Uusimmassa Hesarin kyselyssä, ja vasemmistoliittokin lähestyy hurjaa vauhtia.
Eipä ihme miksi persuleirissä on täysi paniikki päällä. Viimeisenä oljenkortenaan ovat takertuneet Trumpin kehumiseen, mutta se vain pahentaa heidän tilannettaan.
Eipä ihme miksi persuleirissä on täysi paniikki päällä. Viimeisenä oljenkortenaan ovat takertuneet Trumpin kehumiseen, mutta se vain pahentaa heidän tilannettaan.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Äänestäjät ruvenneet näköjään ajattelemaan todellisuutta mikä selvä muutos parempaan tämän katastrofi hallituksen aikana.
Äänestäjät unohtaneet edellisen hallituksen virheet, joita nykyinen korjaa.
Oppositio odottaa rupusakkia taas
SDP-Kannatusluvut ovat muutaman sosialistin ja punamedian trollaamat päästä keksityt luvut.
Eihän täysjärkiset Suomalaiset todellisuudessa äänestäisi venäjän syliin suomea ajavaa SDP puoluetta.
Tarja Halosen aikakausi ei ole vielä niin kaukana, että ihmiset olisivat SDP-petosta vielä unohtaneet.
Niinpä gallup on venäjämielisten medioiden ja muutaman punaideologian sokaiseman kesken laadittu trolli.
Tästä sosialistien toimesta tykkää myös Putin joka mahdollistaa venäjän työntymisen syvemmälle yhteiskutaamme.
Nyt korjataan edellisen hallituksen virhe.
Edellinen hallitus unohti kokonaan suurituloiset. Nyt valtiovarainministeri Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset. Velkarahalla tietenkin.
"Anonyymi00016
2026-01-21 07:54:31
Äänestäjät unohtaneet edellisen hallituksen virheet, joita nykyinen korjaa"
xxxxxxxxxxxxxxxxx
"Suomen 40. eduskuntavaalit järjestettäneen 18. huhtikuuta 2027."
Vaalien jälkeen Ps kommentoi oppositiosta:
"ejellisen hallituksen virheitä täsä maksellaan, niin kerta"
Näin on!
RepeRepeRepeRepeRepeRepeRepeRepeRepeRepeRepeRepe ✞
______✞_____
[ P E R S U ]
Persut on kokeilleet kaikki keinot, mutta kannatus kyntää pohjaa 13,4%.
Persukansanedustajista todella moni saa etsiä uuden duunin ja varma oppositio odottaa loppuja.
Uusi duuni? Mitä Purra muka osaa? Ei osaa nykyistä duuniaankaan ja mäkkärin kesäduunissaankin karkotti asiakkaat.
Purran CV 0v0kk0vk.
Mutta Riikassa on imua. Slurps 💦
Punamultaa pukkaa v. 2027. 🌹🍀👍
Jep. Ja persupölöt roskikseen!
Ei pukkaa. Kepu ilmoittanut ettei lähde demareiden kanssa hallitukseen. Oppivat viime kerrasta, kun maan talous tuhottiin ja samalla kepun kannatus.
Suomen tuho!!!
Kepu, koko ja ps= hyvä kombo
Niinkö?
Persut nousi raivoon, kun demarit ilmoitti ennen vaaleja. ettei lähde persujen kanssa hallitukseen.
Persujen mielestä ei ole soveliasta tehdä sellaisia ilmoituksia ennen vaaleja. Nytkö se on soveliasta?
Missä muuten kepu on noin ilmoittanut, kenen suulla ja milloin?
ps. Purrahan muuten ilmoitti, ettei lähde kokoomuksen kanssa hallitukseen, jos kokoomus leikkaa vähävaraisilta.
"Kokoomus aikoo leikata vähävaraisilta, me emme sellaiseen hallitukseen lähde"
"Köyhiltä ei voi eikä saa leikata, se ei meille käy".
Purran uskottavuus on tainnut kärsiä inflaation kannatuslukemista päätellen.
Sitten vasemmisto nousee vielä itse yli 50% jolloin hallituskin voidaan muodostaa heidän omista riveistään ,mikä tuntuisikin järkeenkäyvältä kun maassa on yli puolet työtä tekevää kansaa ,yli 2,6 miljoonaa,ja eläkeläisistäkin suurin osa työväkeen kuuluvia eli vasemmistoa äänestäviä entisiä työläisiä.
Muut puolueet jää tuolloin automaattisesti paitsioon hallitusneuvotteluissa ,ehkä nyt kaikissa tulevissa vaaleissa,,vasemmiston pitää vain laittaa maan talous kuntoon ja nykyongelmia ei ole enää ikinä..niin pitkään ainakin kun raha on maailmassa vielä olemassa...
Vittu mitään kapitalistiem taloutta aleta kuntoon laittamaan! Hoitakoon talouden itse. Sosialistihallotuksessa laitetasn rahat haisemaan ja juhlat pystyyn. Neljässä vuodessa ennätetään juhlia kapitalistin rahat sileiksi ja sitten jäädään oppositioon parantelemaan krapulaa. Ja siitä taas neljä vuotta ja rai rai!
"Trump on parasta, mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut piiitkään aikaan" (Mestari)
Mestari on Hieno Sivari Mies.
Demarit jatkaa aivan ylivoimaisessa johdossa ja pitkän ajan trendi on nouseva, toisin kuin hallituspuolueet kokoomus ja etenkin persut, joiden kannatus pitkässä trendissä jatkaa sahahampaista laskusuuntaa. Kyllä kansa tietää kuka heidät petti.
Kolme viimeistä galluppia kertonut laskusta. Suunta on selvä. TerapeuttiVillen ilmi tuomat epäkohdat eivät vielä näy näissä tuloksissa.
Seuraavassa kyselyssä myös empatiataulu nostaa osaltaan SDP:n kannatusta.
Empatiataulu ja epäasiallinen käytös lisää demareiden suosiota.
Hyvä suunta!
Punamulta on paras! Sitä odotellessa.
Mitäs väliä. Seuraavassa hallituksessa demujen kannatus tulee romahtaa rankasti kun joutuvat leikkaa omiltaan takuulla. Tippuuko yhtä paljon kuin enkkujen työväen puolueen.
Kaiken voi aina tehdä reilummin. Reiluuden tunne vain lisää kannatusta.
Mistä ajattelit repiä sitä "reiluutta" ?
Muiden taskuista, tietenkin😀
Hallituksessa joutuu tekemäänkin jotain, joten SDP:n kannatus ainakin puolittuu seuraavan hallituskauden jälkeen.
Sama ilmiö Englannissa Työväenpuolueella.
Petosjytky tuhosi suomen. Saksikäsipetturin petos.
Ihanko ite keksit, oletpa varsinainen keksiä vau.
Hangon keksi? Oletko?
Voi tuota persuloisen suurta harmistumista. Se on kerrassaan hellyttävää. Koska ajattelit uhriutua ?
Analyysin mukaan vaaleihin mennessä SDP:n kannatus nousee uudelle kymmenluvulle.
Sitähän sää olet täällä hokenut vähän väliä kun järki ei mihinkään riitä.
Onko Antti lähtenyt äitinsä kanssa matkoille kun sitä ei näy ?
Antti vetää kiurun kanssa kurssia demareille kuinka avustajat haukutaan ja ahdistellaan nurkkaan.
Toivottavasti vaalit saadaan pian, että uusi demarivetoinen hallitus voi alkaa korjata nykyisen saksikäsi hallituksen aiheuttamia laajoja tuhoja.
Seuraavat vaalit ratkaisee MAAHANMUUTTO.
Toivotaan että taikaseinästä löytyy rahaa.
Tuo on juuri se ongelma kun ei löydy enää..miks ei pankeille vois antaa oikeutta luoda sitä aina vaan lisää kun entiset loppuu? Hullua pitää missään mitään velkaa..ehtona vai että rahaa ei saa tililleen ennen kuin sen on jotenkin ansainnut...toimisi paljon paremmin kuin nykyinen velkasysteemi.
Ja ei huolta inflaatiosta,onhan nykyäänkin miljardööreja ,ei he tuhlaa rahaa hulluna ympäriinsä ja mitään inflaatiota ei sen takia aiheudu...muslimeillahan pankeissaan joku tällainen systeemi,ei ole mitään korkokäsitettä...
"Talousnero" ei ymmärrä sitä, että velkaraha on aina sitä "taikaseinästä" revittyä. Esim. ei pankilla ole holveissaan sitä rahaa mitä lainaksi antavat. Sen lainan takeeksi riittää pankilta muutaman prosentin vakavaraisuus, ja kaikki muu on vain lupausta. Vaikka mistäpä sinä sitä voisit tietää, kun et pankista saa luottoa lukuisten maksuhäiriöittesi vuoksi.
Seuraava hallitus on Antti & Antt höystettynä Minjalla + ullatusmomentilla.
= Suomi lähtee uudestaan nousuun. Nouseva talous ja työllisyys sekä ihmisten luottamus tulevaisuuteensa avaa kuluttajien kukkarot.
Demarit aikoo tuhota yritykset ja maatalouden kivi jalkaan täydellisen tyhmyyden vallassa. Kaikkein suurin vitsi on kun lindman kuvittelee olevansa yritysten asialla vaikka hänen politiikka johtas satoihintuhansiin työttömiin ja köyhiltä joutus leikkaa viimesetkin rahat.
Suomen taloudellinen ahdinko johtuu nykyisistä yrityksistä ja maatilaharrastajista, joten ne pitääkin tuhota ja aloittaa puhtaalta pöydältä taivavampien ihmisten kanssa.
Millä armeija sitten marssii kun te tuhoatte maatalouden?
Savupiipputeollisuusko tyyliin ryssä maan nostaa? Miksi sitten ennallistatte metsätalouden nurin.
Maan nostaisi mahdollisimman monilukuinen yritysten kirjo. Sitä ei punikit halua.
Dunja:
Veikko Vennamolta peritty prosenttilaskuoppi on yhä suosittu lähestymistapa
selittämään yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Oliko sdp läisten tekemä kullyppi🤣
Sdp n empatiataulu kertoi vahingossa julki, että syrjintää harrastavat. Hyi, yök...
Sdp vetoinen seuraava hallitus palauttaa Suomen kasvun tielle ja suomalaisten luottamuksen tulevaan.
Vain umpi tyhmä luulee talouden kasvavan jos yritykset ja maatalous tuhotaan..sitten noin tyhmä punikki söis jänisten kanssa kilpaa heinää hyvin pian.
Tuotahan tämä perskok hallitus on tehnyt jo kolmatta vuotta. On jo korkea aika muuttaa suuntaa sillä tämän saksiporukan tulokset on jo nähty.
Hyvä kommentti.
Konkurssit ovat olleet tämä hallituksen ansiosta mittavimmat sitten 90-luvun laman. Porvareitten fani ei vaan ole kyennyt palvomiseltaan sitä huomaamaan. Vai onko niin ettei edes halua tunnustaa sitä faktaa ettei mene yöunet ?
Vain tyhmä kehuu omaa kommenttia
Persujen kannatuksessa tulee todistetuksi se, että puolue ilman uskottavaa ohjelmaa ei voi elää hyvin yli yhtä vaalikautta. Tummaihoisten syrjiminen ei tuo rahaa valtion kassaan.
Orpon hallituksella ei näytä olevan Suomen hyvinvointi millään listalla asialla!
Vaikuttaa että Orpon hallitus haluaa tuhota Suomen! Valitetaan velasta, mutta Ukrainaan tungetaan 4 Miljardia ihan hymyssä suin!
Saksi-Purra on Suomen edun vastainen!
SDP:n ja vasemmiston kannatus 35 %. Kokkareitten ja persujen kannatus 31.8 %. Pistää miettimään, vai mitä ? Totuus paljastuu aina sumutuksesta huolimatta. 2023 vaalien jälkiseurauksena demarit ja vasemmisto ovat petranneet hurjasti kannatustaan kokkareitten ja persujen kannatuksen pudotessa rajusti. Nyt odotamme persujen harmistunutta selitystä siitä, kuinka Yle ja muu media ovat vihervasemmiston hallussa olevia valemedioita : )
HS oli Gallubin tilannut! Ei Yle
Olisi hyvä, jos vasemmistoliitto kiilaisi persujen ohi.
En halua uskontovihamielisiä vasemmistopuolueita johtamaan ja "loukkaantumaan" joka käänteissä omissa medioissaan luterlaista uskontoa vastaan ja esittämään samaan aikaan suvaitsevaa julkisuuskuvaa itsestään lähinnä imagosyistä.
Jostain kummasta syystä ( niin miksiköhän ) eivät koskaan ns. "loukkaannu" muita uskontoja vastaan, mutta luterlaisen uskonnon harjoittamista vastaan kyllä näyttää voimia riittävän, riittävän jopa virrenveisuun kuuleminen, tietävät ettei kiltit luterilaiset sano vastaan missään ssiassa. vaikka vasemmistolainen työporukka tulisi purkamaan kirkkoja.......Miksi ? Kun se saattaa olla hyväksi tekosyyksi muotoiltuna "uskonnon pakkosyöttöä" lähes kaiken suvaitsevassa ääriliberaalissa yhteiskunnassa. mutta eivät kerro ettei heidän oma WOKE ideologia siedä erilaisia mielipiteitäkään.
Kaksinaismoralismia, vasemmiston omilla mittareilla mitattuna.
Riikka oli väärässä jonossa ku piti suikkiin ottaa.
Kyl täytyy olla paniikki jos valtaan tulee Marin ja Aleksanteri. Tuho tulee Suomelle.
Juu Sanna jos tulee ni ulkkarit unionin kokouksissa pettyneenä miettii et "voi vitt_ taas toi aivoton lauta tuli tänne"
No voi per_e ra Riikkakin on jo sen ikänen ettei taida auttaa enään hameen lyhentäminen saaliiseen, siis äänisaaliiseen.
Eli Suomi on suomettumassa; taas Punikit yrittävät valtaa takaisin, missä epäonnistuivat viimeksi. Onneksi Heillä on Vappu, missä voivat Punikkilippujen kanssa marssia ja huutaen Suurta ja mahtaa samalla.
Kinkkunaama Petteristä nyt ei mihinkään ole.
Vappu marssissa näkyy erityisen hyvin vassareitten kotiryssyys.
Pitää ihmetellä minkälainen vajakki kannattaa persuja.
Voisiko joku persu vastata?
Ei persut uskalla.
Persujen vajakkius näkyy hyvin tuossakin.
Dunua:
Tässä otannassa ei ole vielä mukana Terapeutti-Villen lisä.
SDP joutuu taas nostamaan Suomen Suosta porvarihallituksen jälkeen
Voi se persuja nyppiä kamalasti!
Ei tämä kauaa kestä. Vasemmistoaate ei ole nuorten suosiossa koska he näkevät ruohonjuuritasolla vassujen tuhoisan politiikan vaikutukset. Sitä paitsi seuraava hallitus joutuu tekemään vielä kovempia säästöjä kuin nykyinen ja tämäkin sataa persujen laariin. Varsinkin kun seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin ja muutenkin maahanmuuttoon.
Mitäs turhia, pannaan 300% kerralla SDP kannatukseen ja Vasemmistoliitolle 500%, persuille 0.3% kasvu.
Kyllä se siitä rapisee alas kunhan pääsette sotkemaan asiat seuraavaan hallitukseen
Miksi aloittaja valehtelee. SDP menettää kannatustaan ja PS jatkaa nousuaan!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011631537.html
Se ottaa repeen tosi kovasti!
Vaalit ratkaisee ja VOITAJA ON PS.!
Mäkynenkö on sinulle opettanut laskemista? Demari niin sanotusti "laskee kuin lehmän häntä".
Kyllä se Repen sappikivet saa kiehumaan!
Persuja pännii! Persut vetää kännii.
Nyt persuapinoitta ottaa pumpusta!
Pomppivat nyrkit pystyssä tasajalkaa.
ON Se myt niin kova paikka!
Purran leikkauskiima. Nauraen sakset pystyssä!
Ottaa se koville!
Repe ainakin on ihan kauhoissaan!