Vihreät ei näistä asioista uutisoi?

Anonyymi-ap

kotiavustaja-raiskasi-100-vuotiaan
Anonyymi-ap
2025-12-29 11:27:21

Epäilty ehti sairauslomalle

38-vuotias mies jäi sairauslomalle epäilyjen noustua esiin ja hänet on myöhemmin irtisanottu Tukholman kaupungin palveluksesta.

Ex-kotiavustaja tuomittiin raiskauksesta neljän vuoden vankeuteen. Mies on Irakin kansalainen ja syyttäjä vaati hänen karkottamistaan maasta. käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen. Oikeuden mukaan karkotuksen puolesta puhui useita seikkoja mutta miehen siteet Ruotsiin painoivat lopulta enemmän.

Mies on ollut epäiltynä myös muista raiskauksista mutta ne on jätetty tutkimatta, koska asianomistajat eivät ole halunneet osallistua prosessiin. Vuonna 2021 mies tuomittiin asiakirjaväärennöksestä ja viranomaisaseman väärentämisestä ehdolliseen vankeuteen sekä päiväsakkoihin. Vajaa vuosi sitten hän sai sakot ja menetti ajokorttinsa jäätyään kiinni huumeratsiassa.
”Ei sovellu kirjoitettavaksi”

Ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja Richard Jomshof (ent. Lohikoski) purkaa viestipalvelu X:ssä turhautumistaan oikeusvaltion ratkaisuihin. Ensin hän kertaa lyhyesti tapahtumain kulun ja toteaa sitten:

– Käräjoikeus päätti hylätä syyttäjän vaatimuksen miehen karkottamisesta. Pidättäydyn toistaiseksi sanomasta sitä, mitä juuri nyt ajattelen. Se ei sovellu kirjoitettavaksi.

https://www.suomenuutiset.fi/kotiavustaja-raiskasi-100-vuotiaan-valttyi-karkotukselta-koska-siteet-ruotsiin-liian-vahvat/

6

212

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ruotsissa, miten sen pitäisi Suomessa ylittää uutiskynnys.

      Rikos on törkeä, sitä ei voi puolustaa.

      • Anonyymi00002

        jos et asiaa ymmärrä niin olet itse irakista?


    • Anonyymi00003

      Suomessa tämä vihervasemmistolainen valtamedia ei uutisoi mistään tuollaisesta, mutta kun persu tekee jotain sitten vasta alkaakin!!!!

      • Anonyymi00006

    • Anonyymi00007

      joutui hiljattain myrskyn silmään puhuttuaan Vantaasta Suomen Mogadishuna.
      Anonyymi-ap
      2026-01-07 11:14:48

      Maastohiihtäjä Vilma Nissinen, 28, joutui hiljattain myrskyn silmään puhuttuaan Vantaasta Suomen Mogadishuna.

      Vuokatissa kasvanut ja muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla asunut Nissinen sanoi erityisesti Hakunilan kaupunginosan olleen Mogadishu jo 90-luvulta lähtien.

      Lue myös: ”Omaa intohimoaan ei kannata seurata” – Arman Alizad neuvoo nuorisoa

      Lue myös: Kauneusleikkauksia ja katujengejä – Armanin uusi dokumenttisarja käsittelee aikamme ilmiöitä

      Lausunnon jälkeen Nissistä on revitty kappaleiksi niin sosiaalisessa mediassa kuin lehtien otsikoissakin.

      Nyt suorista puheistaan tunnettu toimittaja, tuottaja ja juontaja Arman Alizad, 54, puolustaa Nissistä ja sanoo, että kärpäsestä on tehty härkänen.

      – Aivan käsittämätön haloo taas tyhjästä.

      Iranissa syntynyt ja 9-vuotiaana Suomeen vuonna 1980 muuttanut Alizad julkaisi sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa ihmettelee kaksinaismoralistista suhtautumista eri paikoista puhumisessa.

      – Brighton Beach saa olla pikku Odessa (siellä venäläiset, juutalaiset ja ukrainalaiset), Houstonissa voi olla Little Lagos, Seattlessa on Chinatown, Lahti voi olla Chicago (tää on hauska ja epäsuora mut laitan siks listaan), Losissa on Koreatown, mut Vantaa ei voi olla Mogadishu koska rasismi, vaikka Vuosaaressakin on ollut vuosikymmeniä Mogadishu Avenue.

      Lue myös: Arman Alizadin uusi dokumenttisarja pureutuu nykymaailman synteihin

      Lue myös: Shamaani kutsuu Arman Alizadin kuolleen äidin henkeä – Alizad puhkeaa kyyneliin

      – Maan päälehti HS kirjoitti oikein salonkikelpoisesti, että Minneapolis / Minnesota on ”Amerikan Mogadishu”, mutta kun Vilma Nissinen sanoo Vantaata Mogadishuksi, niin on taas joku, joka pitää laittaa polvilleen pyytelemään tyhjästä anteeksi.

      Alizad sanoo tuohtuneena, että kyse on kiusaamisesta.

      – Tähän päälle pari etuoikeutettua ja täysin ylipalkattua ay-pomoa lähtee mukaan kiusaamaan nuorta hiihtäjää ja Ville Kopra kehtaa jopa lokeroida ja leimata Vilmaa ”rasistihiihtäjäksi”. Häpeä, Ville! Niin syvällä on rasismi itseään liberaaleiksi kutsuvilla, että he ei itsekään sitä näe.

      Alizad kannustaa kohun keskelle joutunutta Nissistä ja kehottaa tätä jatkamaan pää pystyssä eteenpäin:

      – Vilma, sulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Älä välitä yhdestäkään sekopäästä tai tän ajan hulluudesta. Minäkin hiihtäisin mieluummin alppiauringossa kuin Suomen Mogadishussa, Pikku Odessassa, Pikku Lagosissa tai Seattlen Chinatownissa. Hiihtoliiton pitäisi pyytää sinulta anteeksi.

      – Meitä sinua tukevia maahanmuuttajia, kantasuomalaisia ja ihan vaan suomalaisia on valtava määrä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1423
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    5. 68
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      229
      644
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe