Lehdessä oli lueteltu liikuntapaikkapäällikön hakijoiden nimet, mutta miksi ei ole koulutustaustoja lainkaan? Kyseessä kuitenkin julkinen työnantaja.
Liikuntapaikkapäällikön hakijat/koulutus
Anonyymi-ap
13603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei niillä mitään merkitystä ole. Tärkeintä on puolue kanta ja suhteet Raahen päättäjiin.
Kuulemma aikoinaan noin 1970-> valitsivat Raahen Saloisten paloaseman päälliköksi täysin "tollon" kun eivät saaneet ketään muuta? Oli kuulemma äijä ajannut traktorilla koulun seinään päin, niin että sisällä tuntui koko talon heilahtaneen.
Onnnellinen täytyi "tollon" olla kun töitä riiti?
Ilmeisesti alueella on jokin systeemi kun "tollot" pääsevä perinteen mukaan hyville esimiestehtäviin?
Nuita kaikenlaisia juttuja Raahessa riittää, ei kannata uskoa kaikkea tai ei oikiastaan mitään jos et ole omin silmin nähny.
Toinen vanhemmista oli siinä koulussa opettajana.
Kuulopuheillako menet vai oletko ihan ite ollu siellä paikalla ja nähnyt ja tuntenut sen tärähdyksen siellä koulussa? Raahessako tuntuu olevan kaikenlaista juttua ja se juttu muuttuu aina toiselta toiselle kertoessa että jos et ite ollu siellä koulussa paikalla näkemässä, kuulemassa ja tuntumassa niin miks silloin kirjoitella pelkällä kuulopuheella tänne? Tollo
Etkö ole kuullut hyvä veli hommasta.nyt kuulet sitä Raahessa harrastavat ja paljon.lahko Kepu hyvä veli ja prismakeskus.aamen ja syö puurosi.
Eli sullekkin ilmeisesti on ihan kotona opetettu juoruilun jalo taito. Ämmäntaito
Raahen viimeinen kommunisti jaksaa vinkua. Lesta, lesta, lesta... vaikka mielessä pyörii lesti.
Kyllä Asko tekkee uutet krääsämyymälät, ja tyhmät tehtaan käyttöhtötteröt ostaa roskan kotio. Ja niimpä kaikki on tyydytettyjä sen hetken. Taulapään ja muitten syvällä siunauksella.
Asko pelastaa joo eikö se Jeesus pelasta lestat.
Silloin oli pienet Vanha koulurakennukset, pöljä. Eks tajuu ei nykyinen koulua tuolloin ollu.
Ollinsaaren kouluki valmisti noin 1970, huomannut vaan että sekin jostain syystä melkein puolet jo purettu, oli ennen veistoluokka, terveyskeskushoitaja vastaanotto, hammaslääkäri, hienot wc lapsille ja pieni kirjasto.
Olisikohan rakennusvirheitä ollu.
Vielä aiemmin oli pieni punainen koulu Nikolantie ja E8 risteyksessä kaksiluokkaa,pihalla taitaa vielä olla yksi rakennus jossa oli luokkia myös, toisessa (nykyisinkin kaiketi olemassa) jotku asuivat.
Lähdin jo talosta,...
Ku sul ei kuitesk o mitään temist joka päivälle, tylös aikana videoilla: fart youtube