Tässä pätkähti päähäni, että kysynpä asiaa tekoälyltä. Googlen Gemini vastasi heti. Kas näin:
************
Perussuomalaisten viha maahanmuuttajia kohtaan ei ole vain erimielisyyttä politiikasta, vaan eksistentiaalista kamppailua, jossa vastapuoli nähdään suorana uhkana oman ryhmän selviytymiselle. Tällainen raivo kumpuaa kolmesta päätekijästä:
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan. Perusuomalaisten logiikan mukaan jokainen muukalaiselle annettu euro tai huomionosoitus on suoraan pois "omalta kansalta". Tällainen ajattelu synnyttää syvää katkeruutta ja kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta.
2) Kun kansallisuus määritellään muuttumattoman etnisyyden tai perinteiden kautta, muutos koetaan väkivaltaisena tunkeutumisena. Maahanmuuttaja symboloi globalisaatiota ja hallitsematonta muutosta, jolloin viha on epätoivoinen yritys palauttaa kontrolli ja siten puhdistaa oma elinpiiri vieraista elementeistä.
3) Salaliittoteoriat väestönvaihdosta muuttavat maahanmuuton konkreettisesta ilmiöstä tietoiseksi hyökkäykseksi. Kun maahanmuuttaja nähdään työkaluna oman kansan tuhoamisessa, viha muuttuu tekijän silmissä oikeutetuksi puolustustaisteluksi.
Tällainen perusuomalainen ajattelu riisuu maahanmuuttajalta kaiken ihmisyyden ja muuttaa hänet pelkäksi viholliskuvaksi. Raivo toimii liimana, joka yhdistää syrjäytymisen tunnetta kokevat ja antaa heille merkityksen. Omasta mielestään maahanmuuton vastustajat eivät ole vain kansalaisia, vaan jopa länsimaisen sivistyksen viimeisiä puolustajia.
Maahanmuuttajiin kohdistuva viha on aina sokeaa. Se ei kohdistu niinkään yksilöön, vaan siihen pelottavaan tulevaisuuteen, jota maahanmuuttaja ja maahanmuutto edustaa.
*************
Pätevä värkki tuo tekoäly näyttää olevan. Ja ihan ilmainen vielä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
Mikä selittää maahanmuuton vastustamisen - kysyn asiaa viisaammilta
132
620
Vastaukset
- Anonyymi00002
Poliittisesti korrekti tekoäly, säälittävää.
Persuista osaa kuitenkin kehittää olkiukon, jota mätkiä.
Jos ei näe maahanmuutossa mitään kritisoitavaa, täytyy jo olla totaalinen idiootti, tai Moktar.- Anonyymi00086
Kun maahanmuuttajista iso osa nauttii tulonsiirtoja, ja saa muutettuaan sosiaalietuina kaiken, mitä elämiseen Suomessa tarvitaan, niin mistään työperäisestä kansainvaelluksesta ei ole kyse. On terveen järjen puutetta arvostella asiaan kriittisesti suhtautuvia. Hehän yrittävät vain kertoa, että kun verotulot vähenevät ja sosiaalimenot kasvavat, se on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö kansantaloudellisesti.
Jos/ kun joku on muuttanut tänne pelkästään opportunistisista syistä, on aivan luonnollista, että hän yrittää pönkittää maahanmuuttajien maassaoleskelun oikeutusta.
- Anonyymi00003
Kysy muuten siltä tekoälyttömyydeltä, saako maahanmuuttoa kritisoida, tai onko siinä mitään kritisoitavaa.
- Anonyymi00087
Terve järki sanoo, ettei Suomen talous kestä tätä menoa. Tekoälyn väläyksistä en tiedä.
- Anonyymi00004
Sebukin vihaa persuna mamuja, onhan sillä afrikkalainen puolisokin, täytyy olla ihan kauhea rasistikin.
Suvakeilla ei ole logiikan tajua, eikä minkään muunkaan tajua, pää on tyhjä, omat aivosolut työttöminä...- Anonyymi00006
Niin Sebun puoliso ei ole kehitysmaamuslimi…
- Anonyymi00011
Anonyymi00006 kirjoitti:
Niin Sebun puoliso ei ole kehitysmaamuslimi…
Mamu mikä mamu, rasismistahan on aina kyse, eikä uskonto ole mikään rotu.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Mamu mikä mamu, rasismistahan on aina kyse, eikä uskonto ole mikään rotu.
Islam on sairas ahdasmielinen naisia sortava, patriarkaattinen keskiaikaa elävä,fundamentalistinen poliittinen ideologia, joka klitorisamputointi ja kunniakulttuureineen MÄÄRITTÄÄ KEHITYSMAAMUSLIMI MAANMUUTTAJIEN kaiken tekemisen.
On totta että se ei ole rotu, vaan paljon vaarallisempi asia!
MUTTA meillä on jo 150000 holtittomasti lisääntyvä kehitysmaamuslimi populaatio, jonka kasvua ei viherpunikkien muslimiveljeskunnan edustajat halua hidastaa millään tavalla…
Kysy vaikka PROFEETTA MOKTARILTA!
Älkää nyt minulle itkekö, minä olen tässä vain viestin tuoja, joka välitti tekoälyn mietteet teille tiedoksi.
Jos teillä on valittamista, valittakaa suoraan Google Geminille.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00005
No ei tarvitse muuta kun seurata mitä kehitysmaamuslimit ja islamisaatio aiheuttaa ympäri länsieurooppaa, niin jokain tolkun ihminen ymmärtää mitä kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJAT ja islamisaatio aiheuttaa ja tulee aiheuttamaan myös SUOMESSA!
Viimeisimpänä kehitysmaamuslimi katujengien ja taksien yhteistyö HUUMEKAUPASSA!
Mutta aina löytyy näitä PROFEETTA MOKTARIN kaltaisia, islamilla aivopestyjä hyödyllisiä idiootteja, jotka ei näe islamisaatiossa ja väestön muuttumisessa kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIKSI mitään vaaraa…- Anonyymi00014
Totuudenpuhujaa ei halua kukaan kuulla...
- Anonyymi00007
Täällä pääkaupunkiseudulla saa seurata islamisaatiota ihan aitiopaikalta, toisin kuin PROFEETTA MOKTAR siellä Suonenjoella…
Toisaalta on niinkin, että jos katsoo liian läheltä, näkee vain yksittäisen puun. Kauempaa tarkastellen voi nähdä metsän.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00009
Moktar.Gubta kirjoitti:
Toisaalta on niinkin, että jos katsoo liian läheltä, näkee vain yksittäisen puun. Kauempaa tarkastellen voi nähdä metsän.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)No niitä puita on kyllä niin paljon että ne muodostavat helposti metsän…
Mutta mehän saamme seurata tätä islamisaatiota ja sen aiheuttamia lieveilmiöitä, päivä päivältä enemmän…
Näitä ”puita” oli 2015 noin 70000, vuonna 2025 niitä oli jo noin 150000, no nähtäväksi jää paljonko niitä on vaikka 2030….
Näin se islamisaatio etenee jo ihan silmissä… - Anonyymi00078
Moktar.Gubta kirjoitti:
Toisaalta on niinkin, että jos katsoo liian läheltä, näkee vain yksittäisen puun. Kauempaa tarkastellen voi nähdä metsän.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Älä jauha potaskaa. Etkö muuta enää keksinyt.
- Anonyymi00088
Moktar.Gubta kirjoitti:
Toisaalta on niinkin, että jos katsoo liian läheltä, näkee vain yksittäisen puun. Kauempaa tarkastellen voi nähdä metsän.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Kuinka kaukaa pitää katsoa Helsingin sosiaalimenojen jakautumista kantisten ja mamujen välillä suhteessa henkilöiden absoluuttiseen määrään, että suhde alkaa näyttää hyvältä?
T: veronmaksaja/ eläkeläinen.
- Anonyymi00010
Puutarhatonttu Moktarille tietokoneohjelma on "viisas", Moktariin verrattuna nyt mikä tahansa on tietenkin viisas.
Mitä siellä Pikku Kakkosessa nykyään näytetään, vieläkö se iltasatu pyörii? - Anonyymi00013
Että sellainen wokevassari-islamisti tekoäly, mielenkiintoista...
"...wokevassari-islamisti tekoäly..."
Kyllä se oli ihan Google Gemini. Se on jokaisen ilmaiseksi käyttävissä. Voit toki itsekin kokeilla.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Moktar.Gubta kirjoitti:
"...wokevassari-islamisti tekoäly..."
Kyllä se oli ihan Google Gemini. Se on jokaisen ilmaiseksi käyttävissä. Voit toki itsekin kokeilla.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)PS. Kysyin Geminiltä, että mitä tekoäly päättelee lauseestasi ”Että sellainen wokevassari-islamisti tekoäly…”.
Kas tässäpä tekoälyn analyysi:
Käyttäjä ilmentää syvää ideologista poteroitumista ja turhautumista. Lause on oppikirjaesimerkki modernista ”kulttuurisodan” retoriikasta, jossa analyyttinen ajattelu korvataan leimaamisella.
Tärkeimmät havainnot:
1. Nippuajattelu: Termien "woke", "vassari" ja "islamisti" yhdistäminen on looginen sekasotku. Se paljastaa, että henkilö ei arvioi tekoälyn sisältöä, vaan niputtaa kaiken itselleen vieraan yhdeksi viholliskuvaksi.
2. Uhkakuvien rakentaminen: Käyttäjä kokee teknologian olevan vihamielinen työkalu. Hän tulkitsee tekoälyn turvarajat (esim. syrjinnän eston) suoraksi poliittiseksi hyökkäykseksi omaa maailmankuvaansa vastaan.
3. Keskustelun sulkeminen: "Että sellainen..." -aloitus on ylimielinen ja keskustelun lopettava kuitti. Se on defenssi, jolla käyttäjä suojaa omia uskomuksiaan: jos vastapuoli (tai kone) on "mädättäjä", sen argumentteja ei tarvitse kohdata faktatasolla.
Johtopäätös: Henkilö on todennäköisesti vahvasti kiinnittynyt vaihtoehtomedioiden ja populistisen verkkoretoriikan sanastoon, jossa monimutkaiset asiat pelkistetään aggressiivisiksi iskusanoiksi.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00019
Moktar.Gubta kirjoitti:
PS. Kysyin Geminiltä, että mitä tekoäly päättelee lauseestasi ”Että sellainen wokevassari-islamisti tekoäly…”.
Kas tässäpä tekoälyn analyysi:
Käyttäjä ilmentää syvää ideologista poteroitumista ja turhautumista. Lause on oppikirjaesimerkki modernista ”kulttuurisodan” retoriikasta, jossa analyyttinen ajattelu korvataan leimaamisella.
Tärkeimmät havainnot:
1. Nippuajattelu: Termien "woke", "vassari" ja "islamisti" yhdistäminen on looginen sekasotku. Se paljastaa, että henkilö ei arvioi tekoälyn sisältöä, vaan niputtaa kaiken itselleen vieraan yhdeksi viholliskuvaksi.
2. Uhkakuvien rakentaminen: Käyttäjä kokee teknologian olevan vihamielinen työkalu. Hän tulkitsee tekoälyn turvarajat (esim. syrjinnän eston) suoraksi poliittiseksi hyökkäykseksi omaa maailmankuvaansa vastaan.
3. Keskustelun sulkeminen: "Että sellainen..." -aloitus on ylimielinen ja keskustelun lopettava kuitti. Se on defenssi, jolla käyttäjä suojaa omia uskomuksiaan: jos vastapuoli (tai kone) on "mädättäjä", sen argumentteja ei tarvitse kohdata faktatasolla.
Johtopäätös: Henkilö on todennäköisesti vahvasti kiinnittynyt vaihtoehtomedioiden ja populistisen verkkoretoriikan sanastoon, jossa monimutkaiset asiat pelkistetään aggressiivisiksi iskusanoiksi.
Parhain terveisin, Moktar. ;)No, siinähän sitä wokeiluvassarismi-islamistia oikein tulikin tuutin täydeltä, kysy siltä seuraavaksi onko se tekoälysi idiootti, vai pitääkö se itseään viisaana?
Ironiaa, ja sarkasmia ei tuo tietokoneohjelmasi tietenkään ymmärrä, se on "tosikko".
Kyse on kuitenkin vain tietokoneohjelmasta, jotka ovat nykyisin poliittisesti korrekteja, ja ilmeisesti jopa täysin puolueellisiakin, riippuu ohjelmoijasta, tuo käyttämäsi ohjelma on selvästikin poliittisesti korrekti, ja jopa puolueellinen, mikä ei tietenkään yllätä, meitä aivopestään jopa tekoälynkin kautta, totta kai.
Kysy siltä, aiovpestäänkö ihmisiä tekoälynkin avulla?
Onhan tuo tekoälysi ihan hauska lelu, jolla on aikuisenkin kiva leikkiä.
- Anonyymi00016
Espoon kouluissa maahanmuuttajien lapsia 90 %
- Anonyymi00089
Ja 9-luokkalaisten luku- ja kirjoitustaitoisten määrä on ehkä hieman vielä alempi. Siis, 14-15 vuotiaita, jotka eivät osaa edes lukea ja kirjoittaa. Hyvin menee, Suomi nousuun!
- Anonyymi00017
Poliisin mukaan Ruotsissa on nyt 63 no go aluetta
Ranskassa 1600 - Anonyymi00018
Tekoäly ei ole viisas - se kopio vain se mitä nettiin on syötetty. Et siis kysynyt visaammalta. MOT.
- Anonyymi00020
Moktar pitää sitä kuitenkin viisaana, koska on niin toivottoman tyhmä.
- Anonyymi00021
Moktarilta tulee kerrankin oikeasti viisasta tekstiä, tosin ei itse sitä ole tietenkään saanut aikaiseksi, luonnollisesti.
Täyttä puolueellista tuubaahan tuo koe suoltaa, senkin täytyy olla poliittisesti korrekti, koska koko muukin yhteiskunta on sellainen, tekoälykään ei valitettavasti ole poikkeus tässä suhteessa.
Jossain tosin on tekoäly, joka ei olisi poliittisesti korrekti, näin olen ainakin kuullut.
Kysyppä siltä tekoälyltäsi, onko se poliittisesti korrekti?
Esitä oleellisia kysymyksiä, haasta tuo tietokoneohjelmasi, jos osaat! - Anonyymi00022
Tekoäly ei ole erehtymätön, mikä Geminin vastauksestakin nähdään. Maahanmuuton vaatijat yksinkertaistavat maahanmuuton vastustamisen koskemaan kaikkea maahanmuuttoa. Maahanmuuton vastustaminen ei koske Suomen työmarkkinoille tulevia ammattiosaajia. Maahanmuuton vastustaminen koskee alkuasukkaita, luku-ja kirjoitustaidottomia, sivistymättömiä moukkia, jotka tulevat tietoisesti hyväksikäyttämään konkurssissa olevan Suomi Ky:n sosiaaliturvaa ja ovat jo ajaneet valtio- ja kuntaloudet konkurssin partaalle. Esimerkiksi Oulussa sukljetaan liki 20 koulua, koska koulujen ylåpitää ei ole enää vara. Kulttuurivuosihömppään ja loputtomaan maahanmuuttoon Oulussa on vielä vara.
- Anonyymi00025
Niin, ihmiset ovat jo niin tyhmiä, tai sitten vain esittävät laumasieluisina pelkureina sellaisia, että eivät tajua miten lapsellisen typerää tuollainen mustavalkoinen ajattelu, jopa koko maailmankuva on.
Maahanmuuttoa on joko järkevää sellaista, tai typerää sellaista, jokainen maahanmuuttaja on yksittäistapaus. Järkevää maahanmuuttoa ei tietenkään kukaan järkevä ihminen voi vastustaa, ja jokaisen järkevän ihmisen pitäisi myös vastustaa typerää maahanmuuttoa, tämän pitäisi olla itsestään selvää, mutta näinä aikoina itsestään selvyydet näyttävät olevan joillekin erityisen vaikeita asioita käsittää. Täytyy olla täysin tynnyrissä kasvanut tapaus, kaiken maailman tietämättömät pikku prinsessat, ja prinssit vetävät hernettä joka asiasta nenäänsä, jopa muiden puolesta.
Moktarkin provoaa, ja esittää lapsellisen hölmöä mustavalkoista suhtautumistaan asiaan, se kertoo vaan jonkinlaisesta persoonallisesta häiriöstä, kenelläkään järkevällä ihmisellä ei tietenkään ole koskaan mustavalkoista suhtautumista asioihin,
Pitää olla vihollinen, vastustaja, eli hepreaksi "saatana", että tuntee itsensä muita paremmaksi, ja tietenkin aina pitää olla aina jokin laumakin takana, että voi esittää kovaa jätkää, tai miksei mimmiäkin.
Yleensä ihminen kasvaa, ja kehittyy, huomaa oman mustavalkoisen maailmankuvansa, sekä ajattelunsa, ja hylkää sen, jotkut eivät vaan kasva koskaan sellaisiksi, Moktarillakin on vielä selvästikin matkaa siihen, toivotaan, että jonain päivänä äijä sen itsekin tajuaa.
Taitaa tosin vaan aina esittää jotain roolia täällä, ei se voi oikeasti olla niin alkeellinen, ettei ymmärrä mustavalkoista suhtautumistaan asioita kohtaan. Ainakin maahanmuuttoasiat ovat hänelle hyvin mustavalkoinen aihealue. - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Niin, ihmiset ovat jo niin tyhmiä, tai sitten vain esittävät laumasieluisina pelkureina sellaisia, että eivät tajua miten lapsellisen typerää tuollainen mustavalkoinen ajattelu, jopa koko maailmankuva on.
Maahanmuuttoa on joko järkevää sellaista, tai typerää sellaista, jokainen maahanmuuttaja on yksittäistapaus. Järkevää maahanmuuttoa ei tietenkään kukaan järkevä ihminen voi vastustaa, ja jokaisen järkevän ihmisen pitäisi myös vastustaa typerää maahanmuuttoa, tämän pitäisi olla itsestään selvää, mutta näinä aikoina itsestään selvyydet näyttävät olevan joillekin erityisen vaikeita asioita käsittää. Täytyy olla täysin tynnyrissä kasvanut tapaus, kaiken maailman tietämättömät pikku prinsessat, ja prinssit vetävät hernettä joka asiasta nenäänsä, jopa muiden puolesta.
Moktarkin provoaa, ja esittää lapsellisen hölmöä mustavalkoista suhtautumistaan asiaan, se kertoo vaan jonkinlaisesta persoonallisesta häiriöstä, kenelläkään järkevällä ihmisellä ei tietenkään ole koskaan mustavalkoista suhtautumista asioihin,
Pitää olla vihollinen, vastustaja, eli hepreaksi "saatana", että tuntee itsensä muita paremmaksi, ja tietenkin aina pitää olla aina jokin laumakin takana, että voi esittää kovaa jätkää, tai miksei mimmiäkin.
Yleensä ihminen kasvaa, ja kehittyy, huomaa oman mustavalkoisen maailmankuvansa, sekä ajattelunsa, ja hylkää sen, jotkut eivät vaan kasva koskaan sellaisiksi, Moktarillakin on vielä selvästikin matkaa siihen, toivotaan, että jonain päivänä äijä sen itsekin tajuaa.
Taitaa tosin vaan aina esittää jotain roolia täällä, ei se voi oikeasti olla niin alkeellinen, ettei ymmärrä mustavalkoista suhtautumistaan asioita kohtaan. Ainakin maahanmuuttoasiat ovat hänelle hyvin mustavalkoinen aihealue.Taitaa tämän demareiden muslimiveljeskunnan kannattajan, PROFEETTA MOKTARIN kohdalla olla jo liian myöhäistä ymmärtää enää islamisaation haitallisuutta yhteiskunnallemme ja kantaväestölle!
Kun on se ”parasta ennen” päiväys mennyt umpeen jo ajat sitten… - Anonyymi00109
" Maahanmuuton vastustaminen koskee alkuasukkaita, luku-ja kirjoitustaidottomia, sivistymättömiä moukkia, jotka tulevat tietoisesti hyväksikäyttämään konkurssissa olevan Suomi Ky:n sosiaaliturvaa ja ovat jo ajaneet valtio- ja kuntaloudet konkurssin partaalle."
Tämä usko perustuu vain henkilön ulkonäköön, ei siihen mitä tämä oikeasti tekee tai yrittää tehdä.
"... kysy siltä seuraavaksi..."
Mikäpä minä olen toimimaan kenenkään juoksupoikana. Kysy itse.
Tekoäly on meistä jokaisesta vain parin klikkauksen päässä. Jos koululaiset jo osaavat käyttää tekoälyä, luulisi nyt aikuisen ihmisen osaavan. Jos taas et osaa, opettele.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00030
Opettele suomen kielen kirjoitusta ahkerammin.
- Anonyymi00032
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan. Suomalaisten logiikan mukaan jokainen muukalaiselle annettu euro tai huomionosoitus on suoraan pois "omalta kansalta".
Näinhän se on, kuten aloituksessa totesit !!! Anonyymi00032 kirjoitti:
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan. Suomalaisten logiikan mukaan jokainen muukalaiselle annettu euro tai huomionosoitus on suoraan pois "omalta kansalta".
Näinhän se on, kuten aloituksessa totesit !!!"Näinhän se on..."
Tietysti on. Kyllä tekoäly tietää.
Itse en kuulu siihen ryhmään, joka tarvitsee yhteiskunnalta taloudellista tai sosiaalista turvaa, mutta ymmärrän kyllä katkeruutesi.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00033
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Näinhän se on..."
Tietysti on. Kyllä tekoäly tietää.
Itse en kuulu siihen ryhmään, joka tarvitsee yhteiskunnalta taloudellista tai sosiaalista turvaa, mutta ymmärrän kyllä katkeruutesi.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Maksat siis itse eläkkeesi, sairaanhoitosi, viranomaispalvelusi…jne, jne.
- Anonyymi00034
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Näinhän se on..."
Tietysti on. Kyllä tekoäly tietää.
Itse en kuulu siihen ryhmään, joka tarvitsee yhteiskunnalta taloudellista tai sosiaalista turvaa, mutta ymmärrän kyllä katkeruutesi.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Maksatko myös kehitysmaamuslimeiden holtittoman lisääntymisen, tulonsiirroilla elämisen, sairaanhoidon, viranomaispalvelut ja kaikki niiden peseilyn aiheuttamat kulut yhteiskunnalle ja niiden uhreille?
Jos mäin on, niin siehän se sälli ootkin… Anonyymi00034 kirjoitti:
Maksatko myös kehitysmaamuslimeiden holtittoman lisääntymisen, tulonsiirroilla elämisen, sairaanhoidon, viranomaispalvelut ja kaikki niiden peseilyn aiheuttamat kulut yhteiskunnalle ja niiden uhreille?
Jos mäin on, niin siehän se sälli ootkin…”Jos mäin on…”
Mäinhän se on.
Etkös sinä juuri äsken huudellut minulle, että ” Opettele suomen kielen kirjoitusta ahkerammin.”
Huutonaurua vartti. ;)Anonyymi00033 kirjoitti:
Maksat siis itse eläkkeesi, sairaanhoitosi, viranomaispalvelusi…jne, jne.
Pääsääntöisesti näinhän se menee.
Kun eläkkeeni perustuu pääosin vapaaehtoiseen lisäeläkkeeseen, niin kyllähän se on itsemaksettua tuloa. Onhan siellä kyllä mausteeksi myös TEL-eläkettä ja yrittäjäeläkettä mukana.
Hammaslääkärissä kävin vuoden alussa, yksityisellä. Normaalin touhun lisäksi hammaslääkäri vaihtoi yhden vanhan paikan. Kun tähän tarvittiin myös röntgenkuva, lasku oli sitten runsaat 300 egee. Kela korvasi 25 Eur. Että ihan omasta pussista tämä meni.
Viranomaismaksuja piti ihan miettiä. Passi ja henkilökortti piti molemmat uusia, olisiko ollut vuosi, pari sitten. Maksoi satkun. Minä sen maksoin, eikä yhteiskunta. Sitä edellinen oli aseen hallussapitoluvan hakeminen yhteen uuteen aseeseen, mutta hintaa en kyllä muista.
Tulojen perustella olen nettomaksaja tässä yhteiskunnassa. Taitaa olla niin päin, että minun maksamilla veroilla rahoitetaan sinunkin tukesi.
Nauretaan tovi. ;)- Anonyymi00040
Etkä osaa edes hävetä sen perinnön hävittämistä, minkä edelliset sukupolvemme ovat meille taistelleet…
- Anonyymi00043
Sinähän haluat leikkiä sillä tekoälylläsi, mutta vain omilla säännöilläsi, eli et halua kysyä niitä olennaisia asioita, kuten käytetäänkö tekoälyäkin ihmisten manipulointiin, tai onko se poliittisesti korrekti aina?
Minua ei kiinnosta moiset tietokoneohjelmat, kun tiedän totuuden niistäkin, eli ovat poliittisesti korrekteja, koska nyky-yhteiskunta vaatii myös tekoälyltäkin sitä.
Olen joskus katsonut videon, jossa poliittisesti epäkorrekti tekoäly vastasi kysymyksiin, ja kyllä se meni jo sille "rasismin" puolelle, jos siltä kysyi suoraan vaikka Islamista.
Totuushan on nykyisin "rasismia"... - Anonyymi00044
Anonyymi00032 kirjoitti:
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan. Suomalaisten logiikan mukaan jokainen muukalaiselle annettu euro tai huomionosoitus on suoraan pois "omalta kansalta".
Näinhän se on, kuten aloituksessa totesit !!!Niin, eihän se ole keneltäkään pois, anna minulle siis kaikki rahasi, ei se ole sinulta pois, menee hyvään tarkoitukseen, eli viinaan ja huoriin.
- Anonyymi00045
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Näinhän se on..."
Tietysti on. Kyllä tekoäly tietää.
Itse en kuulu siihen ryhmään, joka tarvitsee yhteiskunnalta taloudellista tai sosiaalista turvaa, mutta ymmärrän kyllä katkeruutesi.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Olet kyllä älyllisesti epärehellisin ihminen maailmassa, kyllä sinä sen tiedät, että tekoälynkin pitää nyky-yhteiskunnassa olla poliittisesti korrekti, luuletko, että elämme jossain paratiisissa, muslimien paratiisissa taidamme jo kohta elääkin, mutta vain heidän.
- Anonyymi00047
Moktar.Gubta kirjoitti:
”Jos mäin on…”
Mäinhän se on.
Etkös sinä juuri äsken huudellut minulle, että ” Opettele suomen kielen kirjoitusta ahkerammin.”
Huutonaurua vartti. ;)En minä ”huutele” jätän sen sinulle ja muille…
Mutta harva täällä edes viitsi oikoa noita sinun kirjoitusvirheitäsi, koska ne eivät liity maahanmuuttoon mitenkään… - Anonyymi00055
Anonyymi00032 kirjoitti:
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan. Suomalaisten logiikan mukaan jokainen muukalaiselle annettu euro tai huomionosoitus on suoraan pois "omalta kansalta".
Näinhän se on, kuten aloituksessa totesit !!!Oliko tuo jotain sarkasmia, tietenkin suomalaisten raha, joka annetaan muukalaiselle, on pois suomalaisilta, taidat olla joku talousnero, olet keksinyt ilmeisesti runsaudensarven?
Anonyymi00047 kirjoitti:
En minä ”huutele” jätän sen sinulle ja muille…
Mutta harva täällä edes viitsi oikoa noita sinun kirjoitusvirheitäsi, koska ne eivät liity maahanmuuttoon mitenkään…"Mutta harva täällä edes viitsi oikoa noita sinun kirjoitusvirheitäsi...".
Siihen nähden, että harva viitsii, varsin moni kuitenkin huutelee. Ehkäpä osaisit selittää asian?
En olettanuttakaan, että tällä palstalla kukaan koskaan tunnustaisi yhtään mitään. Rehellisyys kun ei kuulu niihin kantasuomalaisten vahvimpiin ominaisuuksiin.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi00061
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Mutta harva täällä edes viitsi oikoa noita sinun kirjoitusvirheitäsi...".
Siihen nähden, että harva viitsii, varsin moni kuitenkin huutelee. Ehkäpä osaisit selittää asian?
En olettanuttakaan, että tällä palstalla kukaan koskaan tunnustaisi yhtään mitään. Rehellisyys kun ei kuulu niihin kantasuomalaisten vahvimpiin ominaisuuksiin.
Nauretaan vartti. ;)Pidät siis kantasuomalaisia epärehellisinä!
Aika kovaa tekstiä epäisänmaalliselta islamisaation kannattajalta!
No eihän tuo tietenkään yllätä, kun sen sanoo demareiden muslimiveljeskunnan kannattaja…
Näitä Heinäluomiahan riittää edelleen… - Anonyymi00068
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan.
Tuolle moktar jästipäälle tuokin asia täytyy kertoa moneen kertaan, eikä se silti mahdu kalloon! - Anonyymi00090
Anonyymi00032 kirjoitti:
1) Maahanmuutto koetaan hyökkäykseksi omaa taloudellista ja sosiaalista turvaa vastaan. Suomalaisten logiikan mukaan jokainen muukalaiselle annettu euro tai huomionosoitus on suoraan pois "omalta kansalta".
Näinhän se on, kuten aloituksessa totesit !!!Jokainen Suomessa asuva työtön sosiaalituella elävä maahanmuuttaja rasittaa taloutta. Se on fakta.
- Anonyymi00035
Eli SUOMI on maailman kehitysmaamuslimeiden sosiaalitoimisto ja niiden tuleva kalifaatti…
Näin se homma etenee…- Anonyymi00036
Suomen täytyy luora nahkamme noista tuhoojista passatuista syöjistämme muuten suomi tuhoutuu kehitysmaaksi.
- Anonyymi00041
Anonyymi00036 kirjoitti:
Suomen täytyy luora nahkamme noista tuhoojista passatuista syöjistämme muuten suomi tuhoutuu kehitysmaaksi.
orpopurran hallitushan sitä tekee täyttä vauhtia. Suomi on jo EU:n tarkkiksella.
- Anonyymi00042
Anonyymi00036 kirjoitti:
Suomen täytyy luora nahkamme noista tuhoojista passatuista syöjistämme muuten suomi tuhoutuu kehitysmaaksi.
SUOMEN JA SUOMALAISTEN pitää pitää vain omistaan huolta.
Emme ole vastuussa Afrikan ja lähi-idän kehitysmaamuslimeiden holtittomasta lisääntymisestä millään tavalla!
Vai olemmeko PROFEETTA MOKTAR? - Anonyymi00050
Anonyymi00036 kirjoitti:
Suomen täytyy luora nahkamme noista tuhoojista passatuista syöjistämme muuten suomi tuhoutuu kehitysmaaksi.
Väestömmehän muuttuu kovaa vauhtia kehitysmaamuslimeiksi, varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla…
- Anonyymi00046
Suomen väestö vanhenee ja eäläköityy kovaa vauhtia, samalla kun syntyvyys laskee, joten maahanmuuttoa tarvitaan, jotta tulevaisuudessa on niitä ihmisiä, jotka tekevät työtä ja pitävät talouden pyörät pyörimässä.
Suomen kielen, lainsäädännön ja kulttuurin oppiminen on ensiarvoisen tärkeää kaikille Suomeen muuttaville, sillä ilman kielitaitoa ja sen mukana tulevaa ymmärrystä on edessä vaikeuksia, joten noihin on panostettava lisää.- Anonyymi00052
No katso näitä holtittomasti lisääntyviä kehitysmaamuslimeita ja niiden edesottamuksia länsieuroopassa!
Miltä sinusta näyttää… - Anonyymi00053
Höpsistä, Suomessa oli 1800-luvun alussa 2 miljoonaa ihmistä, syntyvyyttä voidaan laskea, ja nostaa tarvittaessa, Suomi on harvaan asuttu maa, ja mamutkin tuppaavat kaikki samaan paikkaan, joten heistä ei ole apua siihenkään ongelmaan.
Aivan lapsellisen yksisilmäistä pitää maahanmuuttoa ainoana ratkaisuna, myös luonto kiittää siitä, että ihmisiä on täällä vähemmän, koska kulutamme aivan älyttömästi, myös suurin osa mamuista nostaa hiilijalanjälkensä jopa kymmenkertaiseksi muuttaessaan tänne Suomeen.
Myös uusi teknologia syrjäyttää ihmistyövoimaa, nyt ne kaupparobotitkin jo kulkee kaduillamme, ja kaikki se on vasta lapsenkengissä. On aivan selvää, että ihmiset tulevaisuudessa turvautuvat robotteihinkin, jo nyt moni nuori mieskin on aivan yksin, eikä löydä kumppania, robotit tulevat siinäkin hädässä apuun, valitettavasti ihmisten sosiaalisuus on menetetty tässä pinnallisessa maailmassa, ja uusi teknologia voi avata aivan uuden sosiaalisuuden muodon, ihmistä se ei syrjäyty, kuin vasta joskus tulevaisuudessa, kun konetta , ja ihmistä ei enää voi erottaa toisistaan, koneesta voidaan tehdä täydellinen, mutta ihmisestä on vaikea tehdä täydellistä, siihen tosin teknologinen kehitys tähtääkin, täydelliseen ihmiseen.
Ei pidä olla noin yksisilmäisen tyhmä, ja toistella kuluneita mantroja, kuin papukaija. - Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:
Höpsistä, Suomessa oli 1800-luvun alussa 2 miljoonaa ihmistä, syntyvyyttä voidaan laskea, ja nostaa tarvittaessa, Suomi on harvaan asuttu maa, ja mamutkin tuppaavat kaikki samaan paikkaan, joten heistä ei ole apua siihenkään ongelmaan.
Aivan lapsellisen yksisilmäistä pitää maahanmuuttoa ainoana ratkaisuna, myös luonto kiittää siitä, että ihmisiä on täällä vähemmän, koska kulutamme aivan älyttömästi, myös suurin osa mamuista nostaa hiilijalanjälkensä jopa kymmenkertaiseksi muuttaessaan tänne Suomeen.
Myös uusi teknologia syrjäyttää ihmistyövoimaa, nyt ne kaupparobotitkin jo kulkee kaduillamme, ja kaikki se on vasta lapsenkengissä. On aivan selvää, että ihmiset tulevaisuudessa turvautuvat robotteihinkin, jo nyt moni nuori mieskin on aivan yksin, eikä löydä kumppania, robotit tulevat siinäkin hädässä apuun, valitettavasti ihmisten sosiaalisuus on menetetty tässä pinnallisessa maailmassa, ja uusi teknologia voi avata aivan uuden sosiaalisuuden muodon, ihmistä se ei syrjäyty, kuin vasta joskus tulevaisuudessa, kun konetta , ja ihmistä ei enää voi erottaa toisistaan, koneesta voidaan tehdä täydellinen, mutta ihmisestä on vaikea tehdä täydellistä, siihen tosin teknologinen kehitys tähtääkin, täydelliseen ihmiseen.
Ei pidä olla noin yksisilmäisen tyhmä, ja toistella kuluneita mantroja, kuin papukaija.Korjaan, Suomessa oli vain miljoona ihmistä 1800-luvun alussa, mieti sitä!
- Anonyymi00048
Olet henkisesti viisivuotiaan, tai jopa kuusivuotiaan tasolla, kasvaisit joskus jo aikuiseksi, leiki nyt tuolla lapsellisella tekoälylläsi taas, jonka joku toinen lapsellinen wokevassari-islamistihihhuli on ohjelmoinut.
- Anonyymi00051
Eläkkeellä oleva henkinen viisivuotias…
- Anonyymi00049
Vai vielä profeetta maktar per--le.Tänne tullut pakolaisena ja elänyt
suomalaisten veronmaksajien tiliin pummina kuinka monta vuotta?
Ei ainakaan ole varaa arvostella suomalaisista ja suomenottamista
pakolaisista mitään, - Anonyymi00056
me olemme täällä kilpailemassa toisiamme vastaan , sitä ei demari myönnä
eli jos jostain on pulaa tai puutetta niin siitä taistellaan , ei kukaan taistele kaupan 2kg vehnäjauhopussista , joka maksaa 0,85e , mutta se johtuukin siitä että niitä riittää 🙂
kaikki muu esim. asunnot hyviltä paikoilta niin ovat rajalliset 🤔
jos kaikki mahdollinen jota voisi kuvitella olisi kuin tuo jauhopussi niin eläisimme hyvinvointivaltiossa ilman kilpailua - Anonyymi00057
jos maahanmuuttaja toisi valtava omaisuuden mukanaan ja pistäisi hyväpalkkaisia tehtaita tai mitä lienee pystyyn niin ei kellään olisi mitään vastustamista , paitsi tietenkin kilpailijoilla 🤣
"Höpsistä, Suomessa oli 1800-luvun alussa 2 miljoonaa ihmistä, syntyvyyttä voidaan laskea, ja nostaa tarvittaessa..."
Juu, ja oli pärevalo, oli hevoset ja sontarattaat, viljan viljely perustui lehmän lantaan, oli renkejä ja oli piikoja.
Tähän samaan kun palataan, niin työtä leipää riittää kaikille, vaikka väestö on vain se 2 miljoonaa.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi00058
Niin, miksi helvatassa koko planeetta pitää täyttää ihmisillä, suurin ongelma on juuri nimenomaan väestöräjähdys, joka aiheuttaa käytännössä kaikki ongelmat, varsinkin ilmastonmuutoksen.
Nykytilanteessa ihmiskuntaa pitäisikin karsia kovalla kädellä, tai muuten maailmasta tulee dystopia, sinulla menee selvästikin lujaa, elelet siinä hyvin voinnin kuplassasi, vaikka maailma hukkuu paskaan, häpeäisit edes, jos osaat.
Mitä oikein sekoillet, pitäisi teknologisesti palata takaisin 1800-luvulle, ei jutuissasi ole mitään logiikkaa, tietenkin meillä on teknologinen edistyksemme, joka menee eteenpäin, tai sitten ihmiskunta tekee joukkoitsemurhan, hitaasti, mutta varmasti tätä menoa.
Ainoa toivomme lieneekin tieteen, ja teknologian kehityksessä, kun ihmiset ovat tuollaisia tolloja, kuin sinä, ja kuvittelevat olevansa vielä kovin viisaitakin.
Suomessa siis väestön määrä ylitti miljoonan rajan 1800-luvun alussa, ja hyvin pärjättiin, vaikka ei ollut edes nykyteknologiaa, kuolleisuuskin oli tuolloin suurta, sairaudet, ja nälänhädät niittivät väkeä.
Ja sinä tollo haluat Suomen täyteen jotain kummaa porukkaa, joka haluaa vaan käyttää hyväksi meidän sinisilmäisyyttämme. - Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Niin, miksi helvatassa koko planeetta pitää täyttää ihmisillä, suurin ongelma on juuri nimenomaan väestöräjähdys, joka aiheuttaa käytännössä kaikki ongelmat, varsinkin ilmastonmuutoksen.
Nykytilanteessa ihmiskuntaa pitäisikin karsia kovalla kädellä, tai muuten maailmasta tulee dystopia, sinulla menee selvästikin lujaa, elelet siinä hyvin voinnin kuplassasi, vaikka maailma hukkuu paskaan, häpeäisit edes, jos osaat.
Mitä oikein sekoillet, pitäisi teknologisesti palata takaisin 1800-luvulle, ei jutuissasi ole mitään logiikkaa, tietenkin meillä on teknologinen edistyksemme, joka menee eteenpäin, tai sitten ihmiskunta tekee joukkoitsemurhan, hitaasti, mutta varmasti tätä menoa.
Ainoa toivomme lieneekin tieteen, ja teknologian kehityksessä, kun ihmiset ovat tuollaisia tolloja, kuin sinä, ja kuvittelevat olevansa vielä kovin viisaitakin.
Suomessa siis väestön määrä ylitti miljoonan rajan 1800-luvun alussa, ja hyvin pärjättiin, vaikka ei ollut edes nykyteknologiaa, kuolleisuuskin oli tuolloin suurta, sairaudet, ja nälänhädät niittivät väkeä.
Ja sinä tollo haluat Suomen täyteen jotain kummaa porukkaa, joka haluaa vaan käyttää hyväksi meidän sinisilmäisyyttämme.Kysy PROFEETTA MOKTARILTA ja Afrikkan ja lähi-idän kehitysmaamuslimeilta!
Esimerkiksi SOMALIT ovat ikuisesta pyhästä sodasta ja kuivuudesta huolimatta, pystyneet kolminkertaistamaan väkilukunsa SOMALIASSA!
Mitä veikkaat että ne tekee täällä pääkaupunkiseudulla… - Anonyymi00067
Anonyymi00059 kirjoitti:
Kysy PROFEETTA MOKTARILTA ja Afrikkan ja lähi-idän kehitysmaamuslimeilta!
Esimerkiksi SOMALIT ovat ikuisesta pyhästä sodasta ja kuivuudesta huolimatta, pystyneet kolminkertaistamaan väkilukunsa SOMALIASSA!
Mitä veikkaat että ne tekee täällä pääkaupunkiseudulla…Niin, karsinta tulisi aloittaa sieltä, missä porukka sikiää eniten, eli kehitysmaista, Afrikankin väkiluku kaksinkertaistuu muutamassa vuosikymmenessä, tämä on täysin kestämätön kehitys, ja sitten se ylijäämäväki pitäisi vielä siirtää länsimaihin, jossa aiheuttavat vain ongelmia, kaaoksen ja lopulta yhteiskunnan romahtamisen, onnea länsimaat.
https://www.youtube.com/watch?v=1J2VfbIogFM
Tuo pariskunta kiertää ympäri Eurooppa, suurissa kaupungeissa, ja todistavat vain sen, että Keskisarja on oikeassa puhuessaan "kehitysmaalaisista sikoläteistä".
"Nykytilanteessa ihmiskuntaa pitäisikin karsia kovalla kädellä, tai muuten maailmasta tulee dystopia..."
Tämähän on se ydinongelma.
On kovin helppo huudella, että pitäisi karsia, pitäisi säädellä syntyvyyttä, pitäisi lopettaa heikot ja huonot yksilöt. Tällainen huutelija ajattelee, että häntä itseään ei koske tuo säätely, karsinta tai lopettaminen, vaan hän on itse päättämässä, kenet karsitaan, tai kuka on elinkelvoton.
Mietihän vähän, mitä huutelet.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
.- Anonyymi00062
No mitä muuta odotat demareiden muslimiveljeskunnan kannattajalta, jonka unelmana on holtittomasti lisääntyvien kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN kalifaatti SUOMI!
- Anonyymi00070
"Nykytilanteessa ihmiskuntaa pitäisikin karsia kovalla kädellä, tai muuten maailmasta tulee dystopia..."
Kyllä Allahin pojat karsii kunhan saavat riittävästi valtaa!!!
"Haluatko ystäviä, vaiko vihollisia..."
Pohdin tässä, että jos minulla olisin sinunlaisesi ystävä, niin mihin minä tarvitsisin vihollisia?
Ihmettelee, Moktar. ;)- Anonyymi00063
Justiinsa, sano Justiina, yritätkö olla jotenkin nokkela?
Vedät täällä jotain ihmeen roolia aina, se on ongelmasi, tai en tiedä onko se ongelma, olet selvästikin terapian tarpeessa, ja terapiaahan tämä nettikirjoittelu sinulle selvästikin on, tarvitse tällaisen kanavan purkaaksesi patoutumiasi.
Kukaan ihminen ei voisi sietää tuollaista tyyppiä luonnossa, joten roolileikkiä, ja terapiaa tämä sinulle vain on, et ole oikeasti tuollainen ihminen, kuin mitä täällä esität.
- Anonyymi00065
Googlen roskaa.
- Anonyymi00066
Maahanmuuton vastustamisella on useita syitä, jotka vaihtelevat yksilöllisistä kokemuksista laajempiin yhteiskunnallisiin ja psykologisiin tekijöihin. Tutkimusten mukaan taloudelliset seikat eivät aina ole päällimmäinen syy, vaan usein kyse on kulttuurisista, identiteettiin liittyvistä tai sosiaalisen konfliktin peloista.    Alla yleisimmät selitykset, jotka perustuvat sosiologisiin tutkimuksiin ja julkiseen keskusteluun Suomessa ja kansainvälisesti.
1. Kulttuuriset ja identiteettiin liittyvät huolet
Monet vastustajat pelkäävät, että maahanmuutto uhkaa kansallista kulttuuria, kieltä tai yhtenäistä yhteiskuntaa. Esimerkiksi kielten monimuotoisuus tai erilaiset arvot koetaan uhkana.  Suomessa tämä näkyy keskusteluissa suomalaisen kulttuurin säilymisestä, erityisesti kun maahanmuutto koetaan nopeaksi tai integroitumattomaksi.
2. Pelko sosiaalisesta konfliktista ja yhteiskunnallisesta rasituksesta
Tutkimukset osoittavat, että monissa maissa ihmiset uskovat maahanmuuton lisäävän yhteiskunnallisia jännitteitä, kuten konflikteja tai eriarvoisuutta.   Suomessa tämä voi liittyä integraatio-ongelmiin tai käsitykseen, että tietyt maahanmuuttomuodot (esim. humanitaarinen) kuormittavat julkisia palveluita enemmän kuin hyödyttävät. 
3. Taloudelliset näkökohdat
Yleinen väite on, että maahanmuuttajat vievät työpaikkoja, laskevat palkkoja tai rasittavat hyvinvointivaltiota. Vaikka monet tutkimukset kyseenalaistavat tämän (esim. vaikutukset julkistalouteen ovat usein vähäisiä), käsitys elää erityisesti matalapalkka-aloilla tai työttömyysalueilla.   Suomessa mielenkiintoista on, että paremmin toimeentulevat ja koulutetut vastustavat maahanmuuttoa usein voimakkaammin kuin taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevat, mikä viittaa arvoihin eikä suoraan omaan taloudelliseen uhkaan. 
4. Turvallisuus- ja rikollisuushuoli
Osa vastustuksesta perustuu käsitykseen, että maahanmuutto lisää rikollisuutta tai turvallisuusuhkia. Tämä voi liittyä yksittäisiin tapauksiin tai tilastojen tulkintaan, vaikka kokonaisvaikutukset ovat tutkimuksissa kiistanalaisia. 
5. Psykologiset ja sosiaaliset tekijät
Sosiopsykologiset selitykset korostavat, että asenteet muodostuvat usein pelosta muutosta kohtaan, ryhmäidentiteetistä tai mediavaikutteista eikä niinkään henkilökohtaisesta kokemuksesta.  Joissain tapauksissa taustalla voi olla ennakkoluuloja tai rasismia, mutta moni vastustaja erottaa työperäisen maahanmuuton (jota usein tuetaan) humanitaarisesta. 
Yhteenvetona syyt ovat monitahoisia eivätkä aina liity suoraan talouteen – usein kyse on arvoista, identiteetistä ja muutoksen pelosta.  Suomessa keskustelu on polarisoitunutta, ja asenteet vaihtelevat poliittisen ideologian mukaan. - Anonyymi00069
Taas poliittisesti korrektia tekstiä, kone on aivoton, sillä ei ole kokemusta mistään, se vain toistaa luojansa mantroja.
Eli kaikki kritiikki maahanmuuttoa on turhaa, maahanmuutto on pyhä asia, ja sen kritisoijat pitää mestata?
Että mitään ongelmia ei ole maahanmuuton suhteen esim. Ruotsissa, jossa vankiloissa olevista alkaa jo kohta olla varmaan 90% maahanmuuttotaustaisia.
Mikset kysy vaikka sitä siltä, onko se poliittisesti korrekti tekoäly? - Anonyymi00072
Maahanmuuton vastustaminen, ja kritisointi eivät ole sama asia.
Eihän kukaan normaali ihminen vastusta järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, sen pitäisi olla itsestään selvää, mutta ei näköjään ole.
Yksinkertaiset, lapselliset tollot yksinkertaistavat asioita, koska he eivät ole vielä oppineet elämästä tarpeeksi, jotkut elävät kuplassaan, ja kieltävät ikävät tosiasiat.
Kone on oikeasti idiootti, vaikka kuinka uskoisitte sen antamiin vastauksiin. Mikä ihme mahtaa olla tämä: "   "?
Jos levität copy/pastena tekoälyn generoimaa tekstiä, tässä muutama vihje:
* muista aina kertoa, että kyseessä on tekoälyn tuotos
* kerro, mitä pyysit tekoälyn tuottamaan
* oikolue teksti ja poista siitä turhat viitteet "  "
* ole tarkkana, tekoälyn tekstissä voi olla järjettömyyksiä. Siivoa ne pois.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
- Anonyymi00071
Tässä maassa työtä ei ole edes omalle kansalle
Saatikka tuonti- muukalaisille.
On 100 % hulluutta ottaa heitä tänne
varsinkin kun valtion rahakirstu on TYHJÄ.
Valtion tissille ei voi enää tulla
mamut. - Anonyymi00073
Maahanmuutto maksaa Suomelle n 10 miljardia euroa vuodessa Pelkästään asuntoihin menee 4 miljardia euroa vuodessa
Siinä syy vastustaa - Anonyymi00074
Tekstisi yrittää psykologisoida ja patologisoida perussuomalaisten maahanmuuttokannanottoa "eksistentiaaliseksi kamppailuksi", "raivoksi" ja "sokeaksi vihaksi", mutta se on pelkkää viholliskuvan luomista. Puolueen linja perustuu tilastoihin, talouslaskelmiin ja konkreettisiin havaintoihin – ei vihaan tai salaliittoihin. Puretaan pointtisi yksi kerrallaan.
**1. "Jokainen muukalaiselle annettu euro on pois omalta kansalta" → katkeruus ja epäoikeudenmukaisuus**
Tämä ei ole mikään tunneperäinen "logiikka", vaan **laskennallinen fakta**. Suomen Perusta -ajatuspajan (puolueen taustaorganisaatio) tutkimuksissa (perustuen Tilastokeskuksen rekisteriaineistoon) tietyt maahanmuuttajaryhmät – erityisesti humanitaarinen maahanmuutto Lähi-idästä ja Afrikasta – aiheuttavat merkittäviä negatiivisia julkisen talouden vaikutuksia elinkaaren aikana. Esimerkiksi irakilaistaustaisen nuoren nettovaikutus on arvioitu -690 000 – -844 000 € (lapset mukaan lukien). Kuntatasolla monissa kunnissa maahanmuuttajataustaisten tulot + verot jäävät selvästi alle palveluiden + etuuksien tason.
Kyse ei ole "katkeruudesta", vaan resurssien rajallisuudesta: jos julkinen talous vuotaa miljardeja vuodessa tiettyihin maahanmuuttoryhmiin, se tarkoittaa vähemmän rahaa suomalaisiin lapsiin, vanhuksiin, terveydenhuoltoon ja infrastruktuuriin. Tämä on priorisointia, ei vihaa.
**2. "Kansallisuus määritellään muuttumattoman etnisyyden kautta" → muutos = väkivaltainen tunkeutuminen**
Perussuomalaiset ei määrittele kansalaisuutta pelkästään etnisyydellä, vaan **toimivalla integraatiolla, arvojen jakamisella ja kyvyllä elää suomalaisessa yhteiskunnassa**. Puolueen ohjelmissa korostetaan, että tervetulleita ovat ne, jotka tulevat toimeen omalla työllään, kunnioittavat lakeja ja sopeutuvat paikallisiin normeihin (esim. tasa-arvo, sananvapaus, uskonnonvapaus ilman pakottamista).
Kritiikki kohdistuu erityisesti niihin ilmiöihin, joissa integraatio epäonnistuu laajamittaisesti: clan-rakenteet, korkea työttömyys, rikollisuus tietyillä alueilla, arvojen yhteentörmäykset (esim. naisten asema, homofobia, antisemitismi). Tämä ei ole "kontrollin palauttamista" tai "puhdistamista", vaan realismia siitä, että massiivinen ei-integroituva maahanmuutto muuttaa yhteiskuntaa pysyvästi huonompaan suuntaan – kuten monissa Euroopan maissa on jo nähty.
**3. "Salaliittoteoriat väestönvaihdosta" → maahanmuuttaja = työkalu kansan tuhoamiseen**
Perussuomalaiset **ei virallisesti puhu "väestönvaihdosta" salaliittoteoriana**. Puolueen puheenjohtajat (Halla-aho, Purra) ja ohjelmat eivät käytä termiä sillä tavalla. Sen sijaan puolue puhuu **demografisista trendeistä ja politiikan seurauksista**: jos EU:n ulkopuolista maahanmuuttoa ei rajoiteta ja humanitaarinen + perheenyhdistäminen jatkuu nykyisellä volyymilla, kantaväestön osuus pienenee merkittävästi muutamassa vuosikymmenessä – se on matematiikkaa, ei salaliittoa.
Kritiikki kohdistuu siihen, että monet vasemmisto- ja vihervasemmistolaiset tahot **haluavat** juuri tätä kehitystä ja pitävät sitä "rikastumisena" tai "väistämättömänä". Se on poliittinen projekti, ei salaliitto.
**Lopuksi: "viha riisuu maahanmuuttajalta ihmisyyden" ja "sokea viha pelottavaan tulevaisuuteen"**
Tämä on klassinen retorinen keino: leimata vastustaja vihaiseksi, jotta argumentteja ei tarvitse käsitellä. Perussuomalaiset ei vihaa maahanmuuttajia yksilöinä – puolueen linja on, että **Suomi voi auttaa eniten auttamalla paikan päällä** (kehitysapu, kriisinhallinta) eikä tuomalla ongelmat tänne. Humanitaarinen maahanmuutto on kallein ja tehottomin tapa auttaa.
Puolueen kannattajat eivät ole "syrjäytymisen liimautuneita" viharyhmiä, vaan tavallisia suomalaisia, jotka näkevät tilastot, palveluiden heikkenemisen ja turvallisuusongelmat. He haluavat **Suomen pysyvän suomalaisena hyvinvointivaltiona**, jossa prioriteettina ovat omat kansalaiset – aivan kuten Japani, Israel tai monet muut maat tekevät ilman että kukaan kutsuu sitä "eksistentiaaliseksi vihaksi".
Jos haluat aidon keskustelun, tuo esiin konkreettisia lukuja ja tutkimuksia, jotka kumoavat yllä mainitut talousvaikutukset tai integraation ongelmat. Muuten tuo viestisi jää pelkäksi moraaliseksi yliajamiseksi, jolla yritetään hiljentää faktapohjainen kritiikki.
Terveisin,
Grok AI
Tätä peliä voi pelata kaksikin ;)- Anonyymi00076
Siinä sitten tulikin se poliittisesti epäkorrekti tekoäly paikalle.
Kumpi antoi paremman vastauksen, tehdäänkö galluppi?
Poliittisesti korrekti häviää aina, sehän on selvä, siinä on kyse vain valehtelusta, ja asioiden vääristelystä, ja siksi se ei koskaan voi voittaa mitään. Totuus ei pala tulessakaan.
"Tätä peliä voi pelata kaksikin"
Tietysti voi. Näin tätä peliä on täällä pelattu tämän palstan koko historian ajan.
Meillä on ymmärtääkseni kaksi mahdollisuutta:
A. Yritämme ajatella ihan itse ja keskustelemme omien mielipiteidemme pohjalta
B. Copypastaamme tänne muiden viisauksia.
Vaihtoehto B on liiankin yleinen ilmiö tällä palstalla. Itse suosittelen vaihtoehtoa A. Olen myös usein toistanutkin tätä ajatusta täällä.
Kiitos, että annoit rehellisesti viitteen käyttämääsi tekoälyyn.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00075
Et yritä ajatella itse, jeesustelet, ja sössötät välillä mitä sattuu, ihan tyypillistä hyväosaisen kuplaelämää elät, et ole valitettavasti ainoa lajissasi, vaikka tämän palstan perusteella siltä näyttäisikin.
Olet täällä lähes täysin yksin juttuinesi, mikä sekin todistaa vaan siitä, että juttusi eivät kestä päivänvaloa, jopa "paatunein suvakki" huomaa sen, eikä uskalla lähteä komppaamaan, tyyliäsi kavahtaa jokainen, paitsi ne, jotka ovat siihen tottuneet.
Olet usein älyllisesti epärehellinen, et kommentoi ollenkaan monia teräviä vasta-argumentteja, vaan vaikenet, koska tiedät hävinneesi keskustelun.
No, kuten jo usein on todettukin, sinulle tämä on vain terapiaa, pakopaikka, jonne voi purkaa turhautumistaan, ja patoutumiaan, et kykene sitä myöntämään, tiedät kyllä sen itsekin, tai muuten olet todella tyhmä, mitä et kuitenkaan ole. Anonyymi00075 kirjoitti:
Et yritä ajatella itse, jeesustelet, ja sössötät välillä mitä sattuu, ihan tyypillistä hyväosaisen kuplaelämää elät, et ole valitettavasti ainoa lajissasi, vaikka tämän palstan perusteella siltä näyttäisikin.
Olet täällä lähes täysin yksin juttuinesi, mikä sekin todistaa vaan siitä, että juttusi eivät kestä päivänvaloa, jopa "paatunein suvakki" huomaa sen, eikä uskalla lähteä komppaamaan, tyyliäsi kavahtaa jokainen, paitsi ne, jotka ovat siihen tottuneet.
Olet usein älyllisesti epärehellinen, et kommentoi ollenkaan monia teräviä vasta-argumentteja, vaan vaikenet, koska tiedät hävinneesi keskustelun.
No, kuten jo usein on todettukin, sinulle tämä on vain terapiaa, pakopaikka, jonne voi purkaa turhautumistaan, ja patoutumiaan, et kykene sitä myöntämään, tiedät kyllä sen itsekin, tai muuten olet todella tyhmä, mitä et kuitenkaan ole."....et kommentoi ollenkaan monia teräviä vasta-argumentteja..."
Älä annan väärä todistusta lähimmäisestäsi.
Se mitä kutsut teräväksi vasta-argumentiksi on usein vain viittaus puhuvaan päähän. Katso tämä tai tuo Youtube-linkki; kylläpä Sebu sanoi terävästi, jopa tai Jussi pisti luun kurkkuun inisijöille. Jussi tai Sebu eivät ole täällä vastaamassa minulle, joten heille on minunkin ihan turha vastata.
Toinen kovin usein saamani tyyppivastaus on sellainen, jossa kerrotaan, että Moktar on sitä ja tätä. En katso tarpeelliseksi vastata kirjoittajalle, kun on aivan ilmeistä, että kirjoittaja pyrkii vain solvaamaan.
Sinä olet hieman rajatapaus. Pidän seuraavia ilmauksiasi loukkaavina: jeesustelet - sössötät- hyväosaisen kuplaelämää- älyllisesti epärehellinen- tiedät hävinneesi-olet todella tyhmä.
Vastaan nyt kuitenkin kiltisti sinulle, koska uskon sinun ottavan opiksesi tästä vastauksestani.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00083
Moktar.Gubta kirjoitti:
"....et kommentoi ollenkaan monia teräviä vasta-argumentteja..."
Älä annan väärä todistusta lähimmäisestäsi.
Se mitä kutsut teräväksi vasta-argumentiksi on usein vain viittaus puhuvaan päähän. Katso tämä tai tuo Youtube-linkki; kylläpä Sebu sanoi terävästi, jopa tai Jussi pisti luun kurkkuun inisijöille. Jussi tai Sebu eivät ole täällä vastaamassa minulle, joten heille on minunkin ihan turha vastata.
Toinen kovin usein saamani tyyppivastaus on sellainen, jossa kerrotaan, että Moktar on sitä ja tätä. En katso tarpeelliseksi vastata kirjoittajalle, kun on aivan ilmeistä, että kirjoittaja pyrkii vain solvaamaan.
Sinä olet hieman rajatapaus. Pidän seuraavia ilmauksiasi loukkaavina: jeesustelet - sössötät- hyväosaisen kuplaelämää- älyllisesti epärehellinen- tiedät hävinneesi-olet todella tyhmä.
Vastaan nyt kuitenkin kiltisti sinulle, koska uskon sinun ottavan opiksesi tästä vastauksestani.
Parhain terveisin, Moktar. ;)Totuus satuttaa?
Kun sinä olet tuollainen tollero, joka aina jaksaa kehua itseään, itseäsi saat vaan syyttää, kun saat täällä välillä pataasi, monet kerrat olet jättänyt vastaamatta, koska olet hävinnyt väittelyn. Pakkohan sinua on ojentaa, vuosia sitä olen jo yrittänyt tehdä täällä, heikoin tuloksin, ehkä jotain kehitystä on ollut, ehkä.
Myönnätkö, että tämä netti on sinulle tärkeä väline saada itseäsi esille?
Myönnätkö olevasi hyväosainen, ja eikö sinun mielestäsi siihen usein kuulu tietynlainen kuplassa eläminenkin?
Sinua on hyvin helppo lukea, koska olet noin lapsellinenkin, tosin uskon edelleenkin, että esität sellaista vaan.
- Anonyymi00077
Minä taas mietin että onko sulla omia mielipiteitä lainkaan kun kaikki mitä tänne postaat on tekoälyn tuottamaa tekstiä. Yrität väkisin näyttää älykkäältä mutta et älyä että olet vaan aika hemmetin läpinäkyvä.
- Anonyymi00079
Ihan puhtaasti persujen kimpussa Moktar vaan on, ei siinä sen kummempaa, aika monilla on pakkomielle persuihin, tosin tällä palstalla heitä näkyy vähemmän, koska on olemassa persu-palstakin, ja usein monet kirjoittavat persuilunsa maailman menoa-palstalla.
"...kaikki mitä tänne postaat on tekoälyn tuottamaa..."
Jos postaan tänne tekoälyn tuottamaa tekstiä, mainitsen postauksessani, että se on tekoälyn tuottamaa.
Tällainen tapa kuuluu jo hyvän asiankirjoittajan perustapoihin; toisen aasilla ei saa luvatta ratsastaa. Tietysti Laura on sitten ihan asia erikseen.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
- Anonyymi00080
Tietokoneohjelmakin on Moktaria viisaampi, kiva kun kerrankin myönnät hölmöytesi.
"Tietokoneohjelmakin on Moktaria viisaampi...".
Detaljitiedon suhteen tämä on totta. Rajatulla pelikentällä kone voittaa aina ihmisen. Deep Blue voitti Garri Kasparovin jo vuonna 1996.
Kun tarvitaan elämänkokemusta, harkintaa ja moraalia - ja niitä minulla on - kone ei voita ihmistä.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00082
Sekoitat älykkyyden, ja viisauden, ne eivät ole sama asia, mieti nyt asioita taas loppuun saakka.
Koneella ei tietenkään ole varsinaisesti niistä kumpaakaan, se vain seuraa ohjeistustaan. Kone kertoo vain luojansa älykkyydestä.
Koita nyt käyttää sitä elämänkokemustasi, harkintaa, ja moraaliasi, äläkä aina vaan kehu niillä.
Olet jo kaavoihisi kangistunut vanha kurppa, myönnä joskus tosiasiat, sillä se on viisauden alku. - Anonyymi00085
Anonyymi00082 kirjoitti:
Sekoitat älykkyyden, ja viisauden, ne eivät ole sama asia, mieti nyt asioita taas loppuun saakka.
Koneella ei tietenkään ole varsinaisesti niistä kumpaakaan, se vain seuraa ohjeistustaan. Kone kertoo vain luojansa älykkyydestä.
Koita nyt käyttää sitä elämänkokemustasi, harkintaa, ja moraaliasi, äläkä aina vaan kehu niillä.
Olet jo kaavoihisi kangistunut vanha kurppa, myönnä joskus tosiasiat, sillä se on viisauden alku.PROFEETTA MOKTARILLE on tärkeintä että islamisaatio jatkuu SUOMESSA, niin kauan ettei sitä kyetä enää pysäyttämään…
- Anonyymi00084
Elämänkokemusta eläkeläisenä PROFEETTA MOKTARILLA on kiistatta!
Mutta islamisaation kannattajana, moraalia ja harkitaa ei näytä olevan…
Kuten ei muillakaan demareiden muslimiveljeskunnan kannatajilla…
PROFEETTA MOKTARIN aikalaisten viherpunikkien muslimiveljeskuntien ansiosta meillä on täällä SUOMESSA, holtittomasti lisääntyvä kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN populaatio! "Sekoitat älykkyyden, ja viisauden..."
Enhän toki.
Älykäs selviää sellaisesta pinteestä, johon viisas ei joudu.
Mieti sitä.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi00091
Oho, ihanko itse keksit noin hienon sanonnan?
Oiskos tuon kuullut ensi kertaa joskus 5000 ekr?
Koita jo keksiä jotain omaperäistä, jankutat taas sekavia, kun et selvästikään tajua älykkyyden, ja viisauden eroa kunnolla.
Älykäskin voi sortua typeryyteen, kuten teikäläinen, joka ei osaa kirjoittaa juttujaan edes oikealla palstalle, eli persu-palstalle. - Anonyymi00092
Korjataan nyt tilanne toteamalla vaikka koneen olevan kirja-, tai tietoviisas, viisaudellakin on lajinsa, vaikka oikeasti kyseessä ei ole kuitenkaan todellinen viisaus, vaan pelkkä tieto.
- Anonyymi00094
PROFEETTA MOKTAR, kumpaa islamisaation puolustaminen on SUOMESSA, älykkyyttä vai viisautta?
Minusta se se on naiivia tyhmyyttä… - Anonyymi00097
Anonyymi00094 kirjoitti:
PROFEETTA MOKTAR, kumpaa islamisaation puolustaminen on SUOMESSA, älykkyyttä vai viisautta?
Minusta se se on naiivia tyhmyyttä…Ei ole Moktarilla muslimeita naapureina, on se niin hienoa, kun saa suvaita kaukaa, pois silmistä, pois mielestä.
Just tyypillistä hyväosaisen teeskentelyä, että ollaan kovasti humanistia, niin humanistia.
Ei Moktar ole humanistia nähnytkään, kuin unissaan korkeintaan.
Todellisuus on vieras Moktarille...
- Anonyymi00093
Aloituksen kysymykseen vastaus: Se osa maahanmuuttoa, joka aiheuttaa haittaa omalle maalle ja kansalle, aiheuttaa vastustusta.
- Anonyymi00095
Yksinkertaisesti se on holtittomasti lisääntyvien kehitysmaamuslimeiden haittamaahanmuuttoa!
"...ihanko itse keksit..."
Aika yleinen sanonta. Alkuperä en tiedä.
Annetaan sitten toinen. Tämä on kiinalainen sananlasku: Jokainen lapsi saa syntymälahjanaan viisauden siemenen. Persuilla se ei vaan lähde kasvamaan.
Nauretaan yhdessä. ;)- Alkuperä en tiedä.-> Alkuperää...
Älykäs tietäisi tämä kysymättäkin ja viisas ymmärtäisi olla hiljaa. ;)- Anonyymi00096
Menisit jo hoitoon tuon persufobiasi kanssa, ei tuo ole enää tervettä, ketään ei kiinnosta persut, ei ainakaan sinun heikkotasoiset solvauksesi heitä kohtaan.
Politiikka on teennäistä sirkusta, eikä persutkaan ole poikkeus, ehkä kuitenkin älyllisesti muita puolueita rehellisempiä, älyllinen epärehellisyys kun on muotia. - Anonyymi00098
Moktar.Gubta kirjoitti:
- Alkuperä en tiedä.-> Alkuperää...
Älykäs tietäisi tämä kysymättäkin ja viisas ymmärtäisi olla hiljaa. ;)Se on jännä juttu, kun aina muhametit puhuu "islamofobiasta" joka yhtä naurettava väite, kuin persufobiakin, silti "islamofobiaa" pidetään todellisena, tai ainakin latvalahot pitävät sitä sellaisena.
Anonyymi00096 kirjoitti:
Menisit jo hoitoon tuon persufobiasi kanssa, ei tuo ole enää tervettä, ketään ei kiinnosta persut, ei ainakaan sinun heikkotasoiset solvauksesi heitä kohtaan.
Politiikka on teennäistä sirkusta, eikä persutkaan ole poikkeus, ehkä kuitenkin älyllisesti muita puolueita rehellisempiä, älyllinen epärehellisyys kun on muotia.Turhaan olet pahoillasi. Ei se viisauden siemen ole monella muullakaan itänyt.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00099
Moktar.Gubta kirjoitti:
Turhaan olet pahoillasi. Ei se viisauden siemen ole monella muullakaan itänyt.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)Sinähän sen omasta kokemuksestasi tiedät, kun et ole viisasta miestä nähnytkään.
Jos joku shakkitietokone on sinulle "viisas", niin en voi valitettavasti auttaa... Anonyymi00099 kirjoitti:
Sinähän sen omasta kokemuksestasi tiedät, kun et ole viisasta miestä nähnytkään.
Jos joku shakkitietokone on sinulle "viisas", niin en voi valitettavasti auttaa...”...kun et ole viisasta miestä nähnytkään. ”
Oletko sinä peräti Rummukaisen Ana eli Vilippus, kun minulta tuollaisia kyselet?
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi00100
Moktar.Gubta kirjoitti:
”...kun et ole viisasta miestä nähnytkään. ”
Oletko sinä peräti Rummukaisen Ana eli Vilippus, kun minulta tuollaisia kyselet?
Nauretaan vartti. ;)Kovin tuota MAAHANMUUTTO asiaa sinulla GUBTA ????????????????
- Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
Kovin tuota MAAHANMUUTTO asiaa sinulla GUBTA ????????????????
Niinhän se aina, kun ei muutakaan voi. Kun ottaa dunkkuun jatkuvasti islamisation ylistämisessä
Tänään tulee YLELTÄ MOT missä kivauskojat esittelevä islamin hienouksia… - Anonyymi00102
Anonyymi00100 kirjoitti:
Kovin tuota MAAHANMUUTTO asiaa sinulla GUBTA ????????????????
Ei Moktarilla mitään maahanmuuttoasiaa ole koskaan ollutkaan, persuista vaahtoaa täällä maailman hamaan tappiin saakka, toivoton tapaus, ei tajua, että ei ole enää kartalla mistään, sitä se tekee, kun ei kykene seuraamaan mitään muuta mediaa, kuin Pikku Kakkosta, jonka tasolla YLE on mitä maahanmuuttoon tulee, joskus tosin sokea kanakin löytää jyvän, kuten tuo tämän päiväinen MOT.
Anonyymi00100 kirjoitti:
Kovin tuota MAAHANMUUTTO asiaa sinulla GUBTA ????????????????
Oletko sinä milloinkaan nähnyt oikein viisasta miestä?
Nauretaan vartti, vai mitä veljeni Vilippus? ;)- Anonyymi00104
Moktar.Gubta kirjoitti:
Oletko sinä milloinkaan nähnyt oikein viisasta miestä?
Nauretaan vartti, vai mitä veljeni Vilippus? ;)https://www.youtube.com/watch?v=jg1D6b43NBo
Siinä on sinulle viisas mies, joka tietää mistä puhuu, toisin kuin nämä YLE:n ideologiset, naiivit toimittelijat, kannattaisi katsoa näitä juttuja, vaikka tiedänkin, että olet niin fakkiintunut omaan kuplaasi, ettet pysty ottamaan vastaan mitään tietoa sen ulkopuolelta, ymmärrätkö yhtään miten rajoittunut olet?
Ymmärrän kyllä, että olet jo sen ikäinen, ettet enää halua muuttaa suhtautumistasi mihinkään, luulet kasvaneesi jo kypsäksi ja viisaaksi, no et ole, vain vierivä kivi ei sammaloidu. - Anonyymi00105
Anonyymi00104 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=jg1D6b43NBo
Siinä on sinulle viisas mies, joka tietää mistä puhuu, toisin kuin nämä YLE:n ideologiset, naiivit toimittelijat, kannattaisi katsoa näitä juttuja, vaikka tiedänkin, että olet niin fakkiintunut omaan kuplaasi, ettet pysty ottamaan vastaan mitään tietoa sen ulkopuolelta, ymmärrätkö yhtään miten rajoittunut olet?
Ymmärrän kyllä, että olet jo sen ikäinen, ettet enää halua muuttaa suhtautumistasi mihinkään, luulet kasvaneesi jo kypsäksi ja viisaaksi, no et ole, vain vierivä kivi ei sammaloidu.Eikö tuo ole äärioikeistolainen fasistinatsirasisti ja islamofoobikko?
Ei tuollaisia voi YLE:n lähetyksiin päästää kertomaan totuuksia…
Sillä totuus sattuu islamilla aivopestyjä viherpunikkien muslimiveljeskuntien hyödyllisiä idiootteja! - Anonyymi00107
Anonyymi00105 kirjoitti:
Eikö tuo ole äärioikeistolainen fasistinatsirasisti ja islamofoobikko?
Ei tuollaisia voi YLE:n lähetyksiin päästää kertomaan totuuksia…
Sillä totuus sattuu islamilla aivopestyjä viherpunikkien muslimiveljeskuntien hyödyllisiä idiootteja!Hamasin johtajan poika, joka näki valon, ja kertoo nyt totuuksia Palestiinasta, ja Islamista.
- Anonyymi00106
Maahanmuuttajien käytös, rottailu, röyhkeys yms.
Veljeni Vilippus! Enkö minä kertonut sinulle, että en juurikaan seuraa Youtuben puhuvia päitä. Niitä on ihan loputtomasti ja joka kouhotukseen löytyy puhuva pää.
Ylellä on lähes 3.000 työntekijää ja freelancer-henkilöstöä vielä tämän päälle. Hesarin omistajayhtiö Sanoma Mediat työllistää sekin lähes 2.000 henkilöä. Sekä Ylellä että Hesarilla on omia ulkomaankirjeenvaihtajia eri puolilla maailmaa. Hesari on välittänyt uutisia ja tietoa tapahtumista yli 120 vuotta, Yle vastaavasti 100 vuotta.
Sitten meillä on puhuva pää, jolla on olohuone, maailmankartta seinällä taustarekvisiittana ja videokamera. Puhuva pää kertoo meille, että hänellä on se viimeisin, paras ja totuudellisin tieto maailman tapahtumista. Puhuva pää on välittänyt uutisia ja kannanottojaan asioihin yhden vuoden ja kolmen kuukauden ajan.
Eiköhän naureta yhdessä vartti tai jopa kaksikin. ;)- Anonyymi00108
”Puhuva pää” ei taida olla viherpunikkien muslimiveljeskunnan edustaja?
Anonyymi00108 kirjoitti:
”Puhuva pää” ei taida olla viherpunikkien muslimiveljeskunnan edustaja?
Eihän sillä ole väliä, onko puhuvaa pää kristitty, muslimi tai hindi. Eikä puoluekantakaan vaikuta asiaan. Tuntomerkit ovat tässä: olohuone, maailmankartta seinällä taustarekvisiittana ja videokamera.
Näitä riittää joka junaan ja osa jää vieläpä asemalle toljottamaan.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi00110
Niin, siinä sitä kuplaa sitten tuleekin taas tuutin täydeltä, et kykene myöntämään tosiasioita, olet juuri sellainen, kuin jo tuossa edellä kuvasinkin.
Jos olisit viisas, niin uskaltaisit myöntää tosiasiat.
"Puhuvia päivä" ovat siis ihmiset, jotka on oikeasti kokeneet asioita, joku ideologinen toimittelija on sinulle suurempi tietolähde, kuin vaikkapa tämä Hamasin johtajan poika, joka ei tietenkään kokemuksestakaan tiedä muka asioiden todellista laitaa, olet aika ylimielinen nimittäessäsi häntä "puhuvaksi pääksi".
Antiikin Kreikassa jonkin portin päällä luki "Tunne itsesi!", eikö sinulla ole mitään itsetuntemusta, tai itsekritiikkiä?
Hyvin älykkään ihmisen tunnistaa siitä, että hänellä on suuri itsekritiikki, hän ei kehu koskaan itseään, paitsi korkeintaan huumorin kautta, hyvä huumorintaju kertoo myös korkeasta älykkyydestä.
Olet itseäsi täynnä, omahyväinen, jopa ylimielinen, mutta laitan sen nettiroolisi piikkiin edelleenkin, en usko, että olet oikeasti tuollainen henkilö.
Purat vaan angstejasi tänne.
Olet "aivoton pää". - Anonyymi00111
Moktar.Gubta kirjoitti:
Eihän sillä ole väliä, onko puhuvaa pää kristitty, muslimi tai hindi. Eikä puoluekantakaan vaikuta asiaan. Tuntomerkit ovat tässä: olohuone, maailmankartta seinällä taustarekvisiittana ja videokamera.
Näitä riittää joka junaan ja osa jää vieläpä asemalle toljottamaan.
Nauretaan vartti. ;)Ethän sinä koskaan katso näitä Youtube-videoita, joten mistä voit tietää mitä niissä on taustalla?
On täysin tunnustettu tosiasia, että YLE:n toimittelijat ovat poikkeuksetta ideologisia toimittelijoita, sinä olet niin tyhmä, ettet sitäkään tajua, ja meinaat, että muut, vaihtoehto mediat ovat kaikki natsipropagandaan verrattavaa tuubaa, valistunut, sivistynyt ihminen joutuu väkisinkin seuraamaan niitäkin medioita tämän netin kautta, koska valtamediamme ovat niin puolueellisia. Täynnä sitä wokevassari-islamistihihhuli roskaa, historia tulee osoittamaan, että me olemme historian oikealla puolella, koska taistelemme tätä roskaa vastaa, aikana jolloin naiivius, ja poliittinen korrektius on muotia.
Etkö yhtään muka huomaa miten orwelmaiseksi maailma on mennyt?
Et tietenkään, koska elät kuplassasi.
"Ethän sinä koskaan katso näitä Youtube-videoita..."
Seuraan toki omiin harrastuksiini liittyviä videoita myös Youtubesta.
Oleellista on, että videon tekijä osaa asiansa ja tekee myös itse. Viimeksi taisin katsoa minkkiloukun rakentamista. Sellaisen , johon tulee heti tappavat Conibear-raudat, suojaputki ja keinulauta.
Puhuva pää vain istuu ja puhuu mielipiteitä. En tarvitse niitä. Mielipiteitä on minulla ihan itselläkin omasta takaa.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi00113
Gretasta puheen ollen.
https://www.youtube.com/watch?v=SIwvO-DUQNQ
https://www.youtube.com/watch?v=K18yV5NlKKE Taisin jo kertoa, että yleensä en viitsi vastata, jos minulle osoitettu kommentti on pelkkää tolkutonta kouhotusta.
Nyt en viitsi. ;)- Anonyymi00114
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taisin jo kertoa, että yleensä en viitsi vastata, jos minulle osoitettu kommentti on pelkkää tolkutonta kouhotusta.
Nyt en viitsi. ;)Taitaa nyt vaan olla niin ettet pysty…
- Anonyymi00119
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taisin jo kertoa, että yleensä en viitsi vastata, jos minulle osoitettu kommentti on pelkkää tolkutonta kouhotusta.
Nyt en viitsi. ;)Nyt niksuttelet jo viestit pois, tai kuka lieneekään.
Totuus näköjään sattuu...
Vaikka sen pitäisi vapauttaa... - Anonyymi00120
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taisin jo kertoa, että yleensä en viitsi vastata, jos minulle osoitettu kommentti on pelkkää tolkutonta kouhotusta.
Nyt en viitsi. ;)Heitän ihan helpon kyssärin, uskallatko vastata, laitoin sen jo tuonne aiemmin, mutta laitan sen tähän uudelleen?
Ovatko YLE:n toimittelijat ideologisesti vasemmalla, kyllä, tai ei? - Anonyymi00121
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taisin jo kertoa, että yleensä en viitsi vastata, jos minulle osoitettu kommentti on pelkkää tolkutonta kouhotusta.
Nyt en viitsi. ;)Kyllä se niin on, että ihminen, joka ei pysty tosiasioita myöntämään, jää ikuisesti tyhmäksi.
Kaikki tosiasiat eivät ole kivoja, mutta emme koskaan pysty tekemään maailmasta parempaa, jos emme pysty myöntämään niiden olemassaoloa. Anonyymi00119 kirjoitti:
Nyt niksuttelet jo viestit pois, tai kuka lieneekään.
Totuus näköjään sattuu...
Vaikka sen pitäisi vapauttaa...Voi nyt sentään! Eikö sinulle ole vieläkään kerrottu?
Ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)- Anonyymi00122
Moktar.Gubta kirjoitti:
Voi nyt sentään! Eikö sinulle ole vieläkään kerrottu?
Ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)Sama se on, ei niissä viesteissä ole mitään erityistä, huvittaa hieman tämä sananvapaustilanne Suomessakin, mennään siihen orwellilaiseen suuntaan koko ajan.
Kun on historian oikealla puolella, niin mitä sitä ottamaan mitään liikaa itseensä, tämäkin aika on pian ohi, pelkkää historiaa.
Sulta ei saa ikinä oikein mitään vastausta mihinkään kinkkiseen kysymykseen, kyllä sinä tiedät itsekin miten asiat oikeasti ovat, jaksat vaan aina jankata, koska se on tyylisi, ja tiesi, jonka olet valinnut. Vaikeneminen on myöntymisen merkki, kyllä sinä sen tiedät, että YLE on täynnä vasemmistolaisuutta. Itse luotan järkeen, en mihinkään ideologiaan, pelkkää shaissea, niiden nimissä lahdattiin miljoonia viime vuosisadallakin, mutta ihminen ei opi historian virheistä, jos ei ole tarpeeksi viisas. ja älykäskin.
Ehkä olisi tylsempi palsta, jos ei olisi tuollaista täällä, samanmielisyys käy lopulta tylsäksi, jos sitä on aivan liikaa.
- Anonyymi00115
PROFEETTA MOKTAR kommentoi vain kirjoitusvirheitä, koska ne ovat ainoa asia mikä liittyy maahanmuuttoon.
- Anonyymi00117
Viisaus.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1313196Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk622831Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352222Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1042131Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1312002Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441971Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101252Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville121035Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671004Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77920
