Niin paljon on pielessä meillä Suomessa tuo vanhusten hoito, että ei ole mitään järkeä tehdä työtä viralliseen eläkeikään asti, vaan lopettaa työt niin ajoissa, että jää vielä aikaa viettää elonpäiviä terveenä.
On mennyt tuo touhu aivan järkyttäväksi, kun ei yhteiskunta enää pysty huolehtimaan niistä, jotka ovat ikänsä tehneet töitä tämän maan eteen.
Jos ja kun tulee se aika, että tuntee itse ja toivottavasti ymmärtää, että ei ole enää järkevää jatkaa elämää, niin konsteja löytyy....
Seurasin omien vanhempien viimeisiä elinvuosia ja auttelin heitä niin paljon kuin työteoltani kerkesin. Kyllä oli kodinhoito aivan ala-arvoista, vaikka palvelusta maksettiin kuntaan. Toinen vanhempani oli loppuajasta vuodeosastolla aina, kun tilanne meni tosi huonoksi kotona. Kerroin siellä hoitajalle, kun keskustelimme, että itse olen jo suunnitellut omaa itsemurhaa kaiken varalta, kun olen seurannut vanhempieni kärsimystä. Tämä hoitaja kertoi minulle, että hänellä on myös käynyt sama asia mielessä.
Luojalle kiitos, että isä ja äiti pääsivät pois, eikä heitä kiusata enää.
Minulta eivät hoitolaitokset tule saamaan euroakaan omalla työlläni tienaamia rahoja. En ala makaamaan paskavaipoissani ja odottamaan kuolemaa tai jos sen teen, niin en ainakaan maksa siitä.
Ei kannata jäädä odottamaan vanhuutta
Anonyymi-ap
0
154
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6922734Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311376Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131294- 1131235
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2471208- 1041060
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112963Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105949Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761