Pyydän, että okko ajetaan luotani pois. okko on paha henki, demoni, joka pitää pinteessä ainakin Toivakka nimisen kunnan asukkaita, osa heistä joko tietoisesti tai tietämättä okkon palvojia. Osa Toivakkalaisista voi luulla okkon olevan Jeesuksen enkeli. okko on kirottu minun päälleni noidan, ja eilen illalla kuulin okkon nimen jopa kuiskauksena korvissani paikallisjunassa. tuon jälkeen kaksi laitapuolen kulkijaa junassa minun lähelläni alkoi huudella ja jupista agressiivisesti. Pyydän esirukousta okkoa vastaa, että okko vedetään minun ja muiden ihmisten kuten Toivakkalaisten luota pois. pyydän esirukousta myös noidan löytymisen puolesta. Tänä aamuna Vanhaistentie 5 E rapusta kuului rytmikästä rummutusta, lähteeksi epäilen asuntoa kolmannessa kerroksessa, jossa rummutettiin, kuin noitarumpua. Rummutus loppui lausuttuani Apostolista uskontunnustusta ja isämeidän rukousta yhtä pitkään kuin rummutus kesti, noin 10 minuuttia.
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Käy ystävä hyvä keskustelemassa jonkun seurakunnan sielunhoitajan luona; hän opastaa sitten eteenpäin.
- Anonyymi00002
Aloita sillä, että käyt tsekkaamassa onko pään sisällä kaikki ok.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3941056Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3251035- 102895
- 82797
- 78772
- 82736
- 37666
- 50665
- 45651
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui39650