Mitä historian oppikirja sanoo Calvinista:
Katolisen kirkon kukistuminen Genevessä oli saattanut kaupungin mitä suurimpaan sekasortoon. Ylhäiset porvarit olivat elämänhaluista väkeä, jotka olivat tuoneet mukanaan Italian kaupungeista Renessanssin iloiset tavat. Ravintoloissa ja kaduilla vietettiin vallatonta elämää.
Silloin saapui Ranskasta, Pariisin yliopistosta Geneveen pakolaisena nuori protestantti, Jean Calvin... Hän oli juuri julkaissut pääteoksensa, "Kristillisen uskonopin", joka oli terävä-älyinen ja selvä esitys protestanttisesta opista. Geneven protestanttien pyynnöstä hän jäi sinne, ja kaupungin neuvoskunta otti hänet saarnaajaksi ja pyhän Raamatun selittäjäksi. Pian huomattiin hänen selvän ja vakavan henkensä vaikutukset. Uusi jumalanpalvelus järjestettiin ja jokainen velvoitettiin käymään kirkossa. Lasten jumalanpalvelusta varten perustettiin koulu. Ravintolaelämä, tanssit ja meluaminen kaduilla kiellettiin ankarien rangaistusten uhalla. Neuvosto kannatti saarnaajaansa, ja kaikki näyttivät tyytyväisiltä sen johdosta, että järjestys taas vallitsi kaupungissa.
Mutta moni geneveläinen piti kuitenkin liian ankarana vaatimusta luopua kaikista vanhoista tavoista. Kansankokous valitsi uuden neuvoskunnan, jolloin tyytymättömät saivat enemmistön ja asettivat omat miehensä neuvostoon (1538). Saarnaajien toimeenpanemaa järjestystä uhattiin nyt julkisesti. Raju ravintolaelämä alkoi uudestaan. Mutta yhä ankarammiksi kävivät hänen vaatimuksensa, kunnes neuvosto pani hänet viralta ja karkoitti hänet kaupungista.
Kolme vuotta kesti karkoitus... Pian alettiin ikävöidä Calvinia takaisin... Kuin voitonsankari ikään mestari Calvin saapui katuvaiseen Geneveen; tästä hetkestä lähtien he olivat toistensa omat, hän Geneven ja Geneve hänen (1541).
Kristuksen kirkkoon ei saanut jäädä mitään vanhasta ihmisestä ja vanhoista elintavoista. Korttipeli, tanssit, teatterit ja muut huvitukset kiellettiin ja vallattoman iloiset kansanjuhlat poistettiin. Jokaisen tuli ahkerasti käydä kirkossa ja lähettää lapsensa kouluihin. Määrättyinä aikoina vanhimmat pitivät tarkastuksia perheissä. Eräs kähertäjä, joka oli laittanut muutaman nuoren rouvan hiukset kielletyn muodin mukaan, pantiin vankeuteen. Ravintolassakäynnit rangaistiin kolmen päivän vedellä ja leivällä. Eräs ylhäinen porvari, joka oli pilkannut pappeja, sai oikeudenpalvelijan seuraamana katumuksentekijän pukuun puettuna ja ylösalaisin käännetty tulisoihtu kädessä kulkea kaupungin porttien kautta torille, jossa hänen oli julkisesti rukoiltava anteeksiantoa. Sellaista oli Calvinin kirkkokuri.
Ankara oli myöskin Calvinin oppi. Ihmisen pelastus -- tässä kohdassa hän opetti niinkuin Luther -- ei riipu hänen omista töistään, vaan Jumalan armosta. Mutta kehitellessään samaa ajatusta pitemmälle hän erosi Lutherin käsityksestä. Koska Raamatun mukaan muutamat ihmiset tulevat autuaiksi, mutta toiset kadotetuiksi, niin on Jumala, sillä ilman hänen tahtoansa ei mitään tapahdu, ennakolta valinnut muutamat armostansa osallisiksi ja määrännyt toiset kadotukseen. Ainoastaan valitut, jotka ovat armon tilassa, voivat todella uskoa, rukoilla ja pelätä Jumalaa; ihmiset arvostelevat kutakin ainoastaan tekojensa mukaan. Sen tähden tulee niiden, jotka tuntevat itsessään Jumalan armon, osoittaa se pyhällä elämällä ja uskonnonharjoituksella, ja pieninkin hairahdus on rangaistava ankaralla kirkkokurilla. Ne, joiden teot siitä huolimatta ovat pahoja, osoittavat siten ilmeisesti olevansa Jumalan hylkäämiä. Sentähden konsistorin pitää sulkea heidät osallisuudesta ehtoolliseen sekä kirkkoon, jotta tämä kestäisi puhtaana ja pyhänä taistelussa pimeyden valtoja vastaan. Se on hirmuinen oppi, sanoi Calvin itse, mutta Jumalan majesteetin edessä täytyy ihmisjärjen nöyrästi taipua.
-- B. Estlander -- Eero Hietakari, "Jokamiehen maailmanhistoria", WSOY, Porvoon laakapaino, 1944, s. 676-679
Katolisen kirkon kukistuminen Genevessä oli saattanut kaupungin mitä suurimpaan sekasortoon. Ylhäiset porvarit olivat elämänhaluista väkeä, jotka olivat tuoneet mukanaan Italian kaupungeista Renessanssin iloiset tavat. Ravintoloissa ja kaduilla vietettiin vallatonta elämää.
Silloin saapui Ranskasta, Pariisin yliopistosta Geneveen pakolaisena nuori protestantti, Jean Calvin... Hän oli juuri julkaissut pääteoksensa, "Kristillisen uskonopin", joka oli terävä-älyinen ja selvä esitys protestanttisesta opista. Geneven protestanttien pyynnöstä hän jäi sinne, ja kaupungin neuvoskunta otti hänet saarnaajaksi ja pyhän Raamatun selittäjäksi. Pian huomattiin hänen selvän ja vakavan henkensä vaikutukset. Uusi jumalanpalvelus järjestettiin ja jokainen velvoitettiin käymään kirkossa. Lasten jumalanpalvelusta varten perustettiin koulu. Ravintolaelämä, tanssit ja meluaminen kaduilla kiellettiin ankarien rangaistusten uhalla. Neuvosto kannatti saarnaajaansa, ja kaikki näyttivät tyytyväisiltä sen johdosta, että järjestys taas vallitsi kaupungissa.
Mutta moni geneveläinen piti kuitenkin liian ankarana vaatimusta luopua kaikista vanhoista tavoista. Kansankokous valitsi uuden neuvoskunnan, jolloin tyytymättömät saivat enemmistön ja asettivat omat miehensä neuvostoon (1538). Saarnaajien toimeenpanemaa järjestystä uhattiin nyt julkisesti. Raju ravintolaelämä alkoi uudestaan. Mutta yhä ankarammiksi kävivät hänen vaatimuksensa, kunnes neuvosto pani hänet viralta ja karkoitti hänet kaupungista.
Kolme vuotta kesti karkoitus... Pian alettiin ikävöidä Calvinia takaisin... Kuin voitonsankari ikään mestari Calvin saapui katuvaiseen Geneveen; tästä hetkestä lähtien he olivat toistensa omat, hän Geneven ja Geneve hänen (1541).
Kristuksen kirkkoon ei saanut jäädä mitään vanhasta ihmisestä ja vanhoista elintavoista. Korttipeli, tanssit, teatterit ja muut huvitukset kiellettiin ja vallattoman iloiset kansanjuhlat poistettiin. Jokaisen tuli ahkerasti käydä kirkossa ja lähettää lapsensa kouluihin. Määrättyinä aikoina vanhimmat pitivät tarkastuksia perheissä. Eräs kähertäjä, joka oli laittanut muutaman nuoren rouvan hiukset kielletyn muodin mukaan, pantiin vankeuteen. Ravintolassakäynnit rangaistiin kolmen päivän vedellä ja leivällä. Eräs ylhäinen porvari, joka oli pilkannut pappeja, sai oikeudenpalvelijan seuraamana katumuksentekijän pukuun puettuna ja ylösalaisin käännetty tulisoihtu kädessä kulkea kaupungin porttien kautta torille, jossa hänen oli julkisesti rukoiltava anteeksiantoa. Sellaista oli Calvinin kirkkokuri.
Ankara oli myöskin Calvinin oppi. Ihmisen pelastus -- tässä kohdassa hän opetti niinkuin Luther -- ei riipu hänen omista töistään, vaan Jumalan armosta. Mutta kehitellessään samaa ajatusta pitemmälle hän erosi Lutherin käsityksestä. Koska Raamatun mukaan muutamat ihmiset tulevat autuaiksi, mutta toiset kadotetuiksi, niin on Jumala, sillä ilman hänen tahtoansa ei mitään tapahdu, ennakolta valinnut muutamat armostansa osallisiksi ja määrännyt toiset kadotukseen. Ainoastaan valitut, jotka ovat armon tilassa, voivat todella uskoa, rukoilla ja pelätä Jumalaa; ihmiset arvostelevat kutakin ainoastaan tekojensa mukaan. Sen tähden tulee niiden, jotka tuntevat itsessään Jumalan armon, osoittaa se pyhällä elämällä ja uskonnonharjoituksella, ja pieninkin hairahdus on rangaistava ankaralla kirkkokurilla. Ne, joiden teot siitä huolimatta ovat pahoja, osoittavat siten ilmeisesti olevansa Jumalan hylkäämiä. Sentähden konsistorin pitää sulkea heidät osallisuudesta ehtoolliseen sekä kirkkoon, jotta tämä kestäisi puhtaana ja pyhänä taistelussa pimeyden valtoja vastaan. Se on hirmuinen oppi, sanoi Calvin itse, mutta Jumalan majesteetin edessä täytyy ihmisjärjen nöyrästi taipua.
-- B. Estlander -- Eero Hietakari, "Jokamiehen maailmanhistoria", WSOY, Porvoon laakapaino, 1944, s. 676-679
Vastaukset 1
Vanhimmat
ihmisjärjen luoman uskonnollisuuden ja yhteiskunnan yhdistämisyritykseltä.
Tuohon aikaan luotiin uusia aksioomia ja siinä hotäkässä tärkeimmät uskon sisältämät asiat jäivät sivummalle.Olivat tietenkin myös aikansa lapsia, kuten mekin, ja menettely- ja suhtautumistavat sen mukaisia.Myöhemminhän kirkkolaitoksesta tuli myös protestanttisella puolella yhteiskunnallinen instituutio, hierarkinen oppimestari jossa ihmisjärjellä oli huomattava rooli opin tulkinassa ja käytännön sovelluksissa.Taitaa moraali olla, paradoksaalista kyllä, huono lähtökohta uskonkysymyksissä.