Venezuela osoitti että venäläisvalmisteinen ilmapuolustus hävisi jenkeille 100-0, amerikkalaiset huseerasivat vapaasti, eivätkä Venezuelan sotilaat edes tienneet mikä heihin iski, ja sitten olikin jo myöhäistä.
Venäjän aseteknologia on pelkkä vitsi
Anonyymi-ap
9152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
USA:n ylivoima tekniikassa on päivänselvä, mutta kyllä siihen rahaa palaakin järkyttäviä määriä.
Kävihän jenkit vierailulla Iranissakin eikä niitä mitkään Venäjän aseet pystyny estämään. Atomilaitokset tuhottiin vaikka ne varmaan oli tarkimmin varjeltuja.
Kremlissä kokoontuu tutisevien polvien kerho. Ainoa huippuase on ruosteinen oresnikki jolla nippanappa osuu ison kerrostalon seinään. Sekin sattumalta.
Venäjän aseteknologialle Iranin ajatolahitkin nauravat vatsa kippurassa.
F-35:t tuhosivat maan ilmapuolustuksen käden käänteessä.
Putinilla ja Metveetillä ei ole muuta kuin atomipomminsa, ja nekin ruostuneet siiloihinsa. Kovasti pollevaa silti esittävät. Vaikka koko maa luhistuu alta.
Kiva näytellä tietämätöntä.
Israeli menetti 12 päivän sodassa hyökkäyksessään Iraniin 7 kappaletta F-35 hävittäjiä, jotka Venäjän S-400-järjestelmä ampui alas.
Suomi luopui jo vuosia sitten Buk-järjestelmistään, koska aika ajoi niiden ohitse.
Lausunto: sinulla varmaankin on lähde tälle tiedolle?
Ei Ryssän ase ole ihan sitä mitä esitettiin. Ukraina pitänyt hyvin puolensa. Sodanjohto ryssällä uskonut aina mies ylivoimaan ja se on nykypäivänä väärä. Oli se kyllä talvisodan aikaankin väärä. Ei he osaa sotia se totuus.
Asiat on vähän eri tavalla riippuen siitä mitä tietolähdettä sattuu mistäkin asiasta uskomaan, mutta amerikkalaisetkin ovat myöntäneet, että heidän toimittamansa aseapu ukrainalle on tuhottu noin viikossa sen ukrainaan saapumisesta. Uutisointiin liittyy uskottelu puolin ja toisin enemmän tai vähemmän mielikuviin perustuva ei niinkään rintama todellisuus siitä mikä mistäkin johtuu ja aiheutuu, mutta pää fokus on siinä, että sotiminen on yleensä äärettömän typerää eikä hyödytä juuri muita kuin aseteollisuutta, jos sitäkään loppu tulemassa.