Älä edes yritä itse sammuttaa palavaa sähköautoa

Anonyymi-ap

Laihialla sattui torstaina 22.1. sähköautopalo, joka on hyvä esimerkki sähköautojen vaikeasta sammutettavuudesta. Polestar-merkkinen auto tuhoutui palossa täysin.

Päivystävä palomestari Sakari Innanen Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että kyseinen autopalo oli sitkeä, kuten sähköautopalot ovat yleensäkin.

– Auto oli ehtinyt palaa 15–20 minuuttia, kun saavuimme paikalle. Sammutustöiden alkamisen jälkeenkin se paloi vielä noin puoli tuntia, paikalla ollut Innanen kertoo.

Kännykkäkin paloi
Palokunta ei saanut hälytystä välittömästi palon alettua, koska Polestarin kuljettajan puhelin jäi syttyneeseen autoon. Kuljettaja joutui kävelemään joitakin satoja metrejä saadakseen hälytettyä apua.

Innasen mukaan kuljettaja ei itse ryhtynyt edes yrittämään autonsa sammuttamista ja toimi siten aivan oikein. Autopalot, erityisesti sähköautopalot, ovat haastavia ammattilaisillekin.

– Hankalia ne ovat, niin tämäkin. Auto syttyi jopa kaksi kertaa uudestaan palamaan, mutta saatiin lopulta sammumaan, Innanen kertoo.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/a87cfc35-2085-47ab-85df-475a506cdaa5

4

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sähköautopalon sammuttaminen vaatii 100 000 litraa vettä. Ja jatkuvaa valvontaa vielä sammuttamisen jälkeenkin.

      • Anonyymi00002

        Tulee kova vesilasku.


      • Anonyymi00003

        Eco teko


    • Anonyymi00004

      Sähköauton pulma on akusto johon on sitoutunut paljon kokoa, painoa, pääomaa ja suuren energiamäärän vuoksi suuri riski vakavaan tulipaloon oikosulun sattuessa !?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      109
      2114
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      57
      1261
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1167
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1127
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1023
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      979
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      978
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    Aihe