Miksi Opus Dei on vaarallinen lahko?

Anonyymi-ap

Osallistuin jonkin aikaa sitten Opus Dein naisten toimintaan ”keskuksessa”. Minut yritettiin värvätä jäseneksi, koska olen akateeminen ja tulen ”hyvästä” (lue: rikkaasta) perheestä. Jos olisin työtön siivooja, opparit olisivat pysyneet minusta kaukana.

Opus Deissä jankutettiin jatkuvasti, että heidän pappinsa ovat mukamas ”parhaita” ja ettei voinut luottaa. Vaikka rippi oli pätevä, ei-opparipappi saattoi kuulemma olla ”sisältä mätä”. Koin tällaisen puheen lahkomaisen epäkristilliseksi. Minusta Opus Dein papit kuuluvat meillä huonoimpiin. Kukaan heistä ei osaa saarnata kunnolla.

Opus Dein jäsenet väittivät epäsuorasti kuuluvansa johonkin ”eliittiin”. Tälle väitteelle ei ole mitään perustaa. Toki diktaattori Francisco Francon julmaan, ihmisoikeuksia polkeneeseen fasistihallitukseen kuuluu kolme opparia, mutta sen suurempaa menestystä lahkolla ei ole ollut oikein missään.

Jätin Opus Dein, koska se on katolista kirkkoa vastaan toimiva lahko, jota kiinnostaa vain sen oma etu! Pysykää hyvät ihmiset siitä kaukana!

34

836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mihin kourallinen ulkomaalaisia tarvitsee tällaista omaisuutta? Onko kyseessä rahanpesu?

      • Anonyymi00015

        Kaikkien kannattaa tosiaan lukea tämä keskustelu:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19005934/opus-dein-miljoonaomaisuus-suomessa!

      • Anonyymi00016

      • Anonyymi00016 kirjoitti:

        Olen kiitollinen noista tuon keskustelun paljastuksista.

        Ne asettavat piispan rahapyynnöt kokonaan toiseen valoon.

        Kaikkivaltiashan pystyisi helposti paitsi rahoittamaan toimintansa, myös jakamaan osinkoja seurakunnalleen.

        Kyseessä on siis epäilemättä epäjumalan palvontaan keskittynyt mafia.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Olen kiitollinen noista tuon keskustelun paljastuksista.

        Ne asettavat piispan rahapyynnöt kokonaan toiseen valoon.

        Opus Dein rahat eivät ole hiippakunnan rahoja. Eihän augustinolaissääntökunnan omaisuus ole kirkon vaikka yhdestä heistä tuli paavi.

    • Anonyymi00002

      ”Piispa Raimo totesi, että usein kiirehdimme eri aktiviteettien välillä, jotka Jumalan sijaan asettavat itsemme keskipisteeseen: kuntosali, työ, matkustaminen. Unohdamme, että kaikki ihmiset on kutsuttu tulemaan pyhiksi, sellaisiksi joiksi Jumala luodessaan meidät tarkoitti.”

      Jospa oparipiispa itse aloittaisi tuon pyhyyden kilvoittelun lopettamalla tosiasioiden peittelyn ja valehtelemisen Opus Dein kouluhankkeesta mukamas ”katolisena kouluna”!

    • Anonyymi00003

      ”Piispa Raimo totesi, että usein kiirehdimme eri aktiviteettien välillä, jotka Jumalan sijaan asettavat itsemme keskipisteeseen: kuntosali, työ, matkustaminen. Unohdamme, että kaikki ihmiset on kutsuttu tulemaan pyhiksi, sellaisiksi joiksi Jumala luodessaan meidät tarkoitti.”

      Jospa oparipiispa itse aloittaisi tuon pyhyyden kilvoittelun lopettamalla tosiasioiden jatkuvan peittelyn ja suoranaisen valehtelemisen Opus Dein kouluhankkeesta mukamas jonakin tavallisena ”katolisena kouluna”!

    • Anonyymi00004

      Olin lyhyen aikaa mukana tämän kummallisen porukan toiminnassa.

      Koko ajan meille painotettiin, että Opus Dein papit olivat muita oppineempia, rukoilivat muita pappeja enemmän ja olivat kaikkia muita pappeja ”pyhempiä”. Kaikki nämä väittämät ovat puhtaita valheita.

      Täällä monet kutsuvat Opus Deitä ”lahkoksi”. En tästä tiedä, mutta tällaisessa muiden pappien polkemisessa, halveksunnassa ja mustamaalaamissa on kieltämättä jotakin hyvin kummallisen lahkomaista. Kaikista ”alinta” porukkaa heille olivat sääntökuntalaiset. En voi käsittää, miten tällainen panettelu voisi palvella kirkon etua ja yhtenäisyyttä.

      • Anonyymi00005

        Samat kokemukset! Kerran muuan vuoden tai pari kirkkoon kuulunut rillipää kehtasi pokalla väittää minulle, että Opus Dein papit ovat ”maailman parhaita”.

        Tuli heti mieleeni, että hyvin oli aivopesu onnistunut. Itse liityin kirkkoon jo piispa Wrobelin kaudella.

        Olen kuullut, että rippi-isinä Opus Dein papit jatkuvasti johdattelevat tuollaisia keltanokkia lahkon pariin. Pysykää kaukana!

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Samat kokemukset! Kerran muuan vuoden tai pari kirkkoon kuulunut rillipää kehtasi pokalla väittää minulle, että Opus Dein papit ovat ”maailman parhaita”.

        Tuli heti mieleeni, että hyvin oli aivopesu onnistunut. Itse liityin kirkkoon jo piispa Wrobelin kaudella.

        Olen kuullut, että rippi-isinä Opus Dein papit jatkuvasti johdattelevat tuollaisia keltanokkia lahkon pariin. Pysykää kaukana!

        Näin miehenä minua jäi kaivamaan oppareiden epäsuora väittämä siitä, että vain Opus Deissä pääsy taivaaseen oli ”taattu”. Samaahan väittävät myös kaikki muut lahkot ja uususkonnot.

        Myös naisten rooli ja kohtelu Opus Deissä oli ja ilmeisesti on edelleen ala-arvoista. Osa oppareiden selibaatti-naisnumeraareista on ”palvelijoita”, joiden elämäntehtävä on siivota, kokata ja pestä toisten pyykit. He elävät tavallaan hellan ja nyrkin välissä.

        Miesten keskuksissa ruokasalin ovessa on vessanlukko. Miehet kun eivät saa näitä ”palvelijoita” edes nähdä saatikka kiittää. Kun ”palvelijat” poistuvat, he vääntävät vessanlukon taas vihreälle.

        Ja kaikki tämä vuonna 2026!!!

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Omalta osaltani muistan, että Opus Dei edustaa vanhakanteisia, sovinistisia sekä naisia alentavia ja esineellistäviä ajatuksia ihan muutenkin.

        Jo sen perustaja Josemaria Escriva väitti, että naisten piti meikata, laittaa hiuksensa ja pukeutua ”naisellisesti” samalla tavoin kuin vanhoja rakennuksia pidetään kunnossa.

        KAIKKI Opus Dein jäsenet edustavat näitä ihan samoja ajatuksia. Heihin kuuluu tunnetusti piispa ”Raimo”.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Kamala porukka!

      • Anonyymi00012

        https://youtu.be/APEqRNsDx5k?si=6ATb3GMnUvzkzXMl

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        https://youtu.be/APEqRNsDx5k?si=6ATb3GMnUvzkzXMl

        Linkki johtaa lyhyeen videoon Escriban kanonisaatiosta. Onneksi ei tarvinnut nähdä sitä, kun alussa tuli joku paistinpannumainos, jonka aikana ehdin lukea filmin nimen.

        Kyseessä on ostettu kanonisaatio, jossa ei noudatettu mitään kriteereitä eikä sääntöjä. Mutta Opus Dein kannattajille on tyypillistä tällainen, että kammetaan lahkolle tavalla tai toisella mainetta tai kunniaa, jotta sitten voidaan sokeasti vedota siihen.

        Escriba oli ylimielinen, valehteleva, juonitteleva, kunniankipeä ja röyhkeä höyrypää, jonka elämässä, puheissa, teoissa tai kirjoituksissa ei ole mitään pyhää. Vaikuttaa henkilöltä, joka ei lukenut Machiavelliä satiirina tai varoituksena, vaan päiväkäskynä. Ja sai siitä ideoita omiin kirjoituksiinsa.

        Escriba on ehkä alakerran pyhä korkeintaan. Perustamassaan lahkossa kaikki suunnilleen on valehtelua tai salailua, parhaimmillaankin johdattelua tai valikoitua totuutta. Raamattu sanoo kyllä, kuka valheen isä on.

        Tässä kohdassa kirkko on erehdytetty sanomaan, että syökää kakkaa. Jokaisella pitäisi oma järki toimia sen verran, että sanoo siihen, että "en syö".

    • Anonyymi00011

      Te, jotka olette tekemisissä Opus Dein kanssa. Heidän numeraarijäseniensä tarjomasta hengellisestä ohjauksesta saa kieltäytyä. Jos he ehdottavat ripittäytymistä Opus Dei papeille, kannattaa muistaa että jokainen katolilainen, myös sääntökuntaan tai järjestöön kuuluva, saa itse vapaasti valita rippi-isänsä.
      On myös vakuuttavaa näyttöä siitä, että hengellisessä ohjauksessa esille tuodut asiat välitetään Opus Dein rekrytoijille ja mahdollisille papeille joille henkilö ohjataan ripittäytymään.

      Kannattaa myös olla tietoinen siitä että Opus Deillä ei ole ollut neljään vuoteen Vatikaanin hyväksymiä sääntöjä. Sitä vastaan nostettu oikeusjuttu päätyi Ranskassa vuonna 2016 Opus Dein peiteorganisaation työntekijöiden tuomioihin. Uhri, Catherine Tissier, syytti Opus Deitä ihmiskaupasta, työvoiman hyväksikäytöstä ja terveellisten työolojen laiminlyönnistä.
      Samankaltainen oikeusjuttu on tulossa Argentiinassa jossa useita kymmeniä vaatimattomista oloista kotoisin olevia naisia syyttää Opus Deitä ihmiskaupasta, työvoiman hyväksikäytöstä ja terveellisten työolojen laiminlyönnistä.

      Samanlaisia kertomuksia on kuultu Irlannista, Britanniasta, Meksikosta ja Espanjasta.

      Suomessa Opus-Dein omaisuutta hallinnoi peiteorganisaatio Inter-Cultur.

      Toivoisi että Helsingin hiippakunnan piispa tiedottaisi avoimesti hiippakuntalaisia siitä että Opus Deillä ei tällä hetkellä ole vuoden 2022 kanonisen lain muutosten vuoksi voimassa olevaa sääntöä. Opus dein maallikkojäsenillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista kirkon tunnustamaa asemaa heidän ollessaan Opus Deissä. Mitä ihminen haluaakaan tehdä Opus Dein jäsenenä, hän tekee sen omasta vapaasta tahdostaan. Opus Dein maallikkojäsenyys ei ole kirkon kanonisen lain määrittelemä kutsumus tällä hetkellä. Kirkko ei siten voi suojella jäseniä eikä pitää Opus Deitä vastuussa mahdolllisista väärinkäytöksistä.

      • Anonyymi00013

        Argentiinassa yli 40 Opus Dein värväämää naista on nostanut oikeusjutun orjuuttamisesta.

        Luin yhden naisen tapauksesta. Hänet värvättiin köyhistä oloista Paraguayssa, vietiin laittomasti Argentiinaan ja pantiin siellä hellan ja nyrkin väliin. Kokkaamista, kuuraamista ja pyykinpesua oli noin 12 tuntia vuoden jokaisena päivänä. Mitään luvatusta koulutuksesta ei annettu. Mitään palkkaa ei maksettu.

        Jos alkoi puhua lähtemisestä, opusdeiläiset uhkailivat asianomaista naisparkaa ja tämän perhettä helvetin tulella. Lopulta nainen onnistui pakenemaan.

        Miten tällainen toiminta ja hyväksikäyttö voi olla Pyhän Hengen työtä??? Opus Dei on saatanasta!

    • Anonyymi00014

      Katolinen kirkko on julistanut opus dein perustaneen pastorin pyhimykseksi.Onko oikein ylipäätään julistaa joku ihminen pyhimykseksi, siinäpä kysymys. Kenellä on oikeus määritellä jokin pastori tai muu hlö, paavi, hyväntekijä pyhimykseksi?

      • Anonyymi00017

        Näin toimi paavi Johannes Paavali II.

        Sittemmin on laajasti esitetty epäilyksiä siitä, että koko Josemaria Escrivan pyhäksi nostattaminen oli hankittu kylmällä rahalla. Kaikki pyhyyttä vastaan esitetyt lukemattomat tosiasiat ja niiden todisteet lakaistiin noin vain maton alle.

      • Anonyymi00021

        Pyhimykseksi julistetaan olemattomiin luulojen perusteella. Jos koululääketieteessä toimittaisiin samoilta pohjilta, niin lääkärit hoitaisivay kuppaa edelleen elohopealla

    • Anonyymi00018

      Järjestö lienee suosiossa, kun sitä moititaan noin ahkerasti. Liberaaliteologit ym. irstailijat asialla?))))

    • Anonyymi00019

      Kaikenlainen "ääri" on haitallista ja monesti myös vaarallista.

      • Anonyymi00020

        varsinkin kun "ääri" on haukkuvana osapuolena

    • Anonyymi00022

      Ei, ei ja ei! Opus Dei osaa hommat.

      Tästä tehdään maailman oikeistolaisin hiippakunta. Sosialistit, demarit sun muut punavihreät lähtevät vähin äänin.

      Caritas laitetaan uusille urille. Vihervasemmistolainen höttö kokonaan pois.

      Katolinen koulu kasvattaa uuden konservatiivisen nuorison.

      Katolilaiset tunnetaan pian oileistolaisina. Niin pitää ollakin. Ei ääntä sosialisteille.

    • Anonyymi00023

      Tästä olisi syytä käynnistää laajempikin keskustelu.

    • Anonyymi00024

      Opus Deillä ei edelleenkään ole Vatikaanin hyväksymää sääntöä. Vuosi sitten Opus dei antoi Vatikaanille ilmeisesti jo neljännen ehdotuksen säännöiksi.
      Helmikuussa paavi Leo ilmoitti että saantöehdotus on vasta siinä vaiheessa että niiden sisältöä arvioidaan.
      https://www.ncregister.com/cna/pope-leo-xiv-tells-opus-dei-no-decision-yet-on-revised-statutes
      Maaliskuussa paavi tapasi kirjan Opus kirjoittajan Gareth Goren.
      Espanjan vierailullaan paavin on vahvistettu tapaavan Madridissa 6 papiston seksuaalisen hyväksikäytön uhria. Opus deitä ei tässä yhteydessä mainittu, mutta Madrid on Opus dein "ground zero".
      https://www.vaticannews.va/en/pope/news/2026-06/pope-leo-xiv-meets-with-abuse-victims-in-spain-madrid-2-26.html

      Tässä tilanteessa jossa Opus dei ei ole pystynyt sopimaan Vatikaanin kanssa toimintansa suuntalinjoista, ei missään nimessä kannata tehdä minkäänlaisia sitoumuksia Opus dein organisaation kanssa. Ne ovat täysin kirkon valvonnan ulkopuolella, kunnes Opus dein asemasta kirkossa on mustaa valkoisella.

      Helsingin piispa ei tee hyvin kun ei ilmoita näistä asioista millään tavalla. Maton alle lakaiseminen ei lisää luottamusta millään tavalla, päin vastoin. Tosin, ei Opus dei ole paavi Fransiskuksen tekemiä, Opus deitä koskevia kanonisen lain muutoksia ja heidän asemaansa juuri kommentoinut muutenkaan. Lähinnä muut tahot uutisoivat siitä että Opus dein sääntöehdotuksia on tullut ja mennyt eikä Vatikaani ole niitä hyväksynyt.

    • Anonyymi00026

      Opus dei ei ole vaarallinen koska se väitetysti oikeistolainen tai naisten oikeuksia polkeva tai elitistinen. Jos halutaan puhua Opus dein vaarallisuudesta, pitää puhua oikeista rikoksista ja ihmisoikeuksien rikkomisista mitä sen piirissä tapahtuu.

      Se on vaarallinen siksi että se ei kerro tuleville numeraari ja auxiliar-numeraarijäsenilleen mitä heiltä odotetaan kun he elävät jäseninä. Opus dei kalastaa uusia jäseniä heidän ollessaan alaikäisiä, ja käyttää tässä apuna heidän asemaansa nuorisotyön järjestäjänä ja koulujen ylläpitäjänä. Opus dein numeraarit eivät myöskään ole kanosisessa laissa määritellyssä kirkollisessa asemassa, silti heidän elämäänsä, asuinpaikkaansa ja heidän yksityisesti omistamaa omaisuuttaan ja tulojaan ohjaillaan Opus dein taholta. Tämä on siis täysin henkilön ja Opus dein välinen sopimus, sitä ei säädellä kirkon kanonisessa laissa mitenkään. Jos numeraaria alkaa kaduttaa hänen tekemänsä valinnat, esimerkisi vuosien tulojen menetys tulojen mentyä Opus deille, hän ei voi millään tavalla vaatia kirkkoa ottamaan kantaa valintoihinsa.

      Opus dei on vaarallinen myös siksi että maailmalla tulee esille yhä useampia kertomuksia siitä miten numeraari ja auxiliar-numeraarijäseniä on manipuloitu ja painostettu elämään jäseninä. Kun manipulointi on aloitettu hengellisen ohjauksen nimissä jo henkilöiden ollessa hyvin nuoria, henkilö ei edes osaa vastustaa hänelle syötettyä agendaa. Oivallus hyväksikäytöstä ja sen tuomasta pahoinvoinnista saattaa tulla vasta paljon myöhemmin.
      Opus dei tahallisesti erottaa nuoret jäsenkandidaatit perheyhteydestään ja aktiivisesti estää sukulaisia ja heidän jäseniään pitämästä yhteyttä toistensa kanssa.
      Koska Opus dei yleensä toimii peiteorganisaatioiden ja yhdistysten taakse piiloutuneena, oikeusjutuissa jotka koskevat keskuksissa toimineiden jäsenien kohtelua ei koskaan ole osapuolena Opus dei vaan tuo peiteorganisaatio. Näin myös ensimmäisessä eurooppalaisessa oikeusjutussa Ranskassa, jossa Catherine Tissier haastoi Opus dei -koulutuskeskuksen oikeuteen kohtelustaan ja lopulta vuosien oikeustaistelun jälkeen voitti. Tuomion saivat kaksi Opus dein jäsentä jotka olivat koulutuskeskuksen vastuuhenkilöitä, ei itse organisaatio.
      https://www.parismatch.com/Actu/Societe/Elle-a-fait-condamner-l-Opus-Dei-507409

      Seuraavan kerran kun menet Helsingissä Opus dein keskukseen vaikkapa opetus- tai rukousiltaan, kysy minkä maalaisia siivoojia ja keittäjiä heillä on sillä hetkellä paikalla ja ovatko he siellä omasta vapaasta tahdostaan.

      • Anonyymi00028

        Vielä muutama vuosi sitten kävin itsekin oppareiden keskuksessa ja voin vahvistaa täysin nuo tiedot. Naiset on jaettu kahteen luokkaan. Ylempiosaisrt numeraatit ovat akateemisia, alempiosaiset taas edellisen ynnä miesten keskusten ”kotiorjia”, joiden ”elämäntehtävä” on vain kokata, siivota, pestä ja silittää. He tulevat lähinnä latinalaisen Amerikan kurjista oloista.

        Tässä asetelmassa ei ole mitään kristillistä! Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, että oppareiden papit ovat tällaisessa mukana. Kyseessä onkin pelkkä vaarallinen, vallanhimoinen ja valehteleva lahko, joka jo lähtökohtaisesti on kaikkia pohjoismaisia arvoja vastaan. Pysykää kaukana!

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Anonyymi00028:"Tässä asetelmassa ei ole mitään kristillistä! Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, että oppareiden papit ovat tällaisessa mukana."

        Tätä minäkin ihmettelen. Arvomaailma mitä esimerkiksi paavi Leo viestii ja Opus dein toimintatavat ovat kuin eri maailmoista.

        Jos on espanjankielen taitoinen, Opus dein ihmisoikeusongelmista ja peiteorganisaatiokikkailusta on saatavissa paljon tietoa.

        Sen jälkeen kun 43 argentiinalaista naista nostivat kanteen Opus deitä vastaan ovat argentiinalaiset journalistit tuottaneet paljon sisältöä Opus dein ihmisoikeusrikkomuksista ja taloudellisesta vehkeilystä peiteorganisaatioiden kanssa.
        Esim.
        https://www.youtube.com/watch?v=BJn_oPlAsiQ
        Myös Espanjassa, Opus dein perustamismaassa, asia puhuttaa. Viimeisin aiheesta kirjoitetun kirjan kirjoittaja Marina Pereda kertoo tässä kokemuksistaan. Tässä on valittavissa jälkiäänitetty englanninkielinen audio.
        https://www.youtube.com/watch?v=X9D3d6_74L4&t=976s

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Vielä muutama vuosi sitten kävin itsekin oppareiden keskuksessa ja voin vahvistaa täysin nuo tiedot. Naiset on jaettu kahteen luokkaan. Ylempiosaisrt numeraatit ovat akateemisia, alempiosaiset taas edellisen ynnä miesten keskusten ”kotiorjia”, joiden ”elämäntehtävä” on vain kokata, siivota, pestä ja silittää. He tulevat lähinnä latinalaisen Amerikan kurjista oloista.

        Tässä asetelmassa ei ole mitään kristillistä! Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, että oppareiden papit ovat tällaisessa mukana. Kyseessä onkin pelkkä vaarallinen, vallanhimoinen ja valehteleva lahko, joka jo lähtökohtaisesti on kaikkia pohjoismaisia arvoja vastaan. Pysykää kaukana!

        "Ylempiosaisrt numeraatit ovat akateemisia, alempiosaiset taas edellisen ynnä miesten keskusten ”kotiorjia”, joiden ”elämäntehtävä” on vain kokata, siivota, pestä ja silittää. He tulevat lähinnä latinalaisen Amerikan kurjista oloista."

        Ylempiosaiset numeraarit ovat siis numeraareja. Mitä kutsut alempiosaisiksi numeraareiksi, eivät ole numeraareja vaan englanniksi assistant numeraari, espanjaksi numeraria auxiliar, lyhennettä NAX käytetään yleisesti.
        Nämä ovat Opus deissä kaksi eri kutsumusta. Naxeiksi houkutellaan naisia kertomalla että näin heistä tulee Opus dei -perheen hengellisiä äitejä jotka huolehtivat muista. Mies ei voi olla NAX.
        Totta on että kehittyneissä länsimaissa on vähemmään naisia jotka lähtevät Naxin hommaan. Aiempina vuosikymmeninä heitäkin on ollut Euroopastakin. Espanjassa jopa melko paljon. Samoin Irlannissa.
        Heidät on yleensä manipuloitu jäseneksi hyvin nuorina, he ovat usein köyhistä oloista lähtöisin ja heille on luvattu mahdollisuus opiskella ruuanlaittoa ja kodinhoitoa ja saada töitä. Noita töitä tehdessä heidät on sitten manipuloitu jäseniksi Opus deihin.

        Uusimpia pitkiä videoita vuosikausien NAX-kokemuksista tämä espanjalaisen entisen NAXin haastattelu. Valitettavasti vain Espanjaksi.
        https://www.youtube.com/watch?v=FmH26FcjUvk

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Hirveää ihmisten hyväksikäyttöä!

        Ja Opus Dein saatanalliset, tekopyhät papit ovat tåssä mukana!!!

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Hirveää ihmisten hyväksikäyttöä!

        Ja Opus Dein saatanalliset, tekopyhät papit ovat tåssä mukana!!!

        Tätä minäkin ihmettelen, että myös osa heidän papeistaan ovat näistä toimintatavoista tietoisia, ja silti pystyvät elämään asian kanssa. Tosin, Opus dei pyrkii pitämään eri kutsumuksisia jäseniään erillään toisistaan, esimerkiksi numeraarit (Opus dein keskuksessa asuvat numeraarit) eivät juurikaan puhu naxien, "agregadojen" (omassa asunnossa asuvat numeraarit)tai supernumeraarien (perheelliset Opus dein jäsenet) kanssa. Tarvittaviksi yhteyshenkilöiksi on valittu tietyt ihmiset ja muut pysyvät omissa porukoissaan. Näkemys Opus deistä kokonaisuudessaan on hankalasti muodostettavissa, ja ilmeisesti näin on aivan tarkoituksella.

        Kuitenkin on järkyttävää ajatella että esimerkiksi piispa Raimo on ainakin jollain tavalla tietoinen niistä toimintatavoista, jotka ovat johtaneet Argentiinan oikeusjuttuun Opus dein mahdollisesti harjoittamasta ihmiskaupasta ja ihmisoikeuksien rikkomisesta.

        Miten tällaisiin pappeihin voi luottaa missään muussakaan asiassa.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Olen henk.koht. varma siitä, että Opus Dein himoamaa ns. katolista koulua käytettäisiin uusien NAX:ien värväämiseen. Sairasta!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1571
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      981
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      866
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      754
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      750
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      694
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      686
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      684
    Aihe