Amishit

Onkohan olemassa teosta jossa on kaikki tästä
aiheesta. Asuuko suomessa amisheja? Ainakin
niiden jälkeläisiä lienee muutamia sukuja, oletan
niin koska alunperin olivat kotoisin itä-preussista - mutta jos joku jotain tietää niin
kertokoon (allekirjoittaneen eräällä esivanhemmalla ollut tyypillinen amish nimi, mutta ei ole silti selvää ovatko olleet amisheja)
2830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pennsylvaniassa oli amish-kylä. Siellä näyttivät elelevän kuin 1800-luvulla. Hevosilla ajelivat ja kyntivät vanhanaikaiset vaatteet päällä. Heillä oli myntikoju valtatien levähdyspaikalla, jossa oli myyytävänä käsitöitä ja maataloustuotteita. Osti sieltä purkin karhunvatukkahilloa. Myyntikojussa oli tosin sähkö ja ilmeisesti siellä oli myös amishkylän ainoa puhelin. Itse kylään ei saanut mennä, mutta kauempaa näki jotakin siitä elämästä. Amishit ovat reformoituja protestantteja.

Äänestä

yahoosta löytyy keskusteluryhmiä, joissa on paljon amishien kanssa tekemisissä olevia ihmisiä ja sivuilla on paljon linkkejä mm. kirjallisuuteen. Amishit itse vierastavat tekniikkaa, eli tietokoneita eivät käytä. Lisäksi amishit julkaisevat lehteä, luulen että se on mahdollista Suomeenkin tilata. Ehkäpä sinne on mahdollista saada ilmoitus tms jonka kautta tietoa sukujuurista. Suomessa ei ole amisheja.

Jos haluat kysellä tarkemmin laita sähköpostia [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pennsylvania USA kirjoitti:

Onkohan olemassa teosta jossa on kaikki tästä
aiheesta. Asuuko suomessa amisheja? Ainakin
niiden jälkeläisiä lienee muutamia sukuja, oletan
niin koska alunperin olivat kotoisin itä-preussista - mutta jos joku jotain tietää niin
kertokoon (allekirjoittaneen eräällä esivanhemmalla ollut tyypillinen amish nimi, mutta ei ole silti selvää ovatko olleet amisheja)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu