekin), on se lähinnä pääomavallasta itsestään kiinni, mitä se valitsee nostaa esiin, mitä uutisoida, millaisen uutiskulttuurin keskusteluasetelineen päättää luoda. Infokratian puoleen tavan tallaajalla on aika olematon valta.
Demari-viher sontaa media.
"On parempi katkoa ihmisten onget, kuin antaa heille kalaa." - vanha kokoomuslainen sananlasku
"On parempi imeä kotona peukkua, kuin tehdä mitään itsensä hyväksi", vanha kelademarin sanonta.
Tai maksaa veroja kun kotiin pyyhitään vasuujen perseetkin muiden veroilla.
Noh sinä imetkin jotain muuta kuin peukkua.
”Tyrkkää köyhät veteen ja naureskele rannalla”.
Helsingin Sanomissa oli taiteilijan maalauksia jouluisista tunnelmista baarin edessä. Kuvissa esiinnyttiin demokraattisesti yhdessä ruttoineen, epämuodostumineen ja koukkunokkineen.
Kyllä kehtaavat!!! Ittelle eduskunnassa pallkankorotukset??? Miten kehtaa huudella!!! Tämä porvari hallitus🤔!
Kokoomuslainen kun putoaa eduskunnasta,se alkaa nostaa sopeutumisrahaa,ei tarvi etsi töitä.Nostaa silti vaikka olis löytynyt suojatyöpaikka kaverin firmassa.Kuka olikaan luuseri tässä yhteiskunnan kannalta katsoen....
Eri asia. Kokoomuslaiset ovat parempia ihmisiä. He mm. osaavat pukeutua paremmin.
Tyhmiä pikkuporvareita
Hirttäytyköön kravatteihinsa.
Kokoomus on puolueen irvikuva. Ollut aina.
Demarien jälkeen. Ollut aina. Marin lähti nussimaan ja uniperin sössimään. perustet edlliseei
Mitä sössötät? Kokoomus kylvää pelkkää tuhoa ja kuolemaa.
Otto Meri sanoo vain ääneen sen mitä tavallinen porvari ajattelee. Useimmilla on kuitenkin sen verran häpyä, että eivät tuollaista sydämettömyyttä julkisesti julista.
"On parempi imeä kotona peukkua, kuin tehdä mitään itsensä hyväksi", vanha kelademarin sanonta."
Tarkoitit tietysti kokoomuslaisten sanonta.
Mulkkuus ei tule geeneissä. Otto Meren isoisä Veijo Meri oli ihan fiksu mies ja hyvin anti-mulkku.
Kokoomus on ylivoimaisesti eniten velkaa ottanut puolue Suomessa.
Ja YLIVOIMAISIN ol Hallitus ja sen johtaja Sanna Marin.
Lisään edeliseeni
Antakaa +1 plus jos olen oikeassa
ps. Jeesus on Herra!
mem! Plussaa tulee, Kiitos olen oikeassa!
On eri asia ottaa velkaa teollisuusinvestointeihin kuin paskaloisten elättämiseen.
taita a olla joku lahtari-eliittisuku tuokin...?
Sanoo ihminen joka on vasemmistolaisille tyypillisesti ruma ja haiseekin pahalle.
>>Ja jos vielä jossain ajatellaan, että parempi mennä näiden kanssa samaan hallitukseen, kuin huudella oppositiosta. Ei tosiaan ymmärrystä sille! Kokoomus, Suomen vaarallisin puolue.>>
Toivottavasti joku toimittaa sinut hautausmaalle. Suomi olisi turvallisempi paikka.
Orpon persekärpänen surisee.
Kum Marin kirjan julaiksee ja itkee.
Uttavirtaa vielka nussailee.
heh heh hee.
Runous alkanee.
Lisään edeliseeni .
On vassuliin sattunut kovaa niin vikinä tuntuu olevan. Kela vaan kiinni ja lusmut laitanaan työhön vaikka keniaan.
Kolaus!
Eli KommarinOmaLääkistysAattonaUnohutnutSuututtaa?
Sinusta räkänokka ei ole minkään laittajaksi.
Sinulle punikille pitäisi laittaa vähän turpaan
No mitä.hullu!
Minulla on sama periaate vihreiden ja vassarien kanssa. Eikä ole ollut tarvetta olla niiden kanssa tekemisissäkään sitten ensimmäisen työpaikan.
ja viimeisen.
Vihreät on paskaväkeä. Jos tulevat tänne maaseudulle niin ajetaan ne pois.
Köyhien ja pienituloisten suomalaisten kannattaa boikotoida oman paikkakuntansa kokoomuslaisia yrittäjiä ja tilata tarvitsemansa tavara ulkomailta, esim. kiinalaisista verkkokaupoista. Ulkomailta tilaamalla voi olla varma, että ei tule tukeneeksi omalla ostopäätöksellään kokoomuslaista tai perussuomalaista riistoporvaria.
Yllättävän monella kokoomuksen nuorukaisella on ongelmia pysyä hiljaa silloin kun laatuviinit sekoittaa päätä.
Siis ei ole yllätys, että samaa näemme deamarijohtajissa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0971591e-b739-4177-9960-d63b26948c9c
Ja velkaa tuli, lisään linkin äskeiseeni
Tuollaisista pääministeristä ei ole minkään laittajaksi.
Edes uusvirran panijaksi - sähkön hinnan alentajaksi
Siis kokaiini on Kokoomuksen päihtymistila lähde nykyisin.
>>Yllättävän monella kokoomuksen nuorukaisella on ongelmia pysyä hiljaa silloin kun laatuviinit sekoittaa päätä.>>
Yllättävän monella punikilla on ongelmia pysyä hiljaa silloin kun Lasol sekoittaa päätä.
V 1918 JÄI HOMMA KESKEN
Näillä ulostuloilla kokoomuksen kannatus laskee samaa liukumäkeä kuin persujen. Ja ihan ansaitusti.
Ei laske. Kokoomusta äänestävät vain itsekkäät mulkut ja niitä kyllä riittää.
Saamattomia nyhveröitä on nämä Suomen köyhät ja työttömät kun heitä voi setelipinojen päällä istuva eliitti julkisesti pilkata ja naureskella vaikka jouluna. Etelän kuumaverisissä maissa palaute olisi kovaa.
Ehkä ongelmana Suomessa onkin juuri se, että Suomessa ei ole todellisia nälkään kuolleita tarpeeksi paljon! Tyylikkäästi puetut hyväkuntoiset kaipaavat rahaa ja tavaraa lisää ja leipäjonoissa on kivaa rupatella kavereitten kanssa. Saahan siinä samalla sen muovikassin, jossa on lenkkimakkaraa ja leipää pariksi päiväksi!
>>V 1918 JÄI HOMMA KESKEN>>
Homma jäi kesken mutta onneksi ymmärsivät lähteä Neuvostoliittoon.
Lahtarit eivät lähteneet minnekään
Tajusivat pysyä Suomessa. Jotkut lähtivät Saksaan saamaan oppia.
Pissapasi on palannut takaisin.
Kaikenlaisia pöljäkkeitä sitä on.
Persuissa niitä riittää
Monet perussuomalaiset ovat jopa neroja kuten tohtorit Halla-aho ja Keskisarja
Hyvin syvällä hulluuden puolella ovat he.
Jos köyhät eivät ollisi laiskoja ja tyhmiä, he sijoittaisivat rahansa kryptoihin, vaurastuisivat eivätkä olisi enää köyhiä. Itse olen tienannut kryptoilla 25k.
Suurina nälkävuosina 1865-68 maamme yläluokka ei tiennyt puutteesta, vaan pelkäsi velkaantumista. Lähes 16% kansasta kuoli nälkään, kulkutauteihin. Kokoomus voi käydä juhlimassa Snellmannin patsaalla Suomen Pankin edessä nälkävuosien onnistunutta puhdistusta.
Mitä kirjailija Veijo Meri kirjoitti: Manillaköysi
Mitä poliitikko Otto Meri kirjoitti: Osta köyhä viimeisellä manilla köysi
Pojanpojasta polvi huononee
Kaikkea se leipä elättää kun tuollaisia ottomerejäkin.
Täytyy laittaa oton nimi mieleen, ettei vaan näin työttömänä ensi vaaleissa erehdy äänestämään moista porsastelijaa.
Kenenkään työttömän ei kannata äänestää porvaria
Kokkareitten vaalikuningas keväällä 2027.
Taitaa olla sellainen paskakokkareiden kuningas.
Aika säälittävää kadehtia vähävaraisten vaatimatonta jouluateriaa.Itse herra varmaan syönyt jouluna sikaa niin että muuttuu itsekin sellaiseksi.Kokoomus on säälittävä puolue!
Mikään ei ole halveksittavampi olento köyhiä kadehtiva rikas.
Noita säälittäviä hyypiöitä mahtu kokoomuksessa 13 tusinaan.
Otto Meri luultavasti kehoitti ihmisiä ottamaan enemmän vastuuta omasta elämästään. Ettei olla kuin linnunpoikaset pesässä suu ammollaan.
Juuri näin. Ei ole Meren vika, että ihmiset ovat paskoja.
Kapitalismi tuottaa näitä oman elämänsä Ebenezer Scroogeja :(
Tuo lausuonto hierotaan Oton naamaan kun seuraavaksi asettuu ehdokkaaksi johonkin tehtävään
Ei anneta kannibaaleille huonoa nimeä yhdistämällä heitä kokoomukseen
No en muista, että fasismin valtavirtaistumisen tärkein komponentti, eli autoritäärikonservatiivit (kuten kokoomuslaiset ja muut oman elämänsä von papenit), olisivat juuri joutouneet kuunaan tekemisistään maksamaan. Ne ovat vain nämä poikkeustilanteiden fasistiset luokkanousukkaat, kuten Mussolini ja vastaavat, jotka nippa nappa ja toisinaan osuvat historian heristämän tuomiosormen eteen.
Fasismin valtavirtaistuminen alkoi Suomessa v 2015
Otto Meri on loukkaantunut saamastaan palautteesta:
"– Sen verran pulaa ja puutetta olen omassa elämässäni kokenut, mitä nyt en yleensä halua pitää esillä. Henkilökohtaisesti koen loukkaavana, että kultalusikka suussa olisin syntynyt, kun eivät ihmiset tiedä, että mitä tässä nyt on kukin oman elämänsä aikana joutunut kokemaan."
"Meri sanoo lopuksi, että hänen pääpointtinsa ei ollut kritisoida köyhiä tai ruoka-apua jonottavia. Hän halusi painottaa kantaansa, jonka mukaan ruoka-avun suosion lisääntyminen ei johdu Orpon hallituksen tekemistä toimista."
Mutta kun se johtuu juurikin hallituksesta.
Otto poika Rules OK.🇺🇸👍
Puhallus sai paulnewmaninsa.
Ennemmin saa rautakangen oppimaan runonlausuntaa kuin aloittajan pysymään edes jotenkin järjellisessä linjassa.
taas ulostit, pers-efekti.
Otto Meri on nykykokoomuksen koko kuva.
Aito ihmissusi.
"Pulaa ja puutetta olen itsekin kokenut" kertoilee.No luulisi ymmärtävän sitten kaltaisiaan paremmin.Kokoomus neste lienee noussut nuppiin sittemmin.
Otosta paljastui pesunkestävä persu.
Kokoomus ei ole enää sivistyspuolue eikä kykypuolue. Pelkkiä luusereita ja nollia koko sakki!
Ja vaikka Otto Meri muuta väittää, niin juuri Kokoomuksen ja Persujen politiikka on lisännyt köyhien määrää niin ettei Hurstin jouluruoka enää riitä kaikille!
Köyhät itse lisäävät köyhien määrää olemalla laiskoja
Hki,n KOK valtuuston nimilistaa kaipaisin. Mäen kamuja, siis.
Naurettava tissiposki pullapoika. Edustamansa aatteen peilikuva. Ei muuta.
Köyhiä halveksivat puheet ovat vain sulka hattuun kokoomuksessa
Ihmiset jonottavat vaikka ämpäreitä niin miksi ei ilmaista ruokaa ? Härskiys nousee kaikissa ilmaispalveluissa ja se ruokkii hyväksikäyttäjien määrää . Ruoka apuja jonotti 85 % väkeä jolla on varaa kustantaa oma mässäily , eikä syödä sitä vailla olevien apetta .
Ei se ole edes ihminen!
HKI apina!
Asia on otsikossa!
Junassakin voi olla vapaamatkalaisia kesken kaiken mutta istuisitteko varkaan vieressä koko matkan. Siinä se kysymys olikin.
Otto Meri on oikeassa!
Valtava ruokajono Helsingin Kalliossa!
Hän sanoo sen, minkä kaikki tietävät mutta eivät sano
Orpon hallitus paskoi kaikki hommat
--------------------------------------------
ihmisen irvikuva
Presidentti kehotti uudenvuodenpuheessaan välittämään myös köyhistä. Puhe oli jyrkästi OttoMeri -vastainen!
Stubbin valehteluhetki
Otto Meri on prikulleen oikeassa.
on ihmisen irvikuva
Kokoomuslaisten vihan köyhiä kohtaan ymmärrän. Persujen en.
Kummatkin kusipäitä.