ohitus

Kävi niin, että ohitin 80 km/h rajoitusalueella edelläni noin 70-75 km/h tunnissa ajaneen auton. Ohitushetkellä ohitimme valvontakameran, lasissa oli ehkä 110-120 km/h. Kaverini sanoin, että tulen saaman lapun himaan. Minä taas en usko. Kysymys kuuluukin, voiko maantieohituksesta oikeasti saada sakot jos "ajaa ylinopeutta"? Luulis poliiseilla sen verran järkeä olevan (ja parempaa tekemistä), että ei.
413515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

30km/h ylinopeutta on pikkasen liikaa. En hyväksyisi yli 20km/h rikkomusta ohituksessakaan. Jos joku köröttelee 70km/h sen ohitse ei todellakaan tarvii ajaa 50km/h lujempaa ... siinähän vaarannat jo liikenteen!!

Äänestä
  • Itse nimenomaan liikenneturvallisuuden nimissä pyrin maantieohituksissa mahdollisimman nopeasti takaisin omalle kaistalle. Eikä 120 km/h nopeus ohituksessa ole niinkään törkeä kuin väität. Ajoin tehokkaalla dieselillä jonka vauhti nousi tuohon 110-120 km/h ihan kevyellä kaasupolkimen painalluksella enkä siis tarkoituksella lähtenyt kelaamaan vauhtia. Eri asia on, että vähemmälläkin nopeudella olisi päässyt ohi mutta tuolloin olisin joutunut olemaan vastaantulevien kaistalla pidempään ja minkäs teet kun on sen verran vääntöä alla.

    Äänestä

  • sakkoja? kirjoitti:

    Itse nimenomaan liikenneturvallisuuden nimissä pyrin maantieohituksissa mahdollisimman nopeasti takaisin omalle kaistalle. Eikä 120 km/h nopeus ohituksessa ole niinkään törkeä kuin väität. Ajoin tehokkaalla dieselillä jonka vauhti nousi tuohon 110-120 km/h ihan kevyellä kaasupolkimen painalluksella enkä siis tarkoituksella lähtenyt kelaamaan vauhtia. Eri asia on, että vähemmälläkin nopeudella olisi päässyt ohi mutta tuolloin olisin joutunut olemaan vastaantulevien kaistalla pidempään ja minkäs teet kun on sen verran vääntöä alla.

    Kyllä 120km/h on törkeä 80km/h alueella. Taas yksi bemari tuli tuolla tavalla mun ohi risteysalueella vaikka ajoin itsekin yli 80km/h.

    Ja sivutieltä tuleva auto mietti että ehtiikö edestäni mutta onneksi ei lähtenyt ylittämään. Ei varmasti nähnyt tuota kaaharia tuossa vaiheessa eikä kaahari sitä ollenkaan.

    Siellä se jatkaa eteenpäin seuraavaa surmanloukkua etsien.

    Ei sillä ole minkään valtakunnan merkitystä asiaan, että miten paljon joudut kaasua polkemaan tuon nopeuden saavuttamiseksi. 30-40km/h yli rajoituksen on ihan yhtä vaarallinen riippumatta auton tehosta. Jos kerran olisit vähemmälläkin nopeudella päässyt ohi niin mitäs et tehnyt niin. Jos saat sakon niin olet kyllä sen ansainnutkin.

    Äänestä

  • aslan mashadov kirjoitti:

    Kyllä 120km/h on törkeä 80km/h alueella. Taas yksi bemari tuli tuolla tavalla mun ohi risteysalueella vaikka ajoin itsekin yli 80km/h.

    Ja sivutieltä tuleva auto mietti että ehtiikö edestäni mutta onneksi ei lähtenyt ylittämään. Ei varmasti nähnyt tuota kaaharia tuossa vaiheessa eikä kaahari sitä ollenkaan.

    Siellä se jatkaa eteenpäin seuraavaa surmanloukkua etsien.

    Pakko kommentoida tähän, että kuvailemassasi tapauksessa vaaratilanteen aiheutti bemarimiehen ohittelu risteysalueella, eikä ylinopeus. Kaksi täysin eri asiaa.

    Äänestä

  • Asiahan on liikenneturvallisuuden näkövinkkelistä katsoen juuri päin vastoin. mitä ripeämmin ohittaa, sen vähemmän aikaa siellä vastaantulevin kaistalla viipyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Asiahan on liikenneturvallisuuden näkövinkkelistä katsoen juuri päin vastoin. mitä ripeämmin ohittaa, sen vähemmän aikaa siellä vastaantulevin kaistalla viipyy.

    Ja silti ohituksessakaan ei nopeus saa nousta yli nopeusrajoituksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ja silti ohituksessakaan ei nopeus saa nousta yli nopeusrajoituksen.

    Noin se on turvallisuutta halveksuen sääntöön kirjattu.
    Oikeassa turvallisuushakuisessa elävässä elämässä, se 80km/h alueella tapahtuva ohitus on 140km/h vauhdilla tehden paljon turvallisempi , kuin tasan sallittua kihnuttaen.

    Äänestä

rapsahtaa tuosta ylityksestä

Äänestä

Ei tule sakkoja.
Ohitustilanteessa ei tule sakkoa.
Kamera ei saa kunnolla kuvattua toisella kaistalla ajavien rekkareita tai pärstää. =]

Äänestä
  • että nopeutta mittaavat anturit ovat tiessä vain oikealla puolella tietä, eli ne eivät kerta kaikkiaan huomaa vasemmalla kaistalla ajavaa autoa.

    Äänestä

  • Jxx kirjoitti:

    että nopeutta mittaavat anturit ovat tiessä vain oikealla puolella tietä, eli ne eivät kerta kaikkiaan huomaa vasemmalla kaistalla ajavaa autoa.

    Kameraa ei olisi ollut mutta sen sijaan esimerkiksi takana olisi ajellut poliisiauto? Onko kellään kokemusta, että mikä on heidän linjansa näissä ohituksissa? En mitenkään tarkoituksella kelannut nopeutta, alla oli vaan sen verran tehoa että ihan normaali kaasupolkimen painallus kiihdytti auton tuohon mainittuun nopeuteen. Toki hitaamminkin olisi päässyt ohi mutta mitäpä sitä turhia ajelemaan vastaantulevien kaistalla yhtään pidempään kun on tarve.

    Kyllä sakot tulee ja suuret sellaiset. Itselle sattui juuri seuraava tapaus; hetkellinen suuri ylinopeus ohitustilanteessa (ohituskaista varsin jyrkkä alamäki). Ajoin hieman yli 30 km/h ylinopeutta 100km/h rajoituksella.

    Sanktio: 6vk määräaikainen ajokielto ja huimat sakot. Ei aikaisempia rikkeitä kortin voimassaoloaikana (kortti ollut käsissä reilut 10v.) Tiellä ei ollut juuri liikennettä eikä varsinkaan vastaantulevaa sellaista.

    Johtopäätös: Kannattaa ajaa rajoitusten mukaan ja muutenkin rauhallisesti. Eipä tuossa mitään puolusteltavaa ole (en puolustele tekoa missään määrin), laki on varsin selvä ja uusi 1.3.2005 TLL myös huomattavasti erilainen (sanktioiden osalta) edelliseen verrattuna.

    Äänestä

  • Jxx kirjoitti:

    että nopeutta mittaavat anturit ovat tiessä vain oikealla puolella tietä, eli ne eivät kerta kaikkiaan huomaa vasemmalla kaistalla ajavaa autoa.

    ja siksi noita pönttöjä kierreltiin vastaantulijan kaistalta. Nykyään kuva on yhtä kirkas molemmilla kaistoilla ja nopeusmittaus samoin. Eli kortti läx.

    Äänestä

  • mm. kirjoitti:

    ja siksi noita pönttöjä kierreltiin vastaantulijan kaistalta. Nykyään kuva on yhtä kirkas molemmilla kaistoilla ja nopeusmittaus samoin. Eli kortti läx.

    Näin se taitaa olla nykyään.

    Todennäköisesti tulee kutsu saapua paikalliselle poliisilaitokselle jutustelemaan ja sitten napsahtaa määräaikaista ajokieltoa 1-6kk riippuen tilanteesta / aikaisemmista rikkeistä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kyllä sakot tulee ja suuret sellaiset. Itselle sattui juuri seuraava tapaus; hetkellinen suuri ylinopeus ohitustilanteessa (ohituskaista varsin jyrkkä alamäki). Ajoin hieman yli 30 km/h ylinopeutta 100km/h rajoituksella.

    Sanktio: 6vk määräaikainen ajokielto ja huimat sakot. Ei aikaisempia rikkeitä kortin voimassaoloaikana (kortti ollut käsissä reilut 10v.) Tiellä ei ollut juuri liikennettä eikä varsinkaan vastaantulevaa sellaista.

    Johtopäätös: Kannattaa ajaa rajoitusten mukaan ja muutenkin rauhallisesti. Eipä tuossa mitään puolusteltavaa ole (en puolustele tekoa missään määrin), laki on varsin selvä ja uusi 1.3.2005 TLL myös huomattavasti erilainen (sanktioiden osalta) edelliseen verrattuna.

    Näin asia on. Alinopeutta ajavat aiheuttavat jonon muodostumista. Taustapeileihin pitäisi katsoa ja mennä levikkeelle, että toiset pääsevät ohi. Ei vaadi paljon mutta näin hyvin harva toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Näin asia on. Alinopeutta ajavat aiheuttavat jonon muodostumista. Taustapeileihin pitäisi katsoa ja mennä levikkeelle, että toiset pääsevät ohi. Ei vaadi paljon mutta näin hyvin harva toimii.

    Ylinopeutta ajavat muodostavat jonon, kun siihen perään tulevat. Jos olisivat ajaneet rajoitusten mukaan, niin eivät olisi saavuttaneet edellä suurinta sallittua ajavaa.

    Äänestä

  • mm. kirjoitti:

    ja siksi noita pönttöjä kierreltiin vastaantulijan kaistalta. Nykyään kuva on yhtä kirkas molemmilla kaistoilla ja nopeusmittaus samoin. Eli kortti läx.

    Se pöntön "kiertely" toimii myös nykyisin vanhojen pönttöjen kohdalla. Nuo uudet sitten on tuossa suhteessa erilaisia, kun ne mittaavat nopeuden pidemmältä matkalta, ilman tiessä olevia antureita.

    Äänestä

Ei se kamera erota kumpi menee ylinopeutta, joten no problem..

Äänestä

Välähtikö se kamera?
Suurin osa niistä pömpeleistä on tyhjiä.

Äänestä

itte ohitin juuri maantiellä (hyvällä ohitussuoralla) autoletkan pakettiautolla! 100 alueella (todellista liian vähän näyttävä mittari näytti 125km/h) ja vastaan tuli tutkahommissa oleva kyttä motskarilla ja ei tuntunut kiinnostavan. Tosiasiahan on, että ei niitä kyttiä ne muutaliikennettä vaarantamattomat tilanteet juurikaan kiinnosta, mutta TYHMÄ kaahaaminen TYHMÄT ohitukset/ohituspaikat yms. saa niiden huomion kiinnittymään (ei siis normaali matkaylinopeus +15km/h tms. tai hyvissä paikoissa ohitukset pikkuylinopeuksilla)

-niin ja sen tolpan pitäisi välähtää, jos aiot kuvan saada.. 90% tolpista on tyhjiä

Äänestä

....mikä hyvänsä, voit saada sakot.

Laki ei salli ohituksessa ylinopeutta. Vain omalla harkitsevalla järjellään varustettujen poliisien piittaamattomuus voi tällöin pelastaa sakoilta.

Eikö olekin arvelluttavaa, että mainoksissa käytetty "200hv turbomoottori tuo turvallisuutta" -ajattelu, koska em. turbovoiman käyttö ohituksissa on lainvastaista?

(Joo joo, sääli, olen samaa mieltä kanssasi, mutta laki.)

PS. Olen samaa mieltä aikaisempien viestien kanssa, kiinteä kamera ei osaa kuvata molemmilta puolilta. Ja vissiin ne anturitkin ovat tiessä vain omalla kaistalla....

Äänestä

sai sakkoja ja kuukauden ajokiellon jokunen vuosi sitten ohitettuaan 5-kympin alueella, vauhtia oli ollut korkeimmillaan 72 km/h.
Tie oli ollut hiljainen, ei muita autoja näkyvissä. Mitä nyt poliisi sattui olemaan tutkan kanssa mittailemassa suoralla nopeuksia.

Kaveri ei ollut saanut yhtään sakkoja sitä ennen.

Äänestä

Anturit on vain ja ainoastaan sillä puolella missä on kameratolppa.

Muutenhan ne tolpatkin räpsisivät kuvia koko ajan toiseen suuntaan menevistä.
Ja auton kuvaaminen takaa ei hyödytä mitään, koska ei saada kuskia selville.
Asiastahan on muistaakseni olemassa lakialoite, että sallittaisiin lähettää sakko ajoneuvon haltijalle/omistajalle, sitten kun/jos se tulee voimaan ni sitten uskon, että anturit tulevat molemmille puolille.
Silloinhan kameratolpasta saadaan ns. tuplahyöty. Josta seuraa se, että kamerat lisääntyvät teillä, koska enää ei tarvi asentaa kymmentä kameraa yhdelle tieosuudelle, kun viisi ajaisi saman asian.

Mutta kaikki tämä edellyttää lakimuutosta.

Äänestä

Voiskohan olla niin, että kiihdytit ylinopeuteen jo ennen kuin siirryit keskiviivan yli ohitukseen? Ehdit kiihdyttää ylinopeuteen just niille antureille ja kamera nappasi kuvan ainakin ohitettavasta, ehkä sinustakin? Ne anturithan ovat sillä kaistalla miltä suunnalta tulevia kamera kuvaa, ei vastaantulevien kaistalla.

Jos sulla hyvä tuuri käy, niin ne ylinopeussakot saa sen ohittamasi auton kuski, hehheh, tai sitten ei kumpikaan, riippuu siitä mitä kuvassa näkyy. Olitko ohitettavan rinnalla, kun välähti? Silloin voi sakot napsahtaa sinulle, jos rekkarisi näkyy kuvassa.

Äänestä

Ne pyöreet läpyskät, missä on numeroita, on ihan muuten vaan siellä.
Trust me.

Anna palaa vaan.
Saadaan valtion kassaan rahaa.

Äänestä
  • Valtio kaipaakin tyhmiä sponsoroimaan valtion kassaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Valtio kaipaakin tyhmiä sponsoroimaan valtion kassaa.

    Ja tuon suuren viisauden päätit julistaa vuoden 2005 ketjun kautta, olet suuri TALENT!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ja tuon suuren viisauden päätit julistaa vuoden 2005 ketjun kautta, olet suuri TALENT!

    Lukutaitoinen näkee, että muut olivat talentteja jo ennen tuota kirjoitusta.

    Äänestä

Ei hätää jos olet tosiaan toiminut juuri noin.

Äänestä
  • Kiitos kannustuksesta, 11 vuotta olen pelännyt joka päivä tuleeko postissa sakko vai kutsu laitokselle, mutta ehkä nyt uskallan jo rentoutua?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kiitos kannustuksesta, 11 vuotta olen pelännyt joka päivä tuleeko postissa sakko vai kutsu laitokselle, mutta ehkä nyt uskallan jo rentoutua?

    10 vuotta tapahtuman jälkeenkö vasta aloit jännittämään?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    10 vuotta tapahtuman jälkeenkö vasta aloit jännittämään?

    Kaverini sanoi asiasta vasta silloin.

    Äänestä

Ohittaessa ei saisi käyttää ylinopeutta nukuitko autokulussakin

Äänestä
  • Eipä niin mutta joskus ylinopeussakkokin voi olla se parempi vaihtoehto.

    Äänestä

  • Vaikka liki 60 vuotta sitten käydyssä autokoulussa en nukkunut, niin valtaosassa tehdyissä ohituksissa on vauhti kohonnut, enemmän tai vähemmän yli sallitun, kuten varmaan lähes kaikilla, ainakin täysjärkisillä kuskeilla, on tapahtunut ja tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vaikka liki 60 vuotta sitten käydyssä autokoulussa en nukkunut, niin valtaosassa tehdyissä ohituksissa on vauhti kohonnut, enemmän tai vähemmän yli sallitun, kuten varmaan lähes kaikilla, ainakin täysjärkisillä kuskeilla, on tapahtunut ja tapahtuu.

    Riippuu tiestä ja tilanteesta. Esim. moottoritiellä ei ole mitään tarvetta ajaa yli rajoitusten. Jos tulee rekan perä vastaan, niin siirtyy vaan ohituskaistalle ja ohittaa suurinta sallittua ajaen.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Riippuu tiestä ja tilanteesta. Esim. moottoritiellä ei ole mitään tarvetta ajaa yli rajoitusten. Jos tulee rekan perä vastaan, niin siirtyy vaan ohituskaistalle ja ohittaa suurinta sallittua ajaen.

    Olisi kuitenkin muita huomioivaa hyvää käytäytöstä nostaa nopeutensa korkeaksi,
    kun on siirtymässä moottoritien vasemmalle kaistalle.

    Joo kyllä tiedän että minä-minällä on oikeus hidastella muiden edessä,
    mutta huonolla käytöksellä on suuria talous-, ympäristö- ja turvallisuusvaikutuksia negatiiviseen suuntaan,
    kun sitä harjoitetaan suurien liikennemäärien aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tarkoitatko että suurin sallittu nopeus on hidastelua? Kuinka paljon yli pitää olla vasemmalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olisi kuitenkin muita huomioivaa hyvää käytäytöstä nostaa nopeutensa korkeaksi,
    kun on siirtymässä moottoritien vasemmalle kaistalle.

    Joo kyllä tiedän että minä-minällä on oikeus hidastella muiden edessä,
    mutta huonolla käytöksellä on suuria talous-, ympäristö- ja turvallisuusvaikutuksia negatiiviseen suuntaan,
    kun sitä harjoitetaan suurien liikennemäärien aikaan.

    Yli rajoituksen ei ole kukaan velvollinen ajamaan, paitis mahdollisesti häylytysajoneuvoa väistettäessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Riippuu tiestä ja tilanteesta. Esim. moottoritiellä ei ole mitään tarvetta ajaa yli rajoitusten. Jos tulee rekan perä vastaan, niin siirtyy vaan ohituskaistalle ja ohittaa suurinta sallittua ajaen.

    Olet oikeassa, motarilla tuollainen toiminta onnistuu hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sakkoja? kirjoitti:

Kävi niin, että ohitin 80 km/h rajoitusalueella edelläni noin 70-75 km/h tunnissa ajaneen auton. Ohitushetkellä ohitimme valvontakameran, lasissa oli ehkä 110-120 km/h. Kaverini sanoin, että tulen saaman lapun himaan. Minä taas en usko. Kysymys kuuluukin, voiko maantieohituksesta oikeasti saada sakot jos "ajaa ylinopeutta"? Luulis poliiseilla sen verran järkeä olevan (ja parempaa tekemistä), että ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu