Matkalla kotiin

Mitä ovat maailman uskon asiat?

Maailmassa kaikki ei ole valhetta vaikka sitä on paljon. Tulee mieleen maailma valheviitakkona, jossa minä kova sankarisälli kuljen totuudella teroitetulla mahheteveihhellä iskijen tihejässä kasvustossa aukkoa, jonka läpi kuljeskeutullisoitua läpi uuteen maahakseen kotkalla matiin.

" Mikä on sinun uskosi? "

Jumalan uskoisuus minussa Jeesukseen on Jumalan armosta näin itsearvijoituna suhteellisen suuri ja siksi yllättävä. Minä näjet en epäile ollenkaan Jumakan ilmoituksija, Raamatunkäännöksijä epäilen, mutta siihen on ihan perusteltu syyksensäkki, joista ihanallisin on tietenkin usko Jeesukseen, joka on minulle jo pelastukseksi ( ellen luopijoiju ja pejonmerkkijä mulle ei taija tulla ees ehtijä tulla tarjotuksi/pakotetuksi ottamaan, jotta pedonmerkin ottaneena olisi varmuuvella pelastukseen pääsyn pimeyven ulkopuolisuuksis) ), mutta oon jo tehnyt usean kerran ajatellen että kuinkka toimija sitten sellaisissa erillaisissa vaikeissa tilanteissa joista ehkä johnkin joskus vielä ennen ylösottaumusta jouvullisoijun, kuten tilanteeseen jossa tarjotan pejonmerkki ottamaan ja tunnusa saatana Jumalaks tai myrkkyruiske jos halujan kiekaista Jumalan Jumalaks, olisi vaan jonpi tai kunpi valittava.

Oon vaan aikalailla vakuuttunut että kijutuksenkin ottaisin vastaan, kävi miten kävi. Osaan myös tehjä tarvittaessa seppekunkin, mutta en sitä haluaisi tehjä ittellein, armahtaisko Jumala ittemurhan tehnyttä kun kivullisuus ajais hamuamaan päästä kuolemuksiin. Se kipu on se viimeinen kojetin kivi, pitkittynyt kovallinen kivullinen. Nopejat kuolemuksetukset ovat pakostakin hymytyttävijä nykyjään kun miettii, mutta stressasin aijemmin sitä kauvankin kunnes tajusin että Jumala herättää mut joskus eloon kun eka kuolen. Ihan sama kun illal meen nukkuloiman niin sitten hetken päästä oonkin jo taas elossa kun vähän eka nukkuloin.

" Ja hän sanoi hänelle: ”Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut”

Jeesus sanoi noin kerran eräälle naisell, josta totesi että tällä jo tuossa hetkessä pelastuneen naisen usko on suuri. Oi, sanoisipa Jeesus saman mullekin jos niin on. On tosi vaikea arvijoija omaa uskoaan onko se suurta vai pientä, mutta ilman korvijen heilutusta niin mun mielestä mulla on suuri usko ja oon siitä tosi iloinen eikä haittaa vaikka tasaiseen tahtiin tällä palstalla löytyy susi, joka haukkuu uskoni maan rakoisuuksiin.Parempi kuolla uskoen Jeesukseen kuin kuolla uskotta Jeesukseen ja joutuu ikuiseen kärsimykseen, jolla on yksi nimistä Kuolema, mutta se ei ole Kuolema tarkoittaen elämän loppumista, vaan se on pahenpi kuin ns. luonnollinen ymmärryksemme kuolemasta vertannollisena lanpuksen valoksen sammunnukseen, jonka jälkeen ihminen ei enää tunneksi mitään, ajattele mitään, ei saa uutta ruumista, kuhun sielu ja henki tukevat takaisin kun ylösnousemuksessa jälleen ne annetaan kaikillisille ihmisille, niin ykkös kuin kakkosylösnousemukseen erotetuille.

Selef Urge

Rakkaus johdattaa. Hienoa. Vanha testamentti nyökkää ja lisää alaviitteen: ”Ja jos joku ei tottele, kivittäkää hänet portin edessä” (5. Moos. 21). Se on sitä sydämen kasvatusta, varhaista tunnetyötä. Rakkaus opettaa, kyllä, mutta joskus opetusvälineenä on kivi, joskus miekka, joskus kokonainen kaupunki, joka pannaan matalaksi, koska joku vilkaisi väärää patsasta (Joos. 6–7).

Puolisydäminen usko on ongelma, sanot. Tässä Vanha testamentti on täsmällinen: puolikas sydän ei kelpaa, koko sydän irti rinnasta on parempi. ”Leikatkaa ympärileikkaamattomuutenne sydämestänne” (5. Moos. 10:16). Metafora on kaunis ja täysin ongelmaton, jos ei ajattele sitä sekuntiakaan pidempään.

Ajatuksista lähtevät pahat teot. Totta. Siksi on hyvä tietää, että pahoja tekoja varten on tarkat ohjeet. Jos poika on niskoitteleva, tuokaa hänet vanhinten eteen ja kivittäkää (5. Moos. 21:18–21). Jos nainen huutaa väärässä paikassa, sama ratkaisu (5. Moos. 22). Jos mies makaa miehen kanssa, kuolema molemmille (3. Moos. 20). Sydämen valvontaa parhaimmillaan: ajatukset kuriin tai hautaan.

Kysyt, mikä on minun uskoni. Vastaan Vanhan testamentin hengessä: se riippuu päivästä. Yhtenä päivänä en saa syödä katkarapuja (3. Moos. 11), toisena saan omistaa orjia lähikansoista (3. Moos. 25:44–46). Välillä Herra vihaa avioeroa, välillä käskee ottamaan siveettömän vaimon opetustauluksi (Hoosea). Johdonmukaisuus on uskon selkäranka... joustava sellainen.

Sydämen usko kieltää tekemästä syntiä. Erinomaista. Siksi Vanha testamentti listaa synnit yksityiskohtaisesti: älä koske kuukautisveriseen naiseen (3. Moos. 18), älä kylvä kahta siementä samaan peltoon, äläkä käytä sekoitekangasta (3. Moos. 19). Jos lipsahdat, veri auttaa. Aina veri auttaa. ”Ilman verenvuodatusta ei ole anteeksiantoa” on se lempeä taustamusiikki, joka soi läpi koko kirjan.

Puhut hyvistä teoista. Vanha testamentti nyökkää ja toteaa, että parhaat teot tehdään, kun Herralle on mieluista tappaa enemmän kuin vihollinen ehti laskea (1. Sam. 15). Saul mokasi, koska säästi henkiä. Jumala pettyi. Agag ei selvinnyt. Hyvät teot ovat joskus vain huonosti ajoitettuja armollisuuksia.

Omistautuminen Herralle on pyhää elämää Raamatun sanan mukaan. Tässä kohtaa Vanha testamentti hymyilee leveästi ja kysyy: minkä luvun mukaan tänään eletään? Sen, jossa karhun pitää repiä pilkkaavat lapset (2. Kun. 2)? Vai sen, jossa Jumala käskee paistaa leipää ihmisen lannalla, tai myöntyy vaihtamaan lehmänlantaan kompromissina (Hes. 4)? Pyhyys on neuvottelukysymys.

Loppuun lainaat Johanneksen kirjettä ja puhut valkeudesta. Kaunista. Vanha testamentti sammuttaa valot hetkeksi ja muistuttaa, että sama Jumala luo myös pimeyden ja onnettomuuden (Jes. 45:7). Valkeus on ihanaa, mutta varjoissa tapahtuu suurin osa käsikirjoituksesta.

Matkalla kotiin kannattaa lukea koko reitti, ei vain kauniita tienviittoja. Varsinkin ne kohdat, jotka on teipattu kiinni rippikoulussa. Ne kertovat, millaiselle pohjalle se sydämen usko oikeasti rakentuu.

Enkeli Mäntä
asiantuntija