Koditon News: - 18 C ulkona

Anonyymi-ap

Hei täällä päättömän kaupunkiseudun aito koditon

Eilen yöllä - 18 C.
Nukuin ulkona penkillä. Nukuin huonosti, mutta kahdesti tuli uni.
Hyvä uni tulee kun on hyvät välineet.

Mistä valtion toimistosta voin anoa parempia kodittomien ulkoilmavälineitä avustukseksi?

Näin unen vihreistä letuista, joiden päällä muodollisesti hilloa. Letut olivat kuivia ja pahoja, mutta ei saanut valittaa. Pari tuoretta puolukkaa kierinyt letun päällä.

Olen muuten Suomen Kodittomien Liiton SKL aito puheenjohtaja ja todistan järjestön aitoutta, miten pitää olla, toisin kuin VVA:ssa, joilla kaikilla on vakituinen asunto.

Takana on vuosien kokemus ja osataan kiittää Golfstreamiä, joka alkaa Karibeassa Amerikassa ja saapuu Fenno-Skandinaviaan lämmittämään.
Huonosti asiat olisivat Siperian puolella.
SinäPutkessa on videoita Yakutian kodittomista ja kyllä on meno on villimpää.
Kohta tehdään vierailu Yakutiaan tutustumaan ja oppimaan, jotta saataisiin Suomeen lisää ammattitaitoa.

SKL hallituksen kausijulkaisussa mainitaan, ettei valtio ole tehnyt mitään luodakseen kodittomille ja ulkona nukkuville, jos parveke ei tunnu aidolta, hyvän ja oman ULKONANUKKUMISEN ALUEEN, jossa on tuli, sauna, pyykki mahdollisuus.
Projektin edistäminen jatkuu.

SKL.n tiimiltä ollaan yhteydessä Canadian Homelessa Organisationiin. CHO

13

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ja kyllä maan rikkain kunta jatkaa politiikan ahneuden linjalla.

      Se että köyhä ei saa rikkaimmalta kunnalta apua on ihan ymmärrettävää.
      Köyhä voi nopeammin saada apua maan köyhemmästä kunnasta.
      Rikas kunta auttaa vain rikkaita.

    • Anonyymi00002

      SKL:n julkaisu kertoo, että järjestö tulee ottamaan yhteyttä maan lappalaisiin ja saamelaisiin paremman ulkona oleskelun ohjeistuksen takia.

      Ymmärrettävää, että nykyajassa köyhä on hybridi köyhä, ei ihan vanhan ajan kaltainen.
      Siten lähestyminen on suhteellisempaa, ei liian suorakulmaista.

      Tärkeät teemat ovat muovin käyttö kodittomuudessa, buffetin merkitys, liikenneaseman aukioloajat toisille tai sama pysyvästi vinksallaan oleva yömaja, jonne ei pääsee millään, koska sosiaalityöntekijä ei ollut perillä jälleen jostakin.

    • Anonyymi00003

      Yksi teema lisää on saako köyhiä makoilla, että kuuluko kun on köyhä mieluusti seistä tai maksimissaan istua, jotta veri ei pääsisi tasaantumaan kehossa ja tulisi parempi olla. Kun on köyhä, niin saa olla pystyssä koko ajan myös yöllä, kuittaavat maan rikkaiden järjestöt.

    • Anonyymi00004

      myös aihe kuinka ostoskeskuksista palkkioita annetaan siitä, että on ollut kaupallisin tila
      kuinka tila voi olla kaupallisesti paras, sillä kaupallisuus tarkoittaa, että kauppa yrittää rahastaa jokaisessa pienessäkin asiassa asiakkaita, niin jos kaupassa on leima siitä, että kauppa on kaupallisin, se on ennen kaikkea varoitusmerkki asiakkaalle, ei mikään ylistys

      ostoskeskus on hyvä vain jos sen palvelu on asiakaslähtöinen, että asiakkaan toive toteutuu, mitä hän kaipaa ostoskeskuksessa

      totta tosiaan, kaupallisessa ostoskeskuksessa ei ole rauhaa

    • Anonyymi00005

      lisää kuinka etsivä partio, jonka olen nähnyt vihdoin omin silmin kävelevät reippaasti ohitse, selässä kiiltävä uusi reppu logoilla, tekstillä

      pari valjakko mies ja nainen vähän hämillään annetusta oudosta tehtävästään

    • Anonyymi00006

      Nuutinen on se, kuinka kodittomien diakoni nainen, jonka kanssa löysin kahdenvälisen hiljaisen hetken kun naisella ei ollut kiire muualle, yhtäkkiä lopetti kodittoman virren kuuntelemisen ja lähti hiljaa vetää pois.
      Tapahtuma on mysteeri. Kodittomuus jatkuu.

    • Anonyymi00007

      Ja riittääkö pesu palveluja kaikille kodittomille, jos käytössä on rikkinäisiä, riittämättömiä välineitä

    • Anonyymi00008

      Kyllä pitää olla melkoisen avuton, jos muka Suomessa pitää kodittomana käkkiä -18 pakkasessa.

      Kaikille kyllä löytyy Suomessa asunto, jos vaan ottaa apua vastaan. Olen muutaman asiansa sössineen auttanut asumaan vuokralle ja siinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Vuokravakuudet hoituu sossujen kautta ja rahaa tulee tilille, sekä tarvittaessa tukihenkilö/kodinhoitajat käy katsomassa, että pärjää.

      Kovin pitkään ei ole, kuin tein ilmoituksen yhdestä huuhendaalista, että on sosiaalihuollon tarvetta. Asuu nyt pienessä kaksiossa vuokralla Lahdessa ja tukihenkilö ja kodinhoitaja käy katsomassa, että asiat sujuu. Tämä tahvo sai nyt työkyvyttömyyseläkkeen 52 vuotiaana ja eläke + tuet = n. 1500€/kk, niillä tämä pärjää hyvin ja on lämmintä, ei tarvitse olla yhtään yötä ulkona pakkasessa.

      Tämä(kään) kaveri ei osannut itse hakea mitään apuja, olisi varmaan kuollut hankeen, jos en olisi tehnyt tuota ilmoitusta sosiaalihuollon tarpeesta. Seurakunnan diakonit kävi vielä toteamassa tilanteen, että ei pysty huolehtimaan itsestään, apua tarvitsee. Peliriippuvuutta ja ei osaa hoitaa asioitaan.

    • Anonyymi00009

      Talvivälineet, kesävälineet ja kosteuden poistaminen ovat olennaisia. Olisi hyvä, että niistä olisi tietoa saatavilla, että kaikkien ulkona operoivien ei tarvitsisi opetella asioita kantapään kautta.
      Päihdeasunnottomuus voitaisiin hoitaa palamattomia parakkeja rakentamalla, joihin olisi ikiaikainen asumisoikeus. Ja sinne eräänlainen palvelukioski turvahuoneella, josta ihmiset voisivat tarvittaessa varata ajan, jos tuntuisi siltä, että muunkinlainen meno maistuisi.
      Nykyiset päihdepaapolat tulisi muuttaa muiden ihmisten majoitukseksi, joissa saisi apua esim. siihen miten sosiaalitäti ei kilju, jos ei tiedä avun tai tue nimeä mitä tarvitsee, kun on nälkä. Sote on business varsinkin, kun sen operointi myydään piakkoin tarjouksien perusteella tulevaisuudessa eniten tarjoavalla (vähiten maksavalle vaihtoehdolle tai mukavimmille myynti-ihmisille), siinä missä kampaviinerikerho (ns. valtuusto) ostaa palveluja ja tutustuu asiohin laajemmnkin, ehkäpä matkailun muodosssa?

      • Anonyymi00011

        Voisihan niitä jotain bunkkereita varmaan rumpuputkista rakentaa näille ulkoilmasta ihastuneille, jotka välttämättä haluaa olla raittiissa käkkimässä. Ei pala ja on kuitenkin +asteilla sisällä.

        Onhan nämä ihme tyyppejä, jotka haluaa asustella ulkona, vaikka mitään todellista tarvetta ei kellään ole. Asuntoja on tyhjillään vaikka kuinka, eikä kaikkiin saada millään asukkaita. Kunnat purkaa tarpeettomia kerros- ja rivitaloja.

        Meidänkin tyttö sai lähes ilmaisen asunnon opiskeluja varten jostain vanhusten rivitalosta, 70€/kk piti löytyä omaa rahaa vuokraan siihen yksiöön. Tosi mukava luukku asustella, oli lämmin ja hyvät pesutilat, pieni keittiökin, saunavuoronkin sai varata kerran viikossa. Niin mitä ihmettä joku viitsii vielä ulkona käkkiä pakkasessa!


    • Anonyymi00010

      Eikö sinne Espoon Korpilammen tienoille voisi perustaa muutaman jurtan
      ihan vaan näytiksi siitä miten oma-aloitteiset ihmiset saavat suojan
      päänsä päälle niin ei tarvitse olla ulkona pakkasessa.

    • Anonyymi00014

      Eihän ihminen tuosta vaan joudu asunnottomaksi tietenkin edellisessä asunnossa möykänny ja jättäny vuokrat maksamatta.Voikin sitten olla mielenterveys-päihdeongelmaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe