Olen seurannut jonkin aikaa eri puolilla olevia keskusteluja, ja tullut siihen tulokseen, että monet petojen metsästyksen puolella olevat eivät ole vilpittömiä eivätkä hyviä ihmisiä. On liian hanakkaa torpattu muut mielipiteet, keskustelujen avaukset. On ohitettu keskustelut muista vaihtoehdoista, kuin ampumisesta. Ohittamiseen on ollut syynä viha, pelko, resurssien ja rahan puute. Turvallisuutta on siis haettu vain kantaa vähentämällä mutta ei muilla keinoin. En itse antaisi lasta, eläintä niille ihmisille, joille turvallisuutta tuo vain ase ja muiden tappaminen. Muuten eivät vastuuta lapsistaan, elimistöön halua, voi kantaa.
Vilpittömyys, empatia metsästyksen puolustajilta puuttui
4
139
Vastaukset
- Anonyymi00001
Suomessa metsästetään montaakin eri eläinlajia pienistä isoihin.
- Anonyymi00002
Ei ole mitään vihaa eikä pelkoa on vain tosiasiat, vahingot ja turvallisuus sekä koko susikannan tuho koirasusien myötä. On naurettavaa puhua kiimaisista metsästäjistä tai pakasteista otetuista susista jne.
- Anonyymi00003
Miksi pelätä susia kun joukossamme vaeltaa armahduksen saaneita murhaajia ja väkivaltarikollisia? Kyllä metsästäjä on paljon vaarallisempi kuin mikään metsään luonnostaan kuuluva eläin.
- Anonyymi00004
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
Hej 😘 Mukava kokous aikuisille 👉 https://ja.cat/finngirl#/?/?/fin3079g0y7
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1634934Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121499
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s81143Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739