Lakea:
Yhtiö perustettiin vuonna 1975 osaksi E-liikkeen omistamaa suurta Haka-rakennuskonsernia nimellä Pohjanmaan Haka Oy:n jälkeen yhtiön pääomistajina olivat 15 pohjalaista kuntaa:Seinäjoki, Vaasa, Lapua, Kokkola, Alavus, Ilmajoki, Kurikka, Nivala, Kauhajoki, Isokyrö, Pietarsaari, Alajärvi, Kauhava, Sievi ja Teuva.
Yhtiön toimitusjohtajana oli vuoteen 2015 KEIJO ULLAKKO ja 2015–2025 TIMO MANTILA. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Seinäjoen kaupunginjohtaja, aiemmin JORMA RASINMÄKI ja sittemmin JAAKKO KIISKILÄ.
Nyt kun kaikki edellämainitut ovat pettäneet asiakkaansa, on aiheellista välttää matkailua em. kuntiin ja syrjiä em. henkilöitä heidän toimissaan!
Jalkapuu odottaa!
Anonyymi-ap
2
186
Vastaukset
- Anonyymi00001
Lesmafiosot pilanneet satojen ihmisten asuinolot!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626