Sanna Suuri - Aikamme häikäiIemättömin poIiitikontapainen

Sanna Marin ei ole ihan tavallinen pulliainen, mutta ei kuitenkaan mikään huippuhyvä vastakohta, vaan ainoastaan kohtuullisen taitava valehtelemaan ja harhaanjohtamaan. Kykynsä hän näytti mm. käsikirjoittamalla itselleen narratiivin tavallisen ihmisen ahdingosta, jotta voisi häivyttää vastuun raskaan taakan emotionaaliseen usvaan. Voi kyyneI...
​
Vastuukysymysten painon alla Marin esitti "uupuneen ihmisen" narratiivinsa pandemiaan ja kriiseihin vedoten: "Minäkin olen vain ihminen, tarvitsen purkautumista". Tällä hän johdatteli huomiota pois vastuukysymyksistä kohti sääliä. Se oli kylmäsydämistä ja laskelmoitua empatian kalastelua, jolla hän pyrki hiljentämään kriitikot ja arvostelijat.
​
Narratiivin toinen luku: "Naisviha". Kun Marin kohtasi kritiikkiä, hän syytti kovien työpäivien lomassa kriitikoita ja arvostelijoita naisvihasta, vaikka kommentit koskivat johtamista ja sen laatua. Näin hän koukutti mm. feministejä, jotta saisi heidät tukemaan "uupunutta ihmistä, kylmän yhteiskunnan uhria". Tämän luvun syvin ydin: "Miten käännät syyllisyytesi uhriksi joutumiseksi"
​
Tällainen manipulatiivisuutta hyödyntävä narratiivi loi uhri-imagon, jolla hän väisteli vastuuta ja kriitioiden ja arvostelijoiden iskuja, sekä voimisti sensuuria. Se myös sai kannattajakunnan vahvistumaan, mutta samalla paljasti Marinin kyyniseksi ja kylmäsydämseksi taktikoijaksi: vastuullisuuden vaatimukset korvasi uskomuksellinen syvä sääli, empatia, jota vain pahapersu voi arvostella. Näihin vastuukysymyksiin kuuluu myös polarisaatio, jota tällainen manipulointi ruokkii, ja kylmäsydämisyys todistuu, kun emotionaaliset kulissit rakennetaan hyödyksi, vastuun välttelemiseksi, ihmisten harhaanjohtamiseksi, arvostelijoiden hiljentämiseksi.

☝️🙄