Propaganda

Kun puhutaan propagandasta vastuu tästä peri venäläisestä "uutisoinnista " on myös lukijalla ja kuulijalla .

Suomessa on aina naurettu näille venäläisille lapsellisille propagandisteille ja heidän naiville jutuilleen .

Mutta olen aina ihmetellyt miten venäläinen ihminen ottaa propagandan vastaan ja tuntuu uskomattomalta esimerkiksi miten ihmeessä vuonna 1939 venäläinen ihminen saatiin uskomaan että asukasluvultaan alle 4 miljoonainen Suomen silloisen Euroopan yhden köyhimmän maan jolla ei ollut kuin muutama panssarivaunu tai tykki köyhällä armeijallaan hyökänneen valloittamaan neuvostoliiton joka oli suurvalta silloin 184 miljoonaa asukasta ja lukematon määrä panssarivaunuja lentokoneita tykkejä ja joka oli vielä liitossa toisen sotilaalisen suurvallan natsisaksan kanssa .

Eikö venäläinen ihminen osannut ajatella loogisesti että tuo NL väite ja propaganda Suomen hyökkäyksestä neuvostoliittoa valloittamaan kaiken faktan pohjalta oli täysin umpihullu ja järjetön.

Kuten myös väite Ukrainan kohdalla tänään jonka JUUTALAISTA presidenttiä venäjän propagandassa väitetään natsiksi ???? 😁tai että Ukraina olisi sodan aloittanut osapuoli siis köyhä maa jossa ei ollut aseistusta muuta kuin muutamia ikivanhoja neuvostoliiton aikaisia vanhentuneita romuja .

Eikö venäläisellä jolle on tällaista paskaa syötetty koskaan omat aivot tee minkäänlaista kapinaa näitä umpihulluja valheita vastaan jotka loogisesti ajateltuna ovat täysin järjettömiä .
81569
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Natsiarmeija oli pelottava, Englanti, Ranska pelkäsivät ja pelkäsi Venäjäkin.
Englannissa muistellaan vieläkin miten he olivat aseveljiä venäläisten kanssa natseja vastaan, natseja joihin suomalaiset myös luettiin.

1Äänestä
  • Kerrohan tiltu lisää toisen maailmansodan alusta vuonna 1939 😁

    Laitan tuohon vaikka alustuksena sinulle neuvostoliiton ulkoministerin puheen silloiselta ajalta .

    29.3.1940 o ”Molotov :

    "Englannin ja Ranskan todelliset päämäärät olivat viime kuukausien aikana tulleet entistä selvemmin ilmi. Puolan auttamisen verukkeella ne olivat julistaneet imperialistisen sodan Saksaa vastaan ja julis­taneet päämääräkseen sen tuhoamisen ja paloittelemi­sen. Kansanjoukkoja petettiin puhumalla ’demokraattis­ten’ maiden ja pienten kansojen ’oikeuksien’ puolustami­sesta. Kun Neuvostoliitto ei ollut suostunut osallistu­maan niiden imperialistiseen politiikkaan, ne olivat aloittaneet sodan Suomessa ja yrittäneet tehdä siitä tuki­aseman sodalle Neuvostoliittoa vastaan. Siihen oli ollut määrä vetää mukaan myös Ruotsi ja Norja"

    2Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kerrohan tiltu lisää toisen maailmansodan alusta vuonna 1939 😁

    Laitan tuohon vaikka alustuksena sinulle neuvostoliiton ulkoministerin puheen silloiselta ajalta .

    29.3.1940 o ”Molotov :

    "Englannin ja Ranskan todelliset päämäärät olivat viime kuukausien aikana tulleet entistä selvemmin ilmi. Puolan auttamisen verukkeella ne olivat julistaneet imperialistisen sodan Saksaa vastaan ja julis­taneet päämääräkseen sen tuhoamisen ja paloittelemi­sen. Kansanjoukkoja petettiin puhumalla ’demokraattis­ten’ maiden ja pienten kansojen ’oikeuksien’ puolustami­sesta. Kun Neuvostoliitto ei ollut suostunut osallistu­maan niiden imperialistiseen politiikkaan, ne olivat aloittaneet sodan Suomessa ja yrittäneet tehdä siitä tuki­aseman sodalle Neuvostoliittoa vastaan. Siihen oli ollut määrä vetää mukaan myös Ruotsi ja Norja"

    NL propagandaa talvisodassa lukija varmaan huomaa saman kaltaisuuden nykyiseen venäjän propagandaan Ukrainan suhteen.

    Venäjän propagandakoneisto osoitti Talvisodan aikana ihmeteltävää sopeutumista muuttuvaan tilanteeseen. En usko olevani väärässä kun arvelen tavallisen venäläisen olleen enemmän kuin ihmeissään.

    Venäjän lehdet ja radio julistivat tuutin täydeltä kansalle ja maailmalle:

    1. Ennen sotaa väitettiin että Suomessa oli vallassa riistäjähallitus, jonka Suomen kansa halusi kaataa ja toivoi Venäjän auttavan suomalaisia taistelussa sitä ”koplaa” vastaan;
    2. Samalla kuvattiin kuinka käsittämättömän kurjaa oli tavallisen suomalaisen elämä Suomessa;
    3. Sitten väitettiin Suomen ampuneen tykistöllä venäläisiä joukkoja Mainilan kylässä aiheuttaen puna-armeijalle kaatuneita ja haavoittuneita – sekä kiihotettiin venäläisiä vihaamaan Suomea;
    4. Korkeimman johdon suulla Venäjä kertoi suomalaisten ja karjalaisten vuosisataisesta toiveesta yhdistää Suomen alue Itä-Karjalan alueeseen;
    5. Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun rikkoen voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa – samaan aikaan Venäjän propagandakoneisto väitti, ettei Suomen ja Venäjän välillä ole mitään sotaa;
    6. Venäjä perusti Suomelle nukkehallituksen ja solmi sen kanssa sopimuksen, jonka mukaan Suomi sai huomattavan osan Itä-Karjalasta – eli se vuosisatainen toive nyt sitten toteutui;
    7. Venäjän propagandakoneisto jauhoi uskomattomalla kiihkolla puna-armeijan menestyksestä, kuinka se valloitti ”kaupunkeja” ja ”vapautti” Suomea;

    jatkuu

    2Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    8. Kun Suomi sitten saavutti selvän torjuntavoiton pääpuolustusasemassa ja heitti Venäjän joukkoja kymmeniä kilometrejä takaisinpäin vastahyökkäyksissä (yksi esimerkki) Laatokan pohjoispuolella, niin Venäjän propagandakoneisto ”unohti” koko Suomen – ei puhuttu eikä kirjoitettu halaistua sanaa, piti keksiä jotakin muuta rummutettavaa;
    9. Venäjän propagandakoneisto alkoi keksimään syitä sille, että sota sen kuin vain jatkui – imperialistiset Englanti ja Ranska halusivat hyökätä Suomen kautta Venäjälle ja aseistivat Suomea aivan käsittämättömällä määrällä aseita, ei vihjaustakaan Saksan uhkasta, sillä Saksahan oli silloin Venäjän uskollinen liittolainen;
    10. Venäjän sodanjohto joutui myöntämään ettei silloiset Suomea vastaan keskitetyt joukot riitä valloittamaan koko Suomea kuten oli tarkoitus – piti keskittää valtava määrä joukkoja lisää Suomea vastaan, piti muuttaa ohjesääntöjä sekä kouluttaa joukkoja. Tarkkaavainen lukija löysi lehdistöstä viitteitä tähän – valitettiin hiihtokoulutuksen puutetta, jne.;

    jatkuu

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    11. Kun lehdistö ”unohti” koko ”sankarillisen sodan”, niin puna-armeijan johto sai sitten aikaan vastareaktion – lehdistö alkoi rummuttamaan 16.1.1940 alkaen puna-armeijalaisten suunnattomia sankaritekoja sekä kertomaan lukemattomista korkeasti palkituista ”sankareista”: ”Asian kiteytti Krasnaja Zvezdan pääkirjoitus 27.1.1940. Se selitti, että nyt, sekä neuvostokansa että koko maailman työtätekevät lukivat totuuden taisteluis­ta Suomessa. Ulkomainen propaganda puhui suomalais­ten ’voitoista’, mutta neuvostohallituksen myöntämät korkeat palkinnot eivät jättäneet tästä valheesta kiveä kiven päälle. Kukaan ei voinut pysäyttää voitokasta Puna-armeijaa. Mieleen tulivat Karamzinin sanat: ’Tie­täen, että olemme monia urhoollisempia, emme tiedä ketään, jotka olisivat meitä urhoollisempia’. Palkittujen joukossa oli 7 uutta Neuvostoliiton sankaria, joista 3 politrukkia. Tämä osoitti, ettei neuvostokansa ’ainoas­taan osannut taistella, vaan myös rakasti taistelemista’. Puna-armeija hävittäisi verisen mannerheimilaisen kop­lan, turvaisi Leninin kaupungin ja likvidoisi englantilais­ranskalaisten sodanlietsojien tukikohdan, arveli Puna-armeijan äänenkannattaja.”[i];

    jatkuu

    2Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    12. Helmikuun alkupuolelta alkoi sitten taas tulla uutisia puna-armeijan etenemisestä, mutta tietenkin ”unohdettiin” kertoa mottisodassa kärsityistä valtavista tappioista (esimerkki) – luonnollisesti Venäjän propaganda valehteli aivan mahdottomasti liioitellen puna-armeijan saavutuksia taistelussa ”Maginot-linjan veroista” Mannerheimlinjaa vastaan: ”Viipurin saartamisen kerrottiin tulleen suoritetuksi loppuun 12.3. ja 13.3. kerrottiin kello 7 aamulla aloitetun 3 tuntia kestänyt rynnäkkö, jonka tuloksena kaupungin väitettiin tulleen vallatuksi.”[ii] Todellisuudessa Venäjä EI ollut kyennyt valloittamaan Viipuria vaan Suomen sotalippu laskettiin Viipurin linnan tornista suomalaisten toimesta vasta aselevon astuttua voimaan;
    jatkuu

    2Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    13. Varsinaisen takinkäännön Venäjän propagandakoneisto kuitenkin joutui tekemään kun Venäjä yht’äkkiä teki rauhansopimuksen 13.3.1940 ”rytin-tannerin-mannerheimin verisen hallituksen” kanssa: ”Vie­lä 10.3. kertoi Leningradskaja Pravdan pääkirjoitus, että taisteleva Puna-armeija oli hävittämässä mitä vaaralli­sinta sodan pesäkettä Suomesta, antamassa murskaavia iskuja mannerheimiläisille joukkioille ja tuomassa Suomen työkansalle vapautuksen mannerheimien ja tanne­rien taantumuksellisen klikin alaisuudesta. – – Kun neuvostohallitus yllättäen solmi rauhan tuon jo perin odiöösiin maineeseen yltäneen Helsingin hallituk­sen kanssa ja unohti kokonaan Kuusisen johtaman Suo­men kansanvaltaisen tasavallan, tuli tieto neuvostoliittolaisille lukijoille täysin valmistelemattomana yllätykse­nä, jonka on varmasti täytynyt tuntua eräältä ns. histo­rian jyrkistä käänteistä, yllättävyydessään ehkäpä vielä­kin suuremmalta kuin edellissyksyinen Molotovin-Rib­bentropin pakti.”[iii]

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Yllämainitut tekstit lainattu

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/27386-venajan-sopeutuva-propaganda-talvisodassa/

    1Äänestä

  • Venäjä oli liittoutunut nazien kanssa kun aloitti talvisodan Suomea vastaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Venäjä oli liittoutunut nazien kanssa kun aloitti talvisodan Suomea vastaan.

    Suomi liittoutui natsien kanssa kun havaitsi natsi-ideologian sopivan meille kuin nyrkki silmään.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Suomi liittoutui natsien kanssa kun havaitsi natsi-ideologian sopivan meille kuin nyrkki silmään.

    Venäjä väittää Suomen olevan natseja täynnä, aivan kuten tekivät vuosikymmeniä Ukrainankin suhteen. Natsipuheet ovat syöttö suoraan Putlerin lapaan.

    Äänestä

Suomen menestystarina alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen, ajan jaksona tasa-arvo, hyvinvointiyhteiskunta.
Tarvittiin vain hävitty sota rauhanehtoineen. Suomi on llut menesystarina, jonka tarina tuntuu loppuneen pari vuotta sitten?
Pelkkiä negatiivistia uutisia pari-kolme vuotta.

1Äänestä
  • Mistä venäjän poikaa nyt yrittää raapustaa eikö ketjun aihe ole oikein mieleen ? 😁

    2Äänestä

  • Tyypillistä venäläistä hybridi(KYRBIDI)vaikuttamista, millä yritetään lukija (LUKIA) saada miettimään miksi liityimmekään NATOon kun olisimme voineet jatkaa rauhanomaista rinnakkaiseloa Venäjän kanssa.

    Jokainen ymmärtää, ettei rauhanomainen rinnakkaiselo Venäjän kaltaisen natsivaltion kanssa ole mahdollista ja ettei NATOon liittymiselle ollut vaihtoehtoa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mistä venäjän poikaa nyt yrittää raapustaa eikö ketjun aihe ole oikein mieleen ? 😁

    Onhan tuo venäläinen propaganda ja valehtelu todella naivia ja surkeeta mutta sen surkeus johtuu siitä että se on alunperin tehty länsimaista ihmistä yksinkertaisemmalle venäläiselle kuulijakunnalle .

    tässäkin pätee vanha venäläinen viisaus "laatu korvataan määrällä"

    1Äänestä

  • En ole huomannut mitään negatiivista joka johtuisi jotenkin Suomesta, kaiken mahdollisen sonnan on saanut aikaan tuo itänaapurin päämies joka päätti lähteä tappamaan naapureita.

    2Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En ole huomannut mitään negatiivista joka johtuisi jotenkin Suomesta, kaiken mahdollisen sonnan on saanut aikaan tuo itänaapurin päämies joka päätti lähteä tappamaan naapureita.

    Levittivät ensiksi vuosikaudet valheita Ukrainaan liittyen, että saivat oikeutetuksi "erikoisoperaation" Ukrainaa vastaan.

    1Äänestä

  • törkyturpa kirjoitti:

    Tyypillistä venäläistä hybridi(KYRBIDI)vaikuttamista, millä yritetään lukija (LUKIA) saada miettimään miksi liityimmekään NATOon kun olisimme voineet jatkaa rauhanomaista rinnakkaiseloa Venäjän kanssa.

    Jokainen ymmärtää, ettei rauhanomainen rinnakkaiselo Venäjän kaltaisen natsivaltion kanssa ole mahdollista ja ettei NATOon liittymiselle ollut vaihtoehtoa.

    Mieluummin tuho kuin ystävyys Venäjän kanssa.
    Olemme saaneet kärsiä vuosikymmenet Venäjän naapuruudesta. Ajelivat täällä kerskumassa hienoilla autoillansa ja asuivat hotelleissa juoden viinaa ja harrastaen syntiä rakastajattariensa kanssa. Ihan moraalitonta ja räävitöntä menoa saimme seurata niin että sydäntä särki.

    Näen täältä Imatralta rajan yli Svetogorskiin. Sinne jäi huoltoasema ja ruokakauppa. Enää en kanna sinne eläkkeitäni, pitäkööt hyvänään. Luulen, että ne oli katalia meitä kohtaan. Yksikin puutavarakauppias kuljetti rajan yli sahatavaraa ja vei sillä työpaikkoja suomalaisilta. Ajeli itse mustalla Landcruiserilla, aivan uudella ja ihan kiusallaan tankkasi vielä tepskalla. Onneksi ei enää tarvitse nähdä sitä eikä sen perhettä. Valtionhotellissa asuivat usein viikonloppuisin.

    Äänestä

Venäjällä on vahva perinne, määrä ei laatu.

2Äänestä
  • J. Göbbelsin opit ovat menneet perille. :-)

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    J. Göbbelsin opit ovat menneet perille. :-)

    Sen kyllä olen huomannut. Sinulla taisi jäädä jotain hampaankoloon kun liittolaisemme hävisi sodan. Se Göbbels narrasi meitä, mutta hyvä että selvittiin.

    Äänestä

Valtamedia on synonyymi-propaganda.

Näin se on ja sen toteamiselle ei tarvita muuta kuin maalaisjärki.

Äänestä
  • Vahvasti salaliittouskoon uskovat, uskovat tuollaista "valtamedioista".

    Äänestä

Riidan haastajia sieltä on aina löytynyt, jotka haluavat ryöstää, ja kurittaa pieniä, ja puolueettomia maita.

Äänestä

Diktatuurin pahin uhka on sananvapaus.
Putin tietää tämän vallan hyvin, ja siksi alkoi rajoittaa sananvapautta kovin keinoin jo yli 20-vuotta sitten.
Tilalle tuli hallinnon propaganda, ja sen talutusnuorassa oleva media. Venäjän sijoitus kansainvälisessä lehdistö-indeksissä on surkea, 171.

1Äänestä
  • Putler pelkääkin demokratiaa ja sananvapautta, kuin ruttoa.

    1Äänestä

"Kerrohan tiltu lisää toisen maailmansodan alusta vuonna 1939"

No vuonna 1939 Muurmannin alue ja sen yhteys Englantiin liittyivät lähinnä Talvisodan jälkeisiin kataliin Suomivastaisiin suunnitelmiin ja geopolitiikkaan.

Brittiläis-ranskalaiset invaasio suunnitelmat Suomen "avuksi" tulemalla vuonna 1939-1940 epäonnistuivat surkeasti, ne olivat osa laajempaa strategista peliä Neuvostoliiton tukemiseksi ja todellisuudessa suunnattu Suomea vastaan.

Englanti meni suoraan Neuvostoliiton puolelle, niinkuin 1917 Suomen sisällissodan jälkeenkin. Saksa jäi Suomeen.

😁 😁 😁

Äänestä
  • Tuo Brittien ja Ranskan avuksi tulo Suomelle oli suuri bluffi, ikävä kyllä moni vielä tänäkin päivänä luulee, että olivat tulossa avuksi.

    1Äänestä

Venäjä aloitti jo kauan ennen vuotta 2014 ja Krimin valtausta natsipropagandakampanjan Ukrainaa vastaan. Siihen uskovat edelleenkin monet vatipäät. Sillä verukkeella oikeutettiin venäjällä omalle kansalle "erikoisoperaatio" ja että kansa pitää pelastaa natseilta.

1Äänestä
  • Kansaa täytyy valmistaa tulevaa propagandalla. Näin tehtiin ennen Talvisotaa, ja ennen Krimille menoa.
    Ukrainassa oli natseja, venäläisiä muka kidutettiin, ja heiltä otettiin oikeuksia pois. Näin Venäjällä muokattiin ilmapiiriä tulevaan sotaan. Tiltut vieläkin toistelevat näitä salaliittotarinoita, keksien itse lisää mitä ihmeellisempiä tarinoita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kansaa täytyy valmistaa tulevaa propagandalla. Näin tehtiin ennen Talvisotaa, ja ennen Krimille menoa.
    Ukrainassa oli natseja, venäläisiä muka kidutettiin, ja heiltä otettiin oikeuksia pois. Näin Venäjällä muokattiin ilmapiiriä tulevaan sotaan. Tiltut vieläkin toistelevat näitä salaliittotarinoita, keksien itse lisää mitä ihmeellisempiä tarinoita.

    Joo, kirjoituksia Ukrainan "natseista" näkee edelleenkin paljon. Siitä huomaa, miten venäjän propaganda on uponnut joihinkin ihmisiin.

    Äänestä

Todellisuudessa kansa pitää pelastaa putinisteilta.

Äänestä
  • Nato Tiltulle todellisuus on siis taruakin "ihmeellisempää". 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Nato Tiltulle todellisuus on siis taruakin "ihmeellisempää". 😂😂😂

    😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Nato Tiltulle todellisuus on siis taruakin "ihmeellisempää". 😂😂😂

    Spämmipete havaittu 😂

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Nato Tiltulle todellisuus on siis taruakin "ihmeellisempää". 😂😂😂

    Nato tiltu on satulolento. Tiltu sen sijaan on faktaa.

    Äänestä

Heikkoa propagandaa.

Äänestä

nato ja globalistit lietsoo vastuuttomasti sotaa ja imee rahat Suomestakin sota ja energia keinottelu busineksiin -- Suomi on hyväksi käytetty !!

Äänestä
  • Ja heti perään esitys helevetin heikkotasoisesta propagandasta. Yrittäkää edes. Aliarvioitte meitä. Hyi hyi ☹️

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ja heti perään esitys helevetin heikkotasoisesta propagandasta. Yrittäkää edes. Aliarvioitte meitä. Hyi hyi ☹️

    Venäläinen tiltu ja propagandansa on aina Suomessa nähty eräänlaisena stand up-koomikon mallina joten näistä onnettomista ei ole Suomessa koskaan tarvinnut olla sillä tavalla huolissaan että nämä naivit ja läpinäkyvät typeryydet vaikuttaisivat väärällä tavalla suomalasiin .
    Niiden vaikutus yleensä on humoristisuus russovihan jonkin asteinen kasvu ja venäläisyyden yleinen halveksunta .

    Toki tiedämme että venäjältä on länteen paennut ihan tolkun ihmisiäkin mutta ne eivät liity tähän tiltuiluun ja typerään venäläiseen propagandaan

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Pekka "2 viikkoa" Toveri on stand up koomikko.

    1Äänestä

Puolet palstasta täyttävä russohenkinen toteuttaa missiotaan. Ei näytä haittaavan vaikka tuloksia ei tule yhtään. Kyse lienee siis jostakin muusta. Harmi vain venäläisten kannalta, kun hänet yhdistetään heihin. Ei kiva 😶.

Äänestä

Teiniä ahdistaa. Kun koko elämä on Putin.

Äänestä

Kun puhutaan propagandasta vastuu tästä peri Natolaisesta "uutisoinnista " on aina myös lukijalla ja kuulijalla .

Jotkut näkee kulissien taakse ja haistavat paska propagandan jo kaukaa, aika monet eivät näe ja nielevät vaikka pitäisi sylkeä.

Äänestä
  • Valitettavan monelta puuttuu kyky analysoida asioita, kuten medioiden uutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Valitettavan monelta puuttuu kyky analysoida asioita, kuten medioiden uutisia.

    Analysointi ei tietenkään tarkoita samaa, kuin että media valehtelee. Kaikkia uutisia analysoidaan aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Analysointi ei tietenkään tarkoita samaa, kuin että media valehtelee. Kaikkia uutisia analysoidaan aina.

    Yep

    Äänestä

Ja tietysti otat vakavasti esim Ylen ja Hesarin jutut mitä suoltavat? Vittu tätä kaksinaismoralismia!

Äänestä
  • Mediat uutisoivat maailman tapahtumista. Eri asia on sitten erilaiset propagandamediat, kuten esim. Trumpin valemediat, jotka keksivät itse uutisensa tai vääntävät Trumpin kannalta olevat todelliset faktat valheeksi, jotka ovat Trumpin kannalta positiivisia.

    Äänestä

Venäjä perustuu valheeseen.

Äänestä
  • Katoppa mihin ukraina perustuu? Korruptioon valheeseen ja AI- kertomuksiin rintamiensa etenemisestä kohti moskovaa.

    MUAHAHAHAHAHAHAHAHA

    Sotaa haluava Länsi on LYÖTY. Nyt meni sitten Grönlantikin "hankintahintaan" Yhdysvalloille. Ootte te saatan tyhmiä!

    Bit by Bit

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Katoppa mihin ukraina perustuu? Korruptioon valheeseen ja AI- kertomuksiin rintamiensa etenemisestä kohti moskovaa.

    MUAHAHAHAHAHAHAHAHA

    Sotaa haluava Länsi on LYÖTY. Nyt meni sitten Grönlantikin "hankintahintaan" Yhdysvalloille. Ootte te saatan tyhmiä!

    Bit by Bit

    Teinilapsien nukkumaanmenoaika 🙂

    Äänestä

Nykyään on myös washingtonin tiituja joiden jutuille voi naureskella

Äänestä
  • Ei Washingtonin Wajakki Tiltuille saa nauraa.

    Äänestä

Venetzuelassa iloittaisiin kadulla Maduron syrjäyttämistä paljonkin, jos väkivaltakoneisto ei pitäisi kovaa kuria.
Ihmisten mielestä maan tilanne ei enää huonommaksi olisi voinut mennä, kuin se Maduron aikana meni. Siinä Trump teki hyvän työn, vaikka muuten on kahjo.

Äänestä

Russopropagandistit.

Äänestä

Aloittajalle: ei venäläisellä ole tarvetta ajatella tai ainakaan häneltä ei kysytä mielipidettä. Toisen Maailmansodan aikana Neuvostojoukkojen takana seisoivat politrukit, jotka oli vat valmiina ampumaan, jos joku perääntyisi tai karkaisi.

Äänestä
  • Eipä se ole siitä muuttunut.

    Äänestä

Venäjän propaganda

- Venäjän hallinto hyödyntää laajasti propagandaa tavoitteidensa edistämiseksi. Valtiollinen propaganda läpäisee koko venäläisen yhteiskunnan. Virallisen linjan kritisoinnista rangaistaan.

- Propagandan keinoja ovat negatiivinen uutisointi, faktojen valikointi ja kehystys, perättömät väitteet sekä trollaus. Synkimmillään propaganda on suoraa uhkailua esimerkiksi ydinaseiden käyttämisellä.

- Median toiminta Venäjällä on hyvin kontrolloitua. Propagandaa levittävät valtamediat ovat käytännössä Kremlin käskyvallassa. Länsimaisten medioiden käyttöä ja venäläisten liikkumista lännessä on rajoitettu voimakkaasti.

- Disinformaation ja misinformaation levittäminen kiihtyy sota-aikana. Ukrainan hyökkäyssodan aikana Venäjän pyrkimyksenä on oikeuttaa hyökkäystään sekä murentaa lännen tukea Ukrainalle kahtiajakoa tuottamalla. Ukraina on Venäjän narratiivissa on "äärioikeiston johtama", "korruptoitunut" valtio.

- Venäjän propaganda Suomesta on lisääntynyt sen jälkeen, kun Suomi päätti hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tyypillisissä väitteissä luodaan kuvaa Suomesta "fasistisena" ja "Venäjä-vihamielisenä" valtiona. Levittämällä huolta sodan eskaloitumisen riskeistä Venäjä haluaa horjuttaa Suomen sitoutumista Ukrainan tukemiseen.

Venäjän propaganda on kyllä tunnistettavissa.

Äänestä
  • Riippumattomalla medialla olisi suuret vaikutukset venäläiseen yhteiskuntaan.
    Nyt viranomaisten, ja päättäjien korruptio jää piiloon, ja sodasta levitetään väärää tietoa. Venäjällä on paljon asioita, joista ei saa kertoa totuuden mukaisesti. Internettiä sensuroidaa parasta aikaa, kun siellä oli aukkoja vapaaseen tiedon saantiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Riippumattomalla medialla olisi suuret vaikutukset venäläiseen yhteiskuntaan.
    Nyt viranomaisten, ja päättäjien korruptio jää piiloon, ja sodasta levitetään väärää tietoa. Venäjällä on paljon asioita, joista ei saa kertoa totuuden mukaisesti. Internettiä sensuroidaa parasta aikaa, kun siellä oli aukkoja vapaaseen tiedon saantiin.

    Palstalta poistetaan viestejä, mistä se sitten kertoo?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Palstalta poistetaan viestejä, mistä se sitten kertoo?

    Se kertoo ehkä siitä, että tekoäly ei toimi täydellisesti. Tekoäly moderoi suomi24 keskusteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Se kertoo ehkä siitä, että tekoäly ei toimi täydellisesti. Tekoäly moderoi suomi24 keskusteluja.

    Niinpä, sensuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Palstalta poistetaan viestejä, mistä se sitten kertoo?

    Jos kerrot rolli-uutisia, niin eiväthän ne ole oikeita uutisia, vaan valheita, ja joutavat poistoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Palstalta poistetaan viestejä, mistä se sitten kertoo?

    "Poistetaan viestejä" kontra "estetään viestit". Ollaan hiukan eri galaksilla.

    Äänestä

Missä Venäjän propaganda näkyy?
Virallinen Suomi on sensuroinut kaikki yhteydet, niin miten se voisi näkyä Suomessa?

Äänestä
  • Sokkee

    Äänestä

  • Venäjän on helpompi kusettaa tyhmiä ja ymmärtämöttömiä.

    Äänestä

Arvoitus mihin venäläiset pyrkivät käytöksellään?

Äänestä
  • Niin, mihin Putin kumppaneineen pyrkii?
    Siihen, että valtionsensuuri on, ja pysyy. Muutenhan ihmiset huomaisivat korruption, valtion rikollisuuden, ja nousisivat yksinvaltiasta vastaan, kuten nyt Iranissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Niin, mihin Putin kumppaneineen pyrkii?
    Siihen, että valtionsensuuri on, ja pysyy. Muutenhan ihmiset huomaisivat korruption, valtion rikollisuuden, ja nousisivat yksinvaltiasta vastaan, kuten nyt Iranissa.

    Pieni ulkoa masinoitu vähemmistö nousi hallintoa vastaan.
    Mljoonat kannattajat ovat nyt kaduilla.

    Valehtelu ja propaganda, asioitten vääristely on tolkutonta.

    Äänestä

  • Oikeutetaan se oma toiminta. Ukrainassa käynnistettiin "erikoisoperaatio", kun piti pelastaa sieltä väki Natseilta. Natsipropagandaa Ukrainan suhteen oli ennen sitä syötetty vuosikymmeniä. Vieläkin jotkut uskovat, että Ukraina on täynnä natseja.

    Äänestä

Mihin palstan russotrollit pyrkivät?

Äänestä

Russopropaganda perustuu valehtelemiseen, jota suomalaiset luontaisesti halveksivat.

Äänestä
  • Se valehtelu on kääntynyt heitä itseään vastaan.
    Suomalaiset ovat sivistyneitä, ja hyvin tiedostavia mitä maailmalla tapahtuu, ja erityisesti Venäjän propagandaa halveksitaan.
    Koskaan täällä ei olla oltu näin yksimielisiä jostain asiasta, kuin nyt tästä Putinin sotarikollisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Se valehtelu on kääntynyt heitä itseään vastaan.
    Suomalaiset ovat sivistyneitä, ja hyvin tiedostavia mitä maailmalla tapahtuu, ja erityisesti Venäjän propagandaa halveksitaan.
    Koskaan täällä ei olla oltu näin yksimielisiä jostain asiasta, kuin nyt tästä Putinin sotarikollisuudesta.

    Suomalaiset on estetty tietämään maailman tapahtumista ja Itä-Ukrainan tapahtumien vääristely on tästä hyvä esimerkki.
    Siihen vääristelyyn liittyy kaikki, pakotteet, älytön russofobia yms.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Suomalaiset on estetty tietämään maailman tapahtumista ja Itä-Ukrainan tapahtumien vääristely on tästä hyvä esimerkki.
    Siihen vääristelyyn liittyy kaikki, pakotteet, älytön russofobia yms.

    Annoit hyvän näytteen: Russopropaganda perustuu valehtelemiseen, jota suomalaiset luontaisesti halveksivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Annoit hyvän näytteen: Russopropaganda perustuu valehtelemiseen, jota suomalaiset luontaisesti halveksivat.

    Näin oli. Propagandan läpi tunkeva kirjoitus. Jos suomalainen, niin tuskin uskoo itsekään tuohon. Tai sitten on ollut aivopesu täydellistä.

    Äänestä

Muistetaanpa, että nykyisen Venäjän hallinnon propagandaa toistavat työskentelevät rikollisen hallinnon puolesta Venäjän kansaa vastaan.

Äänestä

Russotrollit eivät edusta Venäjän kansaa, vaan murhanhimoista hallintoa, joka on viemässä Venäjää kadotukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun puhutaan propagandasta vastuu tästä peri venäläisestä "uutisoinnista " on myös lukijalla ja kuulijalla .

Suomessa on aina naurettu näille venäläisille lapsellisille propagandisteille ja heidän naiville jutuilleen .

Mutta olen aina ihmetellyt miten venäläinen ihminen ottaa propagandan vastaan ja tuntuu uskomattomalta esimerkiksi miten ihmeessä vuonna 1939 venäläinen ihminen saatiin uskomaan että asukasluvultaan alle 4 miljoonainen Suomen silloisen Euroopan yhden köyhimmän maan jolla ei ollut kuin muutama panssarivaunu tai tykki köyhällä armeijallaan hyökänneen valloittamaan neuvostoliiton joka oli suurvalta silloin 184 miljoonaa asukasta ja lukematon määrä panssarivaunuja lentokoneita tykkejä ja joka oli vielä liitossa toisen sotilaalisen suurvallan natsisaksan kanssa .

Eikö venäläinen ihminen osannut ajatella loogisesti että tuo NL väite ja propaganda Suomen hyökkäyksestä neuvostoliittoa valloittamaan kaiken faktan pohjalta oli täysin umpihullu ja järjetön.

Kuten myös väite Ukrainan kohdalla tänään jonka JUUTALAISTA presidenttiä venäjän propagandassa väitetään natsiksi ???? 😁tai että Ukraina olisi sodan aloittanut osapuoli siis köyhä maa jossa ei ollut aseistusta muuta kuin muutamia ikivanhoja neuvostoliiton aikaisia vanhentuneita romuja .

Eikö venäläisellä jolle on tällaista paskaa syötetty koskaan omat aivot tee minkäänlaista kapinaa näitä umpihulluja valheita vastaan jotka loogisesti ajateltuna ovat täysin järjettömiä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu