Markku Ruotsilan mielestä Euroopan ei kannattaisi missään asiassa asettua vastakarvaan Donald Trumpin kanssa kun tämä vaatii asioita. "Se ei vaan Trumpin kanssa toimi niin" sanoo Ruotsila, tarkoittaen että Euroopan EU ja Natomaiden tulisi tehdä niin kuin Hullu ruhtinas käskee, käskee hän mitä tahansa, ja tunnetusti koulukiusaajakauhukakaran päällepälsmäröinti vain lisääntyy, kun se huomaa saavansa kaiken periksi. Euroopan on sanottava suoraan EI! kun punaisten viivojen yli kävellään. Vaikka tästä koituisi negatiivisia seurauksia lyhyellä aikavälillä, MarkvRutten tyylistä sylikoiranuolentaa ei tule harrastaa. Euroopan on otettava pesäero Yhdysvaltoihin, jos Trumpin Mad Kingin toiminta sitä vaatii. Myös USA ja Trump joutuvat huomattaviin vaikeuksiin, mikäli EU ottaa digipalvelujen tullit käyttöön. Lisäksi puolustuksessa, elektroniikassa, digiteknologiassa, softassa ja palveluissa on otettava "Eurooppa ensin" strategia, jossa niiden kehitys ja tuotanto on saatava huoltovarmuuden takia omiin käsiin. Trump kertoi jo pystyvänsä pysäyttämään Euroopan tietokoneet, siis todennäköisesti lopettamalla Windows, Apple ja Android käyttöjärjestelmien sekä Microsoft ym. toimisto- jne. hyötyohjelmien päivitykset ja tilit sekä pimentämällä Amazon ym. pilvipalvelut, joissa esim. Suomen hallinnon ja virastojen datasta on suurin osa, Amazonin pilveen on viimeisimpänä menossa vaalidata. Jos Trump näin uhittelee, hän voi sen loukattuna tehdä. Data on saatava omiin eurooppalaisiin datakeskuksiin ja tietokoneisiin on saatava omat Linuxit sekä open source hyötyohjelma ja mobiililaitteisiin Sailfish OS.
Markku Ruotsila: "Se ei vaan Trumpin kanssa toimi niin"
11
209
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tämä ruotsila taitaa olla yhtä houraava kuin trumppikin?
- Anonyymi00002
Markku Ruotsila on sekopää ja trumpisti henkeen ja vereen. Oikein tuskastui suorassa tv-lähetyksessä, kun muut eivät ihailleet Trumpia.
- Anonyymi00003
Tämän YouTube videon loppupuolella ko. keskustelu
Ruotsila: Trumpia ei olisi kannattanut suututtaa
https://m.youtube.com/watch?v=Ih750hCS8G4- Anonyymi00004
Jotenkin sekavaa sepustusta...
Trump on suuttumuksen suhteen itseriittoinen, äijä saa paskalla istuessaan jonkun idean, kirjoittaa siitä sosiaaliseen mediaan, jos jengi ei tykkää uhittelu alkaa heti.
- Anonyymi00008
luigicoppi kirjoitti:
Trump on suuttumuksen suhteen itseriittoinen, äijä saa paskalla istuessaan jonkun idean, kirjoittaa siitä sosiaaliseen mediaan, jos jengi ei tykkää uhittelu alkaa heti.
Kertoo mikä merkitys rahalla on USA:ssa. Isipapan miljoonilla saa jenkit joojooilemaan sillä tavalla että isin kauhukakara kehittää aivan sairaan narsistisen öykkärin luonnevian. Jenkeillä ei vaan ole boltseja kyseenalaistaa tai kritisoida rahamiehiä, vaan he saavat koko elämänsä ruskeakielisyyttä ympärilleen. Hyi hitto!
- Anonyymi00009
Sekopäät on sekopäitä. Ruotsila on äärikonservatiivi ja jonkun lahkon aivopesemä . Ai, että Trumpia ei olisi kannattanut suututtaa? Puhuuko aikuinen mies, Markku Ruotsila jostain pähkähullusta, kaksivuotiaan käytöksen omasvasta kiristäjästä ja kostajasta tuolla ohjeistuksella. Ei prkeles, kyllä sekopoltseja riittää.
- Anonyymi00005
Trumppia on mielistelty sen verran paljon, että suuruudenhulluutensa vain lisääntyy.
USA:n demokratia ja oikeusvaltio alkaa olla jo historiaa.
Mutta kyse oli vain siitä, milloin presidentiksi valikoituu Trumpin kaltainen narsisti, joka uskaltaa pistää haisemaan. Trump uskaltaa, eikä USA;n systeemissä ole mekanismia siirtää Trump sivuun.
Trumppia ei kiinnosta kuin oma etu ja Ruotsila yrittää vielä pitää kannastaan kiinni, mutta eiköhän siihen tulle joku raja, koska trump on päässyt vasta vauhtiin.
Jos USA:n kenraalit ei pistä hantiin ja tuskin kykenevät, niin se on menoa. USA on kohta Venäjän tapainen valtio ja joku Nato pelkkä muisto.- Anonyymi00007
onko ruotsila siis sanoutunut irti Trumpin viimeaikaisista kuvioista??
En välttämättä ihmettele koska Ruotsila on tietääkseni ihan kiva tyyppi eikä tykkää jos aletaan tekkeen liian pahoja juttuja.
Toivon ainakin että Ruotsila olisi kiva. Olemus on miellyttävä = kunnioittaa kanssaihmisiä studiossa aina ja hymyilee ystävällisesti. Rauhoittava olemus. On yleensä politiikassa ollut rebuplikaanien puolella mikä ei automaattisesti tarkoita sitä että on kaikessa asiassa Trumpin kannalla mitä trumppi tekkee.
Eikös esim USA;ssa osa trumpin puolueen jäsenistä ole hermostunut Trumppiin?? Pelottavaa on se kun trump tekee mitä tahtoo kuin joku kiusaaja. Kai parempi antaa trumpin vaan olla. Ei silti trumpin pijä kait antaa ihan mitä tahansa tehdä vai ??
- Anonyymi00006
Ruotsila ei kehtaa enää kääntää takkia, vaikka USA:ssa alkaisi sisällisota.
- Anonyymi00010
Aivan pimeä äijä. Kiihkomielinen olkiukko joka on kiimassa Trumpiin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1981519
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646