Afganistanissa ainakin 17 ihmistä on kuollut rankkasateiden ja lumentulon aiheuttamissa äkillisissä tulvissa, kertoo viranomainen. Lisäksi ainakin 11 ihmistä on loukkaantunut.
Ympäri Afganistania esiintyneet tulvat ovat vaurioittaneet myös infrastruktuuria ja surmanneet karjaa. Viranomaiset ovat lähettäneet joukkoja arvioimaan pahiten tulvista kärsineiden alueiden avustustarpeita.
Afganistan on erittäin altis äärimmäisille sääilmiöille, erityisesti äkillisille tulville kausittaisten sateiden jälkeen. YK ja muut avustusjärjestöt varoittivat aiemmin tällä viikolla, että Afganistanin uskotaan pysyvän tänä vuonna yhtenä suurimmista humanitaarisista kriisialueista.
Lähde: AP
https://yle.fi/a/74-20202226

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt heti poutun pato auki notta vesi pösöö hellanmaan pelloolle
Mitä tekee Nazima nyt? Ei mitään
Jännää että tulvat olikin Lapualla.
Olihan siellä juurikin paisuntaa...