Ristin mysteeri

Isä ja Poika olivat yhtä koko ristiinnaulitsemisen ajan, niin ristillä kuin taivaassa. Ihmiskunta ei ollut ristin tapahtumassa niinkään passiivisena hyötyjänä kuin draaman pääosallisena toimijana. Lyhyesti sanoen: ihminen rankaisi Jumalaa siitä, että Hän on Jumala ja hyvä, eikä Isä suinkaan rankaissut Poikaa siitä, että tämä kantoi meidän syntimme. Mitä tulee ’uhriin’, me täysin omasta aloitteestamme asetimme Jumalan rumalle uhrialttarille – sen sijaan että Poika olisi tarjonnut itsensä uhriksi Jumalan käskystä. Mitä tulee ’sijaiskärsimykseen’, Jumala todellakin asetti itsensä tappavan väkivaltamme syntipukiksi, jotta me lopulta oppisimme luottamaan Häneen elämämme suhteen. Ristiinnaulitsemisen järkyttävyys ei ole siinä, mitä Jumala on tehnyt, vaan siinä, että me olemme tappaneet Hänet, olemme osallistuneet jumalanmurhaan (dei-cide), ja Hän päätti olla tekemättä asialle mitään – paitsi antaa anteeksi.

Risti ei ole Jumalan teko meidän hyväksemme; se on ihmiskunnan teko Jumalan tuhoamiseksi. Tietysti Jumala tiesi, että ihmiseksi tuleminen ja ihmiskunnan opettaminen Jumalan valtakunnan arvoista ja tavoista johtaisi väistämättä jumalanmurhaan. Jumala tiesi, että me tappaisimme Hänet jo paljon ennen kuin me tiesimme. Se saa kaiken näyttämään siltä kuin Hän olisi orkestroinut sen. Ei, Pietari tekee sen selväksi helluntaisaarnassaan. Jumalalle risti ei ollut välttämätön paha, vaan väistämätön paha. Voisi sanoa, että Jumalasta olisi ollut ihanaa, jos olisimme kuunnelleet Häntä/Hänen Poikaansa, ja Hän oli järkyttynyt, kun emme tehneet niin. Ja kuitenkin hän antoi kaiken anteeksi.

- RF -