Aika alkaa suunnitella kesälomareissua

Eikö olekin.
Mihin haluaa mennä. Mitä nähdä ja kokea ensi kesänä. Eikus vaan majoitusta ja matkalippuja varaamaan. Nyt jos varaa esim hotellihuoneen saa paljon varmemmin haluamastaan paikasta edullisemmin samoin esim.junaliput.

Onko suunnitellia kesäksi?
74700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Nojatuolimatkailua tiedossa. Matkaoppaita voi selailla ja voi katsella netistä matkavideoita. Herkkuja voi nautiskella oman kodin rauhassa piilossa turistiripuleilta, loisilta jne. Omassa sängyssä saa parhaat unet. Näin halavalla matkustellaan ja suositaan suomalaista! 😁

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomalaista on tarkoitus suosia ihan kotimaassa. Kukas se nyt kotimaastaan mihinkään lähtisi. Kyllä kerran kesässä pitää käydä jossain ettei ihan kasvata juuria kotiin.

    Odotan.

    Äänestä

En mene mihinkään minne matka kestää puolta tuntia kauemmin.
Olen saanut matkustelusta tarpeekseni

1Äänestä
  • Aloittaja

    Silloin on hyvä olla kotona.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Silloin on hyvä olla kotona.

    Niin sun kohdalla taitaa parasta ollakin. Nariset vaan päivät pitkät netin hömppäpalstalla ja poraat omaa surkeuttasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niin sun kohdalla taitaa parasta ollakin. Nariset vaan päivät pitkät netin hömppäpalstalla ja poraat omaa surkeuttasi.

    No miehän olen päivät lähinnä kotona :).
    Poraamista en tunnusta.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    No miehän olen päivät lähinnä kotona :).
    Poraamista en tunnusta.

    Hyvä ettet, heh.

    Äänestä

Joo, ehkä pitkästä aikaa kävis jossain kauempana, vaikka Helsingissä katsomassa vanhoja paikkoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oi kun teillä on upeet maisemat tuolla. Kyllä tuolla kelpaa kesää viettää.

    Äänestä

  • Kiitos videosta, Puumala näyttäis olevan kaunista vesistöjen vieressä.

    Äänestä

Riippuu vähän siitä kuinka paljon saanut säästettyä kesää varten. Ehkä pieniä päiväretkiä ja jokunen kesäteatteri olisi kiva kokea toisella paikkakunnalla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juu ehdottomasti niitäkin.

    Äänestä

  • Kesäteatteri, sepä oliskin! *hyväidea*

    Äänestä

  • Mummunen kirjoitti:

    Kesäteatteri, sepä oliskin! *hyväidea*

    Kantsii harkita, kivaa oli.

    Äänestä

Kesällä voisin harkita jotain kaupunkilomaa, talvella kiinnostaisi joku lämmin kohde.

Äänestä
  • Esimerkiksi Lontooseen, jos Wembleyn stadionilla esiintyisi joku kiinnostava. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Esimerkiksi Lontooseen, jos Wembleyn stadionilla esiintyisi joku kiinnostava. :)

    Rollarit tai Sir Paul.

    Äänestä

  • Onhan Suomessa noita Tropicjuttuja, kylpylöitä.

    Äänestä

Ruikonperän iltamiin ois meininki.

Äänestä
  • Aloittaja

    Varmaan hauskat iltamat. Huumoria ja paikallista elämänmenoa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siili25 kirjoitti:

    Varmaan hauskat iltamat. Huumoria ja paikallista elämänmenoa.

    Häytyypipä laittaa to do -listalle eli kerran pitää päästä kokemaan. Jonain kesänä jos ei tänä.

    Äänestä

  • Täytyipä käyttää tuota kaiken tietävää Wikiä hyväksi ja katsoa mitä iltamat oikeastaan sisältävät, näin se vastasi: Iltamien ohjelmaan sisältyy järjestäjästä ja mahdollisesta teemasta riippuen puheita, yhteislaulua, runonlausuntaa, voimisteluesityksiä sekä tanssia. Iltamatilaisuuksia käytetään yhdistysten varainkeruukeinona ja siksi niiden yhteydessä on yleensä maksullinen kahvitarjoilu.

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Täytyipä käyttää tuota kaiken tietävää Wikiä hyväksi ja katsoa mitä iltamat oikeastaan sisältävät, näin se vastasi: Iltamien ohjelmaan sisältyy järjestäjästä ja mahdollisesta teemasta riippuen puheita, yhteislaulua, runonlausuntaa, voimisteluesityksiä sekä tanssia. Iltamatilaisuuksia käytetään yhdistysten varainkeruukeinona ja siksi niiden yhteydessä on yleensä maksullinen kahvitarjoilu.

    Mä oon joskus muinoin googlettanu sanan- matinea=) Onneks meill on tietosanakirjat tässä samalla käsillä =)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00009 kirjoitti:

    Täytyipä käyttää tuota kaiken tietävää Wikiä hyväksi ja katsoa mitä iltamat oikeastaan sisältävät, näin se vastasi: Iltamien ohjelmaan sisältyy järjestäjästä ja mahdollisesta teemasta riippuen puheita, yhteislaulua, runonlausuntaa, voimisteluesityksiä sekä tanssia. Iltamatilaisuuksia käytetään yhdistysten varainkeruukeinona ja siksi niiden yhteydessä on yleensä maksullinen kahvitarjoilu.

    Nuo iltamathan voisi liittää muuhun tuolla alueella käyntiin.

    Äänestä

Kyllä varmaan ois lomareissun tarve. Totta!
mutt taitaapas olla vaan niin että kotinurkilla vietän kesäni, jälleen kerran =)
Mutt jos valita saisin niin Kolilla kuljeskelisin, kauniissa maisemassa!

Äänestä
  • Aloittaja

    Oma koti kullan kallis :).

    1Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Oma koti kullan kallis :).

    Kyllä, vaikka vuokralaisena asuukin....!

    2Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kyllä, vaikka vuokralaisena asuukin....!

    Mekin myytiin muutama vuosi takaperin kun 140 neliöö makso melkei 600e kk. Menetettiin kyllä lämmin autotalli. Nyt samalla hinnalla kaksio ja kauppa, terveyskeskus ja pieni sairaala saatiin aivan lähelle.

    Tuntuu että vuokralla on viisasta elää ja nyt saa tehdä loputkin perinnönjaot eläessään.

    1Äänestä

Jotain pientä jo vähän funtsinut, mutta en vielä ole varaillut . Täytyy vielä vähän tutkia vaihtoehtoja ja kulkuyhteyksiä kun julkisilla joutuu kulkemaan enkä junassa tykkää matkustaa. Aulangolla en vielä ole käynyt niin se olisi yksi vaihtoehto, Scandicissa olisi nyt tarjouksiakin. Yksin majoittuessa joutuu vähän enemmän maksamaan ja kaveria ei reissuihin ole.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Minä teen kerran kesässä pidemmän reissun pari vuotta nuoremman sisareni kanssa. Junalla yleensä mennään ja pari yötä. Sitten lyhyemmät maakuntamatkailut autolla. Nyt jos varaa hotellin saa halvemmalla.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Minä teen kerran kesässä pidemmän reissun pari vuotta nuoremman sisareni kanssa. Junalla yleensä mennään ja pari yötä. Sitten lyhyemmät maakuntamatkailut autolla. Nyt jos varaa hotellin saa halvemmalla.

    Lähtisitkö yksin reissuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pertikki kirjoitti:

    Lähtisitkö yksin reissuun.

    Todennäköisesti en. Eihän se olisi yhtään mukavaa. Jos ei sitten joku järjestetty ryhmämatka. Siellä varmaan majoituksessa ottaisin oman huoneen vaikka se maksaa vähän enemmän.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Todennäköisesti en. Eihän se olisi yhtään mukavaa. Jos ei sitten joku järjestetty ryhmämatka. Siellä varmaan majoituksessa ottaisin oman huoneen vaikka se maksaa vähän enemmän.

    Siinäpä se jos olisi reissukaveri nii voisi jotain suunnitella, nuorempana oli mut ei nykyisin, elossa olevat eivät viitsi monestakin syystä. Lomailu kohteita löytyy vanhuksille joissa nautitaan palveluista.
    Jos lähden keväällä Puumalaan olen siellä sitten useamman kuukauden, kirkolle matkaa pyöräillä 1,5 km jos niiku ihmisen ilmoille. Kotiniemessä olisi järjestettävä elo kotoiseksi, tuumailen jotain joka voittaisi kotiolot.
    Nuorempana oli aina jotain suunnitelmia mielessä, kyllä vanhanakin voi haaveilla vaikkei ne aina toteudu.

    Mato-ongella kalastelet tai virvelöit miksei katiska tai verkkokin siellä Puumalassa vai?
    Onhan se vaihtelua vaihtaa maisemaa välillä. Mitä siellä Puumalassa ei ole mitä kotona on?

    Ehottomasti haaveilla tai unelmoida missä iässä vaan. Muutenhan elämä käy aika tylsäksi.

    Äänestä

uossa +60v vaiheessa olimme vaimoni kanssa molemmat eläkkeellä joten ajoitimme "eläkeläisten kesälomat" keskisen ja eteläisen Euroopan sesonkien ulkopuolelle.
Suunnitelimme talvella kohdealueet ja kohteet. Ennakkotieto valituista.
Halpislennot ja auton varaus kentälle. Majoituksia emme varanneet etukäteen vaan käytimme paikallisten teiden varrella olevia yksityismajoituksia.
Kiertelymme tapahtui suurelta osin saksaa ymmärtävällä alueella. Myös luoteisessa Unkarissa ymmärrettiin yllättävän hyvin saksaa.
Ketskemetissä puhuimme suomea ja meidät asumaan kutsuneen, entisen edustuspainijan kodissa enkkua.
Hollannissa enkkua ja osassa Belgiaa saksaa. Ranskassa en ole koskaan viihtynyt. Kaakkoisen osan läpi ajanut meno-paluun 15 kertaa.
Kerran 2 viikkoa Sauveursissa ja päivittäin rannikolle löhöämään. Tyttö oppi uimaan. Poika oli vielä liian nuori.

Äänestä
  • Aloittaja

    Entäs mitkä on suunnitelmat/tilanne nyt?

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Entäs mitkä on suunnitelmat/tilanne nyt?

    Halvaantunut ja puhekyvytön vaimoni asettaa oman rajoituksemsa.
    Joken aika sitten tyttäreni oli huolissaan henkisen sietokykyni kestävyydestä ja tuli kahdeksi viikoksi kaitsemaan vaimoani. Minut häädettiin siksi ajaksi Espanjaan huilaaman ja virkistymään.
    Kävi päin vastoin. Olin niin täysin tottunut lomailemaan yhdessä vaimoni kanssa joten yksin en osannut rentoutua vaan koko ajan oli jonkin sortin levottomuus päällimmäisenä.
    Aajatukseni pyöri kuitenkin kotioloissa. Lievä alkoilu ei auttanut asiassa enkä katsonut turruttamisen antamaan mitään pysyvämpää helpotusta.
    Muuttaessamme palvelutalon 49m2:n ahtaaseen kaksioon jouduimme luopumaan suuresta osasta kalusteita ja pienempää tavaraa.
    Tenavat kävivät tullaamansa haluamansa ja tyttäremme halusi alkuvuosien reisuista ottamani diat. He olivat mukana jo vanhemmankin ollessa alle kouluikäinen.
    Ihmeen hyvin penskat muistivat noitakin reisuja. Poika kävi perheineen, kaksi kouluikäistälasta, automatkalla Euroopassa poiketen mm. Buda-Pestissä. Kundi pahoitteli sitä, ettei sirkus ollut toiminnassa. Hän olisi mielellään näyttänyt omille lapsilleen jotka olivat 10v tuntumassa. Hänelle oli jäänyt mieleen sen esitykset. Varsinki jonglööri mutta erititen leijonan kesyttäjä.
    Viime joulu oli ensimmäinen kotijoulu reilusti yli 20:een vuoteen. Kävi mielessä, että saattoi olla viimeinen yhteinen.
    Eturauhausen kyhmyjen koepalojen tulokset saan kuulla ensi viikon tiistaina.
    Rauhoittavia syitä riittää. On yksi ehdoton ja joukko ehdollisia.
    Näkökentässä, avohyllyssä on vaimoni ottamat matkojen paperikuvakansiot. Niitä tulee joskus silmäillyksi.
    Ne ovat alueittain aikajärjestyksessä ja huomaan olleeni turhan suuressa roolissa kohteena.
    Ympäristö ja alueet ovat tietenkin niissäkin pääasioina.
    Osassa on paikka ja kuvauksen syy unohtunut. Tutummista kohteista olisi ollut hyvä ikuistaa paperikuviakin. Esimerkiksi keskisessä euroopassa, varsinki Itävallassa ja Ukarissa syntyneet tuttavasuhteet olisi oilisi kiva nähdä kuvina. Unkarista on kerran käynyt tuttavaperheen jälkikasvua meillä. Tyttö näytti ylpeänä Wieniläistä puolisoaan.
    Vuosia aikaisemmin, kommunismin romahdettua, tyttö oli yhtenä kesänä kaverini luona lomailemassa pari kuukautta ja automatkallamme me veimme tytön mukanamme takaisin kotiinsa Diosjönöön.
    Hänen vanhempansa tyhjensivät makuuhuoneensa meitä varten ja makuuhuoneen pöydällä oli avattu konjakkipuollo johon emme koskeneet.
    Perheen rouva oli hammaslääkäsin apurina ja erehdyttyäni mainitsemaan hampaani oikkuilusta, hän järjesti minulle ajan seuraavaksi aamuksi ko. lekurin vastaanotolle.
    Mennessäni sisään hämmästyin sitä mitä tekemistä talkkarilla oli siellä. Se olikin se hammaslääkäri. Sitten niistä välineistä tuli mieleen kansakoulusta hampurille tapahtunen passituksen 50 luvun alussa. Mm. hihnavetoinen pora herätti epämiellyttäviä tunteita. Sovimme, että kipuilu hoidetaan hänen antamillan särkylääkkeillä. Tehosivat.

    Pyydän anteeksi monisanaista, itselleni mielenkiintoista muistelua.

    Mutta enpähän laverrellut eri reisun Ketskemetin luostarissa suomea opettavasta papista, enkä meidät majoittaneesta englantia puhuvasta entisestä edustuspainijasta enkä hänen vaaleatukkaisesta tyylikkäästä naisystävästään joka käytännössä todisti kykynsä hierojana.
    Tai luumuilu maksuttomassa yksityismajoituksessa Balatonilla Siofokissa.

    Mutta nyt pehkuihin kuuntelemaan vaimoni kuorsausta.

    Ps. Yritän pitää sen verran itsekuria, etten toisessa yhteydessä ryhdy häiriköimään vastaavasti itävallasta.

    5Äänestä

Laivalla Ruotsiin ja takas.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä olen käynyt viimeksi laivalla vuonna 2016 ja sekin Tallinanreissu.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Minä olen käynyt viimeksi laivalla vuonna 2016 ja sekin Tallinanreissu.

    Kun asuu meren rannalla ja armeijakin oli laivassa, niin sitä kaipaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kun asuu meren rannalla ja armeijakin oli laivassa, niin sitä kaipaa.

    Minä olen elänyt suurimman osan elämästäni sisämaassa joten ei kaipuuta merille. Aikoinaan ruotsinlaivatkin nähty.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Minä olen elänyt suurimman osan elämästäni sisämaassa joten ei kaipuuta merille. Aikoinaan ruotsinlaivatkin nähty.

    Laivat on aivan erilaisia kuin 10v sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Laivat on aivan erilaisia kuin 10v sitten.

    Onko millään muulla laivayhtiöllä kuin Finnlinesilla uudempaa kuin vähintään 10 vuotta vanhaa laivaa käytössä?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Onko millään muulla laivayhtiöllä kuin Finnlinesilla uudempaa kuin vähintään 10 vuotta vanhaa laivaa käytössä?

    Vaasan-Uumajan linjalla on ihkauusi, joka käy biokaasulla tai jollain vastaavalla, ympäristöystävällinen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00019 kirjoitti:

    Vaasan-Uumajan linjalla on ihkauusi, joka käy biokaasulla tai jollain vastaavalla, ympäristöystävällinen.

    Ai onko semmonenlin reitti bielä olemassa. Tai taa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siili25 kirjoitti:

    Ai onko semmonenlin reitti bielä olemassa. Tai taa?

    Siis vielä ja taas?

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Ai onko semmonenlin reitti bielä olemassa. Tai taa?

    Vieläkö? Ei se ole pois ollut ikinä, senjälkeen kun aloitettiin !

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vieläkö? Ei se ole pois ollut ikinä, senjälkeen kun aloitettiin !

    Aha. Eipä ole tullut niin seurattua. Viimeinen laivateissu minkä olen tehnyt oli vuonna 2016 Tallinnaan.

    Äänestä

Pääsiäisen jälkeen viikoksi fuengirolaan. Toukokuussa eteläruotsiin tyttären luo viikoksi ja sitten laivalla helsinkiin sukulaisiin ja mökkeilyä eteläsuomessa. Kesä kotona pohjoisessa mutta kalastaen järvillä. Loppusyksystä marraskuussa teneriffalle. Matkat otan aina Top10 matkoilta. Edullista ja varmaa. Niin elokuussa muutama päivä pallastuntureilla lainavaunulla. Vauhtia ja ohjelmaa riittää koskapa kympit vaihtuu kohta ja siirryn 70 sarjaan. Oon vähän adhd mutta ei haittaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    No mukavia ja turvallisia reissuja :).

    Äänestä

Vappu tekemistä suunnittelen, ei kesää vielä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minulla vapuksi ei mitään erityisiä suunnitelmia. Tekemiset riippunee säistäkin. Jos vaikka kävisi jossain grillitulilla makkaranpaistossa jos kivat kelit.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Minulla vapuksi ei mitään erityisiä suunnitelmia. Tekemiset riippunee säistäkin. Jos vaikka kävisi jossain grillitulilla makkaranpaistossa jos kivat kelit.

    Ei ole enää työväen marssia täällä meillä Vappuna, kaikkea muuta on tullut tilalle, vanhojen autojen ajoa, motskarien joukkopäristely, jeesus-marssi, jne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei ole enää työväen marssia täällä meillä Vappuna, kaikkea muuta on tullut tilalle, vanhojen autojen ajoa, motskarien joukkopäristely, jeesus-marssi, jne.

    Eikö nuo jeesus-marssit liity paremmin pääsiäiseen?

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Eikö nuo jeesus-marssit liity paremmin pääsiäiseen?

    Tarkistin asian, et jo yli 30 vuotta on tässä kaupungissa järjestetty uskovaisten yhteinen Jeesus-marssi Vappuna, en tiedä miksi se juuri Vappuna on.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tarkistin asian, et jo yli 30 vuotta on tässä kaupungissa järjestetty uskovaisten yhteinen Jeesus-marssi Vappuna, en tiedä miksi se juuri Vappuna on.

    Ok. Meilläpäin ei ehkä j-marsseja ole tietääkseni vappuna ollut. Pääsiäisenä joku näytelmä seurakunnassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ok. Meilläpäin ei ehkä j-marsseja ole tietääkseni vappuna ollut. Pääsiäisenä joku näytelmä seurakunnassa.

    Tuo siis minun kirjoittanani, ehdin jo uloskirjautua.

    Äänestä

Jos hyvin käy ja silleen niin vois käydä Helsingis, suakis ja siellä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Joo. Korkeasaari seraavana vuorossa.

    Äänestä

Varasimme jo ensi joulun lennot Australiaan. Lennämme neljällä koneella. Palaamme Singaporen kautta. Kahdeksan viikon matka jos aikataulut pitää kutiaan. Jälkeläisillä on siellä ystäviä. Me ollaan vain rahoittajan roolissa ja saamme tukipalvelua heiltä jos tarviimme.

Äänestä
  • Aloittaja

    Turvallista matkaa. Pysykää terveinä:).

    Äänestä

Kotona pysyn.
Lekottelen aurinkotuolissa pihalla,

Ei kiirettä minnekään, ei pakkaamista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Juu kiireellä ei kannata kesää pilata. Jos liikaa suunnitelmia sehän aivan hengästyttää :). Menot suunniteltu sopivin välein niin on mukavampaa.

    Itse en auringossa makoile ja muutoinkin suojaan itseni auringolta.

    Äänestä

Meillä on aina matkalaukut pakattu. Jälkeläiset voi ilmoittaa edellisenä ilta että huomenna lähdetään klo 10 . 00.

Äänestä
  • Aloittaja

    No tuo noin lyhyt varoitusaika sopii teille. Mukavaa kun teidät otetaan mukaan äksöniin :).

    Äänestä

Olen kissanomistaja pääkaupunkiseudulla ja käytän vain julkisia kulkuvälineitä. Kissan kanssa ei ihan joka paikkaan voi mennä. Helsinki on kesällä kaunis kaupunki. Helsingin lähiympäristössä varmaankin kesä menee. Onhan täällä Seurasaari, Suomenlinna, Pihlajasaari ja löytyy myös monta paikkaa joissa en ole koskaan käynytkään. Olen aika huono minnekään lähtemäänkään. Viihdyn hyvin kissan kanssa kotona.

Äänestä
  • Eikö kissalle voisi hankkia kuljetuskärryt ja ottaa mukaan tutkimaan luontoa. Kivahan sillekin olisi nuuhkia muita tuoksuja. Pitäisi vaan opettaa tottumaan pantaan ja hihnaankin niin saisi kissakin tuntea ruohon ja kivikon tassujensa alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eikö kissalle voisi hankkia kuljetuskärryt ja ottaa mukaan tutkimaan luontoa. Kivahan sillekin olisi nuuhkia muita tuoksuja. Pitäisi vaan opettaa tottumaan pantaan ja hihnaankin niin saisi kissakin tuntea ruohon ja kivikon tassujensa alla.

    Itse asiassa olen juuri hankkimassa kissalle kuljetuskärryä. Se varmaankin saapuu tällä viikolla. Voin sitten mirriä ajeluttaa. Olen yhtä entistä kissaa ulkoiluttanut valjaissa, eikä siinä ollut suurempia ongelmia. Sitä seuraava kissa ei suostunut ko. tavalla ulkoilemaan ja nykyisen kissan kanssa emme ole ulkoilleet muuta kuin lasitetulla parvekkeella. Kaikki kissani ovat olleet aikuisina otettuja löytökissoja ja joskus ulos lähteminen pelottaa kovasti.

    Kissan kanssa ulkoillessa kissa haluaa määrätä suunnan. Kissa haluaisi kaikenlaisiin ryteikköihin ja pensaiden alle, minne ei oikein voida mennä. Nykyään on vielä punkit riesana. Jos sattuisi tulemaan vapaana liikkuva koira vastaan, niin en tiedä miten siinä kävisi. Eihän koiria saa vapaana pitää, mutta toisinaan tällaista kuitenkin tapahtuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tuttavani osti juuri tänä keväänä vanhalle koiralleen kuljetusrattaat. Siinä kulkee kätevästi mukana ja välillä voi äästää tepastelemaan

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Tuttavani osti juuri tänä keväänä vanhalle koiralleen kuljetusrattaat. Siinä kulkee kätevästi mukana ja välillä voi äästää tepastelemaan

    miten tuttava opetti koiran työntämään ja päästämään tuttavan tepastelemaan
    jos vauhti huimaa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00036 kirjoitti:

    miten tuttava opetti koiran työntämään ja päästämään tuttavan tepastelemaan
    jos vauhti huimaa

    No ihan kuules voit ratkaista tämän pähkinän ite😂.

    Äänestä

Kesäistä oloa vain ja rentoa nautiskelua.

Äänestä

Taitaa kotikonnut viedä voiton, taas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Siili25 kirjoitti:

Eikö olekin.
Mihin haluaa mennä. Mitä nähdä ja kokea ensi kesänä. Eikus vaan majoitusta ja matkalippuja varaamaan. Nyt jos varaa esim hotellihuoneen saa paljon varmemmin haluamastaan paikasta edullisemmin samoin esim.junaliput.

Onko suunnitellia kesäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu