Mitä tapahtuu kaupungin omistamille sotekiinteistöille?

Ei oikein auennut konkteettisesti KH:n pöytäkirjasta, jatkuvia ja ei jatkuvia vuokrasopimuksia?
13870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinne märkänee.

Äänestä

puretan pois. purkuaalto etenee kohta sedu on muisto vain ja seuraavana vuorosa juuriki se.

Äänestä

Vastaanottokeskusta on useaan otteeseen kaavailtu, Jokohan alkaa tapahtumaan.

Äänestä
  • Pääsevät sen myötä eroon lopuistakin paikallisista.

    1Äänestä

Suomessa alkaa olla paljon kuntia/kaupunkeja jotka rapsituu ja autioituu, ei täällä matut viihdy. No ryssän on helpo hyökätä suomeen autoivien kylien kautta ja pienet asutukset tuhotaan.

Äänestä

Siellä on oma hallituksensa joka koostuu eturivin osaajista, heillä on jo suunnitelma valmiina ettei kustannukset kaadu kaupungille.

Äänestä
  • "Hei mehän tienataan tällä". Tuumaili aikanaan pääministeri "käteinen".
    Nyt on täysin pois hallinnasta koko Ähtärin taloudenhoito. Pisteään teuraaksi kaikki - jopa kannattavatkin toiminnat, joita on jokin aika sitten jopa hehkutettu.
    Kaava lähteköön alkuun vaikka paljon parjatusta Mini-Suomesta, jossa paloi rahaa ihan rohkeasti. Ne rahat menivät. Sitten kotieläinpuisto, joka myös jäi käteen. Hotelli ja eläinpuisto päästettiin niin pahoin rappiolle, että matkailijat vähenivät. Kuitenkin olisi niissäkin pitänyt lihavien vuosien saldoa käyttää kehittämiseen ja korjailemiseen. Mekkoranta myytiin nimellisellä hinnalla. Tehtiin uusi uimahalli ja nyt itketään, että se maksaa. Eipä taida ihan joka pitäjässä uimahallikaan tuottaa voittoa.
    Kun kaikille Ähtäriläisille suotaisiin ilmainen uimahallikäynti edes pari kertaa kuukaudessa, niin paljon kipujensa kanssa tuskailevia saisi lievennystä arkeensa. Eikä maksaisi paljoa.
    Keilahallikaan ei taida kauvaa olla kaupungin omistuksessa, myydään pois hassulla. Jäähalli tuottaa tappiota kaupungille, samoin kaikki muutkin urheilupaikat. Lisää vaan satsataan, sinistä taloa rahoitetaan, vaikka se tekee vain hallaa pitäjälle. Sairaala ja ammattikoulu rapistuu kohta kelvottomaan kuntoon. Kaupungintalo jää töröttämään tarpeettomana, kun me olemme pian Alavutelaisia.
    Kaikesta maineesta huolissaan olevat veljekset Myllymäellä, tulevat jatkossa itkemään vain myllymäen koulun loppumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Hei mehän tienataan tällä". Tuumaili aikanaan pääministeri "käteinen".

    Koskaan eläinpuistolla on ollut lihavia vuosia?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Koskaan eläinpuistolla on ollut lihavia vuosia?

    Onhan niillä pakko olla ollut lihavia vuosia, kun velkaa jäi 17 miljoonaa euroa!!! Vai näkyykö nuo hassatut rahat jossain investoinneissa, mihin ne oikeasti meni? Näissä olisi kyllä ihan oikeasti selvitettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Koskaan eläinpuistolla on ollut lihavia vuosia?

    Keskimäärin joka toinen vuosi . Ainakin kun näistä yleisömääristä seuraa, niin täytyy olla lihavia vuosia .

    Äänestä

Olen kuullut että ähtärin keskustan alueelta on löydetty harvinaisia maametalleja, siksi se autioitetaan.

1Äänestä

Niihin perustetaan kirpputoreja. Ähtärin uusin matkailuvaltti on kirpputoricity

Äänestä

purethaan pois

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei oikein auennut konkteettisesti KH:n pöytäkirjasta, jatkuvia ja ei jatkuvia vuokrasopimuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu