Nuoret on ihan villeinä turkkeihin

Vanhat eläinturkit käy kaupaksi. Kuinka vintage-turkikset ja perintöturkit saavat uutta käyttäjäkuntaa. – Turkis on tämän talven hit-tuote. Niitä ostavat sekä paikalliset että turistit.
Turkit ovat siis muodissa, ja moni haluaa ostaa sellaisen nimenomaan second handina. Piisami, kettu turkit, nyt susia ammuttu, sieltäkin kunhan kerkiää.
ex pääsihteerikin näytti susinahkatakissaan mallia.
11142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä vanhempi turkki, sitä kunnioitetumpi turkki nuorten mielessä.

Äänestä
  • Kohta saavat kananhävittömiä turkkeihinsa, kun Elokapina ampuu.
    Sannaa eivät nahkatakissaan pommittaneet.

    Äänestä

Kettutytöt tykkää turkista ja turkkilaisista.

Äänestä
  • Minulla on susihattu vm 60 jotan.

    Äänestä

Vanhat turkit ovat lämpimämpiä kuin nykyaikaiset. Siksikin kiinnostavat yökerhoihin vähäisissä diskovaatteissa taivaltavia nykynuoria.

Äänestä

Sannalla oli susinahkatakki.

Äänestä

Amerikan Yhdysvallat lanseeraa pian maailmanmarkkinoille sellaisen määrän grönlantilaisia hyljeturkkeja, ettei Tanskan vallassa koskaan nähty.

Äänestä
  • Meilläkin hylkeitä liikaa, vähän popsia vähemmälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Meilläkin hylkeitä liikaa, vähän popsia vähemmälle.

    Sanotaan että hylkeen liha on aika pahanmakuista. Kuin kalapullia söis. Mutta hylkeen turkki käy kaupaksi monessakin käyttötarkoituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sanotaan että hylkeen liha on aika pahanmakuista. Kuin kalapullia söis. Mutta hylkeen turkki käy kaupaksi monessakin käyttötarkoituksessa.

    Ei ole pahaa, selvä hyvä kalan maku, vähän erilainen, ei paljoa.

    Äänestä

Nykyuoriso suosii Sannan perässä toistaiseksi nahkaa, josta karvat on nypitty pois, mutta se on jo hyvä alku. Kun kangastakeista on päästy eroon, on vain hetken kysymys, kun nahka-asusteisiin aletaan kaivata karvapäällystettä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vanhat eläinturkit käy kaupaksi. Kuinka vintage-turkikset ja perintöturkit saavat uutta käyttäjäkuntaa. – Turkis on tämän talven hit-tuote. Niitä ostavat sekä paikalliset että turistit.
Turkit ovat siis muodissa, ja moni haluaa ostaa sellaisen nimenomaan second handina. Piisami, kettu turkit, nyt susia ammuttu, sieltäkin kunhan kerkiää.
ex pääsihteerikin näytti susinahkatakissaan mallia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu