Miksi Jeesus antoi henkensä?

Mitä Isä tekee, kun Jeesus on ristillä?”… "Poika ei voi tehdä mitään itsestään, vaan ainoastaan sen, mitä Hän näkee Isän tekevän, sillä mitä Isä tekee, sen Poika myös tekee” (Joh. 5:19). Risti ei ollut sooloesitys. Jumala oli Kristuksessa sovittamassa koko kosmosta itsensä kanssa.

Isä ei hylännyt Poikaa. Meidän Isämme ei hylkää. Risti ei ole juridinen velanmaksu Jumalalle, joka ei muuten voisi rakastaa meitä. Se on rakkauden parantava teko: ihmiskunnan pelastaminen, ihmiskunnan, joka oli syöksymässä synnin ja kuoleman olemattomuuteen.

Meillä on syntinen käsitys synnistä. Synti ei ole ensisijaisesti oikeudellinen ongelma, josta meidät pitäisi pelastaa tuomari-Jumalan edessö. Synti on sairaus, josta Jeesus pelastaa ja parantaa – Hän ei pelasta meitä Jumalan rangaistukselta vaan Jumalalle – Jumalalle, jonka ainoa ja koko olemus on rakkaus.

”Oikeudenmukaisuus” ei ole Jumalan pimeä puoli, jota pitäisi tyynnytellä. Jumala ei sairasta kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Hänen oikeudenmukaisuutensa on hänen armoaan (Jes. 30:18, Sak. 7:9). Hänen oikeudenmukaisuutensa ei ole kostoa (takaisinmaksua). Se on eheyttävää, kaiken kohdalleen asettavaa, koko ihmiskunnan parantavaa.

Jumala on tosiaankin epäitsekäs, huomaavainen ja turvallinen Jumala. Ainoastaan tämä totuus voi eheyttää sydämemme ja mielemme, jotka ovat täynnä pelkoa, häpeää, ahdistusta ja turvattomuutta. Isällä on aina ollut vain meidän paras etumme mielessään, ja niin on aina oleva. Hän on kärsivällisyys.

Pyhä Henki herättää meitä juuri nyt siitä turhuudesta, joka liittyy uskonnolliseen ajatteluun, jossa olemme heijastaneet omaa särkyneisyyttämme ja väkivaltaamme Jumala-kuvaamme. Jeesus vapauttaa meidät tästä vihaisesta ja paheksuvasta harhakuvasta Isäänsä koskien. Hän jopa samastuu ristillä meidän langenneeseen hylätyksi tulemisen kokemukseemme astumalla meidän inhimilliseen sokeuteemme Jumalan rakkauden edessä.

Isä ei ole kertaakaan kääntynyt sinusta pois, vaikka olisitkin pelon ja harhan vallassa juossut Hänestä pakoon. Jeesus ei yrittänyt houkutella Abbaansa rakastamaan meitä. Missään kohdassa Paavali ei sano, että Jeesus kuoli sovittaakseen Jumalan meidän kanssamme. Jumala ei koskaan mennyt mihinkään. Sen sijaan Jeesus kuoli sovittaakseen meidät takaisin Jumalan yhteyteen. Me olimme ne, jotka pyörivät harhassa. Pakenimme Jumalaa, joka on itse olemassaolomme perusta.

Valitettavasti tämä erossa olemisen harha on vahvistunut myrkyllisten uskonnollisten kuvien kautta: etäinen, vihainen Jumala. Jumalan ainoa viha kohdistuu itse syntisairauteen, joka tuhoaa Hänen lapsiaan… siksi Hän on ”antanut koko jumalallisen olemuksensa pantiksi meidän pelastuksestamme” (Barth).

Pelastus ei ole jokin lippu helvetistä pois. Se on ennen kaikkea palaamista osallisuuteen kolmiyhteisen Jumalan elämästä. ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” … samassa psalmissa, jota Jeesus lainaa, sanotaan:
”Sillä hän ei halveksinut eikä inhonnut kurjan kärsimystä, ei kätkenyt kasvojaan häneltä, vaan kuuli hänen avunhuutonsa” (Ps. 22:25).

Kyse ei ole vain siitä, että Jeesus samastuu meidän langenneeseen ”Jumala on hylännyt minut” -harhaamme. Isä haluaa meidän tietävän, että Hän ymmärtää kipumme ja kohtaa meidät keskellä tuota harhaa… ”Jumalani, Jumalani…” eivät ole vain Kristuksen sanoja, vaan ”minä puhun täsmälleen sen, minkä Isä on käskenyt minun sanoa” (Joh. 12:50).

- JC -