Äyskiminen, tiuskiminen ja paiskominen?

Kuulostaako tutulta? Sattuu sitä paremmissakin piireissä, kuten eduskunnassa, ainakin näin otsikot kertovat. Kouluissakin opettajat toisinaan käyttäytyvät tällä tavalla avustajiaan kohtaan jopa oppilaiden edessä - en ole tuota itse kokenut, mutta olen kuullut näin kerrottavan. Kotona kiusataan, päivähoitopaikoissa kiusataan, kouluissa kiusataan, työpaikalla kiusataan. Ja niissä monissa muissa paikoissa, joita en tähän arvaa luetella, niissäkin kiusataan.

Pitääkö omaa valtaansa osoittaa toista alistamalla vai minkälaisesta pahasta olosta pohjimmiltaan on kyse? Miksi kiusaaminen on niin kovin yleistä? Täälläkin varmaan on entisiä kiusaajia tai kiusattuja? Suuri osa on ollut hiljaisena yleisönä "hyväksymässä" tapahtunutta.

Toki sitä kiusaamista voi monella muullakin tavalla toteuttaa kuin äyskimällä, tiuskimalla ja paiskomalla. Useinhan kiusaaja valitsee sellaisen tilanteen, jossa ei ole muita todistajia. Kiusattu hämmentyy niin, ettei osaa toimia siinä tilanteessa. Kun kiusaaja on oikein ovela, niin hän toteuttaa kiusaamisen "mittatilaustyönä", että se oikein todella paljon kiusaa tuota onnetonta kiusattavaa. Jos hän oikein "onnistuu", niin kiusattu alkaa epäillä omaa mielenterveyttään, eikä ainakaan uskalla lähteä hakemaan apua - koska kokee itsensä niin arvottomaksi.

Millaisia ajatuksia tämä aihe herättää?
30293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ihmiset voivat henkisesti pahoin tässä pahoinvoivassa yhteiskunnassa.
Terveisiä hallitukselle !

Äänestä
  • Aloittaja

    Mitä pitää tehdä, että asiaan saadaan muutosta aikaan? Hallitus on aika kaukana tavallisesta ihmisestä. Jos siellä hallituksessa jotakin päätetään ja tehdään, niin se ei tapahdu ihan hetkessä. Voiko tavallinen kansalainen itse vaikuttaa omaan henkiseen hyvinvointiinsa?

    Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tuolla "Ihmiset voivat henkisesti pahoin tässä pahoinvoivassa yhteiskunnassa"?

    Äänestä

  • Marraskuunkaktus kirjoitti:

    Hallitus jakoi kansan kahtia ja sen yhteiset verorahat rikkaille. Ilmapiiri on huono
    muun muassa häikäilemättömän hallituksen takia.
    Hallituksen päätöksien negatiivsista seurannaisvaikutuksista voisi tehdä
    piiiiitkän listan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hallitus jakoi kansan kahtia ja sen yhteiset verorahat rikkaille. Ilmapiiri on huono
    muun muassa häikäilemättömän hallituksen takia.
    Hallituksen päätöksien negatiivsista seurannaisvaikutuksista voisi tehdä
    piiiiitkän listan.

    Edellinen hallitus päästi tilanteen niin pahaksi, että nykyinen ja varmasti sitä seuraavakin hallitus ovat suurissa ongelmissa.

    Mutta voisimmeko me tavalliset ihmiset jollakin keinoin saada omaa ja toisten henkistä hyvinvointia edes vähän parempaan suuntaan. Menneiden märehtiminen on hedelmätöntä ja siitä tulee vain entistä pahemmalle tuulelle. Emme taida olla hallituksen nykyisiä emmekä tulevia päättäjiä? En minä ainakaan. Mutta jos sinä olisit hallituksessa, niin mitä sinä tekisit?

    Äänestä

Ai siis opettajat kiusaa?

pian et saa opettajia jos haukut niitä

voin sanoa etten millään järjellisellä palkalla olisi mennyt murrosikäisten
luokkaan opettaan missään mitään

nyt päästään opettajaista ja tilalle tulee tekoäly. Se on teknologian kosto kusipääoppilaille ja koulun pilaajille

Äänestä
  • Aloittaja

    En väittänyt että kaikki opettajat tai että opettajat aina kiusaavat, vaan kirjoitin: "Kouluissakin opettajat TOISINAAN käyttäytyvät tällä tavalla."

    En ole koskaan haaveillut opettajan ammatista, enkä ole koskaan ollut opettaja tai koulunkäyntiavustaja. Hyvä jos joku jaksaa siinä tehtävässä toimia. On varmasti haasteellinen tehtävä nykyään. Lapsia ei saa nykyään kasvattaa, ei ainakaan samalla tavoin kuin omassa lapsuudessani. Mutta kuitenkin lapset tarvitsevat rajat käyttäytymiselleen.

    Eräs koulunkäyntiavustaja on kertonut, että koulunkäyntiavustajat ovat lapsia varten eivätkä opettajien piikoja ja palvelijoita, jollaisina jotkut opettajat heitä pitävät.

    Äänestä

Sitä äyskimistä on palstallakin, poliittista äyskimistä, sama tyyppi monella palstalla hallituksen kimpussa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Harmi kun ei taida hallitus täällä käydä vastaamassa omasta puolestaan.

    Äänestä

  • Marraskuunkaktus kirjoitti:

    Harmi kun ei taida hallitus täällä käydä vastaamassa omasta puolestaan.

    Häiriköintiä ja haittaa tyyppi vain haluaa, pilata muut keskustelut.

    Äänestä

Verkkokiusaamiselle ilmeisesti ei voi mitään.

Äänestä
  • S24 tais olla ennen joku parempi kontrolli?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    S24 tais olla ennen joku parempi kontrolli?

    En ole ikinä nähnyt mitään kontrollia. Tai ainakaan minua ei ole bannattu? Onko semmoistakaan enää olemassakaan?

    Äänestä

Ihminen voi olla kouluttamaton, kokematon tai tyhmä mutta ei saa olla avuton nyhverö. Joutuessani selaisen kanssa tekemisiin niin kyllä kärsivällisyyttäni koetellaan. Joskus liikaakin!

Äänestä
  • No tuohan kertoo vain sinusta ja sinun suhtautumisestasi ihmiseen joka ei toimi toivomllasi tavalla. Oisko aika alkaa kasvattaa kärsivällisyyttäsi?

    Avuton nyhverö voi siis olla "tyhmä", kiusaamisesi kohde eli olet siis mahdollinen kiusaaja. Ja ongelmahan on sinussa vai onko?

    Äänestä

  • Kysyn vielä että mitä arvelet "avuttomassa" nyhverössä saavan aikaan liika kärsivällisyyden koettelemuksesi?

    Äänestä

  • Voi kauhea sentään ! Ja sinäkö olet täydellinen ?

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    No tuohan kertoo vain sinusta ja sinun suhtautumisestasi ihmiseen joka ei toimi toivomllasi tavalla. Oisko aika alkaa kasvattaa kärsivällisyyttäsi?

    Avuton nyhverö voi siis olla "tyhmä", kiusaamisesi kohde eli olet siis mahdollinen kiusaaja. Ja ongelmahan on sinussa vai onko?

    Minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta kiusata ketään. Saati sitten avutonta nyhveröä mutta en välittäisi olla tekemisissä sellaisten kanssa.
    Älykäs voi olla nyhverö ja vastaavasti vähemmän lahjakas toimelias ja impulsseihin reagoiva.

    Tuo tyhmyyden yhdistäminen nyhveröintiin kertoo asenteistanne riittävästi.
    Parempi kun en ryhdy erittelemään sitä!

    Toimiminen haluamallani tavalla?! Nyhveröintiä on nimenomaan se jos ko. henkilö ei tuo ilmi eriävää mielipidettään kun sellainen on!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sinä sanoit että tyhmä saa olla mutta ei nyhverö. Minä tarkoitin että tyhmä voi olla myös nyhverö.
    Häiritseekö sinua tyhmä nyhverö😆

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta kiusata ketään. Saati sitten avutonta nyhveröä mutta en välittäisi olla tekemisissä sellaisten kanssa.
    Älykäs voi olla nyhverö ja vastaavasti vähemmän lahjakas toimelias ja impulsseihin reagoiva.

    Tuo tyhmyyden yhdistäminen nyhveröintiin kertoo asenteistanne riittävästi.
    Parempi kun en ryhdy erittelemään sitä!

    Toimiminen haluamallani tavalla?! Nyhveröintiä on nimenomaan se jos ko. henkilö ei tuo ilmi eriävää mielipidettään kun sellainen on!!!

    Jos nyhverö ei uskalla tuoda sitä esille jostain syystä sinulle.

    Äänestä

  • Nyhverökin voi pelastaa henkesi, soittaa 112:een, kun näkee sairaskohtauksesi....tms.

    Äänestä

Minusta tämä kuulostaa hyvinkin toden mukaiselta, uskottavalta ja varsin surulliselta. Mä oon ihmetellyt vuosia, miten nettikiusaaminen yleistyy somessa. Keitä ovat he jotka nostavat itsensä toisten arvostelijoiksi, haukkujiksi, alentajiksi, ja muuten vaan kiusaajiksi? Mikä lupa heille on annettu siihen? Oisko se läpielämän tietty tyyli suhtautua muihin ihmisiin ?

Äänestä

Jos tulet tänne mielipiteinesi olet asettanut itsesi vapaaksi riistaksi
arvostelulle. Ihmisillä on oikeus olla eri mieltä kanssasi.

Äänestä
  • Kiitos samoin. 👄

    Äänestä

  • Asioista voi olla eri mieltä. Kiusaaminen on täysin eri asia.

    Äänestä

Joillakin on niin pieni itsetunto, että jos heidän kanssa on eri mieltä
he loukkaantuvat ja iskevät häirikkö- ja kiusaajaleiman eri mieltä
olevaan.

Äänestä
  • Niitä näkyy.

    Äänestä

Kun "kiusaaminen" pysyy aineettomalla tasolla niin se ei häiritse minua. Asia muuttuu jos se konkretisoituu.
En muista koskaan tulleeni aineettoman kiusaamisen kohteeksi.

Äänestä
  • Miten nuo erotellaan: aineeton ja aineellinen kiusaaminen?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miten nuo erotellaan: aineeton ja aineellinen kiusaaminen?

    Kännissä tai sevinpäin

    Äänestä

Marraskuunkaktus...on ilo lukea sinun tekstiä...olet täysin oikeassa! Tutkimusten mukaan jo taaperoikäisistä löytyy psykopaatin/sosiopaatin tunnusmerkkejä,käytöksen tasolla. Luojan kiitos,kun en itse joutunut aikoinaan koulukiusatuksi,mutta Veikkoa kävi sääliksi,kun hän oli pulska ja kiltti...kiusaaja oli ns."heikkolahjainen"tollukka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Marraskuunkaktus kirjoitti:

Kuulostaako tutulta? Sattuu sitä paremmissakin piireissä, kuten eduskunnassa, ainakin näin otsikot kertovat. Kouluissakin opettajat toisinaan käyttäytyvät tällä tavalla avustajiaan kohtaan jopa oppilaiden edessä - en ole tuota itse kokenut, mutta olen kuullut näin kerrottavan. Kotona kiusataan, päivähoitopaikoissa kiusataan, kouluissa kiusataan, työpaikalla kiusataan. Ja niissä monissa muissa paikoissa, joita en tähän arvaa luetella, niissäkin kiusataan.

Pitääkö omaa valtaansa osoittaa toista alistamalla vai minkälaisesta pahasta olosta pohjimmiltaan on kyse? Miksi kiusaaminen on niin kovin yleistä? Täälläkin varmaan on entisiä kiusaajia tai kiusattuja? Suuri osa on ollut hiljaisena yleisönä "hyväksymässä" tapahtunutta.

Toki sitä kiusaamista voi monella muullakin tavalla toteuttaa kuin äyskimällä, tiuskimalla ja paiskomalla. Useinhan kiusaaja valitsee sellaisen tilanteen, jossa ei ole muita todistajia. Kiusattu hämmentyy niin, ettei osaa toimia siinä tilanteessa. Kun kiusaaja on oikein ovela, niin hän toteuttaa kiusaamisen "mittatilaustyönä", että se oikein todella paljon kiusaa tuota onnetonta kiusattavaa. Jos hän oikein "onnistuu", niin kiusattu alkaa epäillä omaa mielenterveyttään, eikä ainakaan uskalla lähteä hakemaan apua - koska kokee itsensä niin arvottomaksi.

Millaisia ajatuksia tämä aihe herättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu