Eikä ole terveellistä viettää näin paljon aikaa palstalla sinusta turhaan merkkejä etsien... Ensi vuonna jätän palstan vähemmälle ja keskityn elämässäni toivon mukaan enemmän positiivisiin asioihin. Koskaan en nimittäin tätä palstaa sulje paremmalla mielellä kuin sen avasin.
Yleensä uuteen vuoteen liittyy uuden odotusta ja pieniä ja ehkä suurempiakin suunnitelmia. Tällä kertaa pää on suunnitelmista aika tyhjä ja lähinnä vain ahdistaa. On sellainen olo kuin jotain pahaa tapahtuisi, eikä minusta oikein ole sitä jotain vastaan taistelemaan. Toivon tietysti ettei niin käy.
Vaikka tuleva vuosi ei näytä positiiviselta, olisi mukava, jos edes yksi asia ilahduttaisi ja näkisin sinut jossain vaiheessa. Edellisestä kerrasta on ihan liian kauan. Tiedän, että sydämeni hypähtäisi ilosta, jos tulisit jossain vastaan.
Hyvää yötä. Ja hyvää uutta vuotta. Toivottavasti sinun vuodestasi tulee hyvä.

Vastaukset 15
Vanhimmat
"Toivottavasti" tämä ei ole minulle naiselle. Että luovut hänestä (pelkään minusta) kokonaan.
Mielestäni näin hänet kyllä eilen..? Olin aika keskittynyt "sotajuttujen" miettimiseen.
Ei mene nyt nää viestit täällä palstalla kunnolla läpi..
Tiedätkö missä hän asuu?
heti ensivuoden alkupuolella palsta minimiin ja pois. olen vihdoin valmis siihen. koen että tarvitsen ainakin vuojen tauon ikävältä. ;D
Onko tuo ilkeä silmänisku vai kiva?
mitä ilkeää tossa ny on
Ehkä mulla on jo vähän huono näkö. Ja olen nyt hämärässä huoneessa, kun kipeänä ja oottelen kohta unta.
Kiva se on
Älä tulkitse kaikkea pahaa ensin ajatellen !
En yleensä vaan ehkä päinvastoin.
kyllä kipeänä olo voi muuttaa mielen negatiivisemmaksi
Ei mulla. Ainakaan nyt, on vaan vähän kuumetta ja yskää..
D- kirjain? Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa?
Kenelle?
Täältä palstalta en ole koskaan löytänyt mitään hyvää. Kannattaa oikeasti miettiä haluaako nähdä itseensä liittyvän kirjoituksen täällä. Sen esimmäisen hyvän olon tunteen jatkoksi voi saada elinikäisen piinan.