Hassua mutta totta. Ei kuka kuole vain ruumis ainoastan. Kuvitelka olevansa vain haamun oleminen muotoni. Sillä ruumis ja sielu on lähellä toisiä. Vaika ruumilla ei ole elomerkiä muttä sielu on vierressä. Hautajaisen asti ja jopa arkussa sielu siis, tunnet kylmä ja myös huonoakiin puoliä. Ainoa paika on egyptiissa.
Joka uskooneet tekevänsä vainajille mukavuuksiä.
Ja se on totta. Sillä taita sielu viihty paremmin eikä tarvinnut odota heti lähtemään pois hautakammiosta. Nykyän arkuun pääse hyöntyiset ja kylmä, pimeä ,ahtaasta. Ja miellumin haluu päästä pois sieltä. Haudamisen jalkeen on kivulias odotuus Herran tulo etä hän vapautaisi ruumista pois, ehkä vasta sen jalkeen
pääse näkemän omiä kun kulunnut 3 päivä tai jopa 40 päivä. En oikein suositelen poltohautankaan etei halua kokela melkein kun elävänä poltettuksi tuleminen. Sillä kaikki tuntu, kylmä, kuuma, kipuja, epämukavuus, tuska, suru, ikävyys, kaipu, viha, siis kaiken mitä jokainen aina elävänä tunne. Pitääkä huolen omasta terveydestä, elämästä, sillä se on meile arvokaas lahja Jumalalta. Ja kunnioitamme ja muistamme pois menneitä ihmisiä. Sillä emme tiedämme mihin sielu mene, menekö taivasiin vain jäänyt jotain korjattava, tai kaipu, etä syntyä uudelen. Ja kun sielu totea että ei tarvitse mitään tehtä, kaikki on hyvin niin silloin Jumala vie taivaisiin.
Kaikki on nähnyt selvänäkemuksen kauta. Ja ei oikein mukava näky.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitä teettää ku lääkkeet unohtuu.
omasta puolesta?
Mistähän näitä satuja kehittelet? Oliskohan mitään todisteita? Kun ihminen kuolee, on aivotoiminta loppunut, eikä hän siis enää tunne mitään. Ei ole enää mitään, mikä käsittelisi kivun tuntemuksia.
Taas näitä satuja, joita itsekkin keksin, kun olin ala-astelainen. Joka sinäkin taidat olla kirjoituksen tasosta päätellen.
Enkä haluan juteela enempä. Sillä se on järkytävä kokeemus ja epämielyttävä. Kun ruumis vain annettu meile kodiiksi että muut näkisivät meitä, ja huohmataan toisiä. Miksi niitä haamuja sitten llikele? Kun he palavat takaisiin kotiin miisä oli hyvä elämä ja rakkaiden luo. Olen nähnyt pois menneitä. ja tämän kokemuksen kirjoitan omasta kuolemasta. Että sairastun vakavasti ja se johta kuolemaan. Ois kiva etei se oliisi totta. Ja nyt vain pieniä sairauksiä ja
meidän kädessä on tulevaisuus että voime muuta näkemiseen lahjalla. Mutta aivot ja sielu eri juttu. Ruumis vain toimi erilaila mutta riipuvainen sielusta, ja samoin myös toisen päin.
Tottakai sielukiin tunne kipuja mitenhän sitten tunnet kipun? Jos esimeerki haava kädessä sinä tunnet kipun ja sielu myöskin viestittä etää sinulla on haava. Jos esimerki pelkä ruumis, ethän edes pystyt elämään. Kaikilla mitä elä on sielu. Sen takiä että pysty tuntemaan jne...Ruumis kuole mutta sielu jää.
Siis Suomeenkin PYRAMIDEJA, että kuoleman jälkeen olisi "hauskempaa"?
kuoleman jälkeen vähäseen kärsittävä. On vain muistettava elä täälä kunnolla ja virheitä tehtä vähemmän ettei sielu myöhemmin joutu ennemän kärsiivän. Jumalahan sanoi ikuisesta tulesta, että siellä tuli ei koska sammu.