Hyvinvointi

Haluaisin sanoa orvon hallitukselle kuinka kauvan tarvitsee heikentää vähätuloisten tuloja ennen kuin niiltä pinna palaa.minusta se päivä on jo aika lähellä.mitä tulee tähän uuteen kela tukeen työn haun puitteissa niin luulevatko ne hallituksessa että töitä on kun koko ajan menee firmoja konkurssiin.ja taitaa olla jo aika paljon lukeneitakin työttömänä.kyllä tämä tilanne vielä räjähtää käsiin.seuraukset ovat sen mukaiset.
3101
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jokainen on vastuussa tuloistaan ihan itse, ei suinkaan hallitus. Minimitoimeentulo on kyllä taattu, joten järki kerjätessäkin.

Äänestä
  • Kyllähän se hallitus ne pelisäännöt yhteiskuntaan pyrkii määrittelemään sen työn tekemisenkin kohdalla eli taitaa jäädä se marjanpoiminta ainoaksi työksi mitä voi tehdä monen kohdalla ja osalle sekään ei ole mahdollista monista erilaisista syistä johtuen. Minimi toimeentulo ei kata kohtuullisuuden vaatimuksia alkuunkaan terveellisen elämän kannalta. Terveydenhuollon menot suomessa on vuositasolla n. 23-25 miljardia ja sosiaalimenojen osuus on yli 87 miljardia vuosi tasolla, niin toimeentulotuen tuplaaminen pienentäisi näitä menoja muutamalla miljardilla eli vajaa miljardi panostamalla voitaisiin saada säästöt jotka maksavat itse itsensä takaisin moninkertaisesti. Noh hölmölässä toimitaan hölmöläisten logiikalla, eikä tehdyistä virheistä kyetä mitään oppimaan tai ymmärrettäisiin syiden ja seurauksien suhteita.

    Äänestä

Taidat kuulua niiden hyvä tulosten piiriin mitkä ei osallistu lainkaan tähän yhteiskunnan hyvin vointiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Haluaisin sanoa orvon hallitukselle kuinka kauvan tarvitsee heikentää vähätuloisten tuloja ennen kuin niiltä pinna palaa.minusta se päivä on jo aika lähellä.mitä tulee tähän uuteen kela tukeen työn haun puitteissa niin luulevatko ne hallituksessa että töitä on kun koko ajan menee firmoja konkurssiin.ja taitaa olla jo aika paljon lukeneitakin työttömänä.kyllä tämä tilanne vielä räjähtää käsiin.seuraukset ovat sen mukaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu