Joulu yksinäisen suru?

Toiset surevat joulun yksinäisyyttä ja toiset varattomuutta. Osa ihmisistä kokoontuu yksinäisten taikka varattomien tapahtumiin. Joidenkin ihmisten mielen täyttää itsesääli. Minulla ei moiseen ole sen enempää syytä vaikka siihen saattaisi olla suurempikin syy.

Minulla on ollut tapana ajatella, ettei savua ilman tulta. Toinen puoli kolikosta saattaa ollakkin puolitotuus pahasta jota olen kokenut. Se, että on kokenut hankalaa suhtautumista omien lähimmäisten ja monesti jopa ventovieraiden joukoista ja aivan lapsesta asti on toki hyvältäkin osin selitettävissä muilla kuin minuun henkilökohtaisesti liittyvillä syillä. Toisaalta jopa niissä todellisissa elämän vastoinkäymisissä olen saanut pikemminkin tuomitsevaa ja solvaavaa vastinetta kuin tukea. Kukaan ei ole täydellinen niin kun en minäkään. En minä silti jaksa virkamiehiä lukuunottamatta herjata ketään loppuelämäni ajan. Läheiseni kyllä jaksaa senkin. Minusta vain ne omat toimet tai pikemminkin toimimattomuus tilanteissa joissa minulta odotetaan jotakin lämmintä lähestymistä tuttaviani kohtaan on johdonmukainen sen kanssa miten he ovat lähes aina suhtautuneet minuun. Aina joistakin puheista taikka kommenteista saa käsityksen siitä, että taas ollaan puhuttu pahaa selän takana. Toiset ei viitsi edes väähääkään peitellä suhtautumista vaan herjat heitetään suoraan päin naamaan kerta toisensa jälkeen ja täysin perusteetta. Ehkä joku olisi joskus odottanut minulta jotakin anteeksiantoa heidän puheisiinsa taikka tekemisiinsä viitaten, mutta vuosikymmeniä jatkuneista täysin turhista solvauksista anteeksiantaminen kuuluu lähinnä kirkkoon rippituoliin kuin minulle. Ei ole enää halua tavata ainakaan yhdessäolon juhlana niitä ihmisiä joista ainut mielikuva lapsuudesta asti on se, että olisin jollakin tavalla ei toivottu taikka riittävästi vajaavainen yksilö jonka pitäisi saada lähimmäisen johdatusta asioissa joihinka heillä ei itsellä ole pienintäkään pätevyyttä, mutta käyttäytyvät kaikkitietävän ominaisuudessa aina siihen asti, että tätä nykyä jopa viralliset tahot oikovat heidän minun kohdistuvia käsityksiä ja toimia. Ehkä joku on odottanut, että juuri minun pitäisi muistaa lähimmäisiäni, heidän lapsia ja tätänykyä mahdollisesti jopa lapsen lapsia. He itse halusivat alistaa, nöyrryyttää, solvata ja lyödä lyötyä sillä hetkellä kun olisin tarvinnut tukea. Miksi ajattelisin ja muistasin heitä? Kyllä sen anteeksi pyytävän aloitteen pitää tulla sieltä heiltä, ei minulta. Toisinaan saa vain käsityksen, että minun pitäisi "ostaa" lähimmäisiltä lähimmäisyyttä miellyttämällä heitä. Harvoin kyllä mitään pahaakaan heille ole tehnyt saati edes sanonut.

Tovi sitten tein listaa päivämäärä, kellonaika ja tapahtuman kuvaus tyylisesti tilanteista jossa naapuri tarkoituksen mukaisesti häiritsi minua. Valitus isännöitsijälle taikka rikosilmoitus polisille ei johtanut mihinkään, eikä yksikään asiasta tietävä naapuri halunnut puuttua asiaan. Sittemmin poikkeuksellisesti taloyhtiössä toimiva taho joka ei ollut asiasta perillä ennen kuin siitä mainitsin puuttuikin ja häiriköinti loppui. Nyt osa on hyvin välttelevän näköinen kohdatessa, että heidänkö olisi mukamas minun puolia pitänyt pitää? Opettiko se raamattu ristiin naulitsemaan ihmisiä? Jos olisin menneinä vuosikymmeninä tehnyt vastaavaa listaa kaikista ihan konkreettisesti arkisista häiriköineistä tahoista, niin olisi jo lähinnä ymmärrettävää miten en nyt ihan ilman vahinkoa ole asioista selvinnyt ja jonkinlainen syrjäytyminen on itsestään selvyys, mutta samalla toisten ihmisten toimesta aivan tarkoituksen mukaista. Eräät virkaa tekevätkin oikeusoppineet ovat saattaneet huudella perään ilman että olisin millään konkreettisella tavalla ollut esillä taikka edes nettifoorumille kirjoitellut jotakin epämiellyttävää ovat todenneet, että elämässäni olisi jotakin niin välinpitämätöntä ja laitapuolen elämää, etten ole välttämättä oikeutettu edes perintöön. Ikävä kyllä tiedän näitä oikeasti laitapuolen elämää eläviä ihmisiä ja ettei heillä ole muuta kuin se mitä heillä on päällään ja elämä täynnä päihteitä. Joulut menevät yhteismäisissä laitosolosuhteissa. Varmasti on joku joka istuu vierellä kun yhteiskunta kantaa kinkkua pöytään. Itse olen terveyden vuoksi hakeutunut joitain kertoja laitosmaisiin olosuhteisiin ja saanut haukut kuinka surkea ihminen olen ja ihan varmasti olen syyllistynyt rikoksiin tai vastaaviin ja ettei minua haluta edes laitokseen. En ole syyllistynyt rikoksiin ja niin laitapuolen kulkija olen että tetokoneessa murahtaa Ryzen prosessori gigan nettinopeudella.

Vaikka minua on jopa väkipakolla viety omasta kodista keskellä kirkasta päivää viihtymään suljettuun psykiatriseen sairaalaan muiden yhteiskunnan jätteiden sekaan ilman että olisin millään olemassa olevalla keinolla häirinnyt paremman kansan elämää = totaalista syrjintää ja paikan osoittamista yhteiskuntajärjestyksessä, niin nyt pidän jopa ihmisoikeusloukkauksena että hädin tuskin viitsivät ehkä jopa vakavaa sairautta tutkia. Kinkut saan syödä ihan yksin.