On erittäin tärkeää kansan huomata totuus EU:sta ja kuinka haitallinen järjestö se Suomelle todellisesti on.
Kun liityimme Euroopan Unioniin vuonna 1995, se silloin oli vain taloudellinen järjestö johon liityttyä meidän talous olisi pitänyt lähteä nousuun. Talous nousi vähäsen muutaman vuoden ajan lamasta, mutta kun liityimme euroalueeseen ilman kansanäänestystä, talous on siitä lähtien laskenut alas siihen pisteeseen asti, että tällä hetkellä olemme pahasti velkaantunut ja itsenäisyytensä menettänyt EU-osavaltio.
Tämä oli perustuslain vastaista ja jo merkki siitä, että EU on menossa kohti liittovaltiota.
EU on velkaannuttanut ja alistanut Suomen kansaa jo vuosia, koska meidän ''kansallismieliset ja kansaa ajattelevat'' poliitikot ovat ajaneet tämän maan alas. Suomen kansa ollaan saatu aivopestyä uskomaan siihen, että EU olisi joku ''rauhanprojekti'', jottei suomalaiset eivät näkisi EU:n totuutta ja ei tulisi vastarintamaa EU:ta vastaan.
EU:n näkyvyyttä pyritään lisäämään kaikkialla Suomessa, esimerkiksi auton rekisterikilvessä on EU:n tähdet, tullimiesten univormiussa on EU:n tähdet jne.
Ei EU:lla ole sen näkyvyydellä mitään merkitystä, vaan tarkoituksena on aivopestä suomalaisia ja saada uskomaan siihen, että EU on meidän esi-isä, joka suojelee meitä, joka varjelee meitä ja jota ilman emme pärjää. Tämä on propagandaa ja psykologista vaikuttamista, jonka tarkoituksena on ajaa suomalaisia kohti EU-liittovaltiota.
Me emme ole enää itsenäinen valtio eikä me voida rakentaa omaa yhteiskuntaa itsenäisesti, joka on juuri se ydinsyy siihen, miksi me pärjäämme markkinoissa ja ylipäätään valtiona niin huonosti.
Suomalaiset ollaan saatu uskomaan tähän ''hienoon'' lännettymiseen ja ettei me voida olla itsenäinen vaan pitää aina miellyttää sitä EU:ta ja länttä. Tästä on suomalaisille luotu huono itseluottamus ja se, että meidän pitää olla aina jostakin suurvallasta riippuvainen eikä me pärjätä itsenäisesti.
Suomalaiset ovat olleet sellainen lammasmainen kansa, joka melkein aina hyväksyy sen mitä sieltä lännestä tulee ja alistuu aina muiden käskyihin.
Tämä on erittäin haitallinen ajatustapa Suomen keskuudessa Suomen itsenäisyyttä ja suvereniteettia kohden, jonka me olemme jo antaneet pois.
On tärkeää Suomen kansan ajattelevan EU:ta tarkemmin ja saada kova vastarintama EU:ta vastaan, jotta tämä maa uudelleenitsenäistyisi.
EU-mieliset vihervassari-suvakit.
Anonyymi-ap
0
183
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831322- 44948
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142739
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76612
- 56594