Mietin vain onko yli 70 vuotta mukana ollut jehovan todistajaja tienraivaaja kovinkin katkera. Hänen omat vanhemmat kuolivat ja muistan kuinka hekin vielä eläessään viimeiseen asti luulivat näkevänsä harmagedonin kuin puhuivat siitä että pakkohan sen on tultava heidän elinaikaanaan jo kun maailman tilenne on niin kriittinen. Toisin kävi, kuolivat jo lähes toistakymmentä vuotta sitten.
Nyt heidän lapsensa joka on jo itsekin iäkäs yli 80 ja innokas jt-sisar ja tienraivaaja on TÄYSIN VARMA että harmagedon tulee hänen elinaikanaan koska maailman tilanne on niin paha ja kriittisessä tilanteessa. Suunnittelee jo täyttä päätä mitä tulee tekemään paratiisissa yms. Hieman harmittaa kun hänellä on niin pieni eläke, pienin mahdollinen ja siitä lattaa joka kuukausi lähes 100 euroa seuran lahjoitus tilille.
No hän odottaa sen tulevan minä hetkenä tahansa, mutta aika kuluu ikää tulee lisää ja hänen kaikki ystävät ja sukulaiset kuolevat ympäriltä. Tämä asianjärjestelmä vaan jatkaa pitkittymistään eli Jehova näköjään antaa saatanalle aikaa oikein kunnolla todistaa pärjääkö ihmiskunta paremmin ilman Jehovan puuttumista asioihin.
Minusta se 7000 vuotta on aika pitkä aika, 2000 vuottakin olisi riittänyt tämän todistamiseen ja Jehovahan alussa vieläpä kertaalleen hävitti lähes koko ihmiskunnan vedenpaisumuksessa, mutta taas jatkettiin antamalla saatanalle aikaa lisää.
Pitkittynyt maailmanloppu
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604693Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville744481Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.143596Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1373193- 1912909
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa401855- 741604
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621535Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211311IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih191212