Suomen lähialueelle Venäjällä julistettiin hätätila

Sähköä ei ole ja sähkötolpatki kaatuilee....suunnitelman mukaan siis mennään....

Murmanskin alueelle julistettu hätätila
Murmanskin alueelle Pohjois-Venäjälle on julistettu hätätila laajojen sähkökatkojen vuoksi. Laajoja sähkökatkoja on ollut Murmanskin ja Severomorskin alueilla. Asiasta uutisoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.

Paikallisella Telegram-kanavalla Murmansk nyt on julkaistu kuvia ja videoita pimenneestä kaupungista.

Perjantaina alueella kaatui tärkeä sähkölinja. Tassin mukaan viisi sähkölinjan kannatinpylvästä on kaatunut noin seitsemän kilometrin päässä Murmanskista. Kaksi pylväistä on 60 vuotta vanhoja. Loput kaatuneet pylväät ovat 1980-luvulta.

Tassin mukaan kannatinpylväiden käyttöikä noin noin 40 vuotta.

Murmanskiin on avattu lämmittelykeskuksia sähkökatkojen keskellä eläville kansalaisille.

Viranomaiset ovat tutkineet sähkölinjaa, mutta siinä ei ole havaittu jälkiä ulkoisista vaurioista. Tutkintaa helpottamaan on lähetetty apuvoimia läheiseltä Arkangelin alueelta.

Korjaustöitä hankaloittavat vaikeat sääolosuhteet ja vaikea maasto.

Sähkölinjojen tutkinnasta on käynnissä rikostutkinta.
24388
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Hyvä että kaatui saavat maista omaa lääkettään Venäläisetkin. Kaikki rahat menee sotateollisuuteen ja Putinin eliitin taskuihinmaan sähköverkkojen kunnostukseen rahaa ei riitä.

3Äänestä

Eipä ole Putinia näkynyt kävelemässä kansan keskuudessa pitkiin aikoihin.

2Äänestä

Käykää kuvaamassa supermarketteja niin tiltujen mieli paranoo.

1Äänestä
  • Ja mielellään Moskovassa.

    Sopivilla järjestelyillä voi toki kuvata muuallakin.

    2Äänestä

Ei haittaa kremliä. Pääpaino on siinä, että Ukrainaan saadaan kansalaisista tykinruokaa.

1Äänestä

Mikä sen hauskempaa kuin hätätila naapurissa.

2Äänestä

Kehitysmaa aluetta Venäjän maaseudut ovat . Arkangelissakaan ei kaikilla ole edes ollut sähköjä, puhumattakaan muista mukavuuksista.
Suomessa ne olisivat käyyttökiellossa, mutta Venäjän maaseuduilla vaatimustaso ei kovin korkea ole.

2Äänestä

Miten voi tuollainen määrä valtavia sähkölinjan kannattamia mennä nurin.
Työn laatu varmaan ihan kelvotonta.

1Äänestä
  • Kyllä ne vanhuuttaankin voi hajota. Ja neuvostolaatuahan ne on, kuten uudemmatkin siellä missä niitä uudempia on.

    1Äänestä

Kas kummaa, kun syrjäseutujen asukkaat eivät halua että valtavilla öljytuloilla parannettaisiin maaseutujen kurjuutta, ja teitä, joista keväisin ei pääse ajamaan.
No, nyt on öljyvarannot on tuhlattu Ukrainan metsiin, joten vuosikymmeniä on taas odotettava, että edes hieman kehitystä saataisiin surkeisiin oloihin.

2Äänestä

Kehitysmaa tapattaa huoltomiehet erikoisoperaatiossaan.
Venäjä on täysin älyvapaa maa!

2Äänestä

Kaikki miehet tarvitaan nyt Ukrainan rintamalle, isänmaa on vaarassa.
Jokaisen on nyt uhrauduttava.

1Äänestä
  • Venäjän nuoret putkimiehet on palasina Ukrainan pelloilla.
    Silti Venäjän vanhukset jäätyneissä taloissaan uskoo Putlerin propagandaa ja kannustaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Venäjän nuoret putkimiehet on palasina Ukrainan pelloilla.
    Silti Venäjän vanhukset jäätyneissä taloissaan uskoo Putlerin propagandaa ja kannustaa.

    Uskoivathan ne aikanaan Staliniinkin, vaikka Stalinin vainoissa olisi omasta perheestä isä pidätetty, eikä kukaan tietänyt mihin viety.
    Miten sotilaiden äidit suhtautuvat Putiniin, ei ole tietoa, mutta eivät ole ainakaan vastustamaan nousseet.
    Propaganda, ja kova väkivaltapolitiikka ovat tehneet tehtävänsä Venäjällä. Moskovaa ja Pietari rakennetaan, mutta maaseuduille ei mitään riitä.

    3Äänestä

Putin lupasi rakentaa 4-kaistaa lisää Pietari-Moskova moottoritielle.

Leveyttä riittää vaikka kuskit olisivat 4 romillen ajokunnossa.

3Äänestä

Koskahan Putin ja kreml sanoo, että menkää rajanyli Suomeen. Hirvittää toi Venäjän tilanne.

Äänestä

Ihmisille on kirous syntyä Venäjälle.Repivä kuolemaa ihannoiva valtio.Ihmisläheisyys avoimesti on kiellettyä.

2Äänestä
  • Eipä venäjälle juuri ihmisiä synny, venäläisiä vielä jonkin verran.

    Mutta talous kasvaa kun sorvataan ja ammuskellaan kranaatteja Ukrainaan ja muihin naapurimaihin vuorollaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eipä venäjälle juuri ihmisiä synny, venäläisiä vielä jonkin verran.

    Mutta talous kasvaa kun sorvataan ja ammuskellaan kranaatteja Ukrainaan ja muihin naapurimaihin vuorollaan.

    Ei mikään maa ole tykinammuksia sorvaamalla taloutta saanut kuntoon.
    Missä kunnossa on aseiden luvattu maa Pohjois-Korea?

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei mikään maa ole tykinammuksia sorvaamalla taloutta saanut kuntoon.
    Missä kunnossa on aseiden luvattu maa Pohjois-Korea?

    Tykinammuksia sorvaamalla saadaan kyllä talouteen tilapäistä kasvua, josta putinatsi riemuitsee haltioissaan, kun ymmärryksensä sellaisen kasvun luonteesta ja hinnasta on tulpattoman mopon tasoa.

    2Äänestä

Kumma ettei Suomen puolella ole mitään ongelmia.

1Äänestä
  • Kyllä meilläkin myrskyt vaurioittavat ilmajohtoja. Myös sotainen, ja autoritaarinen Venäjä, ja sen diktaattorimainen presidentti aiheuttavat ongelmia talouselämälle, matkailulle, ja kanssakäymiselle ihmisten välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä meilläkin myrskyt vaurioittavat ilmajohtoja. Myös sotainen, ja autoritaarinen Venäjä, ja sen diktaattorimainen presidentti aiheuttavat ongelmia talouselämälle, matkailulle, ja kanssakäymiselle ihmisten välillä.

    Mutta eivät siksi että tolpat hajoaisivat vanhuuttaan. Naapurissa ei ilmeisesti ole kuultu voimajohdoista seuraavien linjojen kaivamisesta maan alle. Toki se on valtavassa maassa kallista, mutta onhan sillä varaa älyttömään sotaansakin joten miksei sitten myös johonkin hyödylliseen.

    1Äänestä

Homma vai pahenee

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sähköä ei ole ja sähkötolpatki kaatuilee....suunnitelman mukaan siis mennään....

Murmanskin alueelle julistettu hätätila
Murmanskin alueelle Pohjois-Venäjälle on julistettu hätätila laajojen sähkökatkojen vuoksi. Laajoja sähkökatkoja on ollut Murmanskin ja Severomorskin alueilla. Asiasta uutisoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.

Paikallisella Telegram-kanavalla Murmansk nyt on julkaistu kuvia ja videoita pimenneestä kaupungista.

Perjantaina alueella kaatui tärkeä sähkölinja. Tassin mukaan viisi sähkölinjan kannatinpylvästä on kaatunut noin seitsemän kilometrin päässä Murmanskista. Kaksi pylväistä on 60 vuotta vanhoja. Loput kaatuneet pylväät ovat 1980-luvulta.

Tassin mukaan kannatinpylväiden käyttöikä noin noin 40 vuotta.

Murmanskiin on avattu lämmittelykeskuksia sähkökatkojen keskellä eläville kansalaisille.

Viranomaiset ovat tutkineet sähkölinjaa, mutta siinä ei ole havaittu jälkiä ulkoisista vaurioista. Tutkintaa helpottamaan on lähetetty apuvoimia läheiseltä Arkangelin alueelta.

Korjaustöitä hankaloittavat vaikeat sääolosuhteet ja vaikea maasto.

Sähkölinjojen tutkinnasta on käynnissä rikostutkinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu