Suomeen haluttiin maahanmuuttajia, jotta olisi työntekijöitä. Nyt ei ole töitä edes omille. Suomi on työttömyydessä Euroopan ykkönen. Jokainen työtön maksaa Suomelle paljon, kun samalla talous menee päin mäntyä. NATO ja Ukrainan rahoittaminen ovat kuitenkin niin tärkeitä, että niitä varten otetaan lainaa. Valtionvelka paisuu kuin pullataikina. Joulukuun lopussa se oli 187,7 miljardia euroa. Silti kaikkia yhteiskunnan palveluita joudutaan heikentämään.
Onkohan tarkoitus ajaa tämä maa konkurssiin vai mitä nämä Arkadianmäen pölvästit touhuavat? Ja minkä tason johtajia maallamme on, kun maalaisjärjellä varustettu normikansalainenkin kykeni näkemään, mihin Suomi on menossa katastrofaalisten virhevalintojen seurauksena.
Ilmeisesti se ei vielä riitä, että talous ja yhteiskunta alkaa natista liitoksissaan. Suomen johto räksyttää milloin Venäjän suuntaan, milloin USA:n suuntaan. Olisiko aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja potkaista Suomen asioiden sotkijat pellolle ja vaihtaa viisaampia tilalle?
Melkeinpä arvaan että näin ei tule tapahtumaan. Suomalainen äänestää vuodesta toiseen samaa typerää ehdokasta tai ainakin samaa puoluetta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin on käynyt. Lisäksi ilmaiset terveyspalvelut ulkosuomalaisille ja suomalaiset itse taas joutuvat maksamaan niistä. vasemmistolainen pahuus loistaa kaikkialla. Olipa siellä kokoomuksenkin toopet asialla.
Hammaslääkäri, ym. terveyspalvelut ovat monella nykyään lähes sadan kilometrin etäisyydellä. Kun koululainen käy hammaslääkärissä, hän joutuu olemaan lähes koko päivän pois koulusta. Sama homma, jos on jotain muita terveyteen liittyviä käyntejä.
Vanhukset viedään hoidettaviksi kauas omalta paikkakunnaltaan. Maaseudulla asuminen on kohta aivan mahdotonta.
Kaupunkien ongelmat taitavat olla isoja myös, tosin erilaisia.