turmeltuvan, jos syövät verta?
Koska veressä on raamatun mukaan sielu.
Jehovan todistajat siis pelkäävät sielunsa
34
255
Vastaukset
- Anonyymi00001
Sielut sekoittuvat toisiinsa jotenkin?
- Anonyymi00002
Jos syö veripalttua, muuttuuko siaksi?
- Anonyymi00004
Järjestö opetti joskus, että ihmisen ominaisuudet voivat siirtyä toiseen verensiirron välityksellä. Kertoo paljon siitä, miten hataran ymmärryksen pohjalta näitä oppeja on muotoiltu.
- Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Järjestö opetti joskus, että ihmisen ominaisuudet voivat siirtyä toiseen verensiirron välityksellä. Kertoo paljon siitä, miten hataran ymmärryksen pohjalta näitä oppeja on muotoiltu.
Jt syö verta omista suonistaan.
Heillä on poikkeava fysiologia.
- Anonyymi00003
Ei oikeastaan. Järjestö vain kieltää veren syömisen ja lääketieteellisen käytön. Tosin monia veren osia saa nykyään käyttää, aina näin ei ole ollut. Myös elinsiirrot olivat ennen kiellettyjä, mutta nykyään ne sallitaan. Eivät JT:t ajattele asioita itse, vaan tekevät niin kuin järjestö sanoo. Aivot jätetään narikkaan.
- Anonyymi00005
Uskomatonta noitauskontoa. Jehovat ovat siis osittain hyönteisiä, koska esimerkiksi salaateissa on hyönteisiä joissa on verta.
- Anonyymi00006
Jeesus vastasi. 17»Ettekö ymmärrä: Se, mikä menee suusta sisään, kulkee vatsan kautta ja poistuu käymälässä. 18Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä. Se saastuttaa ihmisen. 19Sydämestä ovat lähtöisin pahat ajatukset, murhat, uskottomuus ja muut seksuaaliset rikkomukset, varkaudet, väärät todistukset ja herjaavat puheet. 20Tällaiset asiat ne ihmisen saastuttavat.
- Anonyymi00007
Kysyin Googlelta ja vastauksessa oli mm. tämä
Yhdistyminen eläimen luontoon: Oppineet, kuten Nachmanides (Ramban), opettavat, että koska veri kantaa eläimen elämänvoimaa, sen syöminen saa ihmisen omaksumaan eläimellisiä vaistoja. Tämä voi johtaa henkiseen tylsistymiseen ja inhimillisen sielun hienovaraisuuden katoamiseen.
Julmuuden välttäminen: Verestä kieltäytymisen uskotaan jalostavan ihmisen luonnetta. Sefer HaChinuch -teoksen mukaan veren kuluttaminen ruokkii julmuutta ja väkivaltaisuutta, kun taas siitä kieltäytyminen opettaa myötätuntoa ja eettisyyttä.
Elämänvoiman pyhyys: Veri nähdään Jumalan antamana "elävöittävänä olemuksena". Sen syömistä pidetään kunnioituksen puutteena elämää kohtaan; veri (elämä) tulisi palauttaa Jumalalle tai käyttää sovitukseen, ei nauttia fyysisenä ravintona.
Henkinen rangaistus: Veren syömisestä seuraa karet eli henkinen erottaminen, jossa sielun yhteys omaan kansaansa ja jumalalliseen lähteeseen katkeaa.
Kedemiltä video https://www.youtube.com/watch?v=rPDoOlvaFLc
Blood, Breath & Soul: No Afterlife in the Hebrew Bible? With Dr. Yitzhaq Feder
Siinäkin jotain mainitaan verestä ja sielusta.- Anonyymi00008
Google? Ei kannattaisi sieltä kaikkea uskoa.
- Anonyymi00011
Anonyymi00008 kirjoitti:
Google? Ei kannattaisi sieltä kaikkea uskoa.
Kannattaa katsoa tuo video. Ja oliko sinulla muuten jotain siitä miksi Google olusi väärässä ja miten?
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Kannattaa katsoa tuo video. Ja oliko sinulla muuten jotain siitä miksi Google olusi väärässä ja miten?
Sinunkin kannattaisi tarkistaa Raamatusta mitä Jumala asiasta sanoo
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Sinunkin kannattaisi tarkistaa Raamatusta mitä Jumala asiasta sanoo
Mites, onko sielusi turmeltunut eläinten verestä?
- Anonyymi00009
1 Kor. 10:27 suorastaan kehottaa syömään myös veriruokia:
1 Kor. 10:27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan
-siis myös veripalttua
vartiotorni ei tykkää ajatuksesta että tuo jae luettaisiin, siksi se on antanut puheenaiheeksi veren "fraktiot" - kirjoituksensa niistä tulisi lukea ja kehua vartiotornia. - Anonyymi00014
Kyllähän toi nyt aika selvästi sanotaan Raamatussa, ettei saa syödä lihaa, missä vielä veri on. Eli verta ei saa käyttää ihmisravinnoksi, koska se edustaa Jumalan edessä elämää ja on pyhää.
Paavalin neuvo seurakunnalle oli ” karttakaa haureutta ja verta”. Loppujen lopuksi yksinkertainen totuus jota uskovien täytyy kunnioittaa ja noudattaa. Ei veren karttaminen ole Jehovan todistajien keksintö.- Anonyymi00016
Eli pelkäät lihassa olevan sielun sekoittuvat omaasi.
- Anonyymi00018
Karttaminen ei ole ehdoton vaatimus.
- Anonyymi00015
Minä en ole Jehovan todistaja, mutta en syö verta. Raamattu kieltää sen.
Apt 15:29
Että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi.- Anonyymi00023
Vanhan testamentin ruokasäädökset eivät sinänsä koske kristittyjä, mikä käy ilmi jo Jeesuksen opetuksesta. Apostolien ohje annettiin juutalaisten omantunnon kunnioittamiseksi sellaisille alueille, missä pakanakristityt olivsat läheisissä tekemisissä juutalaisten ja juutalaiskristittyjen kanssa, varsinkin jos yhdessä kokoonnuttiin synagogaan. Tämä asia käy myös Jaakobin perustelusta ilmi.
"Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu. Onhan Mooseksen laki jo ikimuistoisista ajoista tullut tunnetuksi joka kaupungissa, kun sitä luetaan synagogissa jokaisena sapattina."
Myös kirjeen muotoilu viittaa siihen, ettei kyseessä ollut edes 1. vuosisadalla kaikille kristityille tarkoitettu ohje, vaan sellaisille alueille, missä se oli tarpeen juutalaisten takia.
"Apostolien ja vanhimpien veljellinen tervehdys pakanuudesta kääntyneille Antiokian, Syyrian ja Kilikian veljille."
Paavali antoi Korinttiin toisenlaiset ohjeet, jonka mukaan epäjumalille uhrattua voi syödä, kunhan varoo loukkaamasta heikomman veljen omaatuntoa. Jos apostolien ohje olisi ollut kaikille kristitylle, saati kaikkina aikoina tarkoitettu ohje, niin eihän Paavali olisi voinut siitä poiketa.
1. Kor. 8:4 Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. 5 Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta 6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. 7 Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa. 8 Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. 9 Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan.
Tosin myös apostolien ohjeessa asian ydin oli toisten omantunnon kunnioittaminen, ei se, että pakanasta kääntyneiden kristittyjen sinänsä pitäisi noudattaa Vanhan testamentin ruokasäädöksiä. Siten ohjeet eivät ole pohjimmiltaan ristiriidassa, vaikka eroavatkin toisistaan, koska eri alueilla oli erilaiset paikalliset tarpeet.
Juutalaiskristillisyys hävisi kuitenkin ajan mittaan eivätkä pakana- ja juutalaiskristittyjen väliset kysymyksenasettelut ole olleet ajankohtaisia enää vuosisatoihin. Tämä tekee myös apostolien ja Paavalin ohjeet tähän asiaan liittyen vanhentuneiksi.
Luonnollisesti veren karttamisessa Raamatussa ei ole missään vaiheessa ollut kyse lääketieteellisestä käytöstä, vaan eläimen teurastaminen piti tehdä sellaisella tavalla, jossa veri lasketaan maahan, koska eläimen sielun uskottiin olevan siinä. Siksi Jehovan todistajien järjestön sovellus "veren karttamisesta" on jo lähtökohtaisestikin asiayhteyden vastainen ja absurdi, vieläpä kummallisilla yksityiskohdilla, missä verestä saa ottaa tiettyjä osia mutta toisia ei, ja veren luovuttaminen on kielletty, mutta toisten luovuttamaa verta saa hyödyntää.
Todistajat joutuvat kuitenkin toimimaan niin kuin heidän järjestönsä määrää, jotta eivät joutuisi seurakunnan ulkopuolelle kartetuksi.
Kielto perustuu täysin raamattuun. Sillä näin sanoo jehova: Jos syö verta, niin jää vähemmän aikaa syödä hernevelliä. Ja siten Peräilman päästely vähenee. Ja se on hänelle kauhistuksen kanahäkki. Ja vähemmästäkin on joutunut kadotukseen, eli Peräilmattomaan olotilaan iäisyydeksi,
- Anonyymi00017
Vettä pitää juoda!!!
- Anonyymi00019
Ja vodkaa.
- Anonyymi00020
Anonyymi00014 2026-01-11 22:54:14
"Kyllähän toi nyt aika selvästi sanotaan Raamatussa, ettei saa syödä lihaa, missä vielä veri on. Eli verta ei saa käyttää ihmisravinnoksi, koska se edustaa Jumalan edessä elämää ja on pyhää.
Paavalin neuvo seurakunnalle oli ” karttakaa haureutta ja verta”. Loppujen lopuksi yksinkertainen totuus jota uskovien täytyy kunnioittaa ja noudattaa. Ei veren karttaminen ole Jehovan todistajien keksintö."
-Tuo on vartiotornista napattu perustelu sille että joskus on toimituksessa erehdytty kieltämään veri.
Verensiirto on elinsiirto, rakkauden teko jopa ihmishengen pelastukseksi, ei syömistä.
USA:n asianajajat sanovat että verensiirtokiellon poistaminen olisi sellainen virheen tunnustaminen, että siitä seuraisi vahingonkorvausvelvollisuus verensiirtokieltoon kuolleiden omaisille.
Verensiirtokielto on VT:ssä, Mooseksen laissa, mitä vartiotorni ei koskaan kerro. Eikä myöskään että se on kumottu.
Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta
Siten myös
1 Kor. 10:27 Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan
-Siis myös veriruokia.
Ei APT 15:29 ole eikä voisi olla ristiriidassa tuon kanssa.
APT 15 käsittelee ympärileikkausta. 15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua"
APT 15:29 että kartatte ... lihaa, josta ei veri ole laskettu
Tuossa "karttaa" ei ole kielto.
karttaa = kiertää, kaihtaa, välttää näkemästä tai tekemästä jotakin
https://fi.wiktionary.org/wiki/karttaa
vertaa 5.Mooseksen kirja 15:23 "verta älä syö"
Ja APT 15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
-Tuo vartiotornin vetoama kielto on siis tarkoitettu antaa sellaisille, jota kokivat tarpeelliseksi noudattaa kieltoa, ja saivat luvan pitää oman kieltonsa. Niin sinäkin saat. Mutta miksi ei ihminen saisi ottaa hoitoa lääkäriltä myös verensiirtona ? - Anonyymi00021
"Mutta miksi ei ihminen saisi ottaa hoitoa lääkäriltä myös verensiirtona ?"
En ole jt, mutta varmaan siksi, että jotkin järjestön johtohahmoista ovat joskus niin vartiotornilehteen kirjoittaneet. Eihän siellä olevia asioita saa mitenkään kyseenalaistaa, muuten sinut erotetaan, luokitellaan luopioksi ja aletaan karttamaan. On pistettävä aivot narikkaan tai muussa tapauksessa koet henkistä väkivaltaa. Että sellainen lahko. - Anonyymi00022
Juutalaiset, jotka ovat kirjoittaneet nämä veren karttamisjutut teokseen, jotka kutsutaan nykyään vanhaksi testamentiksi, ovat esittäneet erilaisia syitä sille, mikä jo kertoo ettei kukaan oikeastaan tiedä mistä koko juttu lähti liikkeelle.
1. Rashin mukaan kyseessä on sovitus
2. Nachmanides taas oli sitä mieltä, että jumala tarkoitti alun perin ihmisen kasvissyöjäksi ja siksipä veri on varattava sovistusta varten. Lisäksi hän sanoo, että tekee sielun karheaksi. Se mitä ihminen syö, tulee osaksi häntä.
3. Teoksessa Sefer Hachinuch väitetään, että veren nauttiminen johtaa karkeuteen ja julmuuteen, koska veri yhdistetään villiyteen ja väkivaltaan.
4. Maimonides taas yhdistää veren epäjumalanpalvontaan. Hänen mukaansa ympäröivät kansat yhdistivät veren juomisen yliluonnollisiin voimiin, profetiaan tai yhteyteyteen henkien kanssa.
https://www.chabad.org/parshah/article_cdo/aid/6873767/jewish/Why-the-Prohibition-Against-Consuming-Blood.htm
Huomattavaa on myöskin se, että juutalaiset hyväksyvät verensiirrot, vaikkei se tämänaloituksen aihe varsinaisesti olekaan.
Isompi juttu on se, että Jehovan todistajat, jotka ovattehneet veriasiassa kärpäsestä härkäsen, noudattavat jotain juutalaisia näkemyksiä, vaikkeivät nämä tiedä itsekään miksi ja vievät sen vielä hengenvaaralliselle tasolle!!!- Anonyymi00024
Kaipa tuo punainen neste on jotenkin kiehtonut ihmisiä muinaisuudessa ja ovathan he varmasti huomanneet senkin, että jos nesteen laskee pois, niin henki lähtee samalla. Sielu on siis ilmeisesti veressä, näin ovat päätelleet. Tästä varmaan nousee myös viehtymys uhritoimituksiin ja verellä läträämiseen. Uhraamisen logiikkaa nyt on muutenkaan vaikea ymmärtää, mutta jos se tehdään, ehkä veren valuttaminen samassa yhteydessä on jotenkin luontevaa. Kyseessä todellakin ovat alkuperältään hämärät primitiiviset tavat, ja on aivan järjetöntä, että jotkut tällaisten takia eivät anna hoitohenkilökunnan tehdä työtään kuten parhaaksi katsovat.
- Anonyymi00025
"Isompi juttu on se, että Jehovan todistajat, jotka ovattehneet veriasiassa kärpäsestä härkäsen, noudattavat jotain juutalaisia näkemyksiä, vaikkeivät nämä tiedä itsekään miksi ja vievät sen vielä hengenvaaralliselle tasolle!!!"
Ehkä Jehovan todistajien kaltainen kultti tarvitsee edes jonkin asian, jossa jäsen voi joutua uskontonsa takia suoranaiseen hengenvaaraan. Tämä vakavoittaa toimintaa ja toimii myös uskollisuuden koetuksena. Jos henkilö suostuu täyttämään hoito-ohjeen, joka esim. onnettomuustilanteessa voi johtaa hänen kuolemaansa, hän varmaan suostuu aika moneen muuhunkin asiaan.
- Anonyymi00026
Kas kun ei vetensiirtoasiasta ole vuosien kuluessa "saatu uutta valoa". Vai onkohan kyse pelosta, että järjestö joutuu maksamaan vahingonkorvauksia.
Ja kuinkakohan moni jt on suostunut vetensiirtoon, jotta ei menehtyisi? Sairaustiedothan ovat salaisia eikä verensiirrosta tarvitse kenellekään kertoa. Toivottavasti kenenkään jt-lapsen ei ikinä tarvitse menehtyä siksi, että järjestö kieltää avun.- Anonyymi00027
Järjestön "uusi valo" liittyy tavallisesti johonkin ulkoiseen paineeseen. Jos viranomaiset jossain päin maailmassa ovat viemässä Vartiotornilta rahaa tai etuja veriopin takia, niin sitten uutta valoa ainakin nimellisesti kyllä tulee. Ei välttämättä mitään todellista muutosta, mutta kosmeettinen kuitenkin, kuten vaikkapa karttamisasiaan on tullut.
En tiedä mikä tällä hetkellä on sairaalayhteyskomiteoiden ja potilasvierailuryhmien tilanne. Vieläkö järjestö organisoi niitä samalla tavalla kuin ennen vai onko aktiivisuus vähentynyt? Voisi ajatella, että järjestö jossain vaiheessa kokee tällaiset järjestelyt liian kuumottaviksi eikä enää näin suoraan puutu siihen, mikä todistajan "oma" ratkaisu verikysymyksessä tulisi olla. Eli linja voisi jossain vaiheessa muuttua niin, että järjestö ei enää yhtä aktiivisesti painosta kieltäytymään verestä, mutta asiaan edelleen puututaan jos se tulee tietoon, ja ilman katumusta erotetaan tai "katsotaan eronneeksi" seurakunnasta.
- Anonyymi00028
Näitä höpöjuttuja on levitetty jo ainakin 70 vuotta. Ei ihme jos ihminen häiriintyy ja sekoaa kriisitilanteissaan. Silloin kaikki p*** jää kellumaan mielen pinnalle.
- Anonyymi00029
Mitä tarkoitat? Kuka levittää ja mitä?
- Anonyymi00030
Karta verta, sanoo Raamattu!!!
- Anonyymi00031
Et ymmärtänyt aloituksesta mitään, huomaan.
- Anonyymi00032
Jos vartiotorni vetoaakin VT:iin verenkiellossaan, niin verta sai tietyssä tapauksessa syödä myös VT:n mukaan
3. Mooseksen kirja 17:15 jokainen, joka syö itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua eläintä, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti; niin hän tulee puhtaaksi
-jakeessa puhutaan veren syömisestä (lihaa, josta verta ei ole laskettu) eikä siinä ole kieltoa, rangaistuksesta puhumattakaan.
Tämäkin jae on siis tabu valtakunnansalilla
Ja on palattava siihen että verensiirto ei ole syömistä. Se on rakkauden teko, jolla pelastetaan ihminen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2523824- 603701
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1113023Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572738Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1262564Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352132Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012051Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441911Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1241896Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711249