Mikä syy, että ei palkata henkilökuntaa vanhuksille.

Syy yksinkertainen, ei ole varallisuutta.
114523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 114

Vanhimmat

Lapset hoitamaan vanhuksia ettei tarvita noita säilöntälaitoksia.

1Äänestä
  • Huutelee palstaporvari kaljoissaan.

    1Äänestä

  • Minä ainakaan en halua lapsiani sillä hommalla kuormittaa, heidän tehtävä on tehdä oman ammattinsa työtä, hoitaa ja kasvattaa lapsensa ja maksaa yhteiskunnan pyörittämiseen veroja.

    Vanhusten hoito ja hoivapalveluun on omat ammattilaiset.

    Äänestä

  • Juu, sairasta touhua tuo vanhuksien yhteiskunnan vastuulle työntäminen on. Vanhukset on hoidettu kotona kautta historian. Ainoastaan vasemmisto kannattaa tuota laitosrääkkäystä.

    1Äänestä

  • Kyllä omista vanhemmistaan täytyy pitää huolta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minä ainakaan en halua lapsiani sillä hommalla kuormittaa, heidän tehtävä on tehdä oman ammattinsa työtä, hoitaa ja kasvattaa lapsensa ja maksaa yhteiskunnan pyörittämiseen veroja.

    Vanhusten hoito ja hoivapalveluun on omat ammattilaiset.

    Lapset voisivat hoitaa maksupuolen niin saisivat sellaista hoitoa vanhemmilleen kuin haluavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minä ainakaan en halua lapsiani sillä hommalla kuormittaa, heidän tehtävä on tehdä oman ammattinsa työtä, hoitaa ja kasvattaa lapsensa ja maksaa yhteiskunnan pyörittämiseen veroja.

    Vanhusten hoito ja hoivapalveluun on omat ammattilaiset.

    Se ei tule onnistumaan tulevaisuudessa, kun meitä vanhuksia on enemmän kuin hoitajia. Parasta mitä nuoret naiset voisivat tehdä, on tehdä ainakin kaksi, mieluummin useampia lapsia ja hoitaa vanhempansa tai isovanhempansa kotona siinä samalla. Suurperheet takaisin. Kolme sukupolvea asumaan saman katon alle tai ainakin lähistölle.

    Äänestä

  • Mutta lapset tekee töitä 8 tuntia ja siihen tunnin työmatkat alkuun ja loppuun.
    Ootko tehnyt kun noin sanot, teidätkä mitä se on kun hoidetaan työt, oma koti ja pihatyöt,kaupassa käynnit, ruuat ja samat toisessa kodissa.
    Itse tein 15 vuotta, elämästä putosi harrastukset, kaverit, sosiaalinen elämä ja miesystävä siksi kun uhrasin itseni hoitotyöhön joka oli 60 kilometrin päässä kotoa. Aika rankkaa ja nyt kun vanhemmat pois, olen itse yksin ja ilman ystäviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Mutta lapset tekee töitä 8 tuntia ja siihen tunnin työmatkat alkuun ja loppuun.
    Ootko tehnyt kun noin sanot, teidätkä mitä se on kun hoidetaan työt, oma koti ja pihatyöt,kaupassa käynnit, ruuat ja samat toisessa kodissa.
    Itse tein 15 vuotta, elämästä putosi harrastukset, kaverit, sosiaalinen elämä ja miesystävä siksi kun uhrasin itseni hoitotyöhön joka oli 60 kilometrin päässä kotoa. Aika rankkaa ja nyt kun vanhemmat pois, olen itse yksin ja ilman ystäviä.

    Aikuisten lasten tärkein tehtävä on omien lastensa ja oman elämän eläminen ja rahoittaminen, koska he edustavat tulevaisuutta ja se on oikein. Vanhukset ovat jo saaneet elää pitkän elämän hyvässä ja pahassa, heidän aikana meni jo. Näin luonto vaan toimii. Yhteiskunta hoitakoon vanhukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Juu, sairasta touhua tuo vanhuksien yhteiskunnan vastuulle työntäminen on. Vanhukset on hoidettu kotona kautta historian. Ainoastaan vasemmisto kannattaa tuota laitosrääkkäystä.

    "Anonyymi00025
    2026-01-11 08:42:29
    Vanhukset on hoidettu kotona kautta historian. Ainoastaan vasemmisto kannattaa tuota laitosrääkkäystä."
    -----------------------
    Väärin meni.
    Vanhuksia hoidetaan enimmäkseen palvelukodeissa.
    Tosin heidän hoitamiseen tarvittaisiin enempi hoitajia mutta asiahan on niin että
    hoitajia vähennetään koko ajan.

    Äänestä

Kuinkahan paljon puuttuukaan ammattitaitoista henkilökuntaa. Mamuille riittää Euroja, mutta ei Suomalaisille vanhuksille. Mitähän Orpo, Purra miettii. OK, OK lisää mamuja, auttaako.

Äänestä
  • Miten tyhmä täytyy olla, että joka s-tanan paikkaan voi työntää Orpon ja Purran? Miksei jsuho-Sannan ja Saarikon? No Antti hoitaa. Kysyn vaan millä aivoilla?

    Äänestä

  • Ei riitä niillekään, vaan eliitillepä riittää ja ulkomaille ja mitä ei riitä, otetaan jättilainoina lisää.

    Vanhukset, sairaat, vammaiset, lapsiperheet, työttömät, duunarit - tavan suomalaisista ei ole enää mitään väliä.

    Äänestä

Ai että Esperi Care -yrityksen ostaneella kansaivälisellä pääomasijoittajalla ei ole varallisuutta, jopas vitsin murjaisit.

Lopettiko ne osingonmaksun varattomuuteen vedoten vai mistä noi päättelit?

Äänestä
  • Esterin Perperi on ökyrikas firma.

    Äänestä

Kaikki ei ole rahasta kiinni. Hoitaminen on kutsumusammatti. Kaikki ei sovi työhön.

Äänestä
  • Kenet on kutsuttu. Vanhukset kuristetaan. Orpo tapu, tapu, kutsutaan.

    Äänestä

  • Mutta kaikki tarvitsee säädyllisen palkan työstä, kunnolliset työolot ja vakanssin, eli sen työpaikan kutsumusammatissa toimimiseen. Jos nämä ehdot ei täyty, ei ole hoitajaa.

    Äänestä

  • Tämä on totta!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tämä on totta!

    Siis se, että kaikki ei vaan ole hoitotyöhön sopivia!

    1Äänestä

  • Kutsumuksella ei elä vaan palkalla. Hoitoalalle on jo vaikea löytää tekijöitä, kun heitä on kuormitettu liian pitkään liialla työtaakalla ja pienellä palkalla. Hankkivat elantonsa helpommalla.

    Jos haluaa ulkoistaa vanhusten hoidon muille, siitä joutuu maksamaan. Muutoin se pitää tehdä itse.

    Äänestä

  • Siksi mamut menevät hoitoalalle toteuttamaan rasistisia vakivaltafantasioitaan valkoihoisia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kutsumuksella ei elä vaan palkalla. Hoitoalalle on jo vaikea löytää tekijöitä, kun heitä on kuormitettu liian pitkään liialla työtaakalla ja pienellä palkalla. Hankkivat elantonsa helpommalla.

    Jos haluaa ulkoistaa vanhusten hoidon muille, siitä joutuu maksamaan. Muutoin se pitää tehdä itse.

    Tyhjää paskanjauhamista, ala on helppo ja työtahti rento, lähes olematon. Ala on täynnä laiskureita.

    Äänestä

Kuppaavat eläkkeet vanhuksilta, eikö mikään riitä elukoille?

Äänestä

Pieni eläke, ei hoitoa, kuristaminen. Rikkaat hoidetaan.

Äänestä
  • Vanhukset pidetään väkisin hengissä niin kauan kuin löytyy maksukykyä. Sitten kun vanhuksen rahat loppu, alkaa totaalinen laiminlyönti, sitominen jne.Näin se hoivabisnes toimii mutta ennen kaikkea tuottaa omistajille rahaaa.

    Äänestä

Kuka onkaan vastuu ministeri?

Äänestä
  • Persu Juuso.

    Äänestä

  • Juuso suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon käyttäytymistieteissä Tukholman yliopistossa 1986 ja vakuutustutkinnon vuonna 1994. Juuso on työskennellyt myös hoitoalalla. Hän suoritti sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2010.[1]

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Juuso suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon käyttäytymistieteissä Tukholman yliopistossa 1986 ja vakuutustutkinnon vuonna 1994. Juuso on työskennellyt myös hoitoalalla. Hän suoritti sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2010.[1]

    Ja on Kokoomuksen kilttinä käskyläisenä leikkaamassa hyvinvointipalveluja. Hillotolppa.

    Vai muka työläisten puoluetta edustaa.

    Äänestä

  • No ei kai se ministerin syy ole, jos hoitaja töppää!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No ei kai se ministerin syy ole, jos hoitaja töppää!

    Kyllä se on aivan suoraan ministerin syy, jos alalla on niin alimiehitys, että ihmisiä pitää sitoa kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kyllä se on aivan suoraan ministerin syy, jos alalla on niin alimiehitys, että ihmisiä pitää sitoa kiinni.

    Kyse on hoitsujen laiskuudesta ja oleskelukulttuurista. Tutkimuksien mukaan hoitajat tekevät työtä noin 1,5h työvuoronsa aikana.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kyllä se on aivan suoraan ministerin syy, jos alalla on niin alimiehitys, että ihmisiä pitää sitoa kiinni.

    Mistä sinä tiedät sitoiko hänet hoitaja vai toinen hoitolaitoksen vanhus.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät sitoiko hänet hoitaja vai toinen hoitolaitoksen vanhus.

    Tästä tapauksesta en tiedä, mutta olen jo vuosia lukenut, että ajoittain hoidettavia sidotaan henkilökunnan vähyyden vuoksi. On kuulemma pakko.

    Hirvittävää, epäinhimillistä ja arkipäiväistä Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Tästä tapauksesta en tiedä, mutta olen jo vuosia lukenut, että ajoittain hoidettavia sidotaan henkilökunnan vähyyden vuoksi. On kuulemma pakko.

    Hirvittävää, epäinhimillistä ja arkipäiväistä Suomessa.

    Joskus vanhukset ovat niin levottomia ja aggressiivisia, että on pakko sitoa, että pääsee hoitamaan muita potilaita, nimimerkki kokemusta on!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät sitoiko hänet hoitaja vai toinen hoitolaitoksen vanhus.

    Nää parhainpäin selittäjät on uskomattomia, muka toinen hauras vanhus voisi sitoa toisen, mitä soopa. Ahneet Esperi paskat yrittää taas luikkia vastuusta. Nyt kunnon korvaukset kehiin.

    Äänestä

Hän suoritti sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2010.[1]

Äänestä

Osta Esperi Caren osakkeita niin suurella summalla että saat osinkoja niin paljon jotta voit ostaa vahuspaikan itsellesi toisesta yrityksestä.

Äänestä

miksi veroja maksetaan syy on ihan sama kuin satoja vuosia sitten

Äänestä
  • Verot menee mamujen sossu ja kelatukien maksuihin, heitä Suomessa miljoona, osa tekee töitä ja silti saa tukia, tuhansia työttöminä ja sitten nämä ilman oleskelulupia ja silti saavat samat tuet ja paljon paremmat terveys huollot kaikilla matuille kuin suomalaisille. Julkinen hammashuolto riittää vain matuille.
    Ja tätä on ollut 30 vuotta kun somalit ryntäs Suomeen ja siitä asti heitä hyysätty, sitten partapojat v. 15,pyydettiin siivoomaan vapaaehtoiset ja passaamaan ja nyt ukrainalaiset 4 vuotta elätetty, hoidettu sukupuolitaudit ja syyhyt, asutettu ilman sähkölasku huolia ja annettu vaatteet, kengät, vaunut, rattaat, pyörät ym tarpeelliset eikä varmaan lähde kotimaihinsa kun täällä yltäkylläisyyden tottunut saamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Verot menee mamujen sossu ja kelatukien maksuihin, heitä Suomessa miljoona, osa tekee töitä ja silti saa tukia, tuhansia työttöminä ja sitten nämä ilman oleskelulupia ja silti saavat samat tuet ja paljon paremmat terveys huollot kaikilla matuille kuin suomalaisille. Julkinen hammashuolto riittää vain matuille.
    Ja tätä on ollut 30 vuotta kun somalit ryntäs Suomeen ja siitä asti heitä hyysätty, sitten partapojat v. 15,pyydettiin siivoomaan vapaaehtoiset ja passaamaan ja nyt ukrainalaiset 4 vuotta elätetty, hoidettu sukupuolitaudit ja syyhyt, asutettu ilman sähkölasku huolia ja annettu vaatteet, kengät, vaunut, rattaat, pyörät ym tarpeelliset eikä varmaan lähde kotimaihinsa kun täällä yltäkylläisyyden tottunut saamaan.

    …ja tekevät pimeetä työtä ja kuitenkin saavat kaikki tuet!

    Äänestä

Tuollainen potilas pitäisi ottaa mukaan sinne kahvihuoneeseen!

Äänestä
  • Potilaat häiritsevät hoitsujen nettiselailua ja nukkumista. Siksi ne on lukittava koppeihinsa.

    Äänestä

Rahaa ei riitä kaikille, maahanmuutto vie miljardeja, ei riitä rahaa vanhuksiemme hoitoon.

Äänestä
  • YLE:n ökyily vie 0,6 miljardia vuodessa.
    Muutama vanhus hoituisi kun monihaitallinen YLE lopetetaan !

    1Äänestä

  • Missä matu, siellä ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    YLE:n ökyily vie 0,6 miljardia vuodessa.
    Muutama vanhus hoituisi kun monihaitallinen YLE lopetetaan !

    YLE lähettää toistaitoisia tuttujen lapsia kivoille ulkomaan matkoille täydellä ylläpidolla. Tarkoitus näillä on tehdä ” matkailuohkelmaa” tietysti firman piikkiin. Näitä on nähty Sointu/ Topi Borg Kanarialla sekoilemassa ja irvailemassa. Jaakko Kesko jo toista kertaa kalliilla USAn reissulla ajelemassa pitkin isoa mannerta ja Keson Trump vastaisuus järkyttävän selvää, ärsyttävä , näsäviisas kloppi. Pari vuotta sitten oli yhtä onneton itseoppinut toimittelija joka väitti esim. Suomi on ruotsalainen tai Suomi on amerikkalainen, jne. Puuttumaan jäi ohjelma Suomi on venäläinen. Onneksi tyyppi on poistunut ohjelmista, ei mitään itsekritiikkiä.

    Äänestä

Toiminnanharjoittaja rikkoo tietoisesti lainsäädännön asettamia velvoitteita . Omavalvonta ei toimi eikä Valviran valvonta.
Sanktiot ovat nuhteita.
Raha olisi paras konsultti sanktioissa,

Äänestä

Uusille kymmenille sotepiireille täytyy palkata johtajat ja heille johtokunnat autonkuljettajat sun muut assistentit ja kustantaa hienot toimitilat .
Kepu hommas omilleen tuhansia hillotolppia ja mahtavaa hallintohimmeliä.

Äänestä
  • Soteuudistuksen myötä johtajien määrä väheni merkittävästi.

    Äänestä

Henkilökunta maksaa ja siksi dementikot kannattaisi kuljettaa vaikka Filipiineille, minne perustettaisiin suomalaisten omistama ja johtama, mutta paikallisella edullisella työvoimalla toimiva palvelulaitos.

Itse viettäisin loppuvanhuuteni mieluummin lämpimässä maassa nättien tyttöjen hoitamana, kuin täällä tuoliin sidottuna.

Äänestä
  • Kerrankin olen samaa mieltä.

    Äänestä

Nuorien idealististen työttömien hedoinistisuuden ylläpito on tärkeämpää, sinne kuuluu rahaa ohjata.

Äänestä

Väärin. Rahaa on asioihin, joita tärkeinä pidetään. Vanhustenhoitoon riittää aivan liian vähän, sekä kotona että laitoksissa. Samaan aikaan rahaa kuitenkin jaellaan sinne tänne.

Meillä suhtautuminen vanhuksiin on häpeällistä.

1Äänestä
  • On se 30 vuoden ajan alas ajettu koko systeemi.
    Suomalainen vanhus yhteiskunnan riesa mutta matu nii kuin nostettu jalustalle ja kaikki panostukset heihin vaikka eivät tuota verovaroja vaan pelkkää menoa, kehäkolmosen sisäpuolella kassavaje kunnissa. Työttömyys huipussaan ja matuja 70% töissä ja bruttokansantuote miinuksella ja velkaa otetaan aina vaan enemmän. Tulevat nuoret maksaa näitä tyhmyyksiä koko elämänsä.

    Äänestä

Vanhustenhoitorahat on tuhlattu "turvapaikanhakijoihin".

Paljonko tuli ja tulee maksamaan kun 2015 Sipilä ja Orpo otti Ruotsista kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita?

Äänestä

ennen puhuttiin arvoista nyt vain rahasta. päätökset tehtiin arvojen pohjalta. nyt päätösten perusteena on että pitää säästää rahaa. mutta samaan aikaan päätetään tosta noin vaan syytää miljardeja ulkomaille.

suomea eiistetään ja kupataan tyhjiin kunnes mitään ei ole jäljellä. sitten tapellaan jänistä keskenämme. siinä on tulevaisuus joka on itse aiheutettu hulluudella

1Äänestä

"Mikä syy, että ei palkata henkilökuntaa vanhuksille."

Ahneus on se syy.

Äänestä
  • Eikö jokainen voi palkata omille vanhemmilleen sellaista hoitoa kuin haluaa? Vai onko ahneus syynä?

    Äänestä

  • Herkkä hirttokäsi

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Eikö jokainen voi palkata omille vanhemmilleen sellaista hoitoa kuin haluaa? Vai onko ahneus syynä?

    Ei. Yksittyiset yritykset pyrkivät tuottamaan voittoa ja tekevät mahdollisimman halvalla huonoa laatua. Sotepuoli taas kuristetaan hengiltä säästöillä.

    Ainut keino enää taata inhimillinen vanhuus omille vanhemmilleen on hoivata heitä itse.

    Sääli lapsettomia ja niitä, joiden lapset eivät välitä.

    3Äänestä

Rahaa ei ole kun kaikki työnnetään Ukrainaan ja Ukrainalaisille ja muille maahan tulijoille.

Äänestä

Rahat mennyt koodareille ja insinööreille. Kuten vihervassareissa aina puhutaan niin oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.

Äänestä

Raha menee Esperi Care -tapauksessa sen kansainvälistä suurpääomaa omistaville osakesijoittajille.

Esperi Care laskee ihan itse tarjoushinnoittelussaan kulut, joita sille muodostuu vanhustenhoidosta. Kun ne kulut puristetaan niin mataliksi, että suomalaiset pienyrittäjäpalveluntuottajat häviää tarjouskilpailut ja kuolevat pois, niin se on niiden etu.

Sitten tuotetaan palveluja sopmuskausi sillä alas poljetulla hinnalla ja minimihoitajamäärällä, mukaan lukien siihen ne haamuhoitajat.

Äänestä

Munista hirteen, Entinen hallitus, nykyinen, huominen.

Äänestä
  • Laittaisivat kymmeniä vanhuksia samaan huoneeseen, helppo valvoa.

    Äänestä

Tässä CoPilot -tekoälyn vastaus muutamaan kysmykseen:

Kuka omistaa Esperi Caren nykyään?
Tuoreiden tietojen mukaan Esperi Caren suurin omistaja on sijoitusyhtiö Triton.
Triton omistaa Esperin emoyhtiön Irepse Oy:n, jonka kautta omistus kulkee.

Eli: Emoyhtiö: Irepse Oy
Suurin omistaja: Triton (pääomasijoitusyhtiö)

📌 Nykyinen kannattavuus Tritonille:
Liikevoitto 11,8 M€ vuodessa on kohtuullinen, mutta ei erityisen korkea pääomasijoittajan näkökulmasta. Konsernin tulos 37,6 M€ (2023) on jo merkittävä, jos se on toistettavissa.

Hoiva-ala on vakaa ja kassavirta ennustettava, mikä on pääomasijoittajille arvokasta.

🎯 Tritonin tavoite ei ole vuosittainen osinko, vaan arvonnousu
Pääomasijoittajat tekevät rahansa yleensä:

Tehostamalla toimintaa
Kasvattamalla liikevaihtoa
Parantamalla kannattavuutta

Myymällä yhtiön 4–7 vuoden päästä korkeammalla hinnalla

Triton on tehnyt vastaavia hoiva-alan sijoituksia (Aleris, Ambea, Mehiläinen) ja pyrkii samaan malliin myös Esperissä.

1Äänestä

Eli, tulkintani mukaan alzheimer -potilaan kuolema on yrityksen kulujen minimoinnin mukaista toimintaa. Yrityksen toiminnan lähtökohta ei ole vanhuspalveluiden laadukkain mahdollinen hoito, vaan vanhuspalveluyrityksen kannattavuuden ja liikevaihdon kasvattaminen niin, että siitä saa myydessä roiman voiton.

Julkisella vanhuspalveluyksiköllä ei ole tuota voittotavoitetta, säästötavoitteet siinä tulee hallituksen asettamista sote-säästöistä.

Mielipide ja sanavapautta.

Äänestä

Haloo persu, onko mielestäsi yhä syy matuissa?

1Äänestä

Onko palstalla yhtään hoivokotiyrittäjää (vai onko niitä enää olenkaan?) tai työntekijää?

Äänestä

Kaikki on oksettavia idiootteja jotka lyö heikompaa ja kohtelee ala arvoisesti!!

Äänestä

Raha menee Esperi Care -tapauksessa sen kansainvälistä suurpääomaa omistaville osakesijoittajille.
hakekaa omaiset pois kukaan ei voi estää.

Äänestä
  • Osta Esperi Caren osskkeita niin pääset vaikuttamaan yritykseen ja saat osingot taksaisin Suomeen ja osinkoverot valtiolle.

    Äänestä

Saisiko sen eutanasian viimein lailliseksi Suomeen? Uskovaiset ja varsinkin Kristillisdemokraattinen puolue vastustsaa.

En minä halua missään hoitolaitoksessa lahota niin sanotusti kädettömänä vaan lähträ pois. Kyllä se hyvä elämä on tuolloin jo takana ja kurjuus edessä.

Eutanasia auttaisi valtion ja kaupunkien kuluissa sekä nuoremman polven veroissa ja eläkemaksuissa pienentäen niitä.

Järki hoi, olisiko eduskunnan aika toimia?

Äänestä
  • Saatat vanhemmiten muuttaa kantaasi tuossa asiassa.

    1Äänestä

Persulta loppui sanottava tähän aiheeseen, jykyttää vaan matua.

Äänestä

Kaikki rahat meni yksityisille terveysherhiläisille?

Äänestä

Vanhuspalvelut on hyvä bisnes. Näissä pärjäävät aidot psykopaatit.

Äänestä

Lapset maksakoot puolestaan vanhempiensa hoidon.

Äänestä
  • Aina voi alkaa omaishoitajaksi pienellä palkkiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Aina voi alkaa omaishoitajaksi pienellä palkkiolla.

    Monen vanhuksen lapsista joku on työttömänä ja joutaa hyvin hoitamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Monen vanhuksen lapsista joku on työttömänä ja joutaa hyvin hoitamaan.

    Lapset eivät välitä vanhuksesta mutta ovat kauhuissaan, kun hoito maksaa ja syö heille jäävän perinnön.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Lapset eivät välitä vanhuksesta mutta ovat kauhuissaan, kun hoito maksaa ja syö heille jäävän perinnön.

    Nimenomaa, rahasta kyse on aina lopulta. Jospa vihdoin alettaisiin puhua oikeilla termeillä ja unohdetaan ontto höttöpuhe kuten ” ihmisarvo, arvokas vanhuus” ym. skeida.

    Äänestä

Miten on kun toimenpidettä tehdään huutako vanhus en halua että minut sidotaan!

JOS JOKU SITOO KOIRAN TAI MUUN ELÄIMEN SIITÄ SEURAA RANGAISTUS.
miten ihmistä saa kohdella kuin ruttotautista .

Äänestä
  • Jos jonkun ns, hankalan vanhuksen v-mainen pärstä ärsyttää hoitajaa, niin remmeihin vaan. Se sitominen on ihan yhden hoitsun mielenliikkeistä kiinni. Näin se toimii Esparillä ja muilla kansainvälisillä sijoittaketkujen lafkoilla eli olepa kiltisti rahan edessä.

    Äänestä

onko tutkinta käynnissä ja toivotaan ,että Ella tekee siitä julkisen että pakko tulla läpinäkyvä muutos.

Äänestä
  • Jos tässä jotain hyvää, niin se että uhri oli Ellan sukulainen. Saa takuulla paljon huomiota.

    Äänestä

Syynä on se ettei henkilökuntä palkata hoivalaitoksiin, kun sen johtajan ja johtokunnan bonukset pienenisi.

Äänestä

Onko tietoa naapurimaiden käytännöistä. Ruotsista luulisi saava fakta tietoa.

Äänestä
  • Samaa , kuin Suomessa, mutta valvonnan alla, useampikin. Ruotsissakaan ei ole jokaiselle sidotulle omaa hoitsua.

    Äänestä

Lahdessa oli anti Teemu keskisarjan mielenosoituksessa sopivia hoitajia,,nuoria naisia huutamassa ja kiljumassa,,tosin aika pieni porukka.mutta kuitenkin

Äänestä

Täytyy saada viivan alle tulosta. Toivottavasti yritys saa kunnon sanktiot taposta.

Äänestä

Veroja on pudotettava ettei kaikkiverot valuu porvarit perseeseen.

Äänestä

Ei kuulu valtion tehtäviin, vaan omaisille.

Äänestä
  • Ei valtiolle eikä kunnille.

    Äänestä

kun arvoisa eduskunta tulee helmikuussa joululomalta ,niin olisiko tästä surullisesta
tapahtumasta mitään korjattavaa.
sillä kaikki nojaa lakiin ja mistä on aita matala siitä luikki kaikki yli .

TÄTÄ EI VOI HYVÄKSYÄ että siihen pisteeseen tullaan ei mitään tehtävissä ,muuta kuin sitoa.

on syy kova väärä lääkitys .

Äänestä

vanhusten hoito kulut menee, näiden vierotus hoito kulujen maksimointiin nuorilla,

Äänestä

Hoivayhtiöiden raaka voiton tavoittelu ja vanhuksen omaisuuden kuppaus.

Äänestä

Meillä Turussa tykätään sitoa ja kuristaa vanhuksia. Se antaa gutaa vallan tuntua. Eikä kysymys ole henkilökunnan vähyydestä. Toisinaan sidotaan yhtä vanhusta isolla porukalla. Otetaan kuvia ja postataan someen.

Äänestä

Mamut elätetään mutta omat on heitteellä.

Äänestä

Halvin tarjous voittaa.
Sitten huomataan, ettei se niin halpa ollutkaan.
Eikä ainakaan hyvä.
Ja kun kerran on ulkoistettu, kunnalla ei ole mitään mahdollisuutta ottaa vanhusten hoitoa, vaan on siduttu näin attendo-espereihin.

Äänestä

Hoito laitoksissa maksaa 3000-4500 € , ihme jos tuollaisilla rahoilla ei saada kunnon hoitoa järjestettyä, taitaa latit mennä palveluntuottajan pohjattomaan säkkiin. Sikamaista.

Äänestä

.... futūrum....Mamu vanhus hoivakodissa, mamu hoitsu sitoo, hirttää. Ketä syytetään.

Äänestä
  • Syytetty Mamutar vastaa...”En mää täsä syylissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja Lahtist mää kaipasi.”
    Elikkä, olisiko talkoolaisista, vapaaehtoisista apua. OK, sääntöö jne. Huone ikkunallinen, vapaaehtoinen tarkkailisi vanhuksia, hässäkkää, niin ilm, vaikkapa sitten oikein Mamutarelle. Eiköhän löytyisi ihan alan immeisiäkin. Tuskin ekana tarvitsisi tyytyä Monimurhaaja Siiraan. ( P-linnaa)

    Äänestä

Koska rahat tarvitaan Ukrainaan sotimiseen. Se kun rikastuttaa suoraan noita aseteollisuutta, jossa päättäjillä on omat osuutensa.

Äänestä

Hoitajamitoitus 0,6.
Tiedättekö mitä se tarkoittaa?
Jos hoidettavana on hankala asiakas joka vaatisi 100% valvonnan niin silloin hitajia ei riitä muille.
Jos halutaan 100% valvonta niin silloin hoitajamitoitus pitäisi olla 3, eli jokaista asukasta kohtaan 3 hoitajaa,.
1 aamussa, yksi päivässä ja yksi yössä, rahaahan se vaatii sellaiset 540€/vrk ja siinä on vasta hoitajan kulut, päälle sitten muut kulut, eli mentäisiin helposti 700€/vrk ja 21 000€ kuukaudessa.
Eli tarvitaan aika monen työssäkäyvän verot jotta kustannukset saadaan kuitattua.

Äänestä
  • Omaishoitajalle ei ole varaa maksaa palkkiota edes 700 €/kk.

    Äänestä

Lähihoitajilla ei ole enää soveltuvuus testiä koulutukseen, joten luonnehäiriöisiä työskentelee puolustuskyvyttömiä vanhuksia "hoivaamassa".
Puhumattakaan mamujen määrästä "hoitajina" jotka eivät osaa edes suomea. Kyllä, olen nähnyt omin silmin sitä sairasta "hoivaamista". Öisinhän se pahin tapahtuu.

Äänestä

Onko tottakaan, vanhukset ....

Äänestä

Vanhempanne hoiti/ huolehti teistä aikoinaan. Teidän vuoro on maksaa takaisin heidän vanhetessa. Kiittämätöntä sysätä heidät yhteiskunnan vastuulle. Ettäs kehtaatte.🤷‍♀️

Äänestä
  • Joku kansanedustajakin itki kuin hänen äitinsä on jätetty heitteille. Ja ei tajunnut että heitteillejättäjä on hän itse.🤷‍♀️

    Äänestä

  • Kyllä vanhemmat vielä kelpasivat, kun piti maksaa asuntolainaa mutta sen jälkeen tulkoot toimeen omillaan. Pari kolme käyntiä vuodessa riittää.

    Äänestä

Aikoinaan jokaiselle vanhukselle oma hoitaja ,nyt on keksitty että jokaisella on

oma lääkäri eli heitä on ainakin 5miljoonaa.

työttömiä on joku voisi tehdä vanhusten kanssa työsuhteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syy yksinkertainen, ei ole varallisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu