Tasa-arvo,, Tasa-valta,,,KENELLE SE KUULUU?

Ilmoita
Naapurieni toimesta olen joutunut tähän jamaan.
Ovat ilman kontaktia minuun rakentaneet profiilin minusta
niin perusteelisen valheellisen kuvan ja vakuuttavan, niin että lapsenikin
ovat näiden puolella
Kulttuuriin ALA sellaiseen kuuluvaa tämän on oltava, koska ei edes poliisit ja rikosilmoitus vaikuttanut mitään!
Manipulaatioon perustuva aivoluteilu, on melkein onnistunut
eliminoimaan minut koko yhteiskunnan ulkopuolelle, ilman peruatuslain suomaa suojaa, ilman ihmisoikeuksia, elämäni ei ole heidän mieleistä ei uskoni eikä toivoakaan ole minkään muuttumisesta.
Kova halu on saada minut asunnon ulkopuolelle ja tuhota kaikki omistamani aineisto taide ynnä tutkimustietoni.
Yksin kamppailuni on olla suojassa niin paljon ja piilossa mieluusti kaiken päivää
Hengenlähtö on ollut hilkulla jo 10 kertaa!
ikää on jo 70v ettei voimat taho riittää millään tällaisten ihmisraunioiden mielipuoliseen vainoamiseen Heitä on 10ainakin Talossa 12as joissa ei asu
kukaan, pelkäävät näitä!
Nyt menetin taas 3 g-mail sähköpostia muutomassa päivässä, en tiedä kuinka monet kerrat olen niitä vaihtanut.
Tavoitteena yhtenä niistä, on lamaannuttaminen etten mitään enää pystyisi tekemään, en edes ruokatilausta kotiintoimitettuna ei televisiota Laajakaista valvoo. ym ym.
Kysyn nyt täältä millä laitteella he näkevät koko ajan missä kohtaa asuntoani olen? Pyydän ja anon teitä auttamaan , en ole varmuudella muusta kuin siitä ettei kameraa ole asunnon sisällä.
TUO VALVONTA LAITE säteilee tekee pahoinvointia kramppeja , uni ei tahdo tulla, ihmeellistä siinä on se että voimakkaana se kykenee poistamaan radion kuuluvuuden, kanavat sekoittaa , Internet on sitten eriluku ,,jota en jaksa nyt pohtia,
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ilmoita
Naapurieni toimesta olen joutunut tähän jamaan.
Ovat ilman kontaktia minuun rakentaneet profiilin minusta
niin perusteelisen valheellisen kuvan ja vakuuttavan, niin että lapsenikin
ovat näiden puolella
Kulttuuriin ALA sellaiseen kuuluvaa tämän on oltava, koska ei edes poliisit ja rikosilmoitus vaikuttanut mitään!
Manipulaatioon perustuva aivoluteilu, on melkein onnistunut
eliminoimaan minut koko yhteiskunnan ulkopuolelle, ilman peruatuslain suomaa suojaa, ilman ihmisoikeuksia, elämäni ei ole heidän mieleistä ei uskoni eikä toivoakaan ole minkään muuttumisesta.
Kova halu on saada minut asunnon ulkopuolelle ja tuhota kaikki omistamani aineisto taide ynnä tutkimustietoni.
Yksin kamppailuni on olla suojassa niin paljon ja piilossa mieluusti kaiken päivää
Hengenlähtö on ollut hilkulla jo 10 kertaa!
ikää on jo 70v ettei voimat taho riittää millään tällaisten ihmisraunioiden mielipuoliseen vainoamiseen Heitä on 10ainakin Talossa 12as joissa ei asu
kukaan, pelkäävät näitä!
Nyt menetin taas 3 g-mail sähköpostia muutomassa päivässä, en tiedä kuinka monet kerrat olen niitä vaihtanut.
Tavoitteena yhtenä niistä, on lamaannuttaminen etten mitään enää pystyisi tekemään, en edes ruokatilausta kotiintoimitettuna ei televisiota Laajakaista valvoo. ym ym.
Kysyn nyt täältä millä laitteella he näkevät koko ajan missä kohtaa asuntoani olen? Pyydän ja anon teitä auttamaan , en ole varmuudella muusta kuin siitä ettei kameraa ole asunnon sisällä.
TUO VALVONTA LAITE säteilee tekee pahoinvointia kramppeja , uni ei tahdo tulla, ihmeellistä siinä on se että voimakkaana se kykenee poistamaan radion kuuluvuuden, kanavat sekoittaa , Internet on sitten eriluku ,,jota en jaksa nyt pohtia,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu