Meneekö jakeluun?

Kukaan ei voi olla itsensä isä ei edes Jeesus!!!!
10223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ehkä se olikin vaarinsa
www.youtube.com/watch?v=KCJHLwu3kTw

Äänestä

Totta haastat!

Äänestä

Aivan, Itse olen usein hengkellisissä tilaisuuksissa perustellut raamattuun perustuvaa kantaani vertauksella: Peräilmaa ei synny Peräilmasta. Vaan jokainen Peräilman rupsahdus ja tuoksahdus on oma itsenäinen -lähes persoonallinen- siunattu ilmiönsä. Peräilma on ollut olemassa aikojen alusta, ja loppuu vasta kun maailmanloppu tulee. Sen väheneminen onkin paras maailmanlopun läheisyyden airut.

2Äänestä

Pienennä vähän annosta, leijailet taas.

Äänestä

Anonyymi-ap 2026-01-19 20:47:06

"Kukaan ei voi olla itsensä isä ei edes Jeesus"

-sinä ihailet vartiotornisi nokkeluutta. Jota ei kiinnosta Raamatu n ilmoitus. Vaan siirtää jehovansa ihmisperheen malliin ihmeteltäväksi.

Hebr. 1:5 "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
ja edelleen hebr., 1:8 mutta Pojasta: "Jumala,


(vartiotorni sanoo Jeesuksen enkeli Mikaeliksi. Mutta, hebr. 1:6: Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
-koska kaikki enkelit kumartavat Poikaa, myös enkeli Mikael kumartaa Poikaa, eikä Poika voi olla enkeli Mikael)

Äänestä
  • Esikoisuus on asema ei pelkästään syntymäjärjestys. Eesau myi esikoisuutensa, Jaakobin pojista joku menetti sen siveettömän elämän vuoksi

    Äänestä

Kiitos aloituksesta. Ajattele loogisesti. Jeesus onkin Isän ainoasyntyinen Poika. Hänen inhimillinen geeniperimänsä tulee hyväntahtoiselta ja Jumalan mielenmukaiselta Marialta ja jumalallinen perimänsä Pyhältä Hengeltä. Hän on siis sekä täysi ihminen että täysi Jumala. Siksi Hän oli myös täysin synnitön maan päällä eläessään. Eli Hän oli täydellinen sovitusuhri. Mitään muuta täydellistähän ei voi olla kuin Jumala.

Jeesus rakastaa sinua. Voi hyvin!

Äänestä
  • Sekavaa... Mielipuolistä... Hulluutta!

    Jeesus on jumala Poika jonka isä lähetti maan päälle ja nyt istuu Jumalan oikealla puolella!!!!!
    Vastaavia jakeita löytyy satoja!!!!
    Myös VT!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sekavaa... Mielipuolistä... Hulluutta!

    Jeesus on jumala Poika jonka isä lähetti maan päälle ja nyt istuu Jumalan oikealla puolella!!!!!
    Vastaavia jakeita löytyy satoja!!!!
    Myös VT!!!

    Ok. Öhöm? Rauhaa Sinulle!

    Äänestä

  • "inhimillinen geeniperimänsä tulee hyväntahtoiselta ja Jumalan mielenmukaiselta Marialta ja jumalallinen perimänsä Pyhältä Hengeltä"

    Tässä prosessissa Joosefilta, Marian kihlatulta, ei tosin vaivauduttu kysymään lupaa. Mooseksen lain mukaan kihlattuun naiseen kajoaminen rinnastui aviorikokseen.

    "Hän on siis sekä täysi ihminen että täysi Jumala."

    Ei kukaan voi olla täysi ihminen ja täysi Jumala samanaikaisesti, koska nämä piirteet ovat toisensa poissulkevia. Jos joku on täysi ihminen, hän on kuolevainen, koska ihmisyyteen liittyy kuolevaisuus. Tällöin hän ei voi olla täysi Jumala, koska Jumalaan taas liittyy kuolemattomuus.

    "Siksi Hän oli myös täysin synnitön maan päällä eläessään. Eli Hän oli täydellinen sovitusuhri."

    Viattoman olennon tappaminen uhrina ei hyvitä yhtäkään väärintekoa, vaan siinä tehdään vain yksi paha teko lisää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kukaan ei voi olla itsensä isä ei edes Jeesus!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu