Miksi Yle suorien urheilujen välissä on miljoonia maksava "studio" ?

Anonyymi-ap

Kertokaa Te viisaat. Miksi me veronmaksajat maksamme Yle-veroa suurien urheilulähetysten väliin ujutetuista studiolähetyksistä ? Studiossa on ripakopallinen julkkiksia ja vielä kalliimpia toimittajia. Urheiluviikonloppuna meiltä veronmaksaneilta huijataan parin minuutin "kutsuvierain" katetulla studiolla miljoonia. Kyseistä studiota ei viikonloppuisin tarvita, koska urheilulähetysten selostajat ovat olleet jo valmiina kunnes studion hölynpöly pipoineen loppuu.

48

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Esimerkiksi tänään, sunnuntaina, lähetykset olisi voinut siirtää suorina ammattimaisille selostajille. Mutta ei tietenkään. Studiohenkilö halusi jaaritella syöksylaskusta ex-urheilijan kanssa. Kumpikaan laji ei liittynyt tulevaan urheilusuoritukseen. Suora urheilulähetys Ylellä pääsi alkamaan vasta kun jo toinen urheilija oli ladulla.

      Yle. Hömppää vai urheilua ?

      Kyseisen urheilulajin selostaja olisi osannut ja ehtinyt kertoa kattavasti startin tilanteen. Tänäänkin valitettavasti Yle - studion kallis hölynpöly vei oikean lajin ruutuajan.

      • Anonyymi00003

        jos ei yle osaa, niin sitten on milijoonan studio.


    • Anonyymi00002

      Tänään Maikkari esittää NHL matsin. Tähän mennessä ei ole tullut yhtäkään kukkahattutätiä esittämään hullunhauskaa visailua entisille jääkiekkoilijoille :-) eikä yksikään taitoluistelija ole päässyt kommentoimaan.

      • Anonyymi00004

        Kummallista. olisiko siellä raha-hanat tiukemmalla ?


      • Anonyymi00006

        Maikkarin ottelussa "suomalaisjoukkue" Dallas hävivisi tänään rumasti vierasjoukkue Tamba Baylle.
        Yle miksi pitäisi kukkahattutätien kokoontua ?


    • Anonyymi00005

      Ylen maksama EBU/xyz ei lopu siihen jos Yle lähettää omalla kanavallaan muuta ohjelmaa, vaan urheilulähetysten laskutus jatkuu studion hupailuista huolimatta.

    • Anonyymi00007

      Otetaan vaikka mäkihyppy. Suomi ei ole pärjännyt miesmuistiin ja kiinnostus suomessa on laskenut rajusti lajin kulta-ajoista. Kuitenkin joka kisaan tarvitaan asiantuntija kommentoimaan hyppyjä, vaikka selostajakin on nähnyt tuhansia hyppyjä ja osaisi varmasti kommentoida niitä riittävästi.

      Kysyin asiaa myös YLE.ltä, mutta eipä ole kukaan vastannut.

      • Anonyymi00040

        Jos yle näyttäisi vain sellaista urheilua jossa suomalaiset menestyvät vähissä olisi


      • Anonyymi00044

        Tosi on. Olen funtsinut samaa ja mielestäni vain selostaja riittää. Ei tarvitsisi kertoa lantion asennosta eikä ponnistuksen ajoituksesta. Meille ns tavallisille katsojille riittää pituus ja tyylipisteet näemme tuomareilta.


    • Anonyymi00008

      Janne Ahosella on varmaan elinikäinen sopimus YLE:n kanssa ?

      • Anonyymi00009

        Yle on matkinut Urheilustudion Ruotsin tv:sta. Siellä oli kolmekymmentä vuotta sitten jo tuo konsepti talvikaudella. En katso enää Ruotsin tv-ohjelmia, koska Suomessakin nykyään on paljon kanavia, mutta aikoinaan katsoin Suomen vähäisen tarjonnan takia lähinnä ruotsalaisia ohjelmia.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Yle on matkinut Urheilustudion Ruotsin tv:sta. Siellä oli kolmekymmentä vuotta sitten jo tuo konsepti talvikaudella. En katso enää Ruotsin tv-ohjelmia, koska Suomessakin nykyään on paljon kanavia, mutta aikoinaan katsoin Suomen vähäisen tarjonnan takia lähinnä ruotsalaisia ohjelmia.

        Pipot voi toimittaa Aki ja Heli Palsanmäen huutokauppaan prosenttimyyntiin myydään kaikki eniten huutavalle pysyy isommallakin porukalla päät lämpiminä.


    • Anonyymi00011

      Mihin perustuu väite, että Ylellä olisi kalliita toimittajia? Verotilastojen perusteella näin ei ole.

      • Anonyymi00014

        Ylen urheilutoimittajat saavat pelkkinä sunnuntailisinä normaalin keskipalkan verran ja siihen päälle matkapäivärahat, mitkä eivät näy missään tilastoissa.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Ylen urheilutoimittajat saavat pelkkinä sunnuntailisinä normaalin keskipalkan verran ja siihen päälle matkapäivärahat, mitkä eivät näy missään tilastoissa.

        Ison joukon taksiajelut ja majoittaminen kalliissa hotelleissa ei ole ihan halpaa huvia ja hyvät ruuat siihen päälle. Vuositasolla näistäkin tulee mahtava summa


    • Anonyymi00012

      Ei YLE:n urheilutoimittajilla ole kova liksa. Päättelen sitä mm. siitä, että YLE:llä oli korona-aikaan varaa pitää kaikki toimittajat töissä, kun muualla ne olivat kaikki lomautettuna.

      • Anonyymi00013

        Suomessa heikoimmat palkat koko mediakentällä.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Suomessa heikoimmat palkat koko mediakentällä.

        Olet suksinut ihan harhaan. Aloituksessa ei puhuttu toimittajien palkoista.
        Kyse on kummallisesta, kalliista ja turhasta "studio-härdellistä" kesken suoria lähetyksiä.

        Valitettavasti taas tulevissa talvikisoissa joudumme kesken urheilulähetysten seuraamaan hömppää, pipokisaa ja luultavasti muutakin asiatonta pelleilyä joka vie maksetulta suoralta urheilulta ruutuajan.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Olet suksinut ihan harhaan. Aloituksessa ei puhuttu toimittajien palkoista.
        Kyse on kummallisesta, kalliista ja turhasta "studio-härdellistä" kesken suoria lähetyksiä.

        Valitettavasti taas tulevissa talvikisoissa joudumme kesken urheilulähetysten seuraamaan hömppää, pipokisaa ja luultavasti muutakin asiatonta pelleilyä joka vie maksetulta suoralta urheilulta ruutuajan.

        Osin urheilustudiohömpän voi kiertää katsomalla lähetykset vain Areenasta suorina tai jälkilähetyksinä. Tosin ne saamarin haastattelut tulee sieltäkin läpi, niitä ei pysty välttämään


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Olet suksinut ihan harhaan. Aloituksessa ei puhuttu toimittajien palkoista.
        Kyse on kummallisesta, kalliista ja turhasta "studio-härdellistä" kesken suoria lähetyksiä.

        Valitettavasti taas tulevissa talvikisoissa joudumme kesken urheilulähetysten seuraamaan hömppää, pipokisaa ja luultavasti muutakin asiatonta pelleilyä joka vie maksetulta suoralta urheilulta ruutuajan.

        "Studiossa on ripakopallinen julkkiksia ja vielä kalliimpia toimittajia."

        Kyl tässä ihan selkeää voimakkaasti valheellista tietoa aloituksessa levitetään.


    • Anonyymi00016

      Hommais sinne studioon edes jonkun aidosti hauskan tyypin. Nää nykyiset ei kyllä naurata ketään.

      • Anonyymi00021

        Riku Salmisen päivittäin muuttuvat kampaukset ainakin minua naurattavat.


    • Anonyymi00017

      Urheilu-uransa lopettaneet kehäraakit kommentaattoreina. En tykkää. Ovat niin asiantuntijaa, tosin ura monelle vaatinut kovan työn ja menestystäkin tullut, jotain tietävätkin.
      Kaisa Mäkäräistä arvostin hänen kisaillessa, mutta nyt ärsyttää se puhetulva ja jatkuva niinku-sanan ahkera viljely.

      • Anonyymi00020

        Mielestäni Mäkäräinen on suht hyvä. On usein enemmän realisti kuin nämä ainaista menestystä/odotusta povaavat asiantuntijat. Näistä Palander oli pahimpia. Joo "tämä rinne sopii Samulle hyvin". Kaksi porttia ja ulos oli yleensä lopputulos


    • Anonyymi00022

      Tää oli paras tää jääpallon MM-kisojen asiantuntija. Olikohan Suomi loppuottelussa 1-7 häviöllä, niin kaveri uskoi vielä Suomen mestaruuteen.

      • Anonyymi00024

        Yritin eilen katsoa yleisurheilulähetystä, mutta oli pakko lopettaa selostajan ja kommentaattori Rajan takia. Suomalaisen pituushyppääjan hyppyä, Koilahti?, ylistettiin kuorossa 10 minuuttia, hyppy kantoi 634 senttiä.
        Oli kyllä niin naurettavan kuuloista, että ei pystynyt katsomaan. Toivottavasti olympialaisista voi kuunnella ruotsiksi selostuksen.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Yritin eilen katsoa yleisurheilulähetystä, mutta oli pakko lopettaa selostajan ja kommentaattori Rajan takia. Suomalaisen pituushyppääjan hyppyä, Koilahti?, ylistettiin kuorossa 10 minuuttia, hyppy kantoi 634 senttiä.
        Oli kyllä niin naurettavan kuuloista, että ei pystynyt katsomaan. Toivottavasti olympialaisista voi kuunnella ruotsiksi selostuksen.

        Sietämätön "lyödään tauluun" Porttila pilaa talvella hiihtoselostukset ja kesällä yleisurheiluselostukset. Kalle Lassila on hyvä ja selkeäsanainen kommentaattori.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Yritin eilen katsoa yleisurheilulähetystä, mutta oli pakko lopettaa selostajan ja kommentaattori Rajan takia. Suomalaisen pituushyppääjan hyppyä, Koilahti?, ylistettiin kuorossa 10 minuuttia, hyppy kantoi 634 senttiä.
        Oli kyllä niin naurettavan kuuloista, että ei pystynyt katsomaan. Toivottavasti olympialaisista voi kuunnella ruotsiksi selostuksen.

        Tää Raja on kyllä todellinen joo, joo mies. Kaveri pystyy juuri ja juuri kommentoimaan vanhoja/uusia tuloksia, mutta mitään taustoja on turha odottaa. Kritiikkiä miehen suusta en ole kuullut varmaan koskaan. Esim. eilen odotin Rajalta jotain pohdintaa Emilia Kankaasta ja tämän tiputtamisesta urheilija-apurahojen ulkopuolelle. Selosta mainitsi aiheesta muutaman sanan, Raja ei sanaakaan. Jossain lehtijutussa Raja otsikoitiin vielä "suosikkiasiantuntijaksi". No ei ainakaan mun suosikki.


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Sietämätön "lyödään tauluun" Porttila pilaa talvella hiihtoselostukset ja kesällä yleisurheiluselostukset. Kalle Lassila on hyvä ja selkeäsanainen kommentaattori.

        ''Lyödään Porttilaa naamatauluun''


    • Anonyymi00027

      Tosta Rajasta pitäis laittaa YLE:lle jotain kommenttia. Tosin sen jälkeen ne varmaan vaan lisää sen osuutta, koska onhan se "suosikki".

      • Anonyymi00039

        Ei ole kenelläkään tietoa mihin nämä suosikkitoimittaja maininnat perustuu


    • Anonyymi00028

      Kun noita talvilajeja näytetään koko päivä, niin eri lajien väleissä on tyhjää aikaa ja suorituspaikatkin eri maissa, niin ei vaan lle tapahtumaa taukoamatta näyttää ja siksi väliohjelmana on asiaan liittyvää ohjelmaa. Ei niitä Miedon ja marjaliisan maaliintuloja jaksa kymmeniä kertoja päivässä katsoa.
      Mikä toisia ahistaa asiantuntijoiden käyttö selostajien lisänä ja apuna, siten saa ainakin parempaa tietoa itse lajin asioista joita maallikko ja katsoja voi tietää.
      Taas mieliä on pahoitettu ja Persu hyökännyt Ylen kimppuun, miten olisi jos hankkisitte elämän ja menisitte terapiaan?

    • Anonyymi00030

      Kauan se kestikin ennen kuin persu mainittiin tässä(kin) topicissa.

    • Anonyymi00031

      Olen oppinut Janne Ahoselta että ponnistus on usein myöhässä. Tuomas Rajalta en ole oppinut mitään.

    • Anonyymi00032

      Laitoin YLE:lle palautetta Tuomas Rajasta. YLE varmasti palkitsee surkeuden jotenkin, joten katsotaan paljonko kaveri saa lisää lähetysaikaa ?

    • Anonyymi00033

      Tältä uudelta ViaplayTV-kanavalta tulee ihan hyvää urheilua. Mukana on toki uusintoja ja parhaat palat on useimmiten säästetty maksulliselle Viaplaylle, mutta ilmaisena ihan hyvä lisä.

      https://viaplaytv.fi/ohjelmatiedot/

      • Anonyymi00035

        Katsoin tuota Viaplay-kanavaa kun se on ilmainen. Aikaisemmin tuli mm hiihtokilpailuselostuksia, mutta ne vietiin maksukanavalle. CHL-otteluita näytettiin myös.
        Nyt on täyttä paskaa ohjelmisto.


    • Anonyymi00036

      Mutta hei. Katso YLE:ä ja kuuntele vaikka Tuomas Rajan asiantuntevia kommentteja.

      • Anonyymi00037

        Ylen mainososasto täällä valppaana itseään kehumassa.


    • Anonyymi00038

      Aloittajan tarkoittama seikka olisi yksi säästökohde, tarpeetonta hömppää jota en vain jaksa katsoa. Tätä tungetaan nyt joka rakoon, ei ennen erityisiä ennakoivia ja jälkikäteisiä "studioita" tarvittu kun urheilua näytettiin.

    • Anonyymi00041

      Ei YLE:llä ole mitään tarvetta säästää. Muodon vuoksi ne potkas muutaman toimittajan pellolle joista ne haluskin eroon.

    • Anonyymi00042

      Ei niin. YLE haluis jakaa vaan bonuksia, mutta kun jotkut pihtarit vastustaa.

    • Anonyymi00043

      Kohta alkaa kahden viikon tykitys YLE:llä. Kuulemme kaikkien talvilajien (suosikki) selostajia ja asiantuntijoita samalla kertaa.

      • Anonyymi00045

        Onneksi sentään Mäkäräinen ja Oikarinen jätettiin vaan kotimaahan "kommentoimaan".


      • Anonyymi00046
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Onneksi sentään Mäkäräinen ja Oikarinen jätettiin vaan kotimaahan "kommentoimaan".

        Ylen kokoomusjohto järjestää kyllä muuta omaa porukkaa tapansa mukaan paikan päälle "tunnelmoimaan"


    • Anonyymi00047

      Lähteeks Janne "ponnistus myöhässä" Ahonen paikan päälle ?

    • Anonyymi00048
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4903
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1555
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1459
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1391
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1109
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1027
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      38
      937
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      905
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      149
      808
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      729
    Aihe