Mitä tapahtuu imploosiossa ihmiselle

Jälleen pienoissukellusvene Titanicista ja sen onnettomuudesta kertova dokumentti herätti kysymyksiä, mitä ihmiselle tapahtuu imploosiossa. Onnettomuuden jälkeen asiasta tuli harhaanjohtavaa sekä toisistaan poikkeavaa tietoa. Sanottiin esimerkiksi että alus painuu kasaan, romahtaa sisälle päin ja näin hajoaa pieniksi kappaleiksi. Sehän ei pitänyt paikkaansa, koska merenpohjasta löydettiin hylky kahtena isona kappaleena, ja pienempiä osia hajallaan siinä ympärillä. Toisekseen sanottiin, että ihminen samoin romahtaa paineessa säänpäin, kuin räjähtäisi sisäänpäin, ja siinä imploosiovaiheessa nousee lämpö hetkeksi jopa tuhansiin asteisiin joka polttaa kaiken tuhkaksi. Aluksen pohjassa oli paljon kyllä mustaa silppua ja möhnää, mutta sen joukosta löytyi täysin ehjänä aluksen kapteenin paidan iso Titanic hihamerkki olkapäästä vahingoittumattomana, itse paitaa ei ollut. Sekä löytyi kapteenin taskussa ollut kuulakärkikynä täysin ehjänä. Se on ihmisiä askarruttanut että mitä heille oikeasti tapahtui, kun ihmisen jäänteitä ei löytynyt lainkaan. Paloteoria ei voi pitää paikkaansa koska silloin olisi hihamerkki myös palanut, eikä se ollut edes vaurioitunut mitenkään. Onko siis niin että pohjavirtaus on vienyt jäänteet mukanaan, vai onko niin että jäänteitä ei jää. Hajoaako keho jotenkin vaikka nesteeksi kovassa paineessa niin ettei jää mitään silminnähtävää jäljelle? Olisi mielenkiintoista tietää mitä oikeasti tapahtuu imploosiossa, kuinka nopeasti, ja mitä jää jäljelle, koska imploosio on uusi asia joka on ollut tuntematon tähän asti.
4144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siis Titanista oli kyse , ei Titanicista..taisi tulla ns. freudilainen lipsahdus?

Äänestä

Voisko tuota imploosian nopeutta ja sen aiheuttamaa kipua hahmotella vaikka niin, että lyö vasaralla peukaloon niin kovalla nopeudella kuin pystyy.

Siinä menee joitain millisekunteja ennenkuin kipu ehtii aivoihin, mutta kun aivot ja elimistö on muutoin kunnosaa, niin kyllä se sinne ehtii.

Mutta jos kaikkia, siis jokaikistä elimistön kohtaa lyödään samanaikaisesti ja joka suunnasta vasaralla niin kovaa että ne murskautuvat millisekunneissa, ei ole enää edes aivoja johon se kipusignaali etenisi.

Maaliikkotuumailua.

Äänestä
  • Jotakuinkkn noin. Hyvä esimerkki.
    Kukaan ei siimä aluksessa ehtinyt tajuta mitään. Voi olla että kuski kuuli jotain outoa narinaa hetkeä ennen mutta sitten oli ji myöhäistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jälleen pienoissukellusvene Titanicista ja sen onnettomuudesta kertova dokumentti herätti kysymyksiä, mitä ihmiselle tapahtuu imploosiossa. Onnettomuuden jälkeen asiasta tuli harhaanjohtavaa sekä toisistaan poikkeavaa tietoa. Sanottiin esimerkiksi että alus painuu kasaan, romahtaa sisälle päin ja näin hajoaa pieniksi kappaleiksi. Sehän ei pitänyt paikkaansa, koska merenpohjasta löydettiin hylky kahtena isona kappaleena, ja pienempiä osia hajallaan siinä ympärillä. Toisekseen sanottiin, että ihminen samoin romahtaa paineessa säänpäin, kuin räjähtäisi sisäänpäin, ja siinä imploosiovaiheessa nousee lämpö hetkeksi jopa tuhansiin asteisiin joka polttaa kaiken tuhkaksi. Aluksen pohjassa oli paljon kyllä mustaa silppua ja möhnää, mutta sen joukosta löytyi täysin ehjänä aluksen kapteenin paidan iso Titanic hihamerkki olkapäästä vahingoittumattomana, itse paitaa ei ollut. Sekä löytyi kapteenin taskussa ollut kuulakärkikynä täysin ehjänä. Se on ihmisiä askarruttanut että mitä heille oikeasti tapahtui, kun ihmisen jäänteitä ei löytynyt lainkaan. Paloteoria ei voi pitää paikkaansa koska silloin olisi hihamerkki myös palanut, eikä se ollut edes vaurioitunut mitenkään. Onko siis niin että pohjavirtaus on vienyt jäänteet mukanaan, vai onko niin että jäänteitä ei jää. Hajoaako keho jotenkin vaikka nesteeksi kovassa paineessa niin ettei jää mitään silminnähtävää jäljelle? Olisi mielenkiintoista tietää mitä oikeasti tapahtuu imploosiossa, kuinka nopeasti, ja mitä jää jäljelle, koska imploosio on uusi asia joka on ollut tuntematon tähän asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu