Onneksi olkoon. On Suomi mennyt huonoon malliin kun täältä pitää lähteä asumaan toiseen maahan. Kaikki on päin helvettiä täällä. Kansaa kusetetaan ja rahat hakataan sotakoneisiin ja natoon ihan turhaan. Mamuja hyysätään ja oma väki seisoo leipäjonoissa. Työpaikat tuhottiin ja bkt. Poliisi on korruptoitunut ja jahtaa aikansa kuluksi nurmikoille kuseskelijoita kun eivät muuta uskalla tehdä. Rikolliset saa olla vapaana ja ekokapinat hillua. Poliisi ei tee mitään. Terveydenhuoltoon ei ole rahaa, tieverkosto on huonossa kunnossa, Ei mitään tulevaisuudennäkymiä.
Turtiaisille myönnettiin turvapaikka Moskovassa
Anonyymi-ap
1241530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 124
Vanhimmat
Onneksi taikaseinästä saa vielä rahaa kela-gold kortilla.
Onko siellä Petroskoissa taikaseinä?Kelpaako siellä kela-gold?
Keva-gold, kelpaa.
Ei Anon tarvitse pelätä, ettei Putin päästä eläkeläisiä rintamalle.
Joku väitti että tää Ano olisi sotilasarvoltaan reservin kapteeni?
On sillä ainakin isompi sotilasarvo, mitä on mestari Halla-Aholla.
Reservin idiootti. Ano lähtee sotimaan..😂😂🤣🤣🤣
Ano laittaa venäjän rakentamaan muurin itärajalle, että suomalaiset eivät pääse sinne Venäjälle korkean hyvinvoinnin perässä. Näin Ano itse sanoi.
Nyt jätämme odottamaan milloin muuri ja miinakenttä nousee venäjän puolelle Suomen vastaiselle rajalle.
Jos näin ei tapahdu, Ano on luopio venäläisille ja pääsee Ukrainaan puistoretkelle.
Turtiainen haluaa taistelemaan Ukrainaan Venäjän riveissä. Eiköhän se nyt ole Suomen kansalaisuuden poisto tuolta hullulta ja maahantulo kielto päälle.
Miksi hakea poliittista turvapaikkaa menettämällä Suomen kansalaisuuden, jos aikoisi takaisin tulla. Peli on Anon kohdalla pelattu.
Toisen henkilön mielipiteen vuoksi ei ole oikein sanoa ketään hulluksi.
Minnakin oli päässyt valokuviin. Ilme kertoi kaiken. Oisko pitänyt silloin nuorena likkana sittenkin ottaa se juho tai tapani tai edes martti...
Joutuiko Minnaki poliittiseksi pakolaiseksi Venäjälle.
Ainakin minna näyttäisi ottavan ne papin vastamäki jutut tosissaan.
Pisteet siitä, vai onko harkittu leskeneläke ja henkivakuutus mielessä.
Tuskin anosta niin paljoa irtoaa että kannattaisi. Ei tainnut tietää minkä matkaan läx..
Ongelmajätettä jo eläessään
Missä oma väki enemmän seisoo leipäjonoissa kuin Venjällä, kerro nyt ihmeessä tositietoa asiasta, äläkä vaan luulojasi?
Todella typerää tosiasioihin perustumatonta nillitystä. Aivan Anon tasoista.
Ihme valitusta. Joka tyyppi lähtisi Suomesta kun joutuisi viranomaisvainon kohteeksi kuten he. Poliisit mustamaalaa ja käy kotona pelottelemassa vaimoa kun poliittiselta taholta on käsky tullut. Tämä on se totuus asiassa. Anon suorapuheisuus valtionsalissa sai eduskunnan vapaamuurarit suuttumaan ja siksi hänen kimppuunsa käytiin halpamaisella tavalla.
Olisi hyvä tietää mitä Ano on muka sanonut muuta, kuin paennut viranomaisia pelkästään velkojensa tähden Venäjälle.
Ois varmaan ollut viisaampi hoitaa velkansa.
Jos tuollaisia ajattelee tai uskoo, on "ihan böbi". Ei Ano ole joutunut viranomaisvainon kohteeksi sen enempää kuin kuka tahansa rikoksesta epäilty. Totta kai sitä voi pitää vaiona, jos poliisi tai muu viranomainen pyrkii saamaan epäillyn vastuuseen teostaan.
Ja sen sanoisin, että jos jotakin vapaamuurareista alkaa hourimaan tällaisissa tapauksissa, olisi myös syytä saattaa tämä houriva henkilö terveyden- tai oikeasastaan sairaudenhoidon piiriin.
En tiedä onko Ano vapaamuurareistä hourinut, mutta kirjoittaja sitten ainakin niihin viittasi.
Älä valehtele kun et mitään tiedä.
Ei vapaamuurareista puhuminen ole hourimista. Niistä pitäisi puhua enemmänkin. Huolestuttavaa että isokenkäiset istuu yhdessä rituaalisissa istunnoissaan, poliisin päälliköt, yritysjohtajat, kaupunginpoliitikot, kauppiaat,sairaalan johto, kirkon edustajia, lääkäreitä, vakuutuspamppuja, lakimiehiä ja tuomareita. Kun tämä muurarikopla veljeilee yhdessä niin korruptio kukoistaa, lain noudattaminen unohtuu.
Kysymys kuuluu nyt, mitä todellista konkreettista haittaa sinulle tai jollekin tuntamallesi henkilölle on vapaamuurarien toiminnasta ollut tai on?
Nyt on yksi rikollinen luuseri vähemmän Suomessa.
Näin se menee, joo.
Joo ja vielä kun Anon Tube kanava lakkautetaan, niin kukaan ei ulosottolaitoksen lisäksi kaipaa Suomen isänmaan pettureita enää.
Ano on Suomen isänmaallisin mies. Jos häntä olisi kuunneltu, niin raja olisi auki, itäsuomen kauppiaat voisivat hyvin, polttoaine ja sähkö olisi halpaa, suomalaiset yritykset menestyisi venäjällä, kauppavaihto kukoistaisi, ei olisi järkyttäviä natomaksuja, eikä tarvitsisi hakata miljardeja asehankintoihin. Suomi ei olisi ylivelkantunut näin pahasti, ja nyt näiden natomaksujen ja hävittäjälaskujen jälkeen ei ole varaa edes otettujen lainojen lyhentämiseen.
Youtube-trollit ovat ehkä ihan ok ihmisiä mielenterveydeltään, mutta tosissaan Anoa siellä tubessa kiittelevät tai edes ymmärtävät ovat kyllä aika "pihalla" ja hyötyisivät varmasti mielenterveyshoidosta? Tai ei kaikki hullut hoidosta mitään hyödy. sekin on vanha totuus!
Katso missä tilassa Suomi on nyt. Juuri siinä tilassa mihin Ano sanoi meidän olevan matkalla, kun eduskunnan puliveivarit veti Suomen pohjaan.
Et ymmärrä mitään. Nythän on niin, että Suomi on tismalleen siinä tilanteessa mihin Ano Turtiainen sanoi meidän olevan menossa. Hän sanoi että lopettakaa natokiima ja lakatkaa uhmaamasta Venäjää, koska se on meidän tärkein kauppakumppanimme. Että siitä ei hyvä heilu jos alamme uhkaamaan Venäjää. Hän oli täysin oikeassa. Nyt jopa presidentti Stubbin pöksyt tytisee tilanteessa mihin olemme itsemme ajaneet. Tai siis hallitus on ajanut. Häkkänen on ihan pihalla, nyt vasta alkaa velkenemaan hänellekin mitkä on laulujen lunnaat. Venäjä ei unohda. Saattepa nähdä.
Sisäsuomilaista juttuja. Huvittavaa, että Turtiaseen liittyviä uutisaiheita ylläpidätään Suomessa, Venäjällä kokonaan tuntematonta.
Anosta saa hyvää kontenttia. Suomi rakastaa turhapuroja.
Voi keesus sentään olette te sairasta porukkaa. Täysin yhteiskuntakelvotonta saastaa.
Sitä vain sinäkin alat isänmaan petturiksi ja muutat Venäjälle, jos sillä itseäsi ja Turtiaisia viisaana pidät.
Ano kuvaa Murmanskissa -33 pakkasella ajellen Venäjän Karjalassa maaseudulla eukkonsa kanssa.
Siperiassa vain-72 sielläpä sitten ja huomioikaa valuutta rupla kurssi 0.11 eli miljoona ruplaa n. 10 000 euroo.
Totta, ei rääväsuisia snobeja.
Turtiainen perusti puolueen nimeltä ValtaKuuluuKansalle jahän lähti maasta Venäjällä jossa ei kansalla ole mitään oikeuksia ja elävät pelossa ja valvonnassa.
Velkoja pakoon lähtenyt Ano setä huomaa vielä kuinka tyhmä liikkeen hän teki kun hänestä ollaan otettu propaganda hyöty ja silloin hän menettää kaiken ja pääsee ehkä jopa rintamalle.
Ano, muistetaan paremmin persuna, jona vähäisellä järjenjuoksulla edustaa nyt Venäjällä Putinia persu opeillaan, jotka oppeina ovat tosi liki toisiaan.
Miten Murnmanski ja Karjala lisäksi Ano koittaa hämätä loikkaus yritystään Norjaan FSP:ltä. Ymmärtäessään, ettei pääse enää loksuttamaan leukojaan entiseen kotimaahansa Suomeen.
Aika ennätyksellistä luuserointia anolta. Vaikea pistää paremmaksi. Ois edes dokannut kurkusta alas niinkuin normaalisti tehdään. Mitähän lisäravinteita ottanut voimailuvuosillaan kun on noin sekaisin mennyt?
No, ei myönnetty turvapaikkaa, mutta kirjattiin pakolaiseksi.
Turvapaikan sai, muttei poliittista turvapaikkaa jota haki. Nyt on puhtaasti Putinin omaisuutta.
Mahtaako olla koskaan edes kuullut "omaisuudestaa"
Jotain tyyliin vihreänä miehenä Ukrainassa, metsästämässä Putinin lukuun natseja.
Ano kiistää kaiken sanomansa, paitsi oman kehumisensa. No Siperia kutsuu ex suomalaista Putinistia, jos sota Ukrainassa loppuu ajoissa, eikä Suomessa ole vielä alkanut.
Ano on edelleen kunnon persu, kun takki kääntyy minkä kerkeää.
Rehellinen saarnamieskin vielä.
Anon ei enää tarvitse Venäjän kansalaisena murehtia EU, eikä Nato asioita jos se pöffeli itse vaan sen älyäisi.
Mitähän uutta Ano tuo Suomen ja Venäjän välisessä liennytyksessä. Joko rajoja ollaan siirtämässä Anon vaatimusten mukaan, Suomen E4 tiehen saakka.
Ano paasaa nyt videollaan miten olisi hyvä Suomen ja Venäjän käydä kahdenvälistä kauppaa. Miten sitä kahdenvälistä kauppaa käydään. Anon yhtenäisessä Venäjässä, johon Putin haluaa liittää kaikki Neuvostoliiton aikaiset nyt itsenäiset maat, Ukrainasta tällä hetkellä aloitettuna.
Venäjä taitaa olla tänä päivänä parempi maa jopa suomalaiselle elää kuin euroopan orjuuttama hölmölandia Suomi.
Ainakin siellä on ex suomalaisilla, isommat eläkkeet ja bensa vielä halvempaa, mitä Suomessa olisi. Tosin yhtenäisessä Suomen Venäjässä, tulisi eläkeuudistus, joka todennäköisesti ei olisi hyvä, eikä siten bensakaan olisi enää halpaa.
Paljonko maksoi Suomelle persu Anon petturuus. Eli mitä salaista myytävää Anolla oli Venäjälle saadakseen nopean käsittelyn turvapaikkana Venäjän kansalaiseksi vaimonsa kanssa.
Vieläkö joku toivottaa nämä tervetulleeksi takaisin Suomeen, muuta kuin tähtäimen takaa.
Ano varoitellessa, aika ajoin heidän tulevan Suomeen veljes ja sisarus, ryssä kansan kanssa, niin varokaa ottamasta asetoveriksi persua, koska sanomatta selvää niiden pettävän joukkueensa näiden isänmaapettureiden siirtyen Putinin joukkoihin. Samalla mennessään tappaen ja raiskaten suomalaisia naisia ja lapsia, Putinin sodankäynnin ohjeiden mukaisesti jotka juontaa jo toisen maailman sodan ajoilta sotastrategiana vihollista vastaan. Tällä hetkellä käytössä Ukrainassa viegran kanssa vahvistettuna.
Mitä tapahtuu, kun Ano ja sen tytär kohtaavat vastakkain rintamalla, viegran Anolla vaikuttaessa.
Lättymaan asukas Ano, tottelee sotaakäyvän maansa Venäjän ylipäällikköä Putinia.
Kulttuurin rikkaudesta tuottamaa maaseudun persu politiikkaa. lyödään vasaralla toisiaan päähän, osoitellaan ja ammutaan aseella kadulla, leikataan toimeentulottomilta tulonsiirtona rikkaille, vuodetaan sotilaallista tietoa mahdolliselle viholliselle, sekä valtionvarainministeri tanssii epäiltynä piripäissää torilla jne...
Hyvä meno etukeno vou vou vou. Suomi nousuun.
No siellä on sentään miehet remmissä.
No aika miehekäs Anon muija joo.
Mutta mene katsomaan.
ei ole myönnetty pösilö ..
Turtiaiset ovat kuin sketsi sarjasta. Mitää en oo ottanu.
Historia toistaa itseään ja Turtiaiset on loppupeleissä kaksoisagentteja. Mutta mikä agentti tämä Kavonius on. Olisiko Leijana esiintyvänä galaksien välinen agentti🤣
Ei uskoisi Anon olleen muilta osin kansanedustaja säätämässä lakeja, kuin persuna. Kansa kiittää ja kumartaa persuja yleisestikin. Toivottaen nämä kaikki painumaan ihanne maahansa Venäjälle.
Miksi nämä persut jotka EU:sta, eroa halavat, eivät voi muuttaa suosilla Venäjälle.
Nythän mää sen hokasin. Se oli demari Sanna Marinin syytä, että Anolla ja sen akalla menee nyt hyvin tai ainakin on pakko, kun tuolle tielle ovat lähteneet..
Jotain hämärää noissa Turtiaisen pariskunnassa kyllä on.
Ano ei ole persu, Kiljusen hengenheimolaisethan sinne paremmin kuuluisivat? Muista aina mitä SDP on itsenäisen Suomen kansalle aiheuttanut, varsinkin sille vähäosaisemmalle osalle sitä.
Persut on ainoa puolue, jot älykkään kannattaa äänestää.
Kaltaisesi äänestävät demareita ja tyhmimmät vihreitä!
Kyllä Ano Venäjän touhuja ihailevana yksilönä enemmän edustaa vasemmistolaista ajattelua, ihan luontainen demari hän on hengeltään?
Isoja velkoja ja rikoksista vastaamista pakoonhan he lähtivät, on ne aika paljastavia heidän Youtube-videot, vaikka ei niissä sanallakaan ole todellisesta Suomesta Venäjälle muuttamisesta kerrottu ( ei siis avattu, kuten pösilöt kertomista nykyisin niittävät)
Ihmettelivät Petroskoissa, kun agrekaatti maksoi runsaat 300 euroa, että voiko olla noin halpa? Petroskoilaisen kuukausipalkka ennen veroja? Malkoisia ovat, mutta en mollaa, koska ei meillä kenelläkään täällä liian helppoa kai ole.
300 euro on 27 106,56 ruplaa. Keskivertoeläke Venäläisellä on jotain 300 ruplaa kuukaudessa. Rosvo pariskunta ei ole kertonut paljonko heillä on rahaa käyttää kuukaudessa. Isoissa summissa, tarvitaan hyviä yhteyksiä ja bulvaaneja.
Suomen rajavartijat ja tulli, kun nyt olisivat hereillä. Torpaamassa rikollisten rahan viennin "mukaville" ex suomalaisille, sillä jossain ne omakotitalo, kesämökki mersu ja mitkä muut rahat vielä on. Jollain rahalla ne kalustettujen asunto vuokrat ja ruuat on maksettava venäjälläkin, niin ja kyllähän se jotain se vuokra V8 Porchen bensat maksaa, millä Turtiaiset ajelee huviajelua pitkin ja poikin Venäjää.
Persu Turtiaiset on Venäläisiä lusmu luusereita.
Joko Ano on mennyt Ukrainan rintamalle sotimaan siellä Ukrainan puolella taistelevia suomalaisia vastaan, kun ei Tubea yhtään pukkaa.
Suomen isänmaallinen Paasikivi Kekkosen pullamössö uskoon tullut akaltaan haiseva tuhnu.
Se on persu. Tänään niin tällaista, huomenna tuollaista.
Merkittävä palaveri joo,
.https://www.youtube.com/watch?v=drlTkGhjVQ0
Mitä voi kuvitella, oman isänmaansa pettäneen saavansa minkään valtakunnan luottamusta tai kunnioitusta mistään maasta, tai valtiosta ei edes Venäjältä. Klotsaa kauhalla kitusiin Anolle, muuta ei juurikaan ole enää tehtävissä.
Ano on jo lähellä, niin lähellä omaa ennustustaan itsensä varkaana olonsa ja uskoon tulleena saarnamies profetiana. Anon ei tarvitse kuitenkaan huolehtia. Herra armahtaa katuvaisia, Ukrainan rintamalla erikoisoperaatiossa mukana olevana, jonne Ano pian pääsee.
Miksi saarnamiehet valehtelee niin paljon. No edestään löytää kuten taisivat jo Ano ja Minnakin löytää merkittävästä palaverista.
Siitä tulee "litteänmaan" kuninkas :D :D
Turtiaiset ovat hengeltään demareita, persuja pettämällä pääsi heidän äänillä esuskuntaa, yritänyt yksinkertaiset asiat ensin ymmärtää ja sitten vaikeimpiin vasta!
Kysyisin koska Huhtasaari menee perässä.
Kiitos jo etukäteen jos lähtee ja ISOkiitos jos heti?!
Puuseppä Huhtasaari voisi mennä tekemää Anon mainitsemia kauhoja sinne venäjälle.
Alkaa ämmällä olla isänmaanpetturina, kovin ammatti vaihtoehdot vähissä.
On se Venäjä, mahtavamaa loikkareille. Siellä pääsee merkittäviin palavereihin ja luotetaan sadalla ulosottolaisia, johon on epärehellisyyttään edellisessä maassaan joutunut.
Venäjä on rosvojen ja valehtelijoiden luvattumaa.
Siksikö pesrsut sitä komppaa.
Demarit sinne Vejäjälle ovat ennenkin hinkuneet ja kyllä nykyisissäkin niitä on. Persuissa ei yhtäkään. Ano ei ole persu.
Kiljunen on kaikkien muiden demarien kanssa oiva esimerkki Venäjää ihannoivista idiooteista?
Persut eivät koskaan ole kompanneet Venäjää, vaan sitä on tehnyt Suomessa aina vasemmisto, nykyisin demarit etunenässä!
Kysy nyt vaikka Laura Huhtasaarelta(ps.) pitääkö väitteesi paikkaansa. Kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin.
Kertokaa nyt joku. Onko persuilla mitään johdonmukaista muuta, kuin olla kokoomuksen kanssa kaatamassa hyvinvointi Suomea.
Tämä tuskin yrittäjä Turtiaisia, eikä muitakaan foliohattusia mandoliinin soittajia kiinnostaa.
Persut ovat saaneet rahoitusta Venäjältä.
En epäile. Onhan persuissa suurin osa, entisiä vassareita.
Make Russian Great Again
Persut haluaa erota EU ja Natosta, niin eikö se väistämättä ole silloin Ukrainantie.
Kyllä Putinilla on jo Suomen valloitus suunnitelmat meneillään Ano akkansa kanssa otettu mukaan suunnitelmiin.
Et näe klyyvarifinniäsi pidemmälle? Onko Trump sitten se oikea? Suomi päästi amerikkalaiset maahamme vakoilemaan, antoi sotasalaisuudet ja sijaintitiedot ilmaiseksi heille. Sitten me mentiin ostamaan heiltä huippukalliita lentokoneita, joissa on kaukolamautustekniikka, jolla amerikka varmistaa, että jos se joutuu Suomen kanssa kahnauksiin niin napinpainallus etänä Yhdysvalloista käsin lamauttaa kaikki F-35 hävittäjät. Meitä kustiin silmään kuten Tuppuraista Uniperillä. Sinisilmäiset hölmöt. Ei Trumppi ole meidän ystävä, hän on vallanhaluinen kuten Putin, häikäilemätön ja epäluotettava.
Juu on, mutta kyllä "hullu koira" on vaaaarallisempi.
Vai eiköpä myös tuo ole häikäilemätön, vallanhaluinen ja epäluotettava? Jal lisäksi vähä-älyisempi, siis tyhmä!
Vielä koittaa aika et Trump antaa turvapaikan Markku Ruotsilalle!
Se tuli mieleen Anon ja sen vaimon hakiessa poliittista turvapaikkaa ja Venäjä myönsi vain turvapaikan, niin mikä oli peruste muuttaa hakemuksen sisältö. Olenko ymmärtänyt oikein. Poliittisen turvapaikan hakijaa olisi vaikeampi Putinin taluttaa rintamalle, jossa käydään " erikoisopraariota."
Mielenkiintoista olisi myös tietää. Millä rahoilla Suomen ulosottolainen Ano, perustaa Venäjän eliitille kuntosalitoiminnan. Niin että paljonkohan pimeitä euroja meni Venäjälle kalsareihin kätkettynä Anon rampatessa siellä jossain " maailmankonferenseissa."
Suomi ei tule koskaan saamaan tältä Suomea arvostelevalta, Venäjä Trolli kekkulilta mitään.
Mitä tapahtuu, jos Venäjä ei anna Anolle Venäjän lopullista kansalaisuutta.
Olisiko Kiina, josta voi koittaa vaimonsa kanssa seuraavaksi myös Suomen lisäksi, Venäjältä turvapaikkaa.
Ei mene hyvin Turtiaisilla ei todellakaan. Anolla ko, ajan pelko perseessä joutuvansa rintamalle, vaikka omin anoin onkin sinne valmis lähtemään, vaikka suomalaisia vastaan.
Ei tarvitse lähteä.
Miten niin ei tarvitse lähteä.
Ano taistelee sanansäilällä Sionisteja vastaan huonolla menestyksellä. Samoin kuten Putin etenee Ukrainan rintamalla sotaa käyden aseilla. Paha tulee saamaan palkkansa ja venäjä poistuu Anon kanssa kartalta.
Tekisi mieli liputtaa Anon Amerikkalaisen YouTube kanavan alas. Mutta mistä sitten pääsisi tämän Venäjämielisen aivopieruja seuraamaan viihteenä.
Persu ex kansanedustaja Turtiainen, ratsastaa kaksilla rattailla Ukrainan rintamalle taistelemaan eurooppalaisia vastaan.
Anon puheiden mukaan Suomi tullaan Venäjän toimesta jakamaan kahtia ja hän tulee Itä-Suomen hallitsijaksi! Hänen omalt videoltaan näin tulkitsin hänen ajatuksiaan!
Mahtaako Ano elää niin pitkään tullakseen minkään haltiaksi.
No kyllä niitä muillekin kanaville ehkä ilmestyisi, jos ei jo ole.
Tragikomediaa parhaimmillaan ovat Anon päivittäiset "uutislähetykset" isolta osalta sisällöltään.
Mutta eihän Ano ole kuin entinen voimanostaja ja persuna kansanedustajaksi päässyt ihminen, joten hänelle on annettava armoa aika paljon. Ainakin minun mielestäni, ei lyötyä saa lyödä!
Onko se lyötyä lyömistä, jos nyt lyöty Ano tuomionkin aikoinaan saanut, kun on pahoinpidellyt alaikäistä poikaa. Mutta persu, mikä persu Ano kuitenkin on.
Venäjällä Ano voi saada alaikäiseltä takasin ja turha on siitä valittaa.
Ei mikään ihme. Tämä tulee yleistymään Suomessa saattepa nähdä. Kun ei 80 luvun alussa syntyneet osaa enää lapsia kasvattaa, niin niiden jätöksistä tuli yhteiskunnalle tosi kallis riesa. On luonnollinen seuraamus että näiden kanssa tulee ongelmia.