Pitäisikö Suomen nyt kiireesti varautua nykymuotoisen Naton hajoamiseen ja murenemiseen, jos esimerkiksi Yhdysvallat ottaa nyt Grönlannin Tanskalta väkisin itselleen aseellista ylivoimaa hyväksi käyttäen?
Hmmmmm....
Anonyymi-ap
71478
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Suomi on ollut Naton jäsen vasta vajaat tuhat päivää, kun puheet puolustusliiton historian pahimmasta kriisistä ja jopa mahdollisesta hajoamisesta ovat täyttäneet jo kaikkien eri medioiden etusivut.
Naton kriisi koskee todellakin nyt monia natomaita, mutta mitä se tarkoittaa esimerkiksi juuri Suomelle ja meille suomalaisille ihmisille?
Täytyykö Suomen alkaa varautua nyt jo uuteen maailmansotaan?
Vöyristä alkoi kansalaissota, totta KAJ tv1 dopkkari nyt.
2-22
Euroopan harkitsematon armeija lähtee,
Kerää itsensä vedenalaisen saaren lähelle:
Heikko laivasto taivuttaa falangin,
Maailman napaan tulee suurempi ääni.
Nato hajosi 2022.
PUTTE JA TRUMP on kamuja onneksi!!
Ja Suomi sitten liittyi vuonna 2023 täysin hajonneeseen natoon.
JUURI NIIN JA HYVÄ NIIN!!
Suomi on varautunut ihan kaikkeen jo vuosikymmeniä. Yksi NATO ei siinä tunnu missään.
Tämä Usan Grönlanti-operaatio tarkoittaa todellakin nyt sitten Naton tuhoa, sillä Grönlannilla on suuri merkitys Usalle.
Venäjän ja Kiinan Grönlannin valtaamiset ovat ihan keksitty juttu, niiltä tahoilta ei ole sinne ollut pientäkään uhkaa Grönlannin suuntaan.
Suomi ei ole varatuunut siihen että meiltä menee 2/3 osaa maata naapurille. 1323 raja
Millä stnan resursseilla, kaltaises VELLIPERSE kuvittelee, että reppanaryssä TOHTIISI höökiä suomen kimppuun ... maan, joka on täysivaltaisena jäsenenä MAAILMAN VAHVIMMASSA PUOLUSTUSLIITOSSA?.
Venäjällä on nykyään tukenaan Kiina, Usa ja Pohjois-Korea.
Aika voimakas sotilaallinen koalaatio on nyt kyseessä, sanoisin.
PP suomi ei ole varatutnut mihinkään.
Naiivi uskosi Naton turvaan on liikuttavaa. 😍
Pääsetköhän koskaan eroon tosta?
Suurinpiirtein muistaakseni viikko sitten perjantaina Donald Trump kertoi ihan julkisesti ottavansa Grönlannin Yhdysvaltain hallintaan joko ”hyvällä tai pahalla”.
Trump kertoi, että aiomme tehdä jotain Grönlannin suhteen, halusivatpa he sitä tai eivät.
” Trump kertoi, että aiomme tehdä jotain Grönlannin suhteen, halusivatpa he sitä tai eivät.”
Trump puhuu enemmän kuin ’tekee’!
Se on todella vaaraallista touhua aliarvioida Donald Trumpin tekemiä päätöksiä.
Trump on kaksonen-tulikoira. Jos kaksonen on ikinuori teini, miten sellaiselle voi antaa valtaa?
Venäjän sotaisuus vain yhdistää enempi natoa
IDÄSSÄ ELÄÄ TUHOOJAT TAPAJA JA TAPATTAJAT
Yhtälailla USA ja monet muutkin valtiot ovat antaneet tappokäskyjä.
Suomen poliittise päättäjät on olleet pelottavan hiljaa tästä kyseisestä asiasta.
Suomen ja Usan välinenDCA- sopimus pitäisi nostaa nyt esille, ja miettiä sen jatkoa.
Toki USA voi lähteä Natosta, mutta järjestö on silti vahva myös ilman USA:ta!
Trumpin kausi loppuu ja maailmanrauha palautuu kun järki palaa USAn päätöksen tekoon.
Vastaavia sekopäitä on tarjolla runsaasti USA:n seuraavaksikin presidentiksi.
Kaikkilla on oma sota tarjottavana myös uusille sukupolville.
Ne on nuo mertentakaiset turvallisuus uhat Yhdysvalloille ainainen MÖRKÖ. Mikälie Inuiititkin ajanut USA vastaisiin toimiin ja suoranaisiin Yhdysvaltojen vastaisiin aseellisiin agressioihin? Niitä USA joutuu nyt torjumaan!
Ei Trump toimi ilman tukijoita.
Suomessa ei ymmärretä sitä, että kylmän sodan aikana Yhdysvalloissa vastustettiin kommunismia eikä Venäjää.
Kylmän sodan aikanahan ei edes ollut missään maapallolla olemassa valtiota nimeltä Venäjä.
Ja valtio nimeltä Venäjä ei ole koskaan olemassa olonsa aikana ollut minkäänlainen kommunistinen valtio.
Nato perustettiin nimenomaan patoamaan kommunismia
Hetkinen... Venäjä itsenäistyi muistaakseni 1992? Kylmäsota oli...?
Maailmanrauhaa ei ole olemassakaan, kuten todettu on: sota tule olemaan loppuun asti.
Naton suurin uhka on nykyinen Donald Trumpin johtama Yhdysvallat.
Eläinkin katsoo siihen suuntaan, mistä kuuluu suurin meteli.
Onko USA nyt jo ensi viikolla hyökkäämässä Grönlantiin miehittääkseen sen?
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20204922
"Tasavallan presidentti Alexander Stubb on kokoontunut valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kanssa tänään lauantaina epäviralliseen työistuntoon.
Istunnossa on pohdittu muun muassa keskeisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä sekä globaaleja ja eurooppalaisia kehitystrendejä.
Asiasta tiedottaa valtioneuvosto. On todella poikkeuksellista, että tällaisia kokouksia pidetään lauantaina."
Onko Suomen ulkopoliittinen johto saanut varmaa tietoa siitä, että Grönlantia oltaisiin jo valtaamassa USA;n toimesta ja siksi kokous järjestettiin poikkeuksellisesti viikonloppuna jossa sovittiin minkälaisia lausuntoja ulkoministeri, pääministeri ja presidentti antavat julkisesti medialle?
Se on sitten ihan samantien Naton loppu, jos Trump toteuttaa uhkauksensa ja hyökkää Grönlantiin eikä Nato reagoi tuohon asiaan mitenkään oikein.
Tanska on vain pieni mitätön valtio, jolla on pieni talous ja pieni armeija.
He eivät voi puolustaa Grönlantia, sanoi Valkoisen talon varaulkoministeri Stephen Miller. Hänen mukaansa Tanska ei voi hallita Grönlannin aluetta yhtään mitenkään.
Eikä Nato uskalla asettua lainkaan Usan tielle poikittain jos Usa hyökkää Grönlantiin.
Totta!
Parasta ois, jos yksi valtio ei saisi mitään etuoikeuksia maasta löytyviin varoihin, vaan ne tulisi jakaa kehittyneimpien kulttuurien välillä. Maa muodostui ilman rajalinjoja, eikä ole oikein, että valtioilla olisi omistusoikeus asuinalueeltaan löytyviin varoihin muista kansoista välittämättä.
Vai kumpi on oikein: Se, että lähemmäs ÄO 50 kansa saa etuoikeuden maan rikkauteen, jota kuitenkin lähemmäs ÄO 110 osaisi käyttää paremmin? Esim. muovin vieminen Afrikkaan tietyille alueille on kielletty. Oletteko nähneet Intian ja Bangladeshin muoviongelman?
Nyt kun tunnetaan maailma, ei pitäsi ajatella kansoja ja valtioita, vaan rotujen hyviä puolia ja älykkyyksiä.
Mutta koska en tunne Jumalan tietoa näistä asioista, muuten kun näkemällä luonnon lain ja valinnan, täytyy sanoa, että luottakaa siihen, mitä Jeesus sanoi, älkääkä ylittäkö itseänne, hyvyyttä ja luontoa.
Muistakaa mitä on varoitettu:
"Otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan,
että olen laittanut eteesi elämän ja kuoleman,
siunauksen ja kirouksen.
Valitse siis elämä, että sinä ja jälkeläisesi eläisitte. (5.Moos.30:19)
"sovittiin minkälaisia lausuntoja ulkomin., päämin. ja pres. antavat julkisesti medialle"
Yksi ärsyttävimmistä asioista mitä tiedän.
Se on tietämättömyys mikä ajaa ihmisiä kaduille mielenosoituksiin.
Tuolla on yhteiskuntakelvottomia hihhuleita ym., jotka voivat olla olemassa vain, koska tilanne on vakaa, ja ruokaa riittää, ikäänkuin haluttaisi nauttia myöhemmin suurten ruumiskasojen näkemisestä?
Nato on virhe, Suomi irti Natosta, kyllä se siitä.
https://akl-web.fi/fi/posts/ei-etupiireille-suomi-irti-natosta
Huhtikuussa vuonna 2043 Suomella on ensimäinen mahdollisuus erota Natosta laillisesti ja virallisesti.
Totta, mutta Naton hajoaminen on taas eri juttu.
Totta, minkäänlaista natoa ei enää missään ole olemassa vuonna 2043.
Mitäpä sinne pietariin kuuluu? Joko Neva on jäässä ja ootko saanut riittävästi kaalisoppaa?
Tee toki kansalaisaloite, mutta ... MUISTA, että siihen vaaditaan VAHVA TUNNISTAUTUMINEN ja niin ollen nimesi jää näkyville. Loppu onkin sitten historiaa ... .
Kerron jo varmana tietona ennakolta, että yhtä persiilleen se tulee menemään, kuten meni "Ei suomea NATOn jäseneksi"-kansalaisaloite, joka sai raavittua 6 kuukaudessa, kälyiset 16 000 (ja roiskeet) "kannatusta".
Samaan aikaan "Suomi NATOon, ilman kansanäänestystä"- kansalaisaloite, keräsi alle viikossa, vaadittavat 50 000 kannatusta. :-)
No ... jos se yhtään "lohduttaa", palstan OIKEINKIRJOITUSTAIDOTONTA PRESITENTTIÄ, niin kaltaises VELLI/c on kasvanut vuoteen 2043 mennessä koiranputkea, jo vuosikymmeniä. :-)
Koita kestää sivari, mä soitin sulle jo ambulanssin.
Etkö sinä tiedä lainkaan sitä faktaa, että naton hajoaminen on jo alkanut?
Mihin tarvitaan sanaa "sinä"? Onko epäselvää kenelle puhutaan?
Ennustuten mukaan siinä ois vielä joitain vuosia aikaa, ennenkun iso sota alkaa.
Opettele sinä nyt vain Suomen kieltä!
Se on Naton lopun alkua nyt.
Tämähän on ilon uutinen, päästään Natosta ja saadaan jotain parempaa tilalle?
Ei ole ... mutta kaltaisilles, pikku kremlingrammareille se alkaa olla sitä ...
AI yhteenveto, kysymykseen "Lakiesitys informaatiovaikuttamisesta"
"Informaatiovaikuttamiseen liittyvää lainsäädäntöä on Suomessa kehitetty erityisesti vieraan valtion suorittaman, haitallisen vaikuttamisen torjumiseksi. Keskeiset hankkeet liittyvät rikoslain tiukentamiseen ja hybridivaikuttamisen estämiseen.
Tässä on kooste tilanteesta vuosina 2024–2025:
Rikoslain muutosehdotukset:
On esitetty, että rikoslain maanpetosrikoksia koskevaan 12 lukuun lisättäisiin uusi 9 a §, joka säätäisi rangaistavaksi informaatiovaikuttamisen vieraan valtion hyväksi. Tämä aloite on syntynyt tarpeesta kattaa uudenlaiset uhkakuvat, kuten valeuutisten levittäminen vieraan vallan puolesta.
Vieraan valtion hyväksi toimiminen: Ehdotuksen mukaan tekoon syyllistyisi se, joka vieraan valtion viranomaisen tai sen lukuun toimivan hyväksi levittää valheellista tietoa, vääristelee tietoa tai muuten vaikuttaa informaatioon.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset: KKO on jo linjannut (KKO:2022:8) Venäjän informaatiovaikuttamiseen liittyviä tapauksia."
Sinä itsehän se saat sitten vähintäin 10 vuotta ehdotonta, jos tuo Suomen rikoslain muutosehdotus toteutuu.
älä lyö lyötyä...
"säätäisi rangaistavaksi informaatiovaikuttamisen vieraan valtion hyväksi."
No sittenhän mediaa pitäisi rankaista sen Venäjävastaisten juttujen perusteella.
Mikä olisi parempaa kuin se, että jo ennestään vahvistuneelle Venäjälle saadaan kyvykkäämpiä apureita?
Nykymuotoinen Naton hajoaminen on jo pitkällä. Nato Tiltun on vaikea uskoaa sitä todeksi vaikka sillä on jo sonta housussa.
Taitaa vielä sen verran lämmittää, jottei kylmä totuus lyö kasvoille?
Naton hajoaminen on jo alkanut.
PV:n pitäisi alkaa ajatella toisinpäin.
Natokiima näyttää nyt pahasti hiipuvan kaikissa natomaissa.
Mitä nyt? Uskaltaako joku Natopalstalla puhua Natoa vastaan?
Eikö yksi ensimmäisistä uskon tunnustuksista ollut, että
- uhka tulee aina idästä?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011756656.html
Näin se maailma muuttuu.
"Tämä on erittäin vaarallinen tilanne planeettamme turvallisuuden ja selviytymisen kannalta. Nämä maat, jotka pelaavat tätä hyvin vaarallista peliä, ovat ottaneet riskin, joka ei ole kestävä. Siksi on välttämätöntä, että maailmanlaajuisen rauhan ja turvallisuuden suojelemiseksi ryhdytään voimakkaisiin toimiin, jotta tämä mahdollisesti vaarallinen tilanne päättyy nopeasti ja kiistatta, Trump kirjoittaa."
Suomi on uhka koko maailmanlaajuiselle rauhalle ja turvallisuudelle. Miten kauan suomalaiset jaksaa valittaa, että Suomessa on "ihan vaan huono hallitus"? Eikö jo Kekkosen aikaan valitettu: "ei ennen..."
Samaa mieltä.
Kaksi täysin kahjoa diktaattoria sytyttää kolmannen maailmansodan parin vuoden sisällä.
EU:n PLAN - B taitaa sekin olla suoraan PERSEESTÄ?
Totta turiset.
Rahat ovat EU:lta täysin loppu.
Paha siinä silloin mitään suunnitelmia on tehdä.
Halpa ratkaisu olisi mennä Moskovaan hattu kädessä, sopiiko Stubb siihen, ehkö ei